Lainkäytön muututtava maailman mukana

Maaliskuun 1. päivänä kuluvaa vuotta Suomi sai kaksi uutta presidenttiä: tasavallan presidentiksi nimitettiin juristi Sauli ­Niinistö ja korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) presidentiksi oikeus-
tieteen tohtori Pekka Vihervuori.

– Uuteen virkaan kuuluu tietty määrä julkisia velvoitteita. Ensimmäisenä työpäivänäni sain kokea sitä juhlavimmasta päästä osallistumalla tasavallan presidentin virkaanastujaisiin, Vihervuori muistelee.

Julkinen näkyvyys ei kuitenkaan ole koko totuus Vihervuoren toimenkuvasta. Hän itse haluaa jatkossakin tehdä tuomarin töitä niin paljon kuin muut virkavelvollisuudet antavat myöten. Presidentin lisäksi tuomarina toimii 20 hallintoneuvosta. Vihervuori painottaa, että korkeimman hallinto-oikeuden tuomarien – hän itse mukaan luettuna – asema lainkäytössä on tasavertainen.

– Julkisuus antaa usein ymmärtää, että presidentin rooli KHO:n tuomarina on erilainen kuin muilla jäsenillä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Teemme kaikki itsenäisesti ja samanarvoisesti työtämme. Osallis­tuessani itse juttujen istumiseen toimin kokoonpanon puheenjohtajana, mutta siinäkään roolissa en ole talossa ainoa. Erona kollegoihini minulle kuuluu organisaatiomme johtaminen sekä yleisvastuu hallinnosta ja työmme tuloksellisuudesta. Lisänä on vielä joukko valtakunnallisia ja kansainvälisiä edustus- ja yhteydenpitotehtäviä.

Ajan hermoilla

Korkein hallinto-oikeus perustettiin vuonna 1918, kun autonomian ajan ylin päättävä elin senaatti lopetettiin. Senaatti oli toiminut jakautuneena talousosastoon ja oikeusosastoon. Edellisestä muodostuivat valtioneuvosto ja korkein hallinto-oikeus, jälkimmäisestä taas korkein oikeus.

– Historia näkyy vahvasti toiminnassamme edelleen: työnjako ja yhteistyö korkeimman oikeuden kanssa ovat selvät, samoin suhteet valtioneuvostoon. Välillä tuntuu, että itse lainsana on se, mikä on joutunut jatkuvasti muuttumaan, Vihervuori pohtii tarkoittaen muun muassa verotuksen ja ympäristösektorin tarpeita.

– Yhteiskunta muuttuu jatkuvasti, ja siihen lakienkin on reagoitava. Mitä sitten tulee meillä käsiteltäviin juttuihin, suhde yleiseen taloudelliseen tilanteeseen ja arvomaailmaan on suora: tällä hetkellä esimerkiksi ulkomaalaisjuttujen määrä on noussut neljännekseen kaikista käsiteltävistä tapauksista.

Juuri tähän ilmiöön viitaten Vihervuori peräänkuuluttaa myös yliopistoja muovautumaan ajassa.

– Tutkinto- ja oppiainerakenne ei ole pystynyt muuttumaan yhtä nopeasti kuin ympäröivä maailma. Esimerkiksi ulkomaalaisoikeus ei juuri näy perusopinnoissa vaan hukkuu muutenkin laajaan hallinto-oikeuteen, vaikka kansainvälisyys kaikissa muodoissaan on tätä päivää. Toki nykyiselläänkin oikeustieteiden koulutus antaa valmiudet työelämään, siitä ei ole kyse. Lisäksi on muistettava, että lainsäädännössä tapahtuvien muutosten takia oikeusoppineiden tulee jatkuvasti kouluttaa itseään pysyäkseen tilanteen tasalla.

Monipuolisesti akateeminen

Helsingissä syntynyt ja Hämeenlinnassa kasvanut Vihervuori on myös maatalous- ja metsätieteiden maisteri.

– Nuorena ­miehenä minua kiinnostivat sekä yhteiskunnalliset asiat että luonto ja ympäristö. Aloitin yhtä aikaa opinnot kummassakin tiedekunnassa, mutta lopullinen valinta oikeustieteiden eduksi tapahtui jatko-opintojen myötä.

Myös ensimmäinen työpaikka oli jatkoa opiskeluajoilta: valmistuessaan hänellä oli jo virka Vesihallituksessa. Paikka sai jäädä vasta vuonna 1982, kun väitöskirja valmistui ja Vihervuori siirtyi yliopistomaailmaan, aluksi hoitamaan professuuria silloisessa Lapin korkeakoulussa. Sittemmin hän on ollut apulaisprofessorina Turun ja Helsingin yliopistoissa sekä professorina Teknillisessä korkeakoulussa ja Turun yliopistossa. Pitkän yliopistouran pohjalta hän katsoo hieman huolestuneena muutaman vuoden takaista yliopistouudistusta.

– Dosentti-instituution avulla tulisi paremmin hyödyntää ulkopuolista osaamista. Nyt painoarvo on liiaksi muodollisilla pedagogisilla vaatimuksilla, jotka tuskin ovat tarpeellisia monen dosentin päätehtävässä eli jatko-opiskelijan auttamisessa eteenpäin, itsekin edelleen Teknillisen korkeakoulun maa- ja vesioikeuden dosenttina toimiva Vihervuori toteaa.

Korkein hallinto-oikeus tietää nuorten, vastavalmistuneiden arvon ja tehosti muutama vuosi sitten ekskursiokäytän­töään yliopistojen kanssa. Tämän vuoden alusta myös auskultointi on osittain mahdollista suorittaa hallinto-oikeudessa.

– Tämä on meidän tapamme nuorentua ja tehdä toimintaamme tutuksi. Toki meidän organisaatiomme ei suoraan pysty tarjoamaan uraputkea nuorille: korkeimman hallinto-oikeuden ero alueellisiin hallinto-oikeuksiin on, että meillä esittelijät ovat jo kannuksensa saavuttaneet. Maakunnissa sen sijaan esittelijän tehtävät ovat hyvä keino edetä. Tosin yleisten tuomioistuinten puolella uran eri askelmia on tiheämmässä.

Lakimiesliiton esitystä esittelijöinä toimivien hallinto-oikeussihteerien tehtävien siirtämisestä esitteleville tuomareille Vihervuori pitää kaksipiippuisena.

– Tuomaripainotteisuutta on pidetty tärkeänä, mutta mielestäni nykyisestä esittelijätasosta ei pitäisi kokonaan luopua. Ensinnäkin kyse on osittain tuomareiden resurssien tuhlaamisesta, toisaalta juuri edellä mainitsemastani uralla etenemisen mahdollisuuksista.

Tasapainottelun taito

Korkeimman hallinto-oikeuden edellinen presidentti Pekka Hallberg toimi virassaan 18 vuotta. Vihervuori nauraa, että ikänsä puolesta hänen on mahdotonta yltää samoille luvuille.

– Tulin korkeimpaan hallinto-oikeuteen määräaikaiseksi hallintoneuvokseksi vuonna 1997. Sitä seurasi jo seuraavana vuonna vakituinen virka. Liukuma nykyiseen rooliin on ollut siis luonteva. Edeltäjäni uraa läheltä seuranneena voin sanoa, että hänen panoksensa kansalaisten oikeusturvan hyväksi tulee näkymään pitkään sekä yhteiskunnallisesti että täällä normiympäristössä. Myös itse työorganisaatio on hyvässä kunnossa, minulla on siltäkin osin kaikki edellytykset onnistua tehtävässäni, Vihervuori summaa.

Omia vahvuuksiaan hän ei lähde yksilöimään, mutta uskoo, että pitkä kokemus talon tavoista ja ihmisistä auttavat häntä eteenpäin.

Realistina Vihervuori kuitenkin tietää, että myös haasteita on edessä. Juttujen määrä on suuri ja oikeusprosessien kestot pitkiä.

– Meidän tulee ratkaista, kuinka voimme sujuvoittaa käytäntöjä ilman, että oikeusturva kärsii.

Ajankäytännöllisiä ratkaisuja Vihervuori joutuu läpikäymään myös henkilökohtaisella tasolla. Läpi työhistoriansa hän on toiminut lukuisissa luottamustoimissa sekä kirjoittanut useita lain­opillisia teoksia. Nyt omat resurssit eivät riitä kaikkeen.

– Olen jo aiemmin jättänyt osan luottamustoimista pois, mutta osa tehtävistä kuuluu virkarooliini. Yleisesti koen luottamustehtävät mielenkiintoisena ja vastuullisenakin työn lisänä. Erityisen antoisa rooli on silloin, kun pääsemme jakamaan apurahoja tutkijoille. Mitä tulee kirjoittamiseen, se on minulle oiva mahdollisuus tuoda omia ajatuksia laajemmin esille kuin esimerkiksi virallisissa lausunnoissa.

Vapaa-ajastaan Vihervuori pitää kiinni. Silloin hän suuntaa perheineen Hämeessä sijaitsevalle mökilleen. Luonnon merkitys on edelleen vahva.

– Metsä on paikka, minne mielelläni menen. Luonto tarjoaa minulle pohdinnan paikkoja ja myös mahdollisuuden irtautua arjesta. Toinen mielenkiinnon kohde on Suomen, lähialueiden ja oman suvunkin historia. Jatkumoa elämään puolestaan antaa kolme lastenlastamme.

 

Uudistuksia ilmassa

Oikeusministeriössä valmistellaan parasta aikaa oikeusturvaohjelmaa oikeudenkäyntien kokonaiskeston lyhentämiseksi ja oikeusturvan laadun parantamiseksi. Ohjelmaluonnos on lausuntokierroksella, joten virallista kannanottoa ei myöskään korkeimmalta hallinto-oikeudelta vielä tässä vaiheessa ole.

– Tosiasia on, että työmäärämme ei ole vähenemässä, vaikkakin vuodet ja kulloinkin saapuvien juttujen painopiste ovat erilaisia. Sektorikohtaisessa lainvalmistelussa tulisi varmistaa resurssit kulloiseenkin tilanteeseen. Supistamisia oikeusturva ei kestä, mutta toimintamme tehokkuudesta on kyllä pidettävä huolta. Monesti ratkaisuja löytyy lisäämällä sähköisiä palveluita sekä työtehtäviä järkeistämällä, korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Pekka Vihervuori sanoo.

– Henkilökohtaisesti en pidä siitä, että tässä yhteydessä puhutaan tuottavuudesta. Meidän tehtävämmehän ei ole saada aikaan rahallista tuottoa. Mutta nämä ovat asioita, joita tulee seurata herkällä korvalla, Vihervuori toteaa ja muistuttaa, että vaikka välttämättömät muutokset tulee hyväksyä, oikeusturva ja työn laatu eivät saa kärsiä.

Hän itse on ollut mukana toimikunnassa, jossa on pohdittu kahdeksan hallinto-oikeuden vähentämistä kahdella. Vihervuori kuitenkin painottaa, että tarve pohdinnalle ei ole lähtöisin KHO:sta.

– Tässäkään tapauksessa ratkaisut eivät ole yksinkertaisia vaan ne edellyttävät monipuolista tarkastelua. Hallinto-oikeudet ovat hyvin erikokoisia, mutta silti kaikkein pienin eli Ahvenanmaan hallintotuomioistuin toimii pienuudestaan huolimatta eikä kuulu tämän tarkastelun piiriin.

– Ennen päätöksentekoa hallinto-oikeuksien tehtäväkenttää olisi hyvä tarkastella laajemmin. Syytä on myös pohtia, olisiko joitakin alueelliseen hallinto-oikeuteen nyt keskitettyjä asiaryhmiä syytä hajauttaa sekä ohjata valitustie keskushallinnon päätöksistä nykyistä kattavammin hallinto-oikeuteen KHO:n sijasta. Tämä olisi järkevää myös tuomioistuintasojen työnjaon kannalta, Vihervuori lataa.

Sen sijaan keskusteluun korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden erillisyyden tarkoituksenmukaisuudesta Vihervuori ei lähde mukaan.

– Jos tätä rakennetta lähdettäisiin muuttamaan, se tarkoittaisi muutoksia myös perustuslain tasolla. Mielestäni täysin toimivan perusjaon pohtimiseen on muutenkin turha käyttää resursseja.

KUKA

  • Pekka Vihervuori, 61 vuotta
  • oikeustieteiden tohtori, maatalous- ja metsätieteiden maisteri
  • korkeimman hallinto-oikeuden presidentti 1.3.2012 alkaen
  • keskeinen työura: Korkeimman hallinto-oikeuden jäsen vuodesta 1997; aiemmin Teknillisen korkeakoulun ja Turun yliopiston professori, sitä ennen Turun ja Helsingin yliopistojen apulaisprofessori; lainsäädäntöneuvos oikeusministeriössä sekä eri tehtävissä Vesihallituksessa
  • kirjoittanut useita oikeustieteellisiä teoksia
  • luottamustoimet: Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen puheenjohtajana 2005–2007, varapuheenjohtajana 2002–2004 sekä hallituksessa 1999–2007; Lakimies-lehden toimitusneuvoston puheenjohtaja; Olga ja Kaarle Oskari Laitisen säätiön hallituksen puheenjohtaja
  • naimisissa, kaksi aikuista lasta, kolme lastenlasta