Kotitalousvähennys on ollut Suomessa käytössä jo vuodesta 1997, aluksi vain kokeiluluontoisesti. Sen syntyvaiheessa käytiin kriittistäkin keskustelua sen perusideasta. Puhuttiin muun muassa piikayhteiskunnan synnyttämisestä. Väitettiin myös, että tuetuilla aloilla oli pulaa ammattitaitoisesta työvoimasta, joten uusia työpaikkoja ei kuitenkaan syntyisi. Yhtenä keskeisenä tavoitteena oli siis laman jälkeisen jättityöttömyyden helpottaminen. Toisena, vähemmän esillä olleena ajatuksena oli saada ”virallisen menettelyn” piiriin ne monet pikkutyöt, joita teetettiin ”pimeästi”. Eli kyseessä oli talousrikostorjunta aidoimmillaan.
Kotitalousvähennyksen piiriin kuuluvat tehtävät ovat laajentuneet vuosien myötä kuten myös maksimivähennyksen määrä. Viime vuodelta vähennys oli enimmillään 3 000 euroa henkeä kohden, mikä tarkoitti vähintään 5 000 euron maksettua palkkasummaa työn tehneelle yritykselle. Monet urakathan eivät tähän summaan mahdu. Lisäksi tarvikehankinnat piristävät elinkeinotoimintaa.
Valtion verotulojen ”menetys” on vastaavasti kasvanut vähennyksen laajennusten myötä ollen vuonna 2009 jo noin 390 miljoonaa euroa. Jotkut tahot ovatkin sitä mieltä, että näillä rahoilla pitäisi korottaa perusturvaetuuksia. Toisena vaihtoehtona on esitetty 40 000 työttömän palkkaamista julkiselle sektorille vajaan kahden tuhannen kuukausipalkalla, mikä maksaisi kutakuinkin saman kuin mitä vähennys vie verotuloja. Toisaalta julkisen sektorin paisuttaminen vain tällä perusteella ”keksimällä” kouluttamattomille työttömille tekemistä ei kansantaloutta juuri rakenna, kun monien asiantuntijoiden mielestä julkista sektoria pitäisi edelleen supistaa.
Asiat eivät kuitenkaan ole ihan näin yksiselitteisiä. Nämä kotitalousvähennysrahat eivät mene täysin ”harakoille”, kuten on annettu ymmärtää. Kun etenkin rakennusalalla pimeän työn osuus on suuri ongelma, on kotitalousvähennyksellä sen kitkemisessä merkittävä rooli. Jos yrittäjää ei ole merkitty ennakkoperintärekisteriin eikä hän harjoita tuloveronalaista toimintaa, ei tämän tekemä työ kelpaa verovähennyksen pohjaksi. Tämä puolestaan ohjaa asiakkaat rehellisille yrityksille. Tätä kautta valtio saa yritykseltä verotuloja ja ”alveja”. Toisaalta työn määrän kasvaessa voidaan palkata uutta väkeä, sillä alalle voi työllistyä melko vähäisellä koulutuksella. Kun työntekijöiden palkat sivukuluineen hoidetaan asianmukaisesti, valtio ja eläkekassat saavat tuloja. Henkilö ei myöskään voi nostaa työttömyyskorvauksia.
On kutakuinkin selvää, että pimeän urakan pystyy teettämään edullisemmin, kuin jos yritys toimii rehellisesti. Siten muutoksia harkittaessa on arvioitava, millä ehdoilla kansalaiset toimivat siten, että pimeän työn osuus vähenee. Näin me kaikki voitamme.
