Palanko-Laaka tuli Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestöön juristintöihin vuonna 1972 ja jatkoi samassa talossa vuoteen 2005. Vain äitiyslomat katkaisivat työputkea.
– Paikan aukiolosta tiedotettiin puskaradiomenetelmällä. Olin Tarja Halosen Mikko Varikselle antama nimi, Palanko-Laaka sanoo.
Palanko-Laakan hyvä opiskelu- ja puoluetoveri Halonen oli tullut SAK:hon lakimieheksi vuonna 1970. Mikko Varis, oikeudellisen osaston esimies, oli aloittanut 1972. SAK:n muita juristinimiä olivat 1970-luvun alussa kansandemokraatit Olavi Sulkunen, Arjo Suonperä ja Jukka Sädevirta. Aiemmat SAK:n keskusjärjestöjuristit, kuten Keijo Liinamaa, Paavo J. Paavola tai Matti Puranen, olivat siirtyneet muualle.
– Vanha ketju katkesi, Palanko-Laaka luonnehtii.
Duunarien keskusjärjestö panosti 1970-alun alussa juridiseen ammattitaitoon. SAK:n historiankirjoittajan Tapio Bergholmin mukaan tässä toteutuivat professori Heikki Wariksen, ay-liikkeen eheytyksen kummin, ajatukset. Eheytysstrategiaan kuului, että uuden SAK:n on oltava aiempaa painotetummin asiantuntijaorganisaatio. Oikeudellisen osaston perustaminen oli Bergholmin mukaan osa tätä asiantuntijuus-painotusta.
Eturintamassa panosti juridiseen osaamisen myös Rakennusliitto, kansandemokraattien linnake. Jo 1960-luvun alkuvuosina liiton palveluksessa työskenteli Hemmi Pääkkönen – vanhan puhelinmuistion mukaan nimikkeellä tuomari. Mutta olihan Rakennusliiton keulamiehenäkin noina vuosina juristi Aarno Aitamurto.
Suosittajana Tarja Halonen
Kirsti Palanko-Laaka näkee SAK:n 1970-luvun alussa tapahtuneeseen ”lakimiestoimintaan” (kuten tuolloin saatettiin sanoa) panostamisen takana useita tekijöitä: ilmassa oli ay-liikkeelle tärkeitä lainsäädäntöhankkeita, työnantajajärjestöjenkin neuvottelijat olivat usein juristeja tai eheytyneellä SAK:lla oli nyt enemmän rahaa – juristien palkanmaksuunkin.
– Silloin pantiin seisovat vedet liikkeelle, Palanko-Laaka kuvaa ajan yhteiskunnallista ilmapiiriä.
Mutta ei vaatimattomista oloista lähteneestä savolaistytöstä ay-juristia pitänyt tulla. Nuoren varatuomarin ensimmäisiä työpaikkoja olivat Helsingin yliopiston oikeustieteellinen kirjasto ja Helsingin raastuvanoikeus.
– Ajatukseni oli, että lähden tuomioistuinlaitosta palvelemaan, sielläkin kun voisi olla heikomman asialla.
Tarja Halonen tuli väliin, ja niin Palanko-Laaka havaitsi työskentelevänsä SAK:ssa.
– Työ kyllä oli ihan toista kuin olin odottanut, hän sanoo.
Ujolle nuorelle naiselle ay-juristin esiintymistäkin edellyttävä työ ei ollut alkuun helppoa.
1970-luvulla työssä oli varsin keskeistä jäsenliittojen oikeusjuttujen hoito. Esimerkiksi suuressa Metalliliitossa ei noihin aikoihin, monien ihmetykseksi, ollut vielä omia juristeja.
Viime aikoina SAK:n juristit ovat hoitaneet nimenomaan kaikkein vaikeimpia juttuja, kuten ammattitauteihin tai ns. mobbaukseen liittyviä. Nyt on SAK Palanko-Laakan mukaan luopunut näistäkin, ja vastuu asianajopuolesta lienee siirtymässä vallan jäsenliitoille. Työryhmät pohtivat asiaa.
SAK:laisen ay-liikkeen palveluksessa on noin 50 juristia – kun nimenomaan juristintöistä puhutaan.
– Ihan herkkähipiäiset eivät olisi menestyneet, Palanko-Laaka muistelee ay-liikettä työpaikkana.
– Oli tytöttelyäkin, tosin hyväntahtoista. Ja se kestettiin.
Duunarien ay-liikkeessä juristilta vaaditaan tiettyä maailmankatsomusta:
– Pitää olla sellainen lähestymistapa, että on heikomman puolella.
Aarno Aitamurto sanoi saman asian 1970-luvun muistiossaan vielä terävämmin: ”Ammattiyhdistyslakimies on poliittinen ja nimenomaan vasemmistolainen järjestöihminen.”
Palanko-Laaka luettelee muitakin SAK:laiselta ay-juristilta vaadittavia ominaisuuksia: pitää olla näkemyksellisyyttä, sosiaalista mielenlaatua ja – pitkää pinnaa, nimenomaan keskusjärjestötasolla.
– Nämä ovat sellaisia seitsemän vuoden sotia, Palanko-Laaka kuvaa SAK:n projektien luonnetta. Liittotasolla juristin työ on konkreettisempaa, ja työn aikajänne täten usein toinen.
Leipälajeikseen Palanko-Laaka nimeää ennen muuta työsuhdeturvan sekä työehtosopimus- ja neuvottelujärjestelmän kehittämisen.
Juristit nyt mukana neuvottelupöydissä
Varis jätti paikkansa vuonna 1979 ja Palanko-Laakasta tuli SAK:n vastaava lakimies. Vuonna 1996 hänet nimitettiin perustetun työympäristöosaston johtajaksi.
Työvuodet opettivat Palanko-Laakalle, ettei työlainsäädäntöä kannata runnoa.
– Jos vastoin työnantajapuolen tahtoa ajetaan läpi lakeja, ne eivät ole pitkäikäisiä. Työnantajien muisti on pitkä, ja ne ottavat revanssin.
Palanko-Laaka toteaa omienkin asenteidensa muuttuneen iän karttuessa:
– Turha vaahto häviää.
Hymy suupielessä hän muistelee, miten työnantajapuoli venytti tarkoituksellisesti neuvotteluja yöhön.
– Neuvottelut olivat usein taistelulaji, jossa toista yritettiin panna polvilleen, katsottiin kuka kestää parhaiten. Ennen vanhaan tuotiin kabinetteihin joskus pullotkin. Enää sellaista ei näe.
Myönteistä kehitystä on Palanko-Laakan mukaan myös se, että juristien arvostus on SAK:laisessa ay-liikkeessä kasvanut. Taannoin juristit olivat ay-liikkeen työntekijäkunnassa ”yksi päähän potkituin ryhmä”. Arvostuksen vähäisyys näkyi myös SAK:n ja STK:n välisissä neuvotteluissa.
– Minäkin olin alkuun aika pitkään tuponeuvottelujen ulkopuolella, Palanko-Laaka kertoo. Lisäten, että mukaan pyydettiin lähinnä vain joidenkin erityiskysymysten käsittelyyn – kuten vaikkapa sairastuneen lapsen hoitoa koskevaan vääntöön.
Viime aikoina oli jo toisin: juridinen asiantuntemus vedettiin mukaan tärkeimpiinkin neuvottelutilanteisiin.
– Se on valtava muutos.
Pitkän linjan miehet ja juristit
Helsingin Hakaniemessä liikkuu yhä vitsejä karsastuksesta, jota vaikkapa Veikko Ahtola, Paperiliiton taannoinen pomo, tunsi lakimiehiä kohtaan.
– Muutkin ns. pitkän linjan ihmiset ajattelivat usein, että juristit ovat tulleet ay-liikkeeseen töihin päästäkseen valta-asemiin. Pelättiin, että ne tulevat vain rakentamaan valtakuvioita, Palanko-Laaka sanoo.
Ja onhan heitä ollut, juristitaustaisia SAK:laisia ay-johtajia: Aarno Aitamurto, Pekka Aro, Pekka Hynönen, Risto Kuisma, Jarmo Lähteenmäki, Heikki Pohja, Raimo Rannisto, Timo Räty, Seppo Salisma, Timo Tanner, Simo Zitting…
Esimerkiksi Paavo J. Paavolan, oikeustieteen lisensiaatin, silmän pilkkeessä oltiin Palanko-Laakan mukaan 1960-luvulla näkevinään vallanhimoa.
Itseensä kohdistuvaa pitkälinjalaisten karsastusta ei Palanko-Laaka ole juuri kokenut. – Olin niin subtanssiorientoitunut tyyppi.
Hän toteaa poikenneensa henkilöprofiililtaan esimerkiksi kollega Halosesta, joka ”piti jo 1970-luvulla poliittisia verkkoja”.
Kollegasta Palanko-Laakalla on hyvä jälkikuva.
– Tarja oli iloinen hengennostattaja. Ja esimiehiinkin nähden suora.
Jos juristeilla oli SAK:laisessa ay-liikkeessä tiettyä vastakkainasettelua pitkälinjalaisten kanssa, niin vastakkainasettelu sosiaalidemokraatit vastaan kansandemokraatit – tai kommunistit – on oma juttunsa.
Sotienjälkeisistä vuosista alkaen tuota poliittista vääntöä käytiin niin ammattiosastoissa, liitoissa kuin keskusjärjestössä. Metalliliiton 1970-luvun alun vaalit olivat monen historiantutkijan mielestä koko maankin kannalta merkittävä tapaus. Kommunistien voitto SAK:n avainliitossa ei ollut kaukana.
– Tosi kovaa, muistelee Palanko-Laaka sosiaalidemokraattisten juristien vääntöä keskusjärjestön kansandemokraattisten juristi-työtoverien kanssa, jotka painoivat koko ajan päälle.
– Joskus jopa itkettivät naisväkeä.
Äärivasemmistolaista aatetta tunnustaneet kollegat olivat Palanko-Laakan mukaan dominoivia. He ohjasivat joskus demarienkin ajattelua, kun olivat lukeneita ihmisiä, mutta myös käytännön työelämään perehtyneitä.
Ajan sanastoon kuuluikin juristien ”parityöskentely”, eli kansandemokraatti vahti demarin työtä. Tai esimerkiksi johonkin komiteaan nimettiin keskusjärjestöstä kaksi juristia kahdesta eri leiristä.
– Samojen ihmisten kanssa oli ihan toista työskennellä 90-luvulla.
Kuvioon kuului, että sosiaalidemokraatit päätyivät SAK:laisen ay-liikkeen herroina joskus ”ohityöskentelyyn”:
– Kansandemokraatit eivät aina olleet tietoisia siitä, että on neuvoteltu. Minutkin pakotettiin siihen salailuun, vaikka olisin halunnut kollegoille kertoa, Palanko-Laaka valittaa.
Yksi kriisin paikka oli 1980-luvun alun työsuhdeturvakomitea: Palanko-Laaka muistaa kansandemokraattisten SAK-juristien suorastaan raivostuneen, kun kokivat tulleensa ohitetuiksi.
Vaikka Palanko-Laaka jäi eläkkeelle 2005, ei hän ole kääntänyt selkäänsä juridisille kysymyksille. Suunnitelmissa on oikeustieteen väitöskirja kolmikantayhteistyöstä ja parlamentarismista.
Mökki Savon Ristiinassa vetää. Joskus siellä kuluu parikin kuukautta yhtä soittoa.
”Suomen punaisin nimismies”
Mikko Varis, juuri eläköitynyt lääninpoliisineuvos Joensuusta, valittiin kesällä 1972 kolmikymppisenä SAK:n oikeudellisen osaston esimieheksi. Varis arvelee, että valintaan oli osuutta räväköillä oikeuspoliittisilla lehtijutuilla, joita hän oli kirjoitellut Suomen Sosialidemokraattiin.
– Mulla oli ylimääräistä energiaa, Varis kommentoi.
SAK:hon tullessaan Variksella oli takana nimismiesvuosia. Hän oli nähnyt maan tasalta ylimielisyyden, jota oikeuslaitos vielä 60-luvun lopussa usein osoitti vähäisiä kansalaisiaan kohtaan.
Nyt Suomen Pankissa jäähdytellyt varatuomari Matti Louekoski – jota Varis ei 1970-luvun alussa tuntenut – oli pirauttanut, että SAK haki oikeudellisen osaston esimiestä. Varis päätyikin istumaan puheenjohtaja Niilo Hämäläisen kotiin Helsingin Vuosaareen. Paikalla piipahti myös Keijo Liinamaa, mies naapurista.
Enemmistöryhmän, sosiaalidemokraattien, ohella Varista tuki mm. SAK:n kansandemokraattinen sihteeri Simo Elomaa, joka myhäili Variksen olevan ”Suomen punaisin nimismies”.
– Enpä muista saaneeni työhön muuta evästystä kuin vapaat kädet. Se mahdollisti, että oikeudellisen osaston sisällä ei ollut raja-aitoja muilla kuin osaamisperusteilla.
Tarja Haloseen, SAK:n oikeudellisen osaston nimekkäimpään nimeen, Varis tutustui vasta SAK:ssa, töitä tehtäessä.
– Nopeat reaktiot – positiiviset ja negatiiviset. Ja äänekkäät tarvittaessa. Siitä tykkäsin, avoin karjalaispoika, esimies muistelee alaistaan.
– Halosella oli mainio huumorintaju, jolla oli paljon käyttöä, Varis luonnehtii.
– Mehän kävimme aikamoista sotaa vahvan vastustajan kanssa.
Tällä Varis viittaa paitsi Eteläranta kymppiin ja koko porvaririntamaan myös ay-liikkeen sisällä eläneeseen epäluuloon juristeja kohtaan.
Epäluulon Varis arvelee pääosin haihtuneen, kun moni liitto on havainnut omien lakimiesten palkkaamisen välttämättömäksi.
– Realiteetti on, että moni liittojen lakimies on noussut puheenjohtajaksi, eikä se kuvio aina ole onnistunut.
Mutta mitä Mikko Varis muistaa kontakteista akavalaiseen ay-liikkeeseen?
– Akavan lakimiehistä tuli kollegoita ja kavereita, kun aika usein tavattiin.
Teksti: Jyrki Pietilä
Kuva: Pentti Potkonen
