Lakimiesliiton uudet valmistujaisjuhlat alkavat huhtikuussa

Jo vuosien ajan Lakimiesliitto on kutsunut valmistumassa olevat juristit Uudenmaankadulla sijaitsevalle Lakimiesliiton Ylähuoneelle Helsingin oikeustieteellisen tiedekunnan publiikkipäivää edeltävänä päivänä. Helsingin tiedekunta ei kuitenkaan jatkossa järjestä varsinaisia publiikkitilaisuuksia kuin kevät- ja syyslukukausien päätteeksi.  Näin Helsinkikin siirtyy muiden tiedekuntien tapaan pääosin siihen, että valmistua voi koska tahansa.

– Tämä on sinänsä ihan hyvä asia valmistuvien kannalta, kun virallista valmistumista ei tarvitse odotella seuraavaan publiikkipäivään, toteaa Lakimiesliiton jäsenpalveluyksikön johtaja Tommi Rainerma.

– Valmistuminen oikiksesta on kuitenkin niin hieno hetki, että mielestämme se ansaitsee juhlansa. Päätimmekin, että uudistamme valmistujaistilaisuuksiamme hieman juhlavammiksi. Haluamme onnitella tuoreita juristeja ja toivottaa heidät tervetulleiksi juristikuntaan.

Tommi Rainerma kertoo, että tiedossa on cocktail-tyyppinen tilaisuus juhlapuheineen ja maljoineen, kuitenkin ihan rennoissa merkeissä.

– Pyydämme aina paikalle tunnetun juristin onnittelemaan uusia juristikunnan jäseniä.

Seuraavassa valmistujaisjuhlassamme 26. huhtikuuta Helsingissä onnittelupuheen pitää Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena LinnainmaaIllan aikana on mahdollista myös halutessaan otattaa itsestään ammattikuvaajalla valokuva vaikkapa CV:tä varten tai kotialbumiin valmistujaiskuvaksi. Jaamme kaikille valmistuneille myös Lakimiehen eettiset ohjeet.

Juhlassa kerrotaan myös Lakimiesliiton palveluista ja siitä, mitä Lakimiesliitto tekee juuri uraansa aloittelevien juristien hyväksi.

– Napakasti ja tiivistetysti, Rainerma lupaa.

Lakimiesliitto pyrkii lähettämään valmistujaisjuhlaan kaikille henkilökohtaisen kutsun. Siksi onkin tärkeää, että liitto saa yliopistoilta ajantasaiset tiedot valmistuneista.

– On todella tärkeää, että saamme kaikista valmistuneista tiedon Lakimiesliittoon. Näin voimme päättää opiskelijajäsenyyden, merkitä henkilön valmiiksi juristiksi sekä liittää hänet varsinaiseksi jäseneksi, mikäli hän jatkaa jäsenyyttään liitossa. Noin 90 prosenttia valmistuneista liittyykin varsinaisiksi jäseniksi, mikä on hieno asia, Rainerma kertoo.

Tommi Rainerma painottaa, että vaikka henkilökohtaista kutsua ei jostain syystä saisikaan, voi juhlaan tulla ehdottomasti mukaan.

– Ei muuta kuin ilmoittautumaan Lakimiesliiton kotisivujen kautta.

Lakimiesliitossa odotetaan mielenkiinnolla, miten uusi valmistujaisjuhlakonsepti lähtee toimimaan.

– Olemme tutkineet asiaa ja huomanneet, että ne, jotka tulivat publiikkeja edeltäneisiin tilaisuuksiimme, pääsivät heti jäsenyytensä alusta hyvin kiinni Lakimiesliiton tarjoamiin palveluihin ja etuihin. Jäsenyyden tarjoamien kaikkien palvelujen hyödyntämisen kannalta pidämmekin erittäin tärkeänä, että on olemassa selkeä siirtyminen opiskelijajäsenestä varsinaiseksi jäseneksi. Valmistumisen jälkeen vaikuttamistyömme, edunvalvontamme, urapalvelumme, tapahtumat ja kaikki muu liiton tarjonta avautuu jäsenelle uudella tavalla, Rainerma kertoo.

– Kannattaa siis ehdottomasti tulla paikalle Lakimiesliiton valmistujaisjuhlaan. Kyllä valmistumista pitää hieman juhlistaa kollegojen kera, se on iso tapahtuma elämässä.

Kevään valmistujaisjuhlat:

Keskiviikkona 26.4.2017 klo 17.00 Lakimiesliiton Ylähuone, Helsinki

Perjantaina 16.6.2017 klo 17.00 Lakimiesliiton Ylähuone, Helsinki

Perjantaina 16.6.2017 klo 17.00 Turku

Lisätietoja ja ilmoittautumiset: www.lakimiesliitto.fi