Koronarokotus juridiikan kahleissa
Monet edistyksellisiksi itseään kutsuneet lakimiehet sanoivat 1960-luvun jälkipuoliskolla juristien olevan Suomessa yhteiskunnan normisokeita jarrumiehiä. Tämä historian hämärään jäänyt lausuma palautuu mieleen, kun seuraa koronan torjumista meillä ja muualla.
Estääkö juridiikka ja erityisesti yhdenvertaisuussääntelyn tulkinta meillä sellaisia yhteiskunnan ja valtiovallan toimia, joita on voitu toteuttaa muualla EU:ssa?
Kun koronarokotteita oli saatu käyttöön vuoden 2021 alussa, tuli tavoitteena olla taudin tehokas taltuttaminen. Tämän kannalta olisi ollut parasta rokottaa riskiryhmäläisten jälkeen niitä, jotka asuvat koronan eniten jylläämällä alueella. Tulipaloissakin pelastustoimet kohdistetaan paikkoihin, joissa palo pahiten uhkaa ihmisiä ja omaisuutta.
Tulipaloissakin pelastustoimet kohdistetaan paikkoihin, joissa palo pahiten uhkaa ihmisiä ja omaisuutta.
Tämä priorisointi kuitenkin kaatui aluksi yhdenvertaisuutta ja aluepolitiikkaa koskeviin pohdintoihin, ja sitten loppuikin aika.
Koronapassi on toteutettu useissa maissa, kuten Tanskassa. Kuluvan vuoden alkupuolella meillekin sellaista haviteltiin, mutta toteutuksessa on oltu tässäkin myöhässä.
Jos koronapassia olisi ryhdytty valmistelemaan ja toteuttamaan ajoissa, olisi voitu avata monenlaisia tapahtumia niille, joilla on (riittävä) rokotteen kautta tullut suoja. Tämä olisi myönteisellä tavalla kannustanut rokotteen hankkimiseen.
Siviilioikeuden harrastajan näkökulmasta koronapassin kaltaista dokumenttia voisi elinkeinonharjoittaja vaatia asiakkailtaan turvatakseen kaikkien terveydentilan.
Siviilioikeuden harrastajan näkökulmasta koronapassin kaltaista dokumenttia voisi elinkeinonharjoittaja vaatia asiakkailtaan turvatakseen kaikkien terveydentilan, samalla tavoin kuin on voitu vaatia urheilukilpailujen yleisöltä maskin käyttämistä.
Julkisuudessa esitettiin, ettei rokotepassia voitaisi toteuttaa yhdenvertaisuuden vuoksi laillakaan. Rokotteesta kieltäytyviä ei saisi syrjiä.
Perustuslain 19.3 §:ssä julkiselle vallalle asetettu velvoite edistää väestön terveyttä ja yhteiskunnan avaaminen väistyisivät niiden individualistien tieltä, jotka eivät välitä omasta eivätkä toisten terveydestä.
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on antanut seikkaperäisen ratkaisun siitä, millä tavoin 65–69-vuotiaille voitiin antaa Astra Zenecan rokotetta.
Taudin taltuttamisen kannalta oli tietenkin ensiarvoisen tärkeää, että EU:ssa hyväksytyt rokotteet saadaan nopeasti käyttöön ja että mahdolliset vähäiset – julkisuudessa reippaasti liioitellut – haittavaikutukset kohtaavat niitä, joille ne ovat lievimpiä.
AOA tulkitsi lainsäädäntöä kuitenkin niin, että jokaisella on oikeus valita itselleen mieluisin rokote siitä huolimatta, miten tämä hidastaa rokotusten etenemistä. Jos näin olisi toimittu, sairastumiset olisivat lisääntyneet ja ihmishenkiä olisi menetetty enemmän.
AOA:n ratkaisua voidaan kritisoida siitä, ettei se perustunut rokotteiden tehosta lääketieteelliseen asiantuntija-arviointiin.
AOA:n ratkaisua voidaan muun ohella kritisoida siitä, ettei se perustunut rokotteiden tehosta lääketieteelliseen asiantuntija-arviointiin, mihin asianajaja Klaus Nyblin ja dosentti Samuli Saari ovat 9.8.2021 julkaistussa Edilex-artikkelissa kiinnittäneet huomiota. Olemme pahasti hakoteillä, jos juridiikka estää saamasta mahdollisimman paljon terveyshyötyä käytettävissä olevilla voimavaroilla.
Kirjoittaja on siviilioikeuden professori (emeritus), Helsingin yliopisto, heikki.halila@helsinki.fi
