Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma kertoo, että noin viisi prosenttia kaikista työssäkäyvistä joutuu vuoden aikana väkivallan tai väkivaltauhan kohteeksi.
– Erityisesti ne, jotka kohtaavat työssään päihtyneitä ja häiriintyneitä ihmisiä, ovat potentiaalisia väkivallan kohteita, Lauerma sanoo.
Hän nostaa esille bussikuskit, lääkärit ja sairaanhoitajat, mutta myös lakimiesten työssä uhka voi olla jatkuvasti läsnä. Vaikka väkivaltaisten tekojen määrä kokonaisuudessaan on vähentynyt 1980-luvulta lähtien, työssä kohdattava väkivalta tai sen uhka on Lauerman mielestä selvä ongelma.
Edunvalvoja ei osaa pelätä
– Haukkuminen, huutaminen ja huorittelu on työssäni lähes päivittäistä tai ainakin viikoittaista, kertoo yleinen edunvalvoja, varatuomari Carita Helminen Helsingin oikeusaputoimistosta.
– Suoranaisia väkivallan uhkauksia tulee myös puhelimitse, mutta onneksi harvemmin. Joskus uhkaukset kohdistuvat koko toimistoomme tai kaikkiin virkamiehiin.
Helmisen mukaan uhkauksia on vaikea estää. Edunvalvojien virkayhteystiedot ovat kaikkien saatavilla, ja heillä kaikilla on puhelinajat, jolloin kuka tahansa voi soittaa.
Carita Helminen ei kuitenkaan osaa pelätä, että häneen kohdistuisi fyysistä väkivaltaa toimistossa. Ovet ovat lukossa, ja neuvotteluhuoneissa on panssarilasi edunvalvojan ja päämiehen välissä.
– Tapaamme päämiehiämme myös heidän kotonaan tai hoitokodeissa, jolloin mahdollisuus kohdata aggressiivinen asiakas tai hänen omaisensa on olemassa. Näihin tapaamisiin emme yleensä mene yksin.
Vaikka Carita Helminen ei ole joutunut kokemaan varsinaista fyysistä väkivaltaa, on tilanne ollut kerran lähellä.
– Vihainen asiakas lähestyi minua aulassa. Tosin tästä syytän oikeastaan itseäni, olin valinnut paikkani huonosti seinän vierestä.
Onneksi paikalla ollut vahtimestari ehti pysäyttämään päämiehen ja ohjaamaan tämän ulos.
Valmistautuminen on tärkeintä
Määrällinen ylivoima on Hannu Lauerman mukaan keskeinen keino ehkäistä väkivaltaa. Apujoukkoja tulisi olla nopeasti saatavilla esimerkiksi hälytysjärjestelmän avulla.
Lauerma muistuttaa, että työnantajalla on jo lakisääteinen velvollisuus valmistautua työpaikalla mahdollisesti koettavaan väkivaltaan tai sen uhkaan.
Tärkeintä on, että vastaanottotilassa olisi pakotie turvattuna.
– Jotta työntekijä ei jäisi nurkkaan, jos joku vetäisee stiletin esiin. Takana tulisi olla ovi, josta pääsee pakoon ja jonka saa läimäistyä kiinni ilman, että helistelee avaimia.
Esillä ei myöskään saisi olla mitään tilapäisaseeksi sopivia esineitä, kuten kuittipiikkiä, painavaa maljakkoa, saksia tai muuta vastaavaa.
Sen sijaan työntekijän käden ulottuvilla tulisi olla mahdollisimman provosoimaton suojaesine, esimerkiksi sohvan tai nojatuolin irtoava selkänojatyyny, jonka voi hetkessä tempaista avukseen.
– Jos tyynyn päällyskangas on vielä sopivan sitkeä, siihen pysähtyy sekä nyrkki että mora.
Asiakkaankin istuimeen kannattaa kiinnittää huomiota.
– Jos asiakkaalla on upottava, niin sanottu mukava tuoli, vaaditaan siitä nousemiseen muutama sekunti, Lauerma neuvoo.
Uhkaavat tilanteet tulee aina käsitellä
Uhkailu jää onneksi usein vain sanoiksi eikä kärjisty fyysiseen väkivaltaan. Lauerman mukaan sekava uhkailu ei johda yleensä jälkiseuraamuksiin.
Jos uhkailu on kuitenkin suunnitelmallista, tulee siihen työnantajan lisäksi myös poliisin puuttua. Lauerman mielestä tutkintapyyntö hillitsee usein uhkailijaa, vaikka päinvastaistakin tapahtuu.
– Jos uhkailu hallitsee asiakassuhdetta, se ei voi jatkua, Lauerma toteaa.
Uhkailijalle on kerrottava, että hänen toimensa tulevat työyhteisön ja poliisin tietoon. Uhkailun seurauksista on hyvä informoida etukäteen.
Hannu Lauerma puhui keväällä Lakimiesliiton järjestämässä tilaisuudessa väkivallan kohtaamisesta työssä. Hän korostaa, että työyhteisön tuki ja työnohjaus ovat keskeisiä keinoja käsitellä tapahtuneita uhkaustilanteita.
– Ennen kaikkea työntekijää tulee olla syyllistämättä tapahtuneesta.
**
Kun tilanne kärjistyy:
- Pyydä mahdollisuuksien mukaan apujoukkoja.
- Ota uhkailijaan sopiva etäisyys, jää hieman sivuttain.
- Pidä katsekontakti, mutta älä tuijota.
- Puhu normaalilla äänellä, ei hiljaa eikä liian hitaasti. Älä myöskään huuda.
- Vältä tarpeetonta riitelyä.
- Jätä uhkailijalle näennäinen valintamahdollisuus, jotta hän voi ikään kuin säilyttää kasvonsa.
Asiantuntijana: Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma
**
Teksti: Nina Björklund
