Toimittajien tietolähteillä on viime aikoina ollut kovat ajat. Toimittajia ei (ainakaan vielä) ole pakotettu paljastamaan tietolähteitään, mutta lähteet ovat itse joutuneet tilanteeseen, jossa heidän yhteydenpitonsa toimittajiin on paljastunut.
Eniten otsikoissa on ollut poliisin epäiltyjen rekisteriä eli Epriä koskevat tietovuodot. Vajaa vuosi sitten MTV ja Suomen Kuvalehti kertoivat, että Epriin ovat päätyneet tiedot Vladimir Putinin ja Mika Salon yhteyksistä moottoripyöräjengeihin.
Tieto johti kahteen esitutkintaan. Yhtäältä aloitettiin selvitys siitä, tehdäänkö Epriin merkintöjä liian heppoisin perustein. Toisaalta tutkittiin, kuka vuoti salassa pidettävät tiedot medialle.
Nyt vuodosta epäillään Helsingin huumepoliiseja. Epäily paljastui huumepoliisia koskevan tutkinnan sivutuotteena.
Minään järkyttävänä yllätyksenä epäily ei toki asiaa tunteville tahoille tullut; Jari Aarniota ja hänen porukkaansa osattiin kyllä epäillä vuodosta heti tuoreeltaan. Pisteiden yhdistämistä helpotti, että Epri-merkinnöistä kertoneet toimittajat ovat muissa jutuissaan selkeästi paljastaneet läheiset välinsä Helsingin huumepoliisiin.
Esitutkintamateriaalista selviää aikanaan, millaista näyttöä epäilyjen tueksi on. Valistunut arvaukseni on, että Aarnion tai hänen lähipiirinsä viestittelystä on löytynyt jotain raskauttavaa.
Vähemmälle huomiolle on jäänyt SPR:n Veripalvelua koskeva tapaus. MTV kertoi muutama vuosi sitten Veripalvelun silloisen johtajan ostaneen konsulttipalveluita ilman johtokunnan tai hallituksen lupaa ja ilman kilpailutusta. Asiasta käynnistyi esitutkinta, joka johti syytteeseen. Sittemmin syytteet hylättiin.
Oikeudessa yhdeltä todistajalta kysyttiin, onko hän ollut yhteydessä Maikkarin toimittajaan. Todistaja myönsi olleensa, mutta huomautti, ettei hän ollut asiassa aloitteellinen.
Tätä tapausta pidän lähdesuojan näkökulmasta erittäin merkittävänä. Syytteen käsittelyn kannalta ei ollut mitään merkitystä sillä, oliko todistaja ollut yhteydessä toimittajaan vai ei.
Kysymys ei ollut tarpeen myöskään todistajan luotettavuuden arvioimiseksi. Todistajankuuleminen ei ole mikään yleinen kyselytunti, jossa todistajalta saa urkkia mitä tahansa mieleen juolahtavaa asiaa hänen luotettavuutensa selvittämiseksi. Esitettyjen kysymysten on liityttävä asiaan.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on jatkuvasti korostanut lähdesuojan olevan olennainen osa sananvapautta. Sen vuoksi pidän vakavana, jos todistajilta lähdetään käräjäsalissa kyselemään heidän yhteydenpidostaan toimittajiin. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että minkä tahansa median paljastaman epäkohdan päätyminen käräjille johtaisi tietolähteiden paljastumiseen.
Mielestäni puheenjohtajan olisi istunnossa tullut puuttua tilanteeseen ja estää kysymyksen esittäminen.
Moni näkee lähdesuojan toimittajien oikeutena. Itse näen asian toisin. Lähdesuoja on tietolähteen oikeus. Toimittajalle se on velvollisuus.
Pidän ongelmana sitä, että Suomesta puuttuu tyystin pilliinviheltäjien, whistleblowerien, suoja. Monissa muissa maissa on lailla suojattu niiden ihmisten asema, jotka paljastavat organisaation laittomuuksia ja epäkohtia.
Ei riitä, että pilliinviheltäjät saavat suojaa paljastettuaan tietonsa jollekin viranomaiselle. On paljon esimerkkejä siitä, ettei epäkohtien kertominen viranomaisille johda yhtään mihinkään.
Silloin media on varteenotettava vaihtoehto. Joskus se on ainoa.
Susanna Reinboth
susanna.reinboth@hs.fi
