Kosmoksen piiri

Vuonna 1970 asetettu valtiosääntökomitea piti istuntojaan joka tiistai. Melkein heti sihteerit ottivat tavakseen painella jälkipuinteihin muotiin tulleeseen ravintola Kosmokseen, jonka nostivat hiljaisuudesta maineeseen Hansan lopetettua kirjailijat Pentti Saarikoski ja Jorma Ojaharju lukuisine siipijoukkoineen.

Valtiosääntömiehiä johti komitean varapuheenjohtaja Antero Jyränki (sd). Alkujaan sihteereinä toimivat Heikki Karapuu (skdl), myöhemmin hallintoneuvos, Esko Riepula (sd), myöhemmin Lapin yliopiston rehtori. Itse kuuluin silloisiin liberaaleihin ja jäin eläkkeelle ulkomaalaisvaltuutetun virasta. Kun Riepula lähti rakentamaan yliopistoa, tilalle tuli Teuvo Pohjolainen, hänkin myöhemmin Joensuun yliopiston vararehtori. Pääsihteeri Kauko Sipponen (kepu) ei liittynyt useinkaan porukkaan.

Ryntäys Kosmokseen muodostui huimaksi, joten jonoa riitti Kalevankadulla. Onneksi portsarit Håku ja Matti päästivät meidät ohi. Emäntä Katri Hepolampi suhtautui aina ystävällisesti. Kerran tosin oli syntyä sanaharkkaa, kun kysyin mitä teki Kim II Sungin kuva seinällä. Se esitti Katrin isää.

Muu yleisö muodostui kaikkien alojen taiteilijoista, joskin myös juristeja alkoi parveilla. Vallitseva ideologia näytti olevan taistolaisuus, mikä tarjosi mahdollisuuden väittelyihin. Kuvanveistäjiin piti kuitenkin suhtautua varovaisesti. He olivat tottuneet nostelemaan painavia esineitä ja tulivat helposti aggressiivisiksi.

Valtiosääntökomitean jäseniin kuului Taisto Sinisalo, enkä voinut käsittää, mikä vetosi tässä Kotkan murretta puhuvassa jässikässä nuorempiin intellektuelleihin.

Valtiosääntömiehet kävivät aina läpi viikon tapahtumat ja Urho Kekkosen tekemät perustuslain rikkomukset. Suomettumisesta ei ollut tietoakaan. Kerran Teuvo Aura muodosti vapaapalokuntaa, joten päätettiin sekaantua asioihin. Ylioppilaselämästä muistettiin Matti Louekoski, minkä jälkeen Jyränki meni puhelimeen. Myöhemmin kuultiin Auran kyselleen Päiviö Hetemäeltä: “Mikä Louekoski?” Tähän vastasi Hetemäki, että ei ollut kuullut miehestä hyvää eikä pahaa. Niin Louekoskesta tuli opetusministeri.

Vastoinkäymisiäkin sattui. Kuuluisan Zavidovo-jupakan jälkeen Jyränki joutui eroamaan presidentin kansliapäällikön tehtävistä. Jälleen istuttiin Kosmoksessa ja ystävät kyselivät, että miltä nyt tuntuu. Jyränki teki laajan eleen sanoen: “Elämä on nousua ja laskua. Nyt tuntuu olevan laskuvaihe.” Ystävät lohduttivat: “Odota kun näet asianajaja Obstbaumin laskun.”

Joskus istuimme Jompan kanssa looseissa pohtien asioita. Päädyimme tulokseen, että vaimomme ovat sukulaisia. Kutsuimme muijat paikalle, jolloin ilmeni, että he olivat pikkuserkkuja.