Kirja-arvio: Oikeutta etsimässä – Erään matkan kuvaus

Aulis Aarnio on suomalaisille käytännön juristeille varmastikin tutuin Helsingin yliopiston perhe- ja jäämistöoikeuden pitkäaikaisena professorina ja alan oppikirjojen laatijana. Aarnio on 1960-luvun lopulta alkaen kymmenille juristiopiskelijoiden vuosikerroille kaikkein eniten käytännönläheinen opettaja ja asiantuntija oikeudenalalla, joka koskettaa jokaista meistä joskus. Ei vero-oikeuden tapaisella jatkuvalla intensiteetillä eikä aina niin miellyttävissä merkeissä, mutta tuskin yksikään juristi on uraansa kulkenut joutumatta miettimään omia tai läheistensä perhe- ja perintöasioita.

Kuvaus elämästä ja elämäntyöstä

Suomalaisille akateemisille juristeille Aarnio on enemmän kuin oman oikeudenalansa edustaja. Hän loi siviilioikeuden virassa ollessaan laajan tuotannon ja kansainvälistä arvostusta saaneen uran oikeusteoreetikkona, kasvatti poikkeuksellisen laajan ja heterogeenisen joukon oppilaitaan eri alojen akateemisiin virkoihin ja muihin juristitehtäviin sekä rakensi suomalaiselle oikeusteorialle kiinteän yhteyden alan kansainväliseen kehitykseen. Oikeutta etsimässä on kuvaus tästä osasta elämää ja elämäntyötä, jota kirjoittaja on itse kuvannut laajemmin vuonna 2009 julkaistussa teoksessaan Vastahankaan.

Aarnio käyttää kirjastaan alaotsikkoa Erään matkan kuvaus. Se on aika onnistunut tapa asemoida muistelmateosta, jonka kohteena on kirjoittajan oikeusteoreettisen ajattelun kehittyminen. Teoksen tekstissä painottuvat kuvaukset ihmisistä sekä heidän ajattelustaan ja vaikutuksestaan, toki jossakin määrin tapahtumistakin. Tutkijan taipaleella osa kumppaneista on ollut näyttämässä tietä ja osa kulkemassa ennestään tietöntä taivalta kirjoittajan seurana.

Matkakumppaneita tieteenhistoriasta

Nuoren juristin ja aloittelevan tutkijan kolme keskeistä opettajaa olivat Simo Zitting, Otto Brusiin ja Kaarle Makkonen. Näistä Zitting oli ”suomalaistanut” pääosin pohjoismaisilla esikuvilla alkujuuriltaan saksalaisen analyyttisen siviilioikeusajattelun, jota tosin ruotsiksi kirjoittaneet Lars-Erik Taxell ja Curt Olsson olivat jo hyvin selkeästi Suomessa edustaneet.

Brusiin ja Makkonen puolestaan toivat Suomeen toisistaan selvästi eroavia kansainvälisiä vaikutteita, joiden kautta Aarniokin on ajattelunsa rakennuspuita aikanaan kasannut. Aarnion kuvaukset näistä, vähitellen nimiksi tieteenhistoriaan painuvista opettajistaan ovat arvostavia ja monelta osin ihaileviakin.

Vähän myöhemmässä vaiheessa, teoriasta kiinnostuneen sivilistin transformaatiossa sivilistitaustaiseksi teoreetikoksi, tärkeitä kotimaisia nimiä olivat Lars D. Eriksson ja Osvi Lahtinen. Eriksson ja hänen avoimesti vasemmistolainen ajattelunsa ovat aikanaan olleet Aarniolle yhtä aikaa harjoitus- ja kilpakumppani, kun Erikssonin teoreettisesti perusteltu ja yhteiskuntasidonnainen vaihtoehtoinen lainoppi pakotti arvioimaan uudestaan ja perustelemaan perinteiseen lakimiesprofessioon vaivatta asemoituvan ”puhtaamman” juridiikan oikeutusta ja lähtökohtia.

Olen liian nuori tietääkseni, minkälaisissa tunnelmissa herrat ovat aikanaan kilvoitelleet, mutta ainakin nyt jälkikäteen Eriksson on aidosti arvostettu ja kauniisti kiitetty matkakumppani.

Toisenlaisen haasteen näyttää tarjonneen Osvi Lahtinen, joka jäi suurelle lakimieskunnalle aika tuntemattomaksi suppean tuotantonsa ja sen ydinosan saksankielisyyden vuoksi. Hänen voi sanoa vieneen analyyttisyyden lähelle yhtä ääriasentoaan tavalla, joka pakotti Aarnion kehittämään omaa ajatteluaan monialaisemmaksi ja ehkä myös siihen suuntaan, joka myöhemmin johti kohden laaja-alaista teoriaa oikeudellisesta tulkinnasta.

G.H. von Wrightilla suuri merkitys

Kenties tärkein vaikuttaja Aarnion akateemisella uralla oli kuitenkin filosofi. G.H. von Wright on ollut ensin älyllisten virikkeiden antaja, sittemmin opettaja, tukija ja ystävä. Aarnion kautta G.H. von Wrightin filosofinen ajattelu ja sen keskeiset vaikutteet tulivat tutuiksi myös suomalaiselle lakimieskunnalle, tosin varmaan useimmiten ilman, että vaikutteiden lähde olisi tullut Aarnion kuulijalle tai lukijalle tutuksi. G.H. von Wrightin merkitys myös näkyy läpi koko sen elämänvaiheen, jota teoksessa kuvataan. 

Suurempi osuus tekstistä on kuitenkin ulkomaisilla esikuvilla, työtovereilla ja ystävillä, joista tärkeimmäksi näyttää muodostuneen Ruotsissa keskeisen elämäntyönsä tehnyt mutta syntyperältään puolalainen Alexander Peczenik. Jätän tämän osan matkakertomuksesta siitä kiinnostuvan lukijan perehdyttäväksi.

Edellä mainitun vuoden 2009 teoksen alaotsikko Räätälinpojasta professoriksi tavoittaa minusta jotakin ihan olennaista tämänkin kirjan omaelämäkerrallisista mietteistä. Matka on ollut pitkä, sekä ajallisesti että henkisesti. Kirjoittaja on siitä yhtä aikaa aiheellisesti ylpeä ja yhä vielä myös vähän hämmästynyt. Matkalla mukana olleet saavat siksi ajoittain ehkä ylimääräistäkin arvonnousua, ja matkustaja sijoittelee itseään vähän sivummalle, hieman pienempään rooliin. Paljon tehnyt ja paljon saavuttanut yliopistomies antaa itselleen ominaisilla ilmaisuilla tunnustusta työtovereilleen ja oppilailleen.

Lukemisen arvoinen kiteytys

Aulis Aarnio on tässä kirjassaan kuvannut omaa taivaltaan kauniisti ja matkatovereitaan kunnioittaen. Tuon kuvauksen jälkeen kirjassa on vielä noin 80 sivun yhteenveto oikeuslähdeopista sekä tuomarin työstä ja siihen kohdistuvista odotuksista. Tähän aihepiiriin Aarnio on tuotannossaan toistuvasti palannut, ja siihen tiivistyykin hyvin paljon oikeudellisen teorian merkityksestä käytännön lakimiestyössä. Vaikka asiat olisivat entuudestaan tuttuja, tämä kiteytys on lukemisen arvoinen. 

Aulis Aarnio: Oikeutta etsimässä – Erään matkan kuvaus
Talentum 2014, 304 sivua

304-sivuinen teos käsittelee kirjoittajan oikeusteoreettisen ajattelun kehittymisen matkaa.

Teksti: Pekka Timonen
Kuvat: Thinkstock, Talentum