Kirjoittamisesta

Kirje jää mieleen pysyvästi.

Blogit ja kolumnit
17.01.2018 • Jukka Varviala
Kirje jää mieleen pysyvästi.

Mika Waltari sanoi kysyttäessä, että kirjoittamaan oppii kirjoittamalla. Olen pikkupojasta lähtien kirjoittanut ja paljon. Päiväkirjan pito ei perustu muka-tärkeään tapahtumien kirjaamiseen, vaan sujuvan ja selkeän kirjoitus­taidon ylläpitämiseen nuoruusvuosien jälkeen. Tämän kummempia virkkeitä ei kuitenkaan synny.

Parhaitten kavereitteni kanssa – mukaan lukien myös entisiä työ­kavereita eli hyvän kielen­käytön hallitsevia juristeja – olen kirjoitellut useita vuosia puolin ja toisin, joidenkin kanssa viikottain. Maaliikennepostia filatelistileimoin merkkeihin. Olen todennut kaikkien kirjoitus­taidon kohentuneen huomattavasti niin, että kirjeet ovat joskus lähennelleet kaunokirjallisuutta.

Sanonta ”mennään kahville ja jutellaan” on kes­kuudessamme vitsi. Sellainen olisi poisotettua ai­kaa puolisolta, pois ”zusammenmachenista”. Mitä kahvila­keskusteluista muistamme? Hölö hölöä! Sen sijaan kirje luetaan huolella saapumispäivänä ja kerrataan vastat­taessa. Ja sitten silputaan, eihän keskustelujakaan nau­hoiteta. Kirje jää mieleen pysyvästi. Illalla kirjoitetaan, aamulla tarkistetaan ja sävy pysyy ystävällisenä ja koh­teliaana. Ei lähetetä äkkipikaisia viestejä avaruuteen ja ties missä olotilassa kirjoitettuina.

Kirjeistä kirjaan on pitkä matka. Mutta kirjaa ei voita mikään tabletti tai älypuhelin! Puhumattaan iloa tuot­tavasta kirjasta, jonka on itse kirjoittanut ja kuvittanut ja vieläpä nahkaselkiin sitonut. Näitä yhden painoksen kirjoja nuorempana tein. Olen alkanut viritellä uudelleen taitojani.