”Kerrotaan, että parilla oli suhde, jonka äkisti päätyttyä vaikeudet alkoivat.”
Näin selosti Helsingin Sanomat maaliskuussa laajassa AKT:n puheenjohtajaa Timo Rätyä käsittelevässä jutussaan. Suhdehuhun toinen osapuoli oli potkut saanut viestintäpäällikkö Hilkka Ahde. Seuraavana päivänä lehti pyysi anteeksi ja myönsi, ettei sillä ollut mitään omaa näyttöä juorun tueksi. Kiintoisa rajaus oli, että lehti pyysi anteeksi ainoastaan Ahteelta, ei Rädyltä.
Saiko lehti sitten julkaista huhun?
Asiaa voi lähteä kerimään auki pohtimalla, olisiko tiedon suhteesta saanut julkaista, jos se olisi ollut varmasti totta. Tiedot ihmisten intiimielämästä kuuluvat kuitenkin yksityiselämän ydinalueelle, joten tällaisten tietojen julkaisemiselle täytyy olla erityisen painava syy. Voisi ajatella, että varma tieto suhteesta olisi liittynyt niin olennaisesti yhteiskunnallisesti merkittävään asiaan, että sen kertominen asian taustoittamiseksi olisi voinut olla sallittua.
Tätä ajatusta tukee Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen Suomea koskeva päätös, jonka mukaan Ilta-Sanomat sai kertoa tiedon erään presidenttiehdokkaan vaalikampanjan viestintävastaavan avioliiton ulkopuolisesta suhteesta. EIT:n mukaan tieto suhteesta ei tyydyttänyt vain tietyn lukijakunnan uteliaisuutta, vaan siellä oli yleistä kiinnostavuutta poliittisena taustatietona.
Räty-Ahde-tapauksessa vaikeuskerrointa kuitenkin lisää se, että kyse oli huhusta. Lehtikään ei väittänyt, että tieto olisi totta.
EIT on ratkaisukäytännössään katsonut, että mitä suurempi yhteiskunnallinen merkitys asialla on, sitä vähemmän näyttöä tiedotusvälineen tarvitsee esittää väitteidensä tueksi. Tämä ei kuitenkaan oikeuta kehnoon taustatyöhön: mitä helpommin tiedot voi tarkistaa, sitä suurempi velvollisuus siihen on.
EIT:n mukaan merkittävien asioiden käsittelyn yhteydessä on joskus perusteltua kertoa jopa asiaan liittyvistä juoruista. Silloin on kuitenkin mainittava, että tiedon todenperäisyyttä ei ole pystytty varmistamaan.
Toisaalta EIT on katsonut eräässä Itävaltaa koskevassa päätöksessään, että lehteä sai rangaista siitä, että se oli kertonut huhutietoa presidenttiparin aviollisista vaikeuksista ja presidentinrouvan väitetyistä avioliiton ulkopuolisista suhteista.
Eli mikä on johtopäätös tästä kaikesta?
Minä en toimittajana missään tapauksessa olisi julkaissut huhua. Ahteen ja Rädyn välirikon syy ei mielestäni ole niin olennainen asia, että se oikeuttaisi intiimielämää koskevien epämääräisten juorujen levittämiseen. Toiseksi lukijoita tuskin kiinnostaa hevon hännän vertaa, mitä kylillä juorutaan. He haluavat tietää, mikä on totta.
Perinteisen median brändin takia on aivan olennaista, ettei se levittele tarkistamattomia kyläjuoruja. Netistä huhuja löytyy niin paljon kuin jaksaa lukea, mutta niissä on kaikissa yksi vika: kukaan ei tiedä, mikä on totta. Perinteinen media pystyy kilpailemaan nettiä vastaan vain sillä, että se asettaa oman maineensa takeeksi siitä, että se pyrkii vipittömästi totuuteen.
Joka tapauksessa koko episodi todistaa yhden asian: suomalaisilla on ihan samanlainen ajatusmaailma kuin Talebanilla. Sen enempää suomalainen kuin Talebankaan ei usko, että mies ja nainen voivat olla keskenään vain ystäviä. Jos mies ja nainen viihtyvät hyvin yhdessä, heillä joko on suhde tai he ainakin suunnittelevat sitä.
Taleban ratkaisi asian sulkemalla naiset neljän seinän sisälle. Suomalainen ratkaisee asian pistämällä huhut kiertämään.
