Lakimiehet ja oikeakielisyys

Tohtori Matti L. Aho tarkasteli vuonna 1987 Matti Ylöstalon juhlajulkaisun loistavatyylisessä artikkelissaan lakimiesten kielenkäyttöä. Hän katsoi olevan aihetta pelätä, että olemme matkalla alati huonompaan suuntaan, kun oikeakielisyyttä ei riittävästi hallita. Hän kuitenkin toivoi, että kasvava ja viisaudessa varttuva juristipolvi ottaa omakseen sen, että mitä epämiellyttävämpi itse asia on, sitä kauniimpaan asuun sen juridinen toteutus on puettava.

Mitenkähän asian laita on?

Oikeuden keskeinen instrumentti on kieli, jota lakimiehen on hallittava hyvin. Erkki Aurejärvi piti tapanaan sanoa opiskelijoille, kun ryhdyttiin käymään lävitse heidän seminaaritöitään, että äidinkielen ja juridisen kielen taitaminen on lakimiehelle tärkeämpää kuin he uskovat. Paljon pitäisikin osata, kuten se, mitä Johannes Leivonen tiedekunnassa meille opetti: siitä ja siitä silloin ja silloin annettu laki.

Opiskelijoiden teksteistä pahimmat kömmähdykset yleensä karsiutuvat tutkielmavaiheeseen mennessä. Yllättävää kyllä he tekevät kuitenkin yhdyssanavirheitäkin. Lakimiestenkin kirjoituksissa näkee valitettavan usein pahoja svetisismejä, kuten sanoja ”koskien” ja ”johtuen”. Kotimaisten kielten keskus ei näitä suosita muttei jyrkästi tuomitsekaan. Linja on liian lepsu.

Opiskelijoiden teksteistä pahimmat kömmähdykset yleensä karsiutuvat tutkielmavaiheeseen mennessä.

Juristin on osattava käyttää erilaisia tyylilajeja. Hallituksen esityksen ja tuomioistuinratkaisun tyylilajit ovat erilaisia kuin oikeudenkäyntikirjelmän, juridisen oppikirjan tai pamfletin. Nämä erot hallitsi erinomaisesti Urho Kekkonen, joka oli ihailtavan nopea ja taitava sanankäyttäjä.

Virkakielenkin käytänteitä opitaan työpaikoilla. Siksi on lakimiehelle tärkeää voida olla kokeneen kollegan opissa. Kuriaalityyli on ollut oma vanhakantainen tyylilajinsa. Siitä ei sopinut poiketa, vaikka se sisälsi sellaisenkin kummallisuuden kuin tuomion aloittamisen oikeakielisyyden kannalta mahdottomalla ilmaisulla ”Neuvoteltua raastuvanoikeudessa …”.

Virkakieltä on onneksi kehitetty ja norjistettu. Yhä monimutkaisempia asioita on kuitenkin vaikea ilmaista selkeästi.

Virkakieltä on onneksi kehitetty ja norjistettu.

Oikeustieteellisiä teoksia julkaisevat ovat yleensä kirjoittamisen ammattilaisia. Vielä kuluvan vuosisadan alussa käsikirjoitukset julkaistiin ilman kielentarkastusta. Sellainen on nykyisin käytössä useimmilla oikeudellista kirjallisuutta julkaisevilla kustantajilla. Aluksi tutkijat vieroksuivat kustannustoimittajien toimintaa, mutta nyttemmin myönnetään yleisesti sen kieliasua parantava vaikutus.

Juridisen kielen täsmällisyys menee kuitenkin aina kielen notkeuden edelle. Kirjoittaja ei voi siksikään ulkoistaa oikeudellisen kielen noudattamista kustannustoimittajalle.

Juridisen kielen täsmällisyys menee aina kielen notkeuden edelle.

Juridinen kieli muotoutuu mediankin kautta – myös väärään suuntaan. Niinpä mediassa puhutaan nykyisin lähes vakiintuneesti lakimuutoksesta eikä siis lainmuutoksesta. Sellainenkin omituisuus on osunut silmiin kuin sana lakihenkilö. Sitä ei ole suomen kielessä käytössä. Tasa-arvon nimissä on aiheetonta alkaa kiertää vakiintuneita nimikkeitä, kuten lakimies tai eduskunnan puhemies.

Kirjoittaja on siviilioikeuden professori (emeritus), Helsingin yliopisto, heikki.halila@helsinki.fi