|
Lakimiesliitto juhli 60-vuotista taivaltaan
SUOMESSA ON VAHVA legalistinen perinne. Maa on lailla rakennettava, sanottiin jo keskiajalla. Se velvoittaa valtakunnan päättäjiä, mutta se asettaa myös suuret vaatimukset sekä virkamieskunnalle yleensä että lakimieskunnalle erityisesti eri tehtävissä. Oikeusvaltion merkitys on ajan saatossa vain vahvistunut yhteiskunnan monimutkaistuessa ja kansainvälisen yhteistoiminnan lisääntyessä. Kansalaisten käsityksiä oikeudellisten instituutioiden toiminnasta ja oikeuden saatavuudesta on selvitetty 9.11. julkaistussa Oikeusolot 2004 -katsauksessa. Sen mukaan maamme oikeuslaitos nauttii huomattavan suurta kansalaisten luottamusta. Kaksi kolmasosaa vastaajista ilmoitti luottavansa melko tai hyvin paljon oikeuslaitokseen. Tutkituista instituutioista kansalaiset luottivat enemmän vain poliisiin ja puolustusvoimiin. Onko luottamus lakiin rapistumassa? Eurooppalaisen vertailun mukaan suomalaisten luottamus oikeuslaitokseen on korkealla tasolla. Se on myös selkeästi korkeampi kuin EU-maissa keskimäärin. Tässäkin mielessä me olemme tyypillisesti pohjoismaalaisia. Kansalaisten luottamus valtion virkamiehiin on merkittävästi vähäisempi – vain 39 prosenttia luotti heihin melko tai hyvin paljon. Kuitenkin virkamieskunnasta – etenkin sen vanhemmasta päästä – aika suuri osa on juristeja. Toisaalta kansalaisten luottamus poliittisiin päättäjiin, hallitukseen ja eduskuntaan, ei myöskään ollut kovin suurta. Oikeusvaltion ja demokratian kannalta nämä luvut antavat miettimisen aihetta. Me juristit itsekin olemme varmasti valmiit myöntämään, ettei oikeusvaltio ole koskaan valmis. Yhteiskunnan kehittyminen ja kansalaisten lisääntyneet odotukset asettavat sille aina uusia vaatimuksia. Mutta onko kansalaisten luottamus lakiin ja sitä soveltaviin viranomaisiin ja tuomioistuimiin rapautumassa? Ja jos näin, niin miksi? Uskallan kuitenkin väittää, että olemme kohtuullisen hyvässä asemassa. Virkamieskunta yleensä ja lakimiehet siinä mukana ansaitsevat arvostuksemme. Virkamiehemme ovat yleensä rehellisiä. Kansainvälisissä korruptiotutkimuksessa, kuten esimerkiksi Transparency Internationalin tekemässä vertailussa, Suomi asettui jälleen kerran listan viimeiseksi eli vähiten korruptoituneeksi maaksi. Toiminnan avoimuus ja tehokkuus kestävät nekin vertailun. Toinen asia sitten on, että tiedot väärinkäytöksistä tai pelkästään niiden epäilystä tulevat aikaisempaa enemmän julkisuuteen. Se vaikuttaa kaikkien uskottavuuteen. Jopa siten, että esimerkiksi aivan muualla maailmassa tapahtuneet väärinkäytökset saavat aikaan kysymyksen, eikö se olisi meilläkin mahdollista. Lainsäätäjä tai lainsoveltaja eivät voi sulkeutua omaan maailmaansa Niin meillä kuin muuallakin on epäilty oikeuslaitoksen ja virkamieskunnan etääntyvän tavallisen kansan elämästä ja sen oikeustajusta. Vanhan lautamiesjärjestelmän laajentaminen myös kaupunkeihin ja oikeudenkäyntijärjestelmän uudistaminen muutoinkin ovat todennäköisesti korjanneet osan tyytymättömyyden aiheista. Mutta tietty ristiriita pakostakin jää jäljelle. Lakia soveltavat tuomioistuimet eivät voi asettua lainsäätäjän rooliin. Demokratiamme perustuu enemmistövaltaan, jonka vuoksi poliittiset päätökset ja lainsäädäntö eivät välttämättä vastaa kaikkien, eivät ainakaan vähemmistön mielipiteitä. Toimeenpanovaltaan kuuluvat virkamiehet tai tuomioistuimet eivät voi myöskään korvata mitenkään tavoitteiden toteuttamiseksi tarvittavien voimavarojen puuttumista. Tuomioistuinten tuomitsemat rangaistukset ovat perinteisesti olleet kansalaisten arvostelun kohteena. Pidän kansalaiskeskustelua kriminaalipolitiikasta ja rangaistuksista tärkeänä. Ei lainsäätäjä tai lainsoveltaja voi sulkeutua omaan maailmaansa. On kuitenkin syytä muistaa, että tietomme ns. kansan oikeustajusta eivät aina ole kovin syvällisiä eivätkä äänekkäimmät puheenvuorot tai suurimmat otsikot anna siitä välttämättä oikeaa kuvaa. Joka tapauksessa tuomareiden on pidettävä mielessään vanha tuomarinohje: tuomari älköön olko pikainen tuomitsemaan, ennen kuin on asian tarkoin miettinyt; sillä pikainen tuomio on harvoin hyvä ja oikea. Aikaisemmissa tutkimuksissa on selvitetty hieman tarkemmin tekijöitä, jotka heikentävät kansalaisten luottamusta oikeuslaitokseen. Pohdintaan on varmasti syytä, kun tutkimustulosten mukaan omakohtainen kokemus tuomioistuinkäsittelystä heikentää enemminkin kuin vahvistaa luottamusta tuomioistuimiin. Huolestuttavan yleinen on käsitys, että ulkopuoliset tahot voisivat vaikuttaa tuomioistuinten yksittäisiin tapauksiin. Jopa valtaosa on arvellut korkeiden virkamiesten, poliitikkojen tai talouselämän pystyvän vaikuttamaan tuomioistuimiin. Perustuslaissa säädettyä tuomioistuinten riippumattomuutta on syytä korostaa, varsinkin kun suomalaiseen keskusteluun on kiinnittänyt huomiota äskettäin myös YK:n alainen ihmisoikeustoimikunta. Perusoikeuksien käytännön toteutusta tehostettava Suomalainen perusoikeusjärjestelmä uudistettiin kokonaisuudessaan 1990-luvun puolivälissä pitkällisen lainvalmistelun tuloksena. Perusoikeussäännökset siirrettiin asiallisesti muuttumattomina vuonna 2000 voimaan tulleeseen perustuslakiin. Perusoikeusuudistuksella perinteisten vapausoikeuksien lisäksi perustuslain tasolle nostettiin myös taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset perusoikeudet. Tämä näyttää vastaavan kansalaisten käsitystä oikeudenmukaisuudesta. Sen sijaan uudistusten käytännön toteutus ei saa samaa kiitosta. Tätä osoittavat esimerkiksi eduskunnan oikeusasiamiehelle tehdyt runsaslukuiset kantelut ja hänen tekemänsä päätökset. Sosiaaliset ja sivistykselliset perusoikeudet ovat erityisen tärkeitä juuri siksi, että niitä tarvitsevat eniten heikoimmassa asemassa olevat. Elleivät nämä perusoikeudet toteudu, eivät nämä ihmiset pysty hyödyntämään muitakaan oikeuksiaan tai täyttämään velvollisuuksiaan, puhumattakaan siitä, että he voisivat omalla panoksellaan osallistua yhteisen hyvinvointimme rakentamiseen. Kansainvälistäkin tunnustusta saanut koulujärjestelmämme on lisääntyvien haasteiden edessä. Oppilaiden eroavaisuudet koulukäynnin valmiuksissa ja lähtökohdissa ovat lisääntymässä väestömme muuttuessa monikulttuuriseksi. Julkisen vallan velvoite toteuttaa perus- ja ihmisoikeudet, siis myös sivistykselliset oikeudet ja oikeus sosiaaliturvaan, merkitsee velvollisuutta taloudellisten voimavarojen kohdentamiseen. Vähemmistöjen oikeuksien toteuttaminen edellyttää suhteellisesti enemmän voimavaroja kuin enemmistön. Lisäksi julkisella vallalla on velvollisuus valvoa, että ihmisten oikeudet myös toteutuvat käytännössä. Tuomarin ura tehtävä houkuttelevammaksi Perustuslakiuudistuksen keskeisiä tavoitteita olivat hallitusjärjestelmän parlamentaaristen piirteiden vahvistaminen ja presidentin vallankäytön saattaminen parlamentaarisen vastuukatteen piiriin. Uudistukset ovat osoittautuneet käytännössä toimiviksi. Tasavallan presidentin toimivaltaa pääsääntöisesti rajoitettiin. Poikkeuksena tästä oli presidentin nimitysvallan laajentaminen kaikkiin vakinaisiin tuomareihin. Nimitysvallan laajentamista perusteltiin tuomioistuinlaitoksen riippumattomuuden ja itsenäisyyden turvaamisella. Lähes samanaikaisesti perustuslain kanssa uudistettiin tuomareiden nimittämismenettelyä myös muilta osin. Nimittämisen valmistelu annettiin erityiselle tuomarinvalintalautakunnalle. Tavoitteena oli myös tällä tavoin turvata tuomioistuinlaitoksen riippumattomuus. Toisena tavoitteena oli avata tuomarin uraa myös tuomioistuinlaitoksen ulkopuolella työskenteleville lakimiehille. Tämä tavoite ei ilmeisestikään ole ainakaan toistaiseksi toteutunut. Yhä edelleen tuomareiksi nimitetään pääosin pitkään tuomioistuimissa työskennelleitä. Nimitettävät henkilöt ovat epäilemättä päteviä tehtäviinsä enkä kyseenalaista lainkaan heidän osaamistaan. Tavoitteen toteutumatta jääminen ei johtune järjestelmästä vaan siitä, ettei tuomioistuinlaitos ole osoittautunut houkuttelevaksi pätevyytensä ja ammattitaitonsa muualla osoittaneille lakimiehille. Tämän vuoksi työtä tuomarin uran houkuttelevuuden lisäämiseksi on päämäärätietoisesti jatkettava. Tasavallan presidentin puhe julkaistaan hieman lyhennettynä. Otsikot ovat toimituksen laatimia.
|
