Syksyn ajan toimituspiireissä on kohistu Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan uuden johtajan Matti Apusen ehdotuksesta, jonka mukaan toimittajien pitäisi julkistaa puoluekantansa.
Ihan kiinnostava ajatus. Tosin entiseksi toimittajaksi Apunen on ilmaissut ajatuksensa hämmästyttävän hämärästi.
Hänen alkuperäisestä, Helsingin Sanomissa julkaistusta ehdotuksestaan ymmärsin, että Apusen mielestä jokaisen toimittajan nimen perään pitää jatkossa merkata puoluekanta, ihan niin kuin poliitikoillekin merkataan. Apusen ajatus oli, että silloin yleisö saisi paremmat mahdollisuudet arvioida median raportointia.
Eräässä seminaarissa Apunen täsmensi tarkoittaneensa, että toimittajien puoluekantaa pitäisi selvittää anonyymillä mielipidetiedustelulla. Seminaarissa Apunen myös jatkoi, että jos toimittajalla ei ole kantaa näin tärkeään kysymykseen, hän on väärällä alalla.
Voi, kuinka suloisen 70-lukulaista! Kaikki kabinettikäärmeet tietysti kuvittelevat, että tavallinen kansa – toimittajat mukaan lukien – jäsentää joka ainoan asian puoluepolitiikan kautta. Apusen harmiksi en aio lyödä hanskoja tiskiin, vaikka minulla ei puoluepoliittista kantaa olekaan. Kolmissa viime vaaleissa olen äänestänyt kolmea eri puoluetta – mikäli tämä asia nyt kenellekään kuuluu.
Kiintoisaa on tietysti se, että Apunen oli kymmenkunta vuotta Aamulehden päätoimittaja, ja silloin hänellä olisi ollut mahdollisuus selvitellä oman toimituksensa poliittisia kantoja. Kertonee paljon, että asia ei silloin välähtänyt hänen mieleensä. Hän valaistui samalla hetkellä, kun hän siirtyi Evan pomoksi. Elinkeinoelämähän on aiemminkin kunnostautunut toimittajien poliittisten kantojen urkkimisessa.
Sinänsä anonyymi mielipidekysely toimittajien puoluekannoista voisi olla ihan kiinnostava. On sitä tyhmempiäkin asioita tutkittu. Olen myös sitä mieltä, että erityisesti vaikkapa politiikkaa ja taloutta seuraavien toimittajien sekä päällikkötoimittajien olisi syytä ilmoittaa sidonnaisuutensa. Puolueen jäsenyys on mielestäni sidonnaisuus, joka yleisöllä on oikeus tietää, vaaleissa äänestäminen ei.
Ja jos oikein asiaa rupeaa ajattelemaan, miksi ihmeessä pitäisi rajoittua pelkästään toimittajien puoluekantojen selvittämiseen? Yksittäisiä rivitoimittajia enemmän valtaa käyttävät monet muut tahot, esimerkiksi tuomarit, syyttäjät ja virkamiehet. Olisiko koko kansa puoluekirjallepantava?
Toimittaja ei luonnollisestikaan ole täysin objektiivinen, vaikka hän siihen vilpittömästi pyrkisikin. Jo aiheiden valinta kertoo siitä, mistä joko yksittäinen toimittaja tai hänen esimiehensä on kiinnostunut. Jokaista aihetta voi myös lähestyä useasta eri näkökulmasta.
Tiedotusvälineillä, käytännössä toimituksen johdolla, on ajankohtaisista asioista mielipiteitä, ja ne tuodaan julki pääkirjoituksissa. Tämä ei tarkoita sitä, että esimerkiksi uutistoimittajien pitäisi yhtyä lehden viralliseen linjaan ja tehdä juttuja vain siitä näkökulmasta.
Esimerkiksi Helsingin Sanomissa työskennellessäni olin ainakin kerran näkyvästi eri mieltä lehden virallisen linjan kanssa. Joku miljonääri oli jälleen kerran kaahannut itselleen jättisakot, ja julkisuudessa syntyi vilkas keskustelu sakkokatosta. Pääkirjoituksessaan Helsingin Sanomat vaati sakkokaton säätämistä. Sisäsivuilla minä olin omassa kolumnissani tiukasti eri mieltä – vaikka onhan se toki ihan järkyttävää, että ökyrikkaiden sakot lasketaan täsmälleen samalla kaavalla kuin tavallisen rahvaan.
Miksi ihmeessä ihmisellä muuten pitäisi olla mielipide kaikkiin mahdollisiin asioihin? Eikö edes joskus saa myöntää, että onhan se toisaalta niin, mutta toisaalta näin ja mistä hitosta minä tiedän?
Olenkin monet kerrat onnitellut itseäni ammatinvalinnasta, sillä toimittajana minun ei aina tarvitse tietää, kuka on oikeassa ja kuka ei. Toisin on vaikka tuomarilla, jonka on pakko muodostaa mielipide joka ainoasta sotkuisesta vyyhdestä, joka eteen lykätään. Syvä osanottoni.
