Siihen, että Suomen Turku julisti joulurauhan, oli vain pari päivää. Juhlapaikkaa, Vanhan Suurtoria, siistittiin ja koristeltiin; jostain kantautui vaskimusiikkia.
Vanhan Suurtorin välittömässä läheisyydessä, entisen Boren pääkonttorin uumenissa, Turun hovioikeuden presidentti Timo Esko pakkasi tavaroitaan.
Muuttolaatikot matkasivat joulun välipäivinä Helsinkiin, Pohjoisesplanadi kolmoseen, korkeimpaan oikeuteen asti. Esko aloitti korkeimman oikeuden presidenttinä 1.1.2016 alkaen.
Kyseessä on paluu entiselle tuomiopaikalle. Esko on toiminut jo aikaisemmin korkeimman oikeuden tuomarina eli oikeusneuvoksena vuosina 2006–2012.
– Mieli on utelias. Kolme vuotta on lyhyt aika, mutta korkeimmassa oikeudessa on tapahtunut sinä aikana esimerkiksi useita henkilöstövaihdoksia. Määrärahoihin kohdistuu leikkauspaineita.
Liian pitkät käsittelyajat
Eskon mukaan korkeimman oikeuden rooli on sinänsä selkeä.
– Korkein oikeus on ennakkopäätöstuomioistuin. Se ottaa käsiteltäväkseen sellaisia asioita, joiden ratkaisun se katsoo palvelevan myös muiden asioiden ratkaisemista.
Valituslupaa korkeimpaan oikeuteen ei ole tunnetusti aivan helppo saada. Vuonna 2014 valituslupahakemuksia oli 2 310, ja valitusluvan sai lopulta 122 tapausta.
Eskon mukaan työ korkeimmassa oikeudessa poikkeaa selvästi työstä hovioikeudessa.
– Hovioikeudessa on tiukat määräajat, tuomio on annettava pääkäsittelyn jälkeen 30 päivässä. Korkeimmassa oikeudessa työskentely muistuttaa luonteeltaan enemmän vaikkapa väitöskirjan tekemistä.
Julkisuudessa on kritisoitu, että korkeimman oikeuden työskentely olisi joskus vähän liiankin verkkaista.
– Siihen, että juttu menee korkeimmassa oikeudessa alusta loppuun, kuluu helposti 12–18 kuukautta. Tuo 18 kuukautta on kyllä liian pitkä aika, siinä on kehittämisen varaa.
Korkeimman oikeuden hallinto perustuu kollegiaaliseen järjestelmään – siinäkin korkein oikeus eroaa hovioikeuksista, joissa siirryttiin muutama vuosi sitten päällikkötuomarijärjestelmään.
– Korkeimman oikeuden presidentti on yksi tuomareista ja täysistunnon puheenjohtaja.
Esko huomauttaa, että korkein oikeus pystyy suhteellisen pienen kokonsa takia toimimaan hyvin myös täysistunnossa. Hänellä on aikaisemmalta uraltaan Helsingin yliopiston hallintojohtajana kokemusta myös lukumääräisesti hyvin suuresta kollegiosta.
– Helsingin yliopiston suuressa konsistorissa saattoi niihin aikoihin olla läsnä yli 150 professoria. Sekin sai aikaan päätöksiä. Mutta, kieltämättä, työskentely oli joskus aika värikästä.
Yhdistämisestä hyötyä ja haittaa
Timo Esko kannattaa edeltäjänsä Pauliine Koskelon esiin nostamaa ajatusta korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden yhdistämisestä. Hän oli mukana myös työryhmässä, joka pohti oikeusministeriön toimeksiannosta yhdistämisen tuottamia hyötyjä ja haittoja.
– Yhdistämisellä ei saavuteta merkittävää taloudellista hyötyä, mutta etuna olisi korkeimman oikeusasteen ratkaisujen yhdenmukaistuminen, Esko korostaa.
Nykyään kahden korkeimman oikeusasteen tontit menevät joissakin asioissa päällekkäin ja niillä saattaa olla samassa kysymyksessä erilaisia tulkintalinjoja. Asianajaja voi vaikkapa pohtia, onko järkevämpää hakea vahingonkorvausta yleisestä tuomioistuimesta vai hyvitystä hallinto-oikeudesta.
Korkeimman oikeuden jutuissa on myös usein osasia, jotka liittyvät korkeimman hallinto-oikeuden omimpaan alueeseen – ja päinvastoin.
– Mikäli korkeimmat oikeusasteet olisivat yhdessä, niin myös eri alojen asiantuntemus saataisiin yhteen.
Kahden kunnia-arvoisen ja perinteikkään oikeusasteen sekä erilaisten hallintokulttuurien yhdistäminen ei arvatenkaan ole ihan läpihuutojuttu.
– Oikeusasteiden yhdistäminen vaatii perustuslakimuutoksen. Aikaa yhdistämiseen kuluu vähintään kahdeksan vuotta, Esko arvioi.
Työryhmän raportissa huomautetaan, että ”yhdistämisen vaikutukset lainkäytön laatuun ovat kuitenkin vahvasti riippuvaisia yhdistämisen toteuttamistavasta. Edellytyksenä on, että yhdistäminen perustuisi huolelliseen molemmat tuomioistuinlinjat huomioon ottavaan valmisteluun ja että molemmat nykyiset korkeimmat oikeudet osallistuisivat siihen asiantuntemuksellaan”.
Tuomioistuinvirasto takaa puolueettomuuden
Esko kannattaa myös tuomioistuinhallinnon uudistamista, niin, että tuomioistuimet siirtyisivät oikeusministeriön ohjauksesta erillisen tuomioviraston alaisiksi.
Vastaava malli on jo käytössä monessa Manner-Euroopan maassa. Ideana on, että viraston johtokunnasta vähintään puolet olisi tuomareita.
– Erillisellä tuomioistuinvirastolla olisi erittäin suuri merkitys tuomioistuinten puolueettomuuden takaamisessa, Esko korostaa.
Hän arvioi, että tuomioviraston syntyminen voisi tapahtua nopeammin kuin korkeimpien oikeusasteiden yhdistyminen, mutta useasta vuodesta siinäkin on kysymys.
Tehoja tekniikasta
Moderni tekniikka tarjoaa Eskon mielestä mahdollisuuksia oikeuslaitoksen työn tehostamiseen.
– Hovioikeudet hyötyisivät, jos käräjäoikeuksissa todistelu videoitaisiin ja saatettaisiin valitusta tutkittaessa hovioikeuden käyttöön.
Se, että tallenteita ei käytetä, on ensisijaisesti taloudellinen kysymys.
– Ruotsissa on 44 käräjäoikeutta ja ruotsalaiset pystyvät tallennukseen. Meillä on 27 käräjäoikeutta. Jospa meilläkin rahat riittäisivät tähän.
Eskon mukaan oleellisen tärkeää olisi myös ATK-järjestelmien kehittäminen ja siirtyminen kohti paperittomia prosesseja.
– Digitalisoinnissa on otettu ensimmäisiä askelia. Meillä on kuitenkin vielä pitkä matka vaikkapa siihen, että oikeussalissa kaikki voisivat tutkia aineistoja omilta näyttöpäätteiltään.
Päivityskoulutus tarpeen
Eskon mielestä tuomareiden koulutukseen pitäisi panostaa nykyistä enemmän. Hän on huomannut, että esimerkiksi monien vanhempien juristien eurooppaoikeuden tuntemuksessa on parantamisen varaa.
– Jokaisella tuomarilla pitäisi olla kouluttautumisvelvollisuus, hän huomauttaa.
Esko on myös hieman huolestunut siitä, että kun varsinkin syrjäisemmillä paikkakunnilla avautuu tuomarin virkoja, niin hakijoita ei ole ihan jonoksi asti.
Hän huomauttaa, että nuoret juristit arvostavat tuomarin työtä, mutta tämä ei aina näy ammatinvalintatilanteessa. Yhtenä syynä saattaa olla havainto siitä, miten tuomioistuimista on viime vuosina vähennetty väkeä.
– Leikkaukset ovat olleet suuria myös esimerkiksi Turun hovioikeudessa. Ne vaikuttavat muun muassa juttujen käsittelyaikojen pidentymiseen.
Hovioikeuksien työtä on muuttanut viime aikoina myös jatkokäsittelylupalainsäädäntö. Järjestelmällä on pyritty siihen, että hovioikeuksien täyteen tutkintaan tulisi vain vaativimpia oikeustapauksia ja oikeudenkäynnin painopiste olisi entistä selkeämmin käräjäoikeuksissa. Eräs lupaperuste on ennakkopäätösperuste.
Hovioikeuksissa ei ole kuitenkaan totuttu ajattelemaan asioita ennakkopäätösmielessä. Vaarana on, että hovioikeus jättää luvan myöntämättä, vaikka jutulla olisikin ennakkopäätösluonnetta. Tämä kaventaa sitten osaltaan korkeimman oikeuden ennakkopäätösratkaisujen pohjaa.
Juridiikka harrastuksena
Timo Esko on varsin tyytyväinen omaan uravalintaansa.
– Tuomarin työ on varsin monipuolinen homma. Hovioikeudessa läsnä ovat usein asianomaiset ja heidän kohtaamisensa tuo työhön oman ulottuvuutensa. Ja kuten sanottu, korkeimmassa oikeudessa työ muistuttaa tutkijan työtä. Siinä painottuvat ongelmien analysointi ja oikeiden ratkaisuperusteiden löytäminen.
Käy ilmi, että juridiikka ei ole Eskolle pelkkä työ, vaan myös harrastus, jonka parissa kuluu osa vapaa-ajastakin.
Entäpä sitten, kun korkeimman oikeuden presidentti haluaa oikein irtautua työasioista, niin katsooko hän televisiosta rikossarjoja ja oikeussalidraamoja?
– Ei, sellaisia en jaksa seurata. Paitsi ehkä joskus jotain saksalaisia rikossarjoja, ihan vain kielen oppimisen takia, Timo Esko naurahtaa.
**
Timo Esko, 63
- Oikeustieteen tohtori, Helsingin yliopisto, 1986. Väitöskirja kansainvälisestä työoikeudesta.
- Korkeimman oikeuden presidentti 2016–
- Turun hovioikeuden presidentti 2012–2015
- Korkeimman oikeuden tuomari 2006–2012
- Asianajaja 1992–2006
- Helsingin yliopiston hallintojohtaja 1987–1992
- Helsingin yliopisto, tutkija ja opettaja, 1976–1987
- Perhe: Vaimo ja neljä aikuista lasta. Vanhin lapsista on valinnut alakseen oikeustieteen.
- Harrastukset: metsänhoito ja umpihankihiihto.
**
Teksti: Matti Välimäki
Kuvat: Vesa-Matti Väärä