Lapin väestöä ryhdyttiin evakuoimaan syyskuun alkupäivinä 1944 sisäministeri, varatuomari Kaarlo Hillilän antamalla käskyllä. Osa väestöstä siirrettiin sodan jaloista Pohjanmaalle, osa Ruotsiin. Kun saksalaiset oli häädetty maasta, Lapin asukkaita odotti tuhottu kotiseutu.
Varatuomari Kaarina Ronkainen, joka on kotoisin Sodankylän Orajärven kylästä, muistaa vieläkin lapsuuden sotakokemuksia. Hänelle jatkosodan päättyminen ja Lapin sota olivat yhtä samaa tapahtumaa.
Partisaaneja piilossa
Jatkosodan loppupuolella Sodankylässä suurin pelko kohdistui neuvostoliittolaisiin partisaaneihin eli niin sanottuihin tuhoajiin, jotka kävivät siviilikohteiden kimppuun. Tuhoisin partisaani-isku tehtiin heinäkuussa 1944 Sodankylän Lokkaan, jossa kuoli 21 henkilöä.
Tuo hävitys oli saanut aikaan pelkoa kaikkialla Lapissa. Niinpä kylissä oli vapaaehtoisia partisaanivahteina outojen kulkijoiden varalta.
– Muistan olleeni äitini ja sisarusteni kanssa metsässä muutamina valoisina kesäöinä ”partisaaneja piilossa”. Kerran tämä tapahtui isäni ollessa lomalla sotilastehtävistä. Tuon matkan ajan sain olla isän selkärepussa ja hänen kiväärinsä piippu oli silmieni korkeudella. Syyskuun alussa 1944 kävi hälytys, jonka seurauksena partisaanivahdit ottivat minut yöpaitasillani ja paljain jaloin mukaansa, koska oli kiire paeta, Kaarina muistelee.
– Onneksi hälytys oli tuolloin väärä. Sittemmin näet selvisi, että vierasta kieltä puhuneet sotilaat olivatkin saksalaisia, jotka olivat kuulleet Moskovan välirauhasta ennen meitä ja rientäneet juhlimaan sodan loppumista kylässä olevien ystäviensä kanssa. Tuolloin saksalaiset koettiin Lapissa vielä aseveljiksi ja ystäviksi.
Kiire pois
Muutama päivä hälytyksen jälkeen Kaarinan äiti tuli saksalaisen sotilaan kuljettamalla kuorma-autolla hakemaan kotoa Kaarinaa ja hänen kahta sisarustaan evakkoon.
Ystävyyden hengessä oli näet sovittu, että saksalaiset ottivat nelostien varrelta suomalaisia evakkoja kuljettaakseen Rovaniemelle, kun he tulivat tyhjillä ajoneuvoilla hakemaan varusteitaan Lapista Norjan puolelle.
– Kuljettajamme näytti meille valokuvia perheestään. Äiti tarjosi hänelle eväitämme, joista hän kieltäytyi sanoen suomeksi “Kiire pois ryssän tieltä”, Kaarina muistelee evakkotaipaleensa alkamista. Se suuntautui junalla Kaarinan äidin kotiseudulle Ylä-Savoon.
Kaarinan vanhimmat sisaret, tuolloin vain 14- ja 16-vuotiaat, tekivät evakkomatkan muiden samanikäisten nuorten – lähinnä tyttöjen – ja karjan kanssa kävellen noin 250 kilometriä Ruotsin rajalle Tornionjokilaaksoon. Sieltä heidät siirrettiin vähän etelämmäksi Ruotsiin. Orajärven kylän tuolloisesta 250 asukkaasta suurin osa evakuoitiin Pohjanmaalle.
Lapin varsinaisesta sodasta Kaarina Ronkaisella on muistoja sodan tuhojen näkemisen kautta.
Lappi nousee tuhkasta
Lapin sodan evakot pääsivät palaamaan sodassa tuhoutuneille kotikonnuillensa vasta keskikesällä 1945. Jälleenrakentaminen alkoi vaatimattomista evakkomökeistä, joissa elettiin useampia vuosia.
– Äitini, joka oli kylän kansakoulunopettaja, palasi meidän kolmen nuorimman lapsen kanssa jo kesäkuun alussa 1945. Isä oli siirtänyt ulkoniityltä ladon, josta tuli nukkumapaikkamme. Jostakin oli saatu kangasta jonkinlaisen kevyen valkoisen teltan eli lappilaisittain ”rankisen” tekemiseen.
– Varsinainen päärakennuksemme valmistui 1948. Aikaa jälleenrakentamiseen tarvittiin muun muassa tarvikepulan ja varojen vähäisyyden vuoksi. Mutta tuhkasta ja talkoovoimin nousi Lappi.
Valtioneuvostossa vaikuttaneet juristit
Lapin sodan aikana toimi yhteensä neljä eri pääministeriä, jotka kaikki olivat lakimiehiä. Varatuomari Anders (Antti) Hackzell sai tehtäväkseen kesällä 1944 muodostaa hallituksen, jonka piti irrottaa Suomi sodasta. Hallitus saatiin muodostettua 8.9. ja se istui 21.9. asti. Hackzell johti myös rauhanvaltuuskuntaa, joka saapui Moskovaan 7.9. Rauhanneuvottelujen piti alkaa odottelujen jälkeen 14.9. Hackzell oli kuitenkin saanut juuri ennen Neuvostoliiton edustajien tapaamista halvauskohtauksen, josta hän ei enää toipunut työkykyiseksi.
Hackzellin sairastuttua pääministerinä jatkoi Urho Castrén 21.9.1944–17.11.1944 ja sen jälkeen kahden seuraavan hallituksen pääministerinä (17.11.1944–9.3.1946) J. K. Paasikivi.
Erityisen tärkeää roolia Lapin sodassa esitti varatuomari Kaarlo Hillilä, joka nimitettin Lapin läänin ensimmäiseksi maaherraksi vuonna 1938. Sisäministerinä Hillilä toimi 8.8.1944–17.4.1945, kolmen eri pääministerin hallituksissa. Tuolloin Hillilä antoi käskyn ryhtyä syyskuun alussa 1944 evakuoimaan Lapin siviiliväestöä. Myös Hillilän maaherran virka-asunto joutui sodan tuhojen kohteeksi, kun saksalaiset polttivat sen.
Muita juristeja valtioneuvoston jäseninä Lapin sodan aikana olivat oikeusministerit Ernst von Born (8.8.1944–17.11.1944) sekä
U. K. Kekkonen (17.11.1944–26.3.1946).
Taisteluissa kaatui yksi lakimies
Kaatuneiden luettelojen mukaan ainoa Lapin sodassa kaatunut lakimies oli kapteeni ja hovioikeuden auskultantti Erkki Aapeli Tikkanen (s.19.7.1915 Viitasaari). Reservin vänrikiksi hänet ylennettiin 1935. Hän oli kirjoittautunut lainopilliseen tiedekuntaan vuonna 1936 ja sai suoritettua ylemmän oikeustutkinnon asemasodan aikaan 1943.
Tikkanen osallistui sekä talvi- että jatkosotaan. Lapin sodassa hän toimi patterinpäällikkönä joukko-osastossa KTR 4. Tikkanen haavoittui 30.10.1944 Kihlangissa Yli-Muonion valtauksessa kranaatinsirpaleesta ja kuoli samana päivänä matkalla sidontapaikalle. Tikkanen on haudattu Viitasaaren sankarihautausmaalle.
Tulevia juristeja Lapin sodassa
Käytettävissä olevien tietojen mukaan Lapin sotaan osallistui ainakin kolme nuorta miestä, jotka sittemmin valmistuivat juristeiksi.
Kullervo Kemppinen (1921–2012) oli jatkosodan aikana ylennetty luutnantiksi. Hän toimi tähystyslentäjänä Lapin sodassa. Kemppinen suoritti ylemmän oikeustutkinnon vuonna 1947. Kokemuksistaan sodissa hän on kirjoittanut vuonna 1959
teoksen FK-lentue.
Uolevi Aspola (1925–2011) suoritti sodan jälkeen ylioppilastutkinnon, alemman oikeustutkinnon 1952 ja ylemmän oikeustutkinnon 1965. Matti Paloheimo (1924–2012) tuli ylioppilaaksi 1942 ja suoritti ylemmän oikeustutkinnon 1949.
Lapin sota 1.10.1944–27.4.1945
Neuvostoliiton ja Suomen välisen, 4.9.1944 solmitun aseleposopimuksen mukaan Suomen on riisuttava saksalaiset joukot aseista 15.9.1944 mennessä.
Etelä-Suomi tyhjenee saksalaisista joukoista ilman taistelutoimia. Valvontakomissio kiirehtii saksalaisten poistamista koko Suomesta. Pohjois-Suomen evakuointi aloitetaan 19.9.1944. Seuraavana päivänä Mannerheim tekee päätöksen sodan aloittamisesta.
30.9.1944 Neuvostoliitto jättää uhkavaatimuksen, koska sotatoimet eivät näytä johtavan saksalaisten poistamiseen Suomesta.
Varsinaiset taistelut saksalaisia vastaan alkavat suomalaisjoukkojen maihinnousulla Tornioon 1.10.1944. Seuraavana päivänä saksalaiset katsovat olevansa sotatilassa Suomen kanssa.
Saksalaiset antavat Lapin hävityskäskyn 13.10.1944. Suomen armeijan pääjoukot piti kotiuttaa joulukuun alussa 1944, mistä johtuen armeijan kantahenkilökunta johti vain nuorimpia, pääasiassa vuonna 1925 syntyneitä ikäluokkia. Sodan loppuvaihe onkin saanut nimityksen ”lasten ristiretki”. Saksalaisjoukot jäävät asemiin käsivarren tunturimaastoon.
Viimeiset saksalaiset sotilaat poistuvat Suomesta 27.4.1945 Norjan puolelle. Lapin sota päättyy käytännössä.
Varsinaista sodanjulistusta ei antanut kumpikaan osapuoli. Suomessa Paasikiven hallitus totesi maaliskuussa 1945 sotatilan vallinneen maassa 15.9.1944 lähtien. Vasta vuonna 1954 Tuomiojan hallitus totesi sotatilan päättyneen.
Suomalaisten tappiot Lapin sodassa olivat 774 kaatunutta, 262 kadonnutta, joista ainakin 164 joutui vangiksi, sekä noin 3 000 haavoittunutta. Saksalaisten tappiot olivat lähes 1 000 kaatunutta, yli 2 000 haavoittunutta ja 1 300 sotavangiksi joutunutta.
Lapin sota ei ollut suomalaisille sotilaille psykologisesti helppo. Kääntyminen entistä aseveljeä vastaan ei ollut henkisesti yksinkertaista. Syksyllä 1944 reserviläisten taistelumotivaatioon vaikutti se, että kaikki odottivat jo tiedossa olevaa kotiuttamista, eikä kukaan olisi luonnollisesti halunnut vaarantaa enää henkeään. Toisaalta saksalaisten toimeenpanema Lapin perusteellinen hävitys aiheutti katkeruutta ja lisäsi suomalaisten taistelutahtoa.
Lapin sodassa oli Suomen kannalta tärkeintä se, että armeija täytti tinkimättä valtionjohdon sille vaikeassa poliittisessa ja psykologisessa tilanteessa antaman tehtävän. Neuvostoliiton asettamat aselepoehdot täytettiin. Suomi saattoi aloittaa siirtymisen rauhan kannalle.
Teksti: Ritva Juntunen
