Yhteiskuntaa järkyttäneet perhe- ja lastensurmat sekä huostaanottokohut ovat herättäneet kiivasta keskustelua lastensuojelulain ajantasaisuudesta ja viranomaisten toimintakäytännöistä. Ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja johtaa työryhmää, joka on asetettu selvittämään lastensuojelulain mahdollisia muutostarpeita. Kananojan työryhmä esitteli joulukuun alussa väliraportin, jossa pureudutaan viranomaisten toimintaan ja nykyiseen lastensuojeluun liittyvään lainsäädäntöön.
Selvitystyössä on kuultu muun muassa tietosuoja- ja valvontaviranomaisia, asiakkaita, kuntien edustajia sekä yhteistyökumppaneita. Erityisesti viranomaisten välisessä tiedonkulussa ja yhteistyössä koettiin olevan paljon parannettavaa.
− Suurimmat kysymykset kohdistuvat nimenomaan viranomaisten väliseen yhteistyöhön sekä lastensuojelussa sovellettaviin säännöksiin esimerkiksi tietosuojasta ja viranomaisen salassapitovelvollisuudesta. Säännöksiä löytyy tällä hetkellä useista eri laeista, Kananoja toteaa.
Hänen mukaansa nykyisetkin säännökset mahdollistavat hyvän toiminnan. Ongelma on hyvin pitkälti niiden hajautuminen eri lakeihin.
− Säännösten soveltajien joukko on hyvin laaja. Kaikki ammattilaiset, joiden tulisi tuntea lastensuojeluun liittyvät säännökset, eivät niitä välttämättä tunne. Myös soveltamisessa on kirjavuutta ja käytännön toimenpiteet vaihtelevat, Kananoja sanoo ja huomauttaa, etteivät työryhmän kannanotot perustu tieteelliseen tutkimukseen vaan jo olemassa olevan aineiston tarkasteluun sekä eri tahojen kuulemistilaisuuksiin.
Kentällä ei kaivata lakimuutosta
Ylisosiaalineuvos Kananoja esittää yksinkertaisen ja konkreettisen parannusehdotuksen:
− Helpottaisi huomattavasti, jos kaikki lastensuojeluun liittyvään tiedonvälitykseen, salassapitoon ja julkisuuteen liittyvät säännökset koottaisiin yhteen oppaaseen, jota levitettäisiin kentällä toimiville ammattilaisille. Ennen kaikkea tarvitaan hyvin suunnattua informaatiota sekä paikallistason yhteistyötä eri viranomaisten kesken, Kananoja summaa.
− Lastensuojeluilmoituksen tekemiseen liittyy edelleen arkuutta, koska sen pelätään välittömästi johtavan huostaanottoon. Yhteistyökumppanit on tunnettava ja heidän työhönsä luotettava, jottei apua tarvitseva lapsi jäisi huomiotta, Kananoja tähdentää.
Myös lastensuojelun asiakkaina kuullut nuoret ja heidän vanhempansa ovat painottaneet erityisesti kaikkien osapuolten välistä vuorovaikutusta ja työn avoimuutta, ei niinkään lastensuojelusäännösten muuttamista.
Ilmoitusvelvollisuus taas tapetilla
Lastensuojelulain 25 §:ssä säädetty ilmoitusvelvollisuus muuttui vuoden 2012 alussa. Muutos on lapsioikeuteen erikoistuneen lakimiehen, oikeustieteen tohtori Sami Mahkosen mukaan erinomainen uudistus.
Muutoksen myötä sosiaali- ja terveydenhuollon, opetustoimen ja nuorisotoimen tehtävissä työskenteleville henkilöille säädettiin velvollisuus tehdä salassapitovelvollisuuden estämättä ilmoitus poliisille, kun heillä on tehtävässään tietoon tulleiden seikkojen perusteella syytä epäillä alle 18-vuotiaaseen henkilöön kohdistunutta seksuaalirikosta.
Raiskauksen ja lapsen seksuaalisen hyväksikäytön lisäksi kyseeseen tulevia seksuaalirikoksia ovat muun muassa seksuaalipalvelujen ostaminen nuorelta sekä lapsen houkutteleminen seksuaalisiin tarkoituksiin.
Lainmuutoksen tavoitteena oli muun muassa nopeuttaa lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosepäilyjen esitutkintaa.
− Aiemmin lastensuojeluilmoitus tehtiin seksuaalirikosepäilyissäkin aluksi lastensuojeluviranomaisille, mikä oli täysin turha kiertotie asiassa, joka vaatii välitöntä toimintaa, professori Mahkonen huomauttaa.
Hän toteaa, että olennaista asiassa on ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvan sosiaali- ja terveydenhuollon sekä opetus- ja nuorisotoimen henkilöstön pelko lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
– Kyse ei ole ilkeydestä, vaan huolen esittäminen lapsen hyvinvoinnista. Tämä oivallus on madaltanut kynnystä ilmoituksen tekemiseen ja vähentänyt ilmoitusvelvollisten pelkoa esimerkiksi kunnianloukkaussyytöksistä.
Tarkkaan ottaen ilmoitusvelvollisia ovat sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä opetus- ja nuorisotoimessa työskentelevien lisäksi poliisi-, palo- ja pelastustoimen, Rikosseuraamuslaitoksen, sosiaalipalvelujen tai terveydenhuollon palvelujen tuottajan, opetuksen tai koulutuksen järjestäjän, seurakunnan tai muun uskonnollisen yhdyskunnan, vastaanotto-, järjestely- ja hätäkeskusten palveluksessa sekä koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnassa työskentelevät henkilöt. Ilmoitusvelvollisia ovat myös luottamustoimessa tai itsenäisinä ammatinharjoittajina toimivat henkilöt.
Ilmoitusvelvollisuutta koskevan lainmuutoksen taustalla on eduskunnan hyväksymä Euroopan neuvoston yleissopimus lasten suojelemisesta seksuaalista riistoa ja hyväksikäyttöä vastaan, joka on tullut Suomessa voimaan lokakuun 2011 alussa.
Lainsäädäntöneuvos Janne Kanerva oikeusministeriöstä kertoo, että yleissopimuksen kansallinen voimaansaattaminen ei sinällään olisi edellyttänyt muutoksia lainsäädäntöön. Esitystä valmisteltaessa syntyi kuitenkin epäselvyyttä siitä, onko ilmoitusvelvollisilla tahoilla oikeus tehdä ilmoitus suoraan poliisille. Oikeusministeriön työryhmä lähti selvittämään asiaa.
− Lainmuutosesityksessä ilmoitusvelvollisille haluttiin antaa mahdollisuus toimia ja tehdä ilmoitus suoraan poliisille, jos heillä on syytä epäillä lapseen kohdistunutta seksuaalirikosta. Eduskuntakäsittelyssä mahdollisuus muutettiin velvollisuudeksi ilmoituksen tekemiseen, Kanerva valottaa lainmuutoksen taustaa.
Aulikki Kananojan työryhmän mukaan tällä hetkellä konkreettisin lainmuutostarve liittyy jälleen lastensuojelulain ilmoitusvelvollisuuteen.
– Ilmoitusvelvollisuutta täytyisi laajentaa seksuaalirikosepäilyistä koskemaan myös muuta lapsen fyysistä ja henkistä kaltoinkohtelua, Kananoja sanoo.
Apu ei saisi viivästyä
− Neuvoloista ja päiväkodeista tulevien lastensuojeluilmoitusten määrä on hyvin pieni, vaikka niiden merkitys lasta auttavan varhaisen puuttumisen kannalta on todella oleellinen, Aulikki Kananoja painottaa.
Esimerkiksi Helsingissä vain 1,8 prosenttia lastensuojeluilmoituksista tulee päiväkodeista. Sen sijaan nuoriin liittyvät lastensuojelutoimenpiteet ovat kasvaneet. Kananojalla ei ole tarkkaa tietoa ilmiön syistä ja taustoista.
− Onko kyse siitä, ettei ongelmiin ole puututtu aiemmin vai ovatko ongelmat vasta heränneitä?
Professori Sami Mahkonen muistuttaa, etteivät kaikki asiat korjaudu lastensuojeluilmoituksella.
− Päiväkoti-ikäiset lapset ovat pieniä ja heidän häiriökäyttäytymisensä taustalla on usein kehityshäiriöitä, joiden selvittäminen, tarkkailu ja hoito kuuluvat terveydenhuollon piiriin, hän toteaa.
Aulikki Kananoja toivoo kuitenkin päivähoidon ammattilaisten ottavan herkemmin perheen tilanteen puheeksi lapsen vanhempien kanssa, jos he havaitsevat ongelmia.
– Näin tilannetta voitaisiin parantaa kevyemmin toimin kuin lastensuojeluilmoituksen tekemisellä. Pitkittyneet seuranta-ajat johtavat usein jossakin vaiheessa kiireelliseen huostaanottoon ja auttavien toimien viivästymiseen, Kananoja painottaa.
Työryhmä selvittää lastensuojelun ongelmakohtia
Sosiaali- ja terveysministeriö asetti alkusyksystä 2012 työryhmän selvittämään lastensuojelulain toimivuutta, lastensuojelun toimintakäytäntöjä sekä mahdollisia lainsäädännön muutostarpeita. Työryhmän tavoitteena on paikallistaa lastensuojelun ongelmakohdat sekä arvioida lastensuojelulain soveltamiseen liittyviä haasteita. Selvitystyön perusteella ryhmä antaa toimenpide-ehdotuksensa maaliskuun 2013 loppuun mennessä.
Työryhmän puheenjohtajana toimii ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja ja sen jäseniä ovat dosentti Matti Rimpelä, lastenpsykiatri Jari Sinkkonen, pääsihteeri Mirjam Kalland Mannerheimin lastensuojeluliitosta sekä vanhempi rikoskonstaapeli Sami Isoniemi Pesäpuu ry:n Selviytyjät-ryhmästä.
Vaitiolovelvollisuus sitoo viranomaista
Vaikene, pyydä lupa tai puhu ympäripyöreitä
Suomessa asuvien venäläistaustaisten perheiden lasten huostaanottotapaukset herättivät viime vuoden aikana suurta mediakohua sekä Suomessa että Venäjällä. Suomalaisviranomaisten mukaan huostaanotot etenivät normaalin käytännön mukaisesti, mutta Venäjällä niiden tulkittiin johtuvan viranomaisten epäluuloisesta suhtautumisesta venäläisperheisiin.
Venäjän presidentinhallinnon lapsiasiavaltuutettu Pavel Astahov sanoi syyskuun lopulla, että Suomi pitäisi julistaa venäläislapsille vaaralliseksi alueeksi. Venäläismediassa on esitetty virheellisiä tietoja huostaanottotapauksista, joita suomalaisviranomaiset ja poliitikot ovat joutuneet oikomaan useaan otteeseen.
Miten puolustautua mediahyökkäykseltä, jos ei voi puhua? Tilanne on viranomaisten kannalta hankala, sillä selviä virheitäkään ei välttämättä voida oikaista, julkisoikeuden professori Raija Huhtanen Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulusta myöntää.
Viranomaista sitoo ehdoton vaitiolovelvollisuus, joka esimerkiksi lastensuojeluasioissa koskee sekä lapsia että heidän huoltajiaan. Poikkeukset liittyvät tietojen luovuttamiseen toisille viranomaisille sekä asianosaisille itselleen. Viranomaisen vaitiolovelvollisuudesta säädetään laissa sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista sekä laissa viranomaistoiminnan julkisuudesta.
Tietoja voidaan luovuttaa ulkopuolisille ainoastaan asianosaisten suostumuksella. Tällä tarkoitetaan sekä lapsen että hänen huoltajansa tai laillisen edustajansa suostumusta. Jos lapsi on riittävän vanha tekemään päätöksen, huoltaja ei voi antaa lupaa tietojen luovuttamiseen ilman lapsen suostumusta. Huhtasen mukaan suostumus on syytä pyytää kirjallisena.
Tiukkojen vaitiolosäännösten taustalla on ihmisen yksityisyydensuoja, joka on vahvistettu sekä perus- että ihmisoikeudeksi. Sosiaalipalvelujen saaminen ja perhe-elämä ovat yksityisyydensuojan ytimessä.
− Viranomainen voi toki puhua lastensuojeluun liittyvistä tapauksista niin yleisellä tasolla, etteivät niihin liittyvät henkilöt ole millään lailla tunnistettavissa, Huhtanen huomauttaa.
