Korkeimman oikeuden (KKO) kolme keskeistä yksityiselämän loukkaamista koskevaa ennakkopäätöstä on arvioitu
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa (EIT) aiheettomiksi sananvapauteen puuttumisiksi.
Informaatio- ja viestintäoikeuden dosentti, oikeustieteen tohtori Riitta Ollila näkee tilanteen niin ongelmalliseksi, että hänen mielestään pidemmällä tähtäimellä myös lainsäädäntöön pitää tehdä muutos.
– Oikeuskäytännön pitää seurata maailman muuttumista. Rikoslain yksityiselämän loukkaamista koskevassa säännöksessä on vallankäyttäjiä koskeva poikkeus ja KKO on tulkinnut tätä poikkeusta tiukasti. Päätöksissä ei ole otettu huomioon sananvapautta, toteaa Ollila.
Vuoden 1995 perusoikeusuudistuksessa yksityiselämän suojasta tuli perus-oikeus ja KKO:n päätöksissä yksityiselämän suoja ja sananvapaus on nähty samanarvoisina. Vaikka ihmisoikeussopimus ratifioitiin toukokuussa 1990, se ei johtanut EIT:n sananvapautta koskevan käytännön huomioon ottamiseen.
Reinboth haastoi KKO:n
Kokenut oikeustoimittaja Susanna Reinboth on taistellut sananvapauden puolesta ärhäkkäästi ja Ollila on seurannut tapahtumia mielenkiinnolla. Toimittajat ja erityisesti Reinboth olivat hämmästelleet jo pitkään, onko KKO päätöksillään sijoittanut myös rikokset yksityiselämän piiriin?
Oikeusoppineet puolestaan hämmästyivät, kun korkeimman oikeuden oikeusneuvokset Pauliine Koskelo ja Mikael Krogerus syksyllä 2003 vastasivat Reinbothin (HS 5.10.2003) avaamaan keskusteluun Helsingin Sanomissa ja totesivat, että julkisuudessa on tulkittu väärin korkeimman oikeuden antamia ratkaisuja yksityisyyden suojasta (HS 19.10.2003).
Reinboth piti erittäin poikkeuksellisena, että KKO ryhtyy jälkikäteen selittämään päätöksiään. Reinboth oli juttuaan varten laskenut, että Euroopan ihmis-
oikeussopimuksen (EIS) ratifioinnin jälkeen KKO oli antanut kymmenen mediaa koskevaa ennakkopäätöstä. Näissä KKO ei ollut kertaakaan viitannut sananvapauteen. Termit "yksityisyys" ja "yksityiselämä" oli mainittu 31 kertaa ja termi "sananvapaus" nolla kertaa. Reinbothin mielestä oikeudessa ei ollut punnittu vastakkain näitä perusoikeuksia eli sananvapautta ja yksityiselämän suojaa.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kannanotot kolmeen keskeiseen tapaukseen (KKO 2001:96 ja EIT 10.2.2009, KKO 2002:55 ja EIT 6.4.2010, KKO 2005:82 ja EIT 12.10.2010) ovat tulleet vuosia myöhemmin: Reinbothin esittämät näkemykset ovat päässeet voitolle EIT:n ratkaisuissa.
Vantaan käräjäoikeus katsoi, että Reinboth oli asettunut oikeuden yläpuolelle. Nyt voidaan kysyä, asettuvatko tuomioistuimet ihmisoikeuksien yläpuolelle.
– EIT:n langettavat päätökset ovat osoittaneet, että KKO:n tulkinnat ovat olleet virheellisiä. Ero johtuu siitä, että KKO:n kynnys kertoa yksityiselämän asioista on paljon korkeampi kuin EIT:n käytännössä, toteaa Ollila.
Merkittävä kerrannaisvaikutus
Ollilan mielestä esimerkiksi KKO:n kanta on ruokkinut sananvapautta rajoittavaa tiukkaa tulkintaa, kun niiden perusteella on vastaavissa asioissa nostettu uusia oikeusjuttuja. Samalla on syntynyt kerrannaisvaikutus tuomituille maksettaviksi määrättyjen korvausten ja kulujen suhteen.
Nyt EIT:n päätökset ovat kääntäneet rahaliikenteen toiseen suuntaan, sillä EIT määrää valtion maksamaan hyvitystä sekä korvaamaan toimittajien ja median maksettaviksi tuomitut korvaukset ja kulut.
Vielä hankalampaa kaikkien asianosaisten kannalta on, että käsittely saattaa venyä tolkuttoman pitkäksi: esimerkiksi Reini-tapauksessa EIT:n päätös tuli yli 13 vuotta sen jälkeen, kun tapahtumat valtakunnansovittelijan kotona sattuivat.
– KKO:n 2000-luvun alun tulkinta "rikos on yksityiselämää" johti uusiin juttuihin niin, että se joutui itse vuonna 2005 muuttamaan aikaisempaa kantaansa uudella ennakkopäätöksellä, toteaa Ollila.
Reini-tapauksessa mielenkiintoinen sivuhaara on vielä KKO:n alkuperäinen päätös, joka koski Hyvät, pahat ja rumat -tv-ohjelmaa ja toimittaja Neil Hardwickiä. Hardwick sai yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä tuomion, mutta ei vienyt sitä ihmisoikeustuomioistuimeen. Sen sijaan jälkiaallossa tulleet, useita lehtiä koskeneet jutut vietiin EIT:een ja niistä kaikista Suomi sai langettavan tuomion. Siten on syytä olettaa, että myös Hardwickin tapaus olisi päätynyt samaan lopputulokseen. Hardwick ei ole hakenut KKO:lta ratkaisun purkamista. Sitä voisivat hakea myös eduskunnan
oikeusasiamies tai oikeuskansleri, mutta näin ei ole ainakaan toistaiseksi tapahtunut. Niin kutsutussa Ruusus-tuomiossaan korkein oikeus linjasi ex-pääministeri Matti Vanhasen yksityisyyden suojan koskemaan ainoastaan Pääministerin morsian -kirjan niitä kohtia, joissa viitataan konkreettisesti ex-pariskunnan seksielämään. Vanhasen lapsia koskevat kirjan kohdat eivät käsitelleet lasten tunteita tai yksityisyyttä sellaisella tavalla, että ne olisivat aiheuttaneet Vanhaselle vahinkoa, kärsimystä tai häneen kohdistuvaa halveksuntaa.
– Sananvapaus edellyttää suvaitsevaisuutta ja jopa ärsyttävien, epämiellyttävien ja loukkaavienkin mielipiteiden sietämistä. Tällaisissa tapauksissa kynnys rikos- ja vahingonkorvausjutuille pitäisi olla korkeampi, perää Ollila ja lisää, että valtakunnallisella ja paikallisella tasolla pitää yhteisiä asioita koskevassa keskustelussa sietää voimakastakin arvostelua.
Korkein oikeus on tulkinnut seurustelun kuuluvan yksityiselämän ydinalueelle, vaikka perustuslakivaliokunta ei tällaista kantaa ole esittänyt. Perusoikeuden ydinalue estäisi punninnan kilpailevien intressien kanssa.
Esimerkiksi Britanniassa on parlamentin käsittelyssä lakiehdotus siitä, mikä on sananvapauden kannalta hyväksyttävä yleistä mielenkiintoa koskeva puolustus.
Kolme keskeistä tapausta
Eläkepetos
Ensimmäinen päätös koski rikoksesta epäillyn ja tuomitun tavallisen henkilön nimen ja kuvan julkaisemista lehtijutussa.
EIT kuitenkin arvioi, että kahden miljoonan markan eläkepetos oli sellaista julkisten varojen väärinkäyttöä, josta sai kertoa, vaikka tekijä oli tavallinen henkilö.
KKO 2001:96 ja EIT 10.2.2009
Tapaus Reini
Toinen päätös koski edesmenneen valtakunnansovittelijan naisystävän nimen mainitsemista välikohtauksessa, joka johti valtakunnansovittelijan erottamiseen. KKO katsoi, ettei naisystävän nimeä saanut mainita, vaikka hän kuului julkisuuden henkilön lähipiiriin.
EIT taas katsoi, että naisystävä oli itse osallistunut tilanteeseen, jonka huomioarvon hän tiesi korkeaksi. EIT katsoi Helsingin hovioikeuden tuomioiden rikkovan sananvapautta, kun niissä seurattiin KKO:n niin kutsutun Hardwick-jutun ennakkopäätöstä.
Hardwick ei ole hakenut tuomionsa purkua eikä KKO voi oma-aloitteisesti päätöstään korjata.
KKO 2002:55 ja EIT 6.4.2010
Ahon mediavastaava
Kolmas KKO:n päätös koski Ahon presidentinvaalikampanjan mediavastaavan seurustelun uutisointia. KKO ei pitänyt mediavastaavaa vallankäyttäjänä, jonka yksityiselämästä saisi kertoa ilman suostumusta.
EIT:n mukaan mediavastaava ei ollut täysin yksityinen henkilö, koska hänellä oli merkittävä rooli kampanjassa ja hän toimi ehdokkaan tavoitteiden puolesta. EIT:n mukaan korkein oikeus ei ottanut riittävästi huomioon mediavastaavan tehtävän poliittista luonnetta.
EIT katsoi myös, että toimittajat olivat joutuneet maksamaan kohtuuttoman suuria korvauksia verrattuna esimerkiksi väkivaltarikoksista tuomittaviin korvauksiin.
KKO 2005: 82 ja EIT 12.10.2010
Susanna Reinboth: En luota suomalaiseen tuomioistuimeen sananvapausasioissa
Suomen tilasto sananvapauden osalta on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa murheellinen. Suomi on saanut 16 langettavaa tuomiota, 12 niistä käsitteli median sananvapautta. Ainoastaan kahdessa tapauksessa EIT hyväksyi suomalaisen oikeuslaitoksen antaman tuomion.
– On yllättävää, kuinka hitaasti EIT:n ajattelu on mennyt läpi. Henkilökohtaisesti en luota vieläkään suomalaiseen tuomioistuimeen näissä asioissa, pamauttaa toimittaja Susanna Reinboth.
Reinbothin mielestä mediaa koskevissa tapauksissa on päätetty jo etukäteen, että toimittaja tuomitaan. Joissakin yksittäisissä jutuissa joku tuomari on saattanut ottaa huomioon EIT:n päätökset, mutta tällaisia tuomareita on edelleen harvassa.
– Suomea koskevissa EIT-tapauksissa ei yleensä ole ollut uhrina niin kutsuttu vähäväkinen ihminen, joka ei pysty puolustautumaan. Siellä on ollut muun muassa kansanedustaja, kirurgi ja presindentinvaalikampanjan mediavastaava, perustelee Reinboth.
Henkilökohtaista kokemusta
Reinbothilla on myös henkilökohtaista kokemusta taistelusta sananvapauden puolesta. Helsingin Sanomien oikeustoimittajana hän raportoi Forssan käräjäoikeudessa käytävää julkista oikeudenkäyntiä, joka käsitteli Esko Ahon presidentinvaalikampanjan mediavastaavan nimen julkistamista.
Mediavastaava oli tehnyt rikosilmoituksen Ilta-Sanomista ja käräjäoikeus tuomitsi lehden yksityiselämää loukkaavasta tiedon julkistamisesta. Tästä oikeusprosessin raportoinnista lähti liikkeelle uusi oikeusprosessi, tällä kertaa Helsingin Sanomia vastaan.
– Olin jo poliisitutkinnan aikana varma, ettei jutusta voi tulla tuomiota. Jopa yllätyin, että löytyi syyttäjä, joka nosti syytteen, sillä oikeustoimittajana olin seurannut EIT:n sananvapautta koskevien päätösten linjauksia. Käräjäoikeudesta ja hovioikeudesta tuli kuitenkin tuomio, hämmästelee Reinboth edelleen.
Sekä työnantaja että Reinboth pitivät itsestään selvänä, että tuomioon ei tyydytä vaan siitä valitetaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.
– Järkytyin, kuinka heikosti sananvapausjuridiikkaa tunnetaan. Yhtä käräjäoikeuden lautamiestä lukuunottamatta päätös oli yksimielinen hovioikeudessakin.
Suomessa toimittajat on monissa jutuissa tuomittu joka asteessa yksimielisesti, mutta EIT on sitten ollut toista mieltä. Kun ottaa huomioon, kuinka paljon näitä juttuja (12 kpl) on ollut ja kuinka monen suomalaisjuristin mielestä toimittaja on vastoin EIT:n käsitystä rikollinen, voidaan puhua koko juristikunnan ja erityisesti tuomarikunnan kollektiivisesta harhasta.
Eniten Reinbothia ärsytti ja loukkasi, että oikeudenkäynnissä häntä vastaan käytettiin argumentteja, jotka toisaalta osoittavat hänen tuntevan sekä sananvapausjuridiikan että yksityisyyden suojan.
– Sekä suomalaisessa oikeuslaitoksessa että EIT:ssä väitettiin, että koska olen kokenut oikeustoimittaja ja Julkisen sanan neuvoston jäsen, minulla on sekä kokemusta että eettistä näkemystä näistä asioista. Viesti siis oli, että minun olisi pitänyt tietää paremmin. Missään vaiheessa juristeille ei tullut mieleen, että voisin tosiaan tietää paremmin, hämmästelee Reinboth edelleen.
– Tuntui siltä, ettemme puhuneet edes samaa kieltä. Oikeuden perustelut vaikuttivat harrastelijamaisilta.
Media sitoutunut valvontaan
Sekä Ilta-Sanomat että Helsingin Sanomat veivät omat tuomionsa EIT:n käsittelyyn. Ilta-Sanomia koskeva päätös tuli jo viime syksynä ja Helsingin Sanomia koskeva tämän vuoden tammikuun lopussa. Molemmat päätökset totesivat Suomen rikkoneen sananvapausartiklaa. Tässäkin tapauksessa prosessi kesti pitkään, sillä Forssassa käytiin käräjiä vuonna 2002.
– Tällaisissa tapauksissa käsittelyn pituus voi vaikuttaa myös monen ihmisen urakehitykseen. Minäkin olen ollut ison osan uraani epäilty tai tuomittu, ja onhan oikeuden päätös voimassa vieläkin, Reinboth hymähtää.
Susanna Reinboth odottaa myös mielenkiinnolla niin kutsutun STT:n doping-jutun uutta oikeudenkäyntiä. Neljä hiihtovaikuttajaa sai syytteen törkeästä petoksesta. Heitä syytetään valehtelusta oikeuskäsittelyssä.
– Jos syytteet pystytään näyttämään toteen, voidaan perustellusti puhua näitä toimittajia vastaan suunnatusta salaliitosta, huokaisee Reinboth.
Vaikka Suomen tilasto sananvapaustuomioissa on murheellinen, Reinboth ei usko, että niiden myötä yksityisyyden suoja median käsittelyssä rapistuisi.
– Media on erittäin sitoutunut eettiseen valvontaan, joka on tiukkaa eikä ylilyöntejä ole juurikaan tapahtunut. Jos tässä asiassa alettaisiin pelata varman päälle, jossain vaiheessa jäisi jotain aivan oleellista vallankäyttöön ja yleiseen mielenkiintoon liittyvää kertomatta.
