Kirjoittamisesta
Mika Waltari sanoi kysyttäessä, että kirjoittamaan oppii kirjoittamalla. Olen pikkupojasta lähtien kirjoittanut ja paljon. Päiväkirjan pito ei perustu muka-tärkeään tapahtumien kirjaamiseen, vaan sujuvan ja selkeän kirjoitustaidon ylläpitämiseen nuoruusvuosien jälkeen. Tämän kummempia virkkeitä ei kuitenkaan synny.
Parhaitten kavereitteni kanssa – mukaan lukien myös entisiä työkavereita eli hyvän kielenkäytön hallitsevia juristeja – olen kirjoitellut useita vuosia puolin ja toisin, joidenkin kanssa viikottain. Maaliikennepostia filatelistileimoin merkkeihin. Olen todennut kaikkien kirjoitustaidon kohentuneen huomattavasti niin, että kirjeet ovat joskus lähennelleet kaunokirjallisuutta.
Sanonta ”mennään kahville ja jutellaan” on keskuudessamme vitsi. Sellainen olisi poisotettua aikaa puolisolta, pois ”zusammenmachenista”. Mitä kahvilakeskusteluista muistamme? Hölö hölöä! Sen sijaan kirje luetaan huolella saapumispäivänä ja kerrataan vastattaessa. Ja sitten silputaan, eihän keskustelujakaan nauhoiteta. Kirje jää mieleen pysyvästi. Illalla kirjoitetaan, aamulla tarkistetaan ja sävy pysyy ystävällisenä ja kohteliaana. Ei lähetetä äkkipikaisia viestejä avaruuteen ja ties missä olotilassa kirjoitettuina.
Kirjeistä kirjaan on pitkä matka. Mutta kirjaa ei voita mikään tabletti tai älypuhelin! Puhumattaan iloa tuottavasta kirjasta, jonka on itse kirjoittanut ja kuvittanut ja vieläpä nahkaselkiin sitonut. Näitä yhden painoksen kirjoja nuorempana tein. Olen alkanut viritellä uudelleen taitojani.