Tehtäviä politiikan huipulla, kotirintamalla ja rintamalla
Jatkosodassa kaatui yhteensä 37 lakimiestä ja 146 lainopin ylioppilasta.
Lakimiesten rooli Suomen politiikassa oli toisen maailmansodan aikana näkyvämpi ja vaikuttavampi kuin sitä ennen. Tasavallan presidenttinä oli Risto Ryti vuosina 1940–1944. Pääministerinä toimi välirauhan aikana ja jatkosodan puoliväliin J. W. Rangell. Vuonna 1944 Suomessa oli sotatilan yhä jatkuessa kaksi lyhytaikaista lakimiespääministeriä Antti Hackzell ja U. J. Castrén.
Jatkosodan aikana lakimiesministereitä olivat sisäministeri Toivo Horelli, kauppa- ja teollisuusministerit Väinö Kotilainen ja Uuno Takki, opetusministeri Kalle Kauppi sekä oikeusministeri Oskari Lehtonen. Moskovassa syyskuussa 1944 solmitun välirauhan ehdot luki radiopuheessa oikeusministeri Ernst von Born. Eduskunnan puhemiehenä toimi koko niin sanotun pitkän parlamentin ajan pormestari Väinö Hakkila.
Vanhemmat lakimiehet eivät olleet ikänsä puolesta rintamalla. Osa nuoremmistakin oli edennyt työelämässä sellaisiin tehtäviin, jotka vapauttivat rintamapalvelusta. Vanhimmilla ei sitä paitsi ollut sotilaskoulutustakaan. Osa jäi paikoilleen, ja osan siviiliosaamista hyödynnettiin kotirintamalla tai esikuntatehtävissä.
Rintamakelpoisten lakimiesten selvä pääosa toimi rintamajoukoissa. Vähemmistö oli muissa tehtävissä, kuten esikunnissa, sotatuomareina, kotirintamalla tai siviilitehtävissä. Poliisipäällystöä siirrettiin jatkosodan aikana sotapoliisin palvelukseen.
Asemasodan aikana, syksystä 1941 kevääseen 1944, kotiutettiin lakimiehiä, joita komennettiin kesällä 1944 suurhyökkäyksen aikana takaisin rintamalle.
Monia eläkeikään tulleita lakimiehiä kehotettiin jatkamaan virassaan, kun
uuden henkilön valitseminen tehtävään olisi tuottanut vaikeuksia. Vastaavasti monet naisjuristit pääsivät muun muassa tuomioistuimissa tehtäviin, jotka eivät olleet heille aiemmin auenneet.
Sakari Sippolan jatkosota
Kenttävartiota, koulunkäyntiä ja Tali-Ihantalan taisteluita
Toukokuussa 2011 kokoontui noin 40 sotaveteraania vuosittaiseen tapaamiseensa. Ulkopuolisesta osanottajasta saattoi olla yllättävää, että tilaisuudessa olivat päällimmäisenä sodanaikaiset ja sen jälkeiset koulumuistot. Eivät niinkään kertomukset taisteluista. Kyseessä oli "Interpartojen" luokkakokous. He olivat jatkaneet sodan takia keskeytyneitä opintojaan niin sanotussa Niinisalon internaatissa.
Joukossa oli mukana emeritus hallintoneuvos ja Lakimiesliiton entinen puheenjohtaja Sakari Sippola, joka meni vapaaehtoisena jatkosotaan 16-vuotiaana kesällä 1941.
Sakari Sippolan muisteluissa lomittuvat luontevasti sota ja koulunkäynti. Jatkosodan jälkeen ja ylioppilaaksi tultuaan Sakari Sippola kutsuttiin asepalvelukseen vuonna 1946. Sitä hän ei ollut ehtinyt suorittaa ennen jatkosodan alkua.
Koulupoikana jatkosotaan
Neuvostoilmavoimat pommittivat 25.6.1941 yhdeksäätoista siviilikohdetta Suomessa. Presidentti Risto Ryti totesi radiopuheessaan seuraavana päivänä Suomen joutuneen sotaan, jota myöhemmin on kutsuttu jatkosodaksi.
Reilua kuukautta myöhemmin 16-vuotias lukiolainen Sakari Sippola meni 1.9.1941 vapaaehtoisena sotapalvelukseen. Asevelvollisuuttaan hän ei ollut vielä suorittanut, koska ikää ei ollut riittävästi. Sen sijaan kokemusta aseiden käytöstä oli kertynyt suojeluskuntatoiminnan yhteydessä.
Talvisodan aikana Sakari Sippola oli 14-vuotias partiolainen, joita käytettiin väestönsuojelutehtävissä.
Talvisota ja sen kokemukset lisäsivät Sakari Sippolan haluja puolustaa isänmaata. Heti talvisodan päätyttyä 14.1.1940 hän ilmoittautui suojeluskuntaan, jonka sotamieheksi hän pääsi nuoresta iästään huolimatta.
Jatkosodan alussa Sippola komennettiin kenttävartioon Uhtuan suunnalle. Alue oli saatu vallattua heinäkuussa 1941. Kohta sen jälkeen hyökkäystoiminta pysähtyi tällä osalla rajaa, joten rintamaosan puolustus voitiin siirtää kenttävartioihin.
Mutta jatkosodan niin sanottu hyökkäysvaihe jatkui muualla ja päättyi Karhumäen valtaukseen itsenäisyyspäivänä 1941.
Alkoi niin sanottu asemasotavaihe, jota kesti aina kesäkuulle 1944. Kaikilla muilla 2. maailmansodan näyttämöillä rintamat liikkuivat. Vain Suomessa nähtiin tällainen asemasotaan pysähtyminen.
Koulunkäyntiä asemasodan aikana
Asemasodan aikana opetusviranomaiset ryhtyivät selvittämään, kuinka voitaisiin yhdistää sopivasti puolustuslaitoksen tarpeet ja opetustyön jatkaminen.
Asemasodan alkaessa huomattiin, että lukioluokkien pojat lähes joka koulusta olivat vapaaehtoisina armeijassa. Päämaja antoikin lokakuun alussa 1941 määräyksen, että kaikki alle 18-vuotiaat sotilaat oli kotiutettava ja heidän oli mentävä takaisin kouluun.
– Koska me pojat kuuluimme suojeluskuntaan, olimme lauantai-iltäpäivinä koulussa sotilaspuvuissa. Meillä oli mukana kiväärit, jotka odottivat luokan nurkassa. Tuntien päätyttyä aloitimme äkseerauksen tai menimme harjoitusradalle harjoitusammuntoihin, Sippola muistelee asemasodan alkua.
Koulutyötä jatkui säännöllisesti toukokuun alkuun 1942 saakka, jolloin kaikkien lukiolaisten oli mentävä töihin. Useat Kauhavan lukion pojat, heidän joukossaan myös Sakari Sippola, menivät Rovaniemelle rakentamaan lentokenttää.
Vusien 1942–43 vaihteessa toinen maailmansota oli tullut taitekohtaansa. Saksan sotajoukot olivat kärsineet useita tappioita monilla rintamilla. Ne enteilivät vaikeita aikoja myös Suomelle. Armeijaa haluttiin vahvistaa ja vuosina 1924–25 syntyneet, tuolloin 17–18-vuotiaat pojat kutsuttiin sotapalvelukseen. Heidän joukossaan oli myös Sakari Sippola.
Elokuussa 1943 annetulla asetuksella järjestettiin sotatilan aikana asepalvelukseen astuneen, vähintään vuoden palvelleen tai 30 prosentin invaliditeetin omaavan oppilaan oikeus suorittaa lukion oppimäärä kevennetyn ohjelman mukaan.
Oppisuoritukset saattoi toteuttaa joko tenttimällä omassa koulussa tai opiskelemassa rintamaoppikouluissa, joita perustettiin eri joukko-osastoihin pitkin rintamaa kaiken kaikkiaan 35 kappaletta. Näistä kolme oli epävirallisia.
Sippola opiskeli Viipurin rintamaoppikoulussa keväällä 1944.
Sotilasylioppilaskirjoituksia ehdittiin järjestää rintamaoppikouluissa vain yhdet, 27.–29.3.1944.
Mutta sotatilanne muuttui äkkiä kesällä 1944 eikä sotilasylioppilaskirjoituksia järjestetty heinäkuussa 1944, niin kuin alun perin oli suunniteltu. Sakari Sippolankin koulunkäynti keskeytyi jälleen kerran.
Tali-Ihantalan taisteluissa
Puna-armeijan hyökkäys alkoi perjantaina 9.6.1944 valtavalla voimalla. Se yllätti suomalaiset Valkeasaaressa, jossa linjat murtuivat, joukot hajaantuivat ja tykistö jäi viholliselle.
Panssaridivisioona sai seuraavana päivänä hälytyksen Viipurissa ja lähiympäristössä. Sakari Sippola oli tuolloin Viipurissa varuskuntakoulussa opiskelemassa.
– Jääkäriprikaati ja panssarijääkäripataljoona lähtivat 11.6. tiedusteluluonteiseen hyökkäykseen Polviselässä. Joukot joutuivat vetäytymään jo yhdeksän tunnin taistelun jälkeen kärsittyään yli 200 miehen tappiot. Tiedot tästä taistelusta kiiri myös Täyd JP:hin Juustilassa, jossa itse olin. Tästä johtuen eräiden kavereiden kanssa pyysimme komppanianpäälliköltä päästä heti rintamalle. 13.6. lähti Juustilasta yli 200 miestä kohden jääkäriprikaatia ja rintamaa, Sippola muistelee tapahtumia kesällä 1944.
Tali-Ihantalassa käyty taistelu oli suurin pohjoismaissa koskaan käyty taistelu. Siihen osallistui pienellå alueella ainakin 100 000 miestä ja runsaasti panssareita.
Taistelut eri rintamanosilla, Viipurinlahdella, Vuosalmella, Ilomantsissa ja U-linjalla jatkuivat edelleen varsin kiivainakin, mutta niiden tavoitteet olivat enää vain paikallisia.
– Panssaridivisioona osallistui Vuosalmen kiivaisiin taisteluin 11.–20.7. välisenä aikana kärsien suuria tappioita. Muun muassa meidän pataljoonamme komentaja kaatui. Itsekin haavoituin siellä 12.7. Se taisi olla venäläisten viimeinen varsinainen hyokkäyspäivä. Neuvostoliiton ylijohto antoi 15.7. määräyksen keskeyttää hyökkäys. Suomi oli saavuttanut näin selvän torjuntavoiton, Sippola muistelee osallistumistaan Tali-Ihantalan taisteluihin.
Opiskelua sisäoppilaitoksessa
Sodan päätyttyä syyskuun alussa 1944 ja joukkojen kotiuttamisen alettua ryhdyttiin eri tahoilla suunnittelemaan asioiden järjestämistä nopeasti vastaamaan rauhan oloja. Oli hoidettava muun muassa siirtoväen sijoittaminen, työpaikkojen järjestäminen, koulujen ja muiden oppilaitosten aloittaminen.
Rintamieskoululaiset pyrittiin ohjaamaan jatkamaan koulunkäyntiä eri keinoin. Kouluhallituksen esityksestä valtioneuvosto päätti 18.1.1945 valtion sisäoppilaitoksen perustamisesta.
Valtion sisäoppilaitos, Internaatti toimi Niinisalossa 18.3.1945–20.3.1947 välisen ajan. Majoitushuoneet toimivat myös luokkahuoneina.
– Kämppä oli keskipilarin kohdalta jaettu kahteen osaan. Toisella puolella oli tavalliset puiset koulupulpetit ja opettajan kateederin takana musta taulu sekä toisella puolella kaksikerroksiset metallisängyt. Välissä oli peltiset säilytyskaapit, mutta ei mitään verhoja tai muita näköesteitä. Koulumatka oli siis lyhyt. Siihen ei kulunut tarpeettomasti aikaa, joka voitiin käyttää hyödylliseen opiskeluun tai mukavasti vaikkapa nukkumiseen. Joskus kävikin niin, että opettajan tullessa luokkaan, viimeiset oppilaat hyppäsivät sängystä ja vetelivät housuja jalkoihinsa, Sakari Sippola muistelee internaatin ulkoisia puitteita.
Kaikkiaan internaatissa opiskeli 1 819 oppilasta. Noin 80 prosenttia oppilaista oli 20–22-vuotiaita, vanhin yli 30-vuotias. Sotilasarvoltaan oppilaat olivat sotamiehestä kapteeniin saakka. Oppilaiden joukossa oli myös yksi Mannerheim-ristin ritari.
Oppilaat olivat kotoisin ympäri Suomea. Opetus ja terveydenhoito olivat ilmaisia, mutta ruuasta ja huollosta perittiin pieni maksu. Internaatin opettajat oli värvätty vapaaehtoisuuden perusteella eri puolilta Suomea.
Sakari Sippola pääsi ylioppilaaksi vuonna 1946.
Lisätietoja:
Lakimiesuutisten verkkolehdessä julkaistaan Sakari Sippolan laajemmat muistelmat vuosilta 1940–1946.
Halila, Heikki, Suomen lakimieskunta talvi- ja jatkosodassa. Lakimies 5/2004, s. 883–898
Presidentti Rytin puhe jatkosodan alussa; yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=28&t=80&a=342
