Kuluttajan ja elinkeinon harjoittajan välillä tehtyihin kauppoihin sovelletaan kuluttajansuojalakia. Yksinkertaisimmillaan kuluttajan velvollisuus on maksaa tavaran tai palvelun hinta kokonaan sovittuna aikana. Myyjän velvollisuus puolestaan on toimittaa sovintunlainen tuote sovittuna aikana sovittuun hintaan.
Tavara ei ole sovitunlainen, jos siinä on valmistusvika, se ei sovi käyttöön, johon se on tarkoitettu, tai ei vastaa tietoja, joita siitä on etukäteen annettu. Tavaraa voidaan pitää virheellisenä myös, jos se kestää lyhyemmän aikaa kuin perustellusti voidaan odottaa, tai jos sille ei ole annettu riittäviä asennus- ja käyttöohjeita suomen- ja ruotsinkielellä.
Palvelu voidaan katsoa virheelliseksi, jos sitä ei ole tehty ammattitaitoisesti ja huolellisesti.
Kuluttajansuojalakia ei sovelleta kahden yksityisen henkilön tai kahden elinkeinonharjoittajan välillä tehtyihin kauppoihin. Esimerkiksi kahden yksityishenkilön välinen autokauppa ei siis kuulu kuluttajansuojalain piiriin.
Yksittäiset riitatapaukset käsitellään kuluttajariitalautakunnassa. Lautakunnalle asiat tulevat käsittelyyn joko kuluttajaneuvojan kautta tai suoraan kuluttajilta. Vaikka lautakunta antaa vain toimintasuosituksen, kyseessä on oikeudellinen ratkaisu.
– Suositusten noudattamisaste on yli 70 prosenttia. Mikäli elinkeinonharjoittaja ei suostu noudattamaan suositusta, voi kuluttaja-asiamies ottaa asian käsiteltäväkseen ja viedä sen markkinaoikeuteen, kuluttajariitalautakunnan tiedottaja Tarja Raiskinen selittää käsittelyprosessia.
Mikäli riita ratkeaa elinkeinonharjoittajan hyväksi ja kuluttaja kieltäytyy suosittelun vastaisesti maksamasta hänelle osoitettuja kuluja, maksut siirtyvät perintään.
– Yleensä maksut ovat jo perinnässä, kun asia tulee kuluttajariitalautakunnan käsiteltäväksi. Hyvän tavan mukaisesti perintä kuitenkin keskeytetään prosessin ajaksi, Raiskinen tarkentaa.
Kuluttaja voi itse ottaa yhteyttä kuluttajaneuvojaan tai lähettää asian kirjallisena kuluttajariitalautakunnan käsiteltäväksi, mutta etenkin isommissa kaupoissa kuten asunto- ja autokaupoissa asiaa hoidetaan usein lakimiesten välityksellä.
Myyjän ja välittäjän vastuu
Kiinteistönvälitys, kiinteistökauppa ja osakekauppa ovat hyvin tyypillisiä kuluttajariita-aiheita. Kiinteistönvälitysasioissa riidellään välityspalkkiosta, tarjouksen sitovuudesta tai kaupan peruuntumisesta. Riidan aiheena voi olla myös kosteusvauriot, erimielisyydet laitteiden ja varusteiden kunnosta tai taloudellisista virheistä. Taloudellisia virheitä ovat esimerkiksi virhe vastikkeen summassa tai puutteelliset tiedot taloyhtiön remonteista tai niiden kustannuksista.
Asuntokauppalain mukaan asuntokaupassa on virhe, jos myyjä on ennen kaupantekohetkeä jättänyt antamatta ostajalle tiedon sellaisesta asuntoa koskevasta erityisestä seikasta, josta hänen täytyy olettaa tienneen ja josta ostaja perustellusti saattoi olettaa saavansa tiedon.
Riitaosapuolia ovat tavallisesti ostaja vastaan kiinteistönvälittäjä ja myyjä. Mikäli ostajan valituksissa ilmenee aihetta, välittäjä ja myyjä kiistelevät yleensä siitä, kenen tiedonanto on ollut puutteellista.
Vaikka kiinteistökaupoissa on yleensä kyse rahallisesti merkittävistä hankinnoista, voi riidanaihe olla myös periaatteellinen ja taloudellisesti merkitykseltään pieni. Kuluttajariitalautakuntaan on saatettu viedä jopa tuhannen euron korvausvaatimuksia, joissa ostajaosapuoli on käyttänyt asiamiehenään lakiasiaintoimistoa.
Uuden asunnon kaupoissa kuluttajan valitukset koskevat yleensä vuositarkastuksen yhteydessä esiin tulleita vikoja ja puutteita. Yksittäisenä vikana yleisimmin närkästystä herättää uudesta lattiasta löytyvät jäljet tai painaumat. Korvausvaatimukset voivat olla vain muutaman sadan euron arvoisia.
Uuden asunnon kauppaa koskevan asuntokauppalain mukaan asunnossa on virhe, jos se ei vastaa sitä, mitä voidaan katsoa sovitun, tai sen ominaisuuksista aiheutuu tai voidaan perustellusti odottaa aiheutuvan haittaa terveydelle. Virheenä voidaan pitää myös sitä, jos asuntoa ei ole rakennettu tai korjattu hyvän rakentamistavan mukaisesti tai asunto ei muuten vastaa sitä, mitä ostajalla yleensä on sellaisen asunnon kaupassa perusteltua aihetta olettaa.
Viherpesu kuluttajaviraston tarkkailussa
Eettiset arvot ovat yhä merkittävämpi kriteeri ostopäätöstä tehtäessä. Niistä on siis tullut myös markkinointikeino.
– Viherpesulla tarkoitetaan sitä, että yritys ratsastaa ympäristöystävällisyydellä ja eettisillä arvoilla ilman varsinaisia perusteita. Lain noudattaminen ja todellinen eettinen kaupankäynti eivät ole sama asia, Kuluttajaliiton eettisen kuluttamisen päällikkö Juha Beurling muistuttaa.
Yksittäisen kuluttajan osalta eettisyys perustuu omiin valintoihin. Mitään lakisääteisiä pakotteita esimerkiksi tuotteiden tuotantoprosessin kertomiselle ei ole olemassa.
– Kuluttaja voi aina kysyä myyjältä tai maahantuojalta esimerkiksi lapsityövoiman käytöstä tuotteen valmistusprosessin aikana. Mikäli suoraa vastausta ei tule, kuluttaja voi tehdä oman valintansa ja jättää tuotteen ostamatta. Jos kyselyjä tulee paljon, myyjä joutuu ottamaan asiaan kantaa omia ostopäätöksiä tehdessään, Beurling selittää.
Hän muistuttaa myös niin sanottujen varmojen merkkien luotettavuudesta tai epäluotettavuudesta.
– Hyvä esimerkki ovat Reilun kaupan tuotteet. Jos kuluttaja ostaa esimerkiksi Reilun kaupan puuvillasta tehdyn puseron, hän tietää, ettei puuvillan tuottamisessa ole käytetty vaikkapa lapsityövoimaa ja että raaka-aineen tuottaja on saanut puuvillastaan kohtuullisen korvauksen. Sitä, miten eettisesti puuvilla on kuljetettu valmistusmaahan tai miten pusero itsessään on valmistettu, kuluttajalla ei enää olekaan takuita, Beurling muistuttaa.
Laki on suojellut kuluttajaa jo 30 vuotta
Kuluttajansuojalaki tuli voimaan 1. 9.1978. Samaan aikaan aloittivat toimintansa kuluttaja-asiamies, kuluttajavalituslautakunta (nykyään kuluttajariitalautakunta) ja ensimmäiset kunnalliset kuluttajaneuvojat sekä markkinatuomioistuin (nykyään markkinaoikeus).
Keskeisiä lainsäätäjän asettamia arvoja ja tavoitteita, joita valvonnalla pyritään suojaamaan ja edistämään, ovat kuluttajan taloudellinen turvallisuus, markkinoiden ja kilpailun toimivuus ja niiden edellytyksenä markkinoiden läpinäkyvyys sekä sopimustasapainon varmistaminen kuluttajakaupassa, jossa toinen osapuoli on ammattilainen ja toinen ei.
Kuluttajien kysyntää on aina ollut enemmän kuin mihin viranomaiset ovat riittävän joustavasti pystyneet vastaamaan. Vaikka käsiteltävien asioiden määrä kasvaa koko ajan, se ei välttämättä ole merkki lainvastaisen toiminnan lisääntymisestä tai kuluttajien avuttomuudesta.
Markkinat ovat monimutkaisemmat kuin 30 vuotta sitten. Säänneltyjen alojen avaaminen kilpailulle on tehnyt kuntalaisista kuluttajia, ja uusi tekniikka helpottaa kuluttajien perusteltujen vaatimusten esittämistä – jopa niin, että yritykset eivät aina kykene hoitamaan edes perusasiakaspalvelua.
Aktiivista kuluttajaa peräänkuulutetaan sekä EU:n että Suomen kuluttajapoliittisessa ohjelmassa, ja yksi aktiivisuuden muoto on nimenomaan yhteydenotto sopijakumppaniin, jos ei saa sitä, mistä on maksanut.
Euroopan komissio tarkastelee parhaillaan yhteisön kuluttajansuojaa koskevaa sääntelyä. Takuuta ja virhevastuuta, sopimusehtojen kohtuullisuutta ja kaupan peruuttamisehtoja koskevia säännöksiä halutaan yhtenäistää, sillä monissa maissa kuluttajan suoja on näissä asioissa heikko. Pohjoismaissa on perinteisesti ollut vahva kuluttajansuoja.
Käynnissä on hankkeita myös lainsäädännön yksinkertaistamisesta ja virtaviivaistamisesta.
Lähde: Ajankohtaista Kuluttajaoikeudesta 6/08
Pelkkä kauppojen katuminen ei riitä
Se, että ostaja tulee myöhemmin katumapäälle, ei ole syy kaupan purkuun. Ei edes siinä tapauksessa, että ostaja toteaa tehneensä varoihinsa nähden liian kalliin hankinnan. Tähän joutui tyytymään myös kalliin sohvakaluston hankkinut vanhempi rouvashenkilö, joka yritti purkaa kaupan vedoten korkeaan ikäänsä ja hankinnan aiheuttamaan taloudelliseen rasitteeseen.
Rouva hankki myyntinäyttelystä sohvakaluston, josta hän maksoi paikan päällä käsirahan 500 euroa ja teki lisäksi luottotilisopimuksen, jossa rahoitettavaksi määräksi oli merkitty 1 700 euroa. Lisäksi oli sovittu, että myyjä noutaa veloituksetta rouvan vanhan sohvakaluston ja hyvittää siitä???1 500 euroa. Vaihtokalustosta ei ole mainintaa luottosopimuksessa, joka on ainoa kaupasta tehty asiakirja.
Ostaja vaati julkisen oikeusavustajan välityksellä kaupasta tuhannen euron hyvitystä korkoineen ostopäivästä lukien. Perusteluina hän vetoaa siihen, että korkeasta iästään johtuen hän on ymmärtänyt maksettavaksi tulevan summan väärin ja että luottotilimaksut rasittavat kohtuuttomasti hänen pieniä eläketulojaan.
Myyjän perustelujen mukaan kaluston arvo oli 3 750 euroa, josta ostaja sai pitkän tinkimisen jälkeen 1 570 euron alennuksen, jonka lisäksi vanha kalusto luvattiin hakea pois veloituksetta. Kalusto todettiin vanhaksi ja huonokuntoiseksi. Ostaja on ilmoittanut kysyttäessä, että kalusto on kymmenen vuotta vanha.
Kuluttajariitalautakunta totesi, ettei tämänikäisellä sohvakalustolla ole yleensä merkittävää arvoa. Lautakunta katsoo niin ikään, ettei voida näyttää toteen myyjän antaneen ostajalle harhaanjohtavia tietoja kauppahinnan muodostumisesta. Hinnan sovitteluperiaatteena ei voida pitää sitä, että ostaja kaupan teon jälkeen on sitä mieltä, että hyödykkeestä maksettu hinta on liian kallis. Kuluttajasuojalaki ei estä elinkeinonharjoittajaa perimästä tuotteestaan kallista hintaa, vaan ainoastaan kohtuuttomat hinnat ovat kiellettyjä. Myyjä on tässä tapauksessa pystynyt todistamaan hinnan kohtuullisuuden, joten asiasta ei ole voitu suosittaa hyvitystä.
