Lakimiesidentiteetin jäljillä

Lakimiesliiton entinen puheenjohtaja, siviilioikeuden professori Heikki Halila on hämmentynyt mutta selvästikin ilahtunut K. J. Ståhlberg -mitalin saaja.

– Koen, että olen saanut tämän tunnustuksen siitä aatteellisesta työstä, jota olen Lakimiesliitossa tehnyt lakimiesten yhteisten etujen valvomiseksi ja edistämiseksi sekä oikeuskulttuurin rakentamiseksi. Siksi minulle on mieluisaa, että mitali päätettiin antaa näiden kriteerien nojalla. Tämä ei ole kohdaltani elämäntyöpalkinto vaan palkinto, jonka juuret ovat lakimieskunnan yhteisissä asioissa.

Yliopistomiehen ura

Heikki Halila on tehnyt lähes koko työuransa Helsingin yliopistossa. Hän aloitti ensin hallintotehtävissä, toimi opintosihteerinä ja osallistui tutkinnonuudistuksen suunnitteluun. Sen jälkeen hänet nähtiin erilaisissa assistentuureissa ja muissa sijaisuuksissa, kunnes vuonna 2001 mies nimitettiin urheiluoikeiden määräaikaiseen professuuriin. Tätä tehtävää hän hoiti kymmenen vuotta. Elokuussa 2011 Halila otti vastaan professuurin, jonka nimike on siviilioikeus, erityisesti velvoiteoikeus ja siviilioikeuden yleiset opit. Oppituolin aikaisemmat haltijat ovat J. W. Chyde­nius, T. M. Kivimäki, Matti Ylöstalo ja Erkki Aurejärvi.

Halila kertoo viihtyneensä yliopistomaailmassa, vaikkakin muistelee kaiholla nuoruutensa yliopistoa.

– Silloin ei laadittu jatkuvasti strategioita ja raportteja tai tehty auditointeja; erilaisten käytännön asioiden hoitaminen oli vaivatonta. Nyt aikaa tuhrautuu tehottomaan sisäisen hallinnon pyörittämiseen.

Torjuntavoittoja ja identiteetin rakentamista

Lakimiesliiton toimintaan Halila tuli mukaan vuonna 1976, kun hän aloitti liiton hallituksessa opiskelijaedustajana. 25 vuotta myöhemmin hänet valittiin liiton puheenjohtajaksi. Tätä tehtävää hän hoiti kuuden vuoden ajan. Tässä välissä Halila ehti toimia monissa eri luottamustehtävissä hallituksessa tai valiokunnissa, ja talo olikin miehelle tuttu, kun hän aloitti puheenjohtajan pestissä.

– Erittäin antavaa Lakimiesliitossa oli se, kun näki konkreettisesti, miten moni sekä toimiston työntekijöistä että luottamushenkilöistä teki työtä sydämellään. Haluttiin antaa itsestä jotain aatteellisen toiminnan hyväksi eikä kysytty, mitä Lakimiesliitto tai lakimieskunta voisi antaa minulle.

Halilan puheenjohtajakauden aikana kehitettiin muun muassa liiton jäsenpalveluita. Hyvä esimerkki on suosittujen urakoulutustilaisuuksien lanseeraaminen. Uudenluomisen ohessa jouduttiin myös puolustamaan monia jo olemassa olevia arvoja ja asemia.

– Onnistuimme torjumaan muun muassa sen, että Suomeen olisi perustettu ­uusi oikeustieteellinen tiedekunta ja tuomarikoulujärjestelmä, Halila muistelee.

Tärkeäksi koettiin myös työ koko lakimieskunnan identiteetin rakentamisen hyväksi.

– Halusimme painottaa lakimiesidentiteetissä niitä tekijöitä, jotka yhdistävät meitä kaikkia lakimiehiä suhteessa niihin tekijöihin, jotka meitä erottavat toisis­tamme.

Hyvänä apuna tässä työssä oli Halilan mielestä se, että Lakimiesliiton luottamustehtävissä toimivat kokivat olevansa lakimieskunnan yhteisellä asialla eivätkä vain valvomassa oman ammattiryhmänsä asiaa.

– Niin kauan kun on mielekästä puhua lakimieskunnasta, niin kauan tarvitaan myös Lakimiesliittoa, Halila painottaa edelleenkin.

Yhteinen kieli kaikille

Heikki Halilan mielestä lakimieskunnan identiteetti rakentuu hyvän, yhtenäisen koulutuksen varaan.

– Tämä tarkoittaa myös sitä, että lakimies pystyy siirtymään tehtäväalueelta toiselle. Lakimiehet kykenevät puhumaan yhteistä kieltä silloinkin, kun toimivat erilaisissa tehtävissä, Halila toteaa, mutta lisää samalla, että ammatillisen eriytymisen kehitys vaatii jatkossa yhä kovempia ponnistuksia yhteisen identiteetin ylläpitämiseksi.

– Esimerkiksi yliopistossa moni kokee ammatillisen identiteettinsä tutkijan identiteetin kautta, jolloin lakimieskunnan yhteiset asiat jäävät ainakin välillä vähemmälle. Eräissä muissakin tehtävissä tilanne on samantyyppinen.

Halila uskoo kuitenkin lakimiesidentiteetin kestävän muuttuvan yhteiskunnan paineet.

– Haluan uskoa lakimiesliittolaiseen ideaan. Tärkeintä on se, että jatkossakin on asiantuntevia henkilöitä, jotka kokevat mielekkääksi toimimisen näiden asioiden eteen.

Tämä tarkoittaa työtä myös järjestäytymisasteen ylläpitämiseksi.

– Privatisoituminen valtaa valitettavasti alaa; siksi järjestäytymisen puolesta on tehtävä lujasti töitä. Vain siten Lakimiesliitto pystyy täyttämään sen roolin, jota siltä odotetaan.

Rohkeat ratkaisut tarpeen

Lakimiesliitolla riittää Halilan mielestä työsarkaa myös uhkaavan talouskriisin edessä.

– Suuri huolenaihe lakimieskunnassa on se, ettei lakimiesten hoitamille alueille löydy puolustajia. Niinpä jo nyt toimitaan esimerkiksi tuomioistuimissa pienin resurssein. Tuottavuusohjelman pitäisi tarkoittaa sitä, että tuotetaan tehokkaammin, eikä vain sitä, että vähennetään henkilökuntaa.

Halila vaatiikin rohkeutta kunnollisten rakenneuudistusten tekemiseen, vaikka se esimerkiksi yliopistosektorilla voisi tarkoittaa muutaman yliopiston lopettamista; lakkautetaanhan varuskuntiakin ikäluokkien pienennyttyä. Halilan mielestä hyvänä esimerkkinä tuottavuudesta oli maallikoiden vähentäminen tuomioistuimissa. Jakopolitiikasta tulisi päästä kasvua tukeviin ratkaisuihin.

– Oikeustieteessä rahoitusongelmana on se, että tulospisteitä annetaan väitöskirjojen määrästä eikä laadusta ja tutkimuksen arvioinnissa ei noteerata yleisesityksiä eikä oppikirjoja. Oikeustieteen yhteiskunnallinen tehtävä ymmärretään aivan väärin, jos suositaan Suomen Akatemian viitoittamalla tavalla monitieteisissä ja kansainvälisissä tutkimusryhmissä tehtyä, muilla kuin kotimaisilla kielillä tuotettua tutkimusta ja laiminlyödään se lainoppi, johon on kysyntää tiedekunnan ulkopuolella kuten tuomioistuimissa, asianajotoimistoissa, virastoissa ja yrityksissä. Tätäkö on se yhteiskunnallinen vuorovaikutus, josta yliopistolaissa puhutaan? Halila ­kysyy.

Työuria pidennettävä alkupäästä

Viime aikojen kuuma keskustelunaihe on ollut myös työurien pidentäminen. Heikki Halilan osalta tämä toteutunee myös eläkkeelle jäämisen jälkeen.

– Yliopistolaisen tehtävä on siinä mielessä poikkeavaa, että työtä pystyy jatkamaan eläkkeelle siirtymisen jälkeenkin. Myöhemminkin voi toimia alan asiantuntijatehtävissä tai harrastaa alaan liittyvää kirjoittamista.

Halilan mukaan juridiikan alalla työurien pidentämisen ongelmaan pitäisi tarttua nimenomaan uran alkupäässä: valintajärjestelmän vuoksi opiskelut aloitetaan liian myöhään, minkä lisäksi opiskelijoiden työssäolo opintojen aikana viivästyttää lopullista sijoittumista työelämään.

Halila vaatiikin, että myös yksittäisten työnantajien tulisi suhtautua vakavasti työurien pidentämiseen jo urien alkupäästä. Halila muistelee omaa opiskeluaikaansa.

– 1970-luvun puolivälissä fiksuna kaverina pidettiin sitä, joka opiskeli nopeasti ja tehokkaasti. Työpaikkaan haettaessa ei katsottu, onko tehnyt aiemmin juuri tämän alan tehtäviä.

Halila muistuttaa, että kysymys ei useinkaan ole yksinomaan opintojen rahoittamisesta.

– Omana opiskeluaikanani monet olivat valmiit elämään pienellä budjetilla ja opintolainan turvin. Nyt ei olla niinkään valmiita siihen, että opiskelun aikana elintaso notkahtaisi.

Ongelmaa lisää myös lakimiesten hienoinen ylitarjonta työmarkkinoilla. Tämä kasvattaa painetta taistella paikasta auringosta opiskeluaikaisten työpaikkojen ­kautta.

– Tämän eteen myös Lakimiesliitto on tehnyt työtä. Lakimieskoulutuksen määrä on saatu pidettyä kohtuullisissa rajoissa, vaikka valtiovalta on luonut painetta toiseen suuntaan. Mikään ei viittaa siihen, että julkisella puolella ryhdyttäisiin palkkaamaan lisää lakimiehiä. Yksityiselläkin sektorilla lakimiehistä puserretaan entistä enemmän irti se sijaan, että palkattaisiin lisää väkeä. Työllisyysnäkymien osalta ollaan pääsemässä siihen, että lakimiesten poistuman ja uusien lakimiesten määrä alkaa olla balanssissa.

Arvoituksellinen hallitusohjelma

Lakimiesliitto on aktiivinen tekijä myös kansallisen oikeuspolitiikan linjaamisessa. Liiton entinen puheenjohtaja tarkasteleekin kesän kynnyksellä aikaansaatua hallitusohjelmaa kriittisin silmin.

– Ennen eduskuntavaaleja asiantuntijapiirit toivat esiin sen ongelman, että nykymuotoinen hallitusohjelma lukitsee politiikan neljäksi vuodeksi. Nyt meillä on leveä hallituspohja, minkä vuoksi myös hallitusohjelma saatiin pakettiin vasta loppusuoralla. Hallitusohjelmassa on paljon löysiä ja arvoituksellisia kohtia, joiden sisältöä oikeusministeriön virkamiehet joutuvat tulkitsemaan. Mitä tarkoittavat esimerkiksi neuvoa-antavat kansalaispaneelit ja mitä lähemmin tarkoitetaan puuttumisella vilpilliseen ja harhaanjohtavaan toimintaan elinkeinoelämässä? Monia asioita on luvattu kehittää ja resursseja lisätä, mutta miten tämä toteutetaan ja mitä priorisoidaan, kun voimavarat ovat rajalliset.

Halila nostaa esiin myös nykymuotoisen lainvalmistelutyön puutteet. Hän itse puhuu vanhanmallisen komiteatyöskentelyn puolesta.

– Meillä pitäisi olla enemmän sellaista komiteatyyppistä lainvalmistelua, jossa komiteoihin otettaisiin jäseniksi myös ulkopuolisia asiantuntijoita. Nyt tyydytään liikaa työryhmätyyppiseen valmisteluun, jossa ulkopuolisia tahoja kuullaan muttei välttämättä kuunnella. Omat kokemukseni yhdistyslain uudistamisesta puhuvat selvästi komiteatyyppisen valmistelun puolesta.

– Komiteoilla on turhan huono kaiku. Oikein käytettyinä ne olisivat edelleenkin hyvä, nopea ja asiantunteva työväline.

Halila ei kadehdikaan niitä, jotka ­oikeusministeriössä painivat lainvalmistelutyön kanssa.

– Lainvalmistelua tehdään huonolla palkalla, hektisissä olosuhteissa, vähin resurssein. Oikeusministeriössä lainvalmistelun osaaminen on selkeästi parempaa kuin muissa ministeriöissä, minkä vuoksi sieltä joudutaan antamaan asiantuntija-apua myös muualle. Paremman sääntelyn ohjelma ei ole tuottanut niitä tuloksia, joita sen avulla tavoiteltiin. Oikeusministeriössä on turhanaikainen demokratiayksikkö. Sen voimavarat tulisi saada konkreettiseen säädösvalmisteluun.