Uusimmat työttömyystilastot osoittavat sekä tutkijakoulutettujen että ylemmän tai alemman korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömien lukumäärän olevan kaikkien aikojen huippulukemissa.
Heinäkuun lopun tilannetta kuvaavan työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan työttömien työnhakijoiden lukumäärä Suomessa kasvaa edelleen. Työttömiä on lähes 11 000 enemmän kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana ja noin 60 000 enemmän kuin taantuman alkuvuonna 2008.
Korkeasti koulutettujen eli vähintään alemman korkeakouluasteen tutkinnon suorittaneiden työllisyystilanne on muuttunut muuhun väestöön verrattuna vielä huonompaan suuntaan. Työttöminä työnhakijoina on tällä hetkellä lähes tuhat tohtoria ja lisensiaattia enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Myös ylemmän korkeakouluasteen suorittaneiden työttömyys on kaikkien aikojen ennätystasolla, melkein 17 000 henkilössä. Alemmallakin korkeakouluasteella on saavutettu uusi ennätyslukema: hieman alle 18 000 työtöntä.
Työvoimapalveluilta odotetaan nyt erityisen ripeää ja ennakkoluulotonta toimintaa, jotta myös korkeasti koulutetut työttömät saavat asiantuntevaa tukea työllistymiseen, Akavan työvoimapoliittinen asiamies Heikki Taulu painottaa.