Kävin kesäkuun helteillä Sastamalassa tutustumassa Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoon ja ennen kaikkea Kuutti Lavosen ja Osmo Rauhalan käsialaa oleviin kirkkomaalauksiin. Elämys oli vaikuttava: paanukattoinen harmaa kivikirkko ja valkoiseksi kalkittu kirkkosali henkivät perinnettä ja rauhaa, johon modernit, figuratiiviset työt sopivat yllättävän hyvin. Ne ovat myös yksittäisinä töinä mielenkiintoisia ja niiden symboliikassa riittää tutkimista ja tulkitsemista.
Kirkko paloi 1997, kun kirkkoviiniä turhaan etsimässä ollut ohikulkija tuikkasi penkkien alle palavia kynttilöitä. Hän kuulemma pyrki peittämään sormenjälkensä, mikä onnistuikin, kun kirkko ja sen mukana sormenjäljet paloivat. Silti hän jäi kiinni. Nopeasti päätettiin, että kirkko rakennetaan uudestaan vanhaan tapaan. Myös taloudellinen puoli saatiin järjestykseen. Halpaahan rakentaminen ei ollut; alkuperäinen talousarvio, 1,7 miljoonaa euroa, ylittyi reilusti. Noin 1 200 talkoolaisen työ kattoi siitä puolet. Laaja kansalaiskeräys tuotti hyvän tuloksen, paikkakunnan oman pojan, Mauri Kunnaksen kirja, "Koiramäen joulukirkko", yksinään noin 170 000 euroa, jotka Kunnas lahjoitti kirkon korjaamiseen. Osa rakennusmateriaaleista saatiin lahjoituksena. Merkittäviä avustuksia tuli myös Suomen Kulttuurirahastolta ja kirkkohallitukselta.
Suomi on yhteisiä hankkeita ajatellen aika mielenkiintoinen maa. Talkootyötä olemme kyllä aina olleet valmiita tekemään, mutta rahan lahjoittaminen onkin ollut tiukemmassa. Mielellään vaaditaan valtion tai kunnan tukea, ja jos sitä ei tule, asia helposti jää. Esimerkiksi Yhdysvalloissa asia on toisin: esimerkiksi tavalliset koulut keräävät ihan luontevasti oppilaiden vanhemmilta avustuksia erilaisiin aktiviteetteihin, taidelaitoksia tuetaan avokätisesti ja yliopistojen eri vuosikurssit jopa kilpailevat keskenään siitä, mikä kurssi kerää Alma Materilleen suurimmat avustukset. Alumnit valjastetaan estoitta mukaan. Erilaisten asenteiden syy voi olla yksinkertaisesti se, että rahaa on meillä aina ollut vähän, ja tästä syystä meiltä puuttuu rahan lahjoittamisen perinne. Mutta työtä on pystytty tarjoamaan. Talkootyöllähän se nousi Koskelan Jussinkin mökki, muurarille kyllä piti maksaa, mutta halvaksi tuli sekin.
On toki loistavia poikkeuksia. Ennen sotia kerättiin Suomen Kulttuurirahaston peruspääoma suoraan kansan karttuisasta kädestä, eri yliopistojen toista vuotta jatkuneet keräykset, joihin valtio lisää oman panoksensa, ovat onnistuneet, niin kuin monet hyväntekeväisyyskeräyksetkin. Nyt on tämä Tyrvään Pyhän Olavin kirkko. Ja yksittäisiä suurlahjoittajia on ollut aina.
Miten tuhopolttajan kävi? Alioikeus ja hovioikeus tuomitsivat hänet törkeästä tuhotyöstä viiden vuoden vankeusrangaistukseen. Korkein oikeus oli lempeämpi: tuhotyöstä kolme vuotta kolme kuukautta vankeutta ja kirkon jälleenrakentamiskustannuksia 980 000 euroa. Summa ei läheskään riitä, mutta tätäkään ei tekijä itse pysty koskaan maksamaan. Saamatta jääneelle kirkkoviinille tuli kuitenkin hintaa.
