Lakimiespäivä järjestetään 40. kerran syksyllä 2007. Tapahtumaa voidaan hyvällä syyllä pitää eräänlaisena juristien merkkituotteena eli ”brändinä”. Se on pystynyt mukautumaan ajan vaatimuksiin ja muuttumaan uusien haasteiden myötä. Ja ennen kaikkea se on järjestetty säännöllisesti.
Vuonna 2007 tulee kuluneeksi 100 vuotta siitä, kun Suomessa järjestettiin ”Ensimmäinen yleinen suomalainen lakimieskokous”. On siis moninkertainen syy luoda silmäys aikaisempiin lakimiespäiviin ja niitä edeltäneisiin lakimiesten yleisiin kokoontumisiin.
Mikä olikaan ensimmäinen lakimiespäivä?
Mutta mille juristien kokoontumiselle voidaan antaa kunnia kantaa ensimmäisen Lakimiespäivän nimeä? Vastaus ei ole niin yksiselitteinen kuin äkkiarvaamalta luulisi. Saako arvon Lakimiesliiton vuonna 1945 järjestämät Lakimiespäivät, joka kantaa järjestysnumeroa I? Vai kuuluuko kunnia 29.8.1907 järjestetylle kokoukselle, jonka nimenä oli ”Ensimmäinen yleinen suomalainen juristikokous” (Första allmänna finska juristmötet)?
Entistä hämmentyneemmäksi menee, kun lukee vuoden 1907 juristikokouksen puheita. Niissä mainitaan, että edelliset yleiset juristikokoukset olisikin pidetty 1879 ja 1889.
Mikä näistä siis ansaitsee numeron yksi? Jonkinlaisena Salomonin tuomiona voisi todeta, että jokainen niistä on omalla tavallaan ensimmäinen ja jokaista niitä edelsi tarve saada suomalaiset juristit yhteen pohtimaan yhteisiä ongelmia ja kokea yhteenkuuluvaisuutta.
Juridiska föreningen i Finland, joka oli perustettu vuonna 1856, järjesti ensimmäisen kerran vuonna 1879 kokouksen nimeltä Allmänna juristmötet. Kokouksia oli tarkoitus järjestää jatkossakin säännöllisesti joka 10. vuosi. Seuraava juristikokous pidettiinkin suunnitelmien mukaan vuonna 1889. Vuosien 1879 ja 1889 lakimieskokouksiin osallistui 150–200 juristia, joka oli noin 20 % maan silloisesta lakimieskunnasta.
Ja vakaa tarkoitus oli jatkaa tätä kokousperinnettä. Professori ja entinen lainopillisen tiedekunnan dekaani Jaakko Forsman totesi vuoden 1889 kokouksen avauspuheessa, että Suomen juristien tulisi jatkossa kokoontua useammin ja kokouksista tulisi luoda pysyvä instituutio, jolla olisi merkittävä vaikutus kulttuuriimme.
Vuonna 1898 käynnistettiinkin uudet kokousjärjestelyt, suunniteltiin aiheet ja mietittiin esitelmöitsijöitä. Kokous oli tarkoitus järjestää 1899. Mutta poliittiset olosuhteet kiristyivät ja Venäjän sortotoimenpiteet Suomea kohtaan laajenivat siinä määrin, että kokouksen järjestäminen katsottiin mahdottomaksi.
Tällä välin Suomeen oli perustettu toinenkin lakimiesjärjestö vuonna 1898 nimeltä Suomenmielisten Juristien Klubi, jonka nimi nykyään on Suomalainen Lakimiesyhditys. Sen alku liittyi voimakkaasti silloiseen kielipolitiikkaan. Sorto- ja venäläistämiskauden aikana Suomenmielisten Juristien Klubin toiminta ei voinut tapahtua yhdistyksen muodossa, vaan yhdistys toimi ”yksityisenä seurana”. Vasta sortokauden päätyttyä yhdistykselle hyväksyttiin viralliset säännöt, ja senaatti vahvisti ne vuonna 1906.
Kielipolitiikkaa, vastarintaa ja pohjoismaista yhteistyötä
Lakimiesten järjestötoimintaa hallitsi autonomian aikana siis kielipoliittinen eikä ammatillinen edunvalvonta. Kielipolitiikka oli lähinnä taistelua yhteiskunnallisesta vallasta. Kielipolitiikassa oli toki mukana myös sosiaalinen näkökulma. Suomenkieliset juristit olivat suhteellisesti heikommassa asemassa.
Mutta sortokausi oli omiaan syrjäyttämään erimielisyydet. Ensimmäinen sortokausi vuosina 1899 – 1905 vaikutti monella tapaa tuolloisen lakimieskunnan asemaan. Kesällä 1900 annettiin venäjänkieltä suosiva kieliasetus sekä yhdistymis-, kokoontumis- ja painovapautta rajoitettiin. Vuonna 1901 julistettiin laiton asevelvollisuuslaki. Kun virkamiehet, jotka etupäässä olivat lakimiehiä, kieltäytyivät noudattamasta laittomia määräyksiä, heidät erotettiin viroistaan ja osa karkotettiin maasta. Nämä tapahtumat herättivät tarvetta vastatoimiin. Lakimiehet muun muassa kokoontuivat salaa pääsiäisenä 1903 Lahteen. Tätä epävirallista ”vuoden 1903 Lakimiespäivää” Antti Seppälä käsittelee tarkemmin tämän lehden kolumnissaan.
Sortokauden aikana suomalaiset lakimiehet olivat osallistuneet Pohjoismaisiin lakimiespäiviin. Mutta nämäkin kohtasivat poliittisia vastoinkäymisiä. Ruotsin ja Norjan välinen, vuonna 1814 alkanut ns. personaaliunioni hajosi vuonna 1905 ja Norja itsenäistyi. Tällöin tuli myös tauko Pohjoismaisten Lakimieskokousten järjestämiseen.
Nyt heräsi Suomessa ajatus Pohjoismaisen lakimieskokouksen järjestämiseksi Suomeen. Ajatus ei kuitenkaan herättänyt vastakaikua muissa Pohjoismaissa. Niinpä päädyttiin järjestämään oma suomalaisten lakimiesten kokous. Sen järjestäjinä toimivat sekä Juridiska Föreningen i Finland että Suomalainen Lakimiesten yhdistys.
Tulevaa lainsäädäntöä ruotsiksi ja isänmaallisuutta suomeksi
Kun olot vuonna 1906 Suomessa olivat rauhoittuneet, päästiin vihdoinkin suunnittelemaan uuden yleisen lakimieskouksen järjestämistä. Koska kysymyksessä oli ensimmäinen suomen- ja ruotsinkielisten lakimiesyhdistysten yhteisesiintyminen, vuoden 1907 kokousta nimitettiin kokouspöytäkirjoissa ”Ensimmäiseksi yleiseksi suomalaiseksi lakimieskokoukseksi”.
Kokouksen avauspuheessa lakitieteen tohtori, prokuraattori ja järjestelytoimukunnan puheenjohtaja Berndt Julius Grotenfelt totesikin: ”Den tid af laglöshet, söndring och oro, som legat tung öfver vårt folk och i förenig med särskilda samverkande omständigheter fördröjt mången nyttig samhällsreform, förlänar alla sträfvanden för samarbete på rättens område samt väckande och stärkande af samhörighetskänslan hos rättsväsendets målsmän en större bärvidd än eljest.”
Paitsi tätä toteamusta siitä, että sortokausi on vahvistanut tarvetta yhteistyölle oikeuslaitoksen ja sen toimijoiden alueella, Grotenfelt tarkasteli avauspuheessaan myös aikaisempia juristikokouksia sekä Suomessa että muissa pohjoismaissa. Puheensa lopuksi hän toivoi kokouksen lähentävän suomalaisia juristeja toisiinsa.
Hufvudstadsbladet kirjoitti kokouksesta lehdissään 28.–29.8.1907 harvinaisen laajasti. Esitelmien aiheena lehden mukaan oli pääasiassa vireillä olleita lainsäädäntöuudistuksia. Esille nousivat tuolloin ajankohtaiset kysymykset kuten miehen edusmiehisyys vaimoon, vuoden 1734 lainuudistus koskien oikeudenkäymiskaaren 17. lukua, rikosoikeudellisen todistuaineiston esittäminen korkeimmissa tuomioistuimissa sekä kriminaalioikeudellisia kysymyksiä.
Kokous oli pääosin ruotsinkielinen. Lakitieteen tohtori Heikki Renvall piti kuitenkin suomeksi puheen isänmaalle.
Suomen ainoa naisjuristi ei rohjennut osallistua
Hbl julkaisi myös osallistujalistat kokonaisuudessaan. Mielenkiintoista on todeta, että erikseen lueteltiin helsinkiläiset osallistujat, joita oli 124, ja maaseudulta tulevat osallistujat, joita oli 43. Yhteensä kokoukseen osallistui siis lähes 170 lakimiestä.
Kaikki osallistujat olivat miehiä. Suomessa oli tuolloin vasta yksi naisjuristi Agnes Lundell, joka oli valmistunut juristiksi vuotta aikaisemmin toukokuussa 1906. Hänen teki mieli osallistua tähän kokoukseen, mutta ei naisena katsonut voivansa sitä tehdä.
Agnes kirjoitti kesäkuussa 1907 kirjeen ystävälleen Emmy Hultmanille. Kirjeessä hän hieman haikeana toteaa, että Helsingissä järjestetään suuri juristikokous elokuun lopulla, mutta siihen hän ei voisi luonnollisestikaan osallistua. Hänen tarkoitusperänsä voitaisiin ymmärtää väärin.
Eli Agneksen sanoin: ”Skulle jag känna helst några av dem (manliga jurister) så pass bra att jag skulle i dem kunna se vänner och kamrater så vore det något helt annat. Men skulle jag ju också göra några försök, så löper jag ju endast risken att bli missförstådd”.
Lakimiesliiton sääntöihin Suomen lakimiespäivien järjestäminen
Vuoden 1907 kokouksessa tähdennettiin siis tarvetta pitää kokouksia jatkossa säännöllisesti. Mutta toisin kävi. Seuraava lakimieskokous järjestettiin vasta vuonna 1936. Aloitteentekijänä oli Suomen Kihlakunnantuomarien yhdistys.
Kun kihlakunnantuomarien vuonna 1931 tekemä aloite Lakimiesliiton perustamisesta oli muiden lakimiesyhdistysten toimesta torjuttu, kihlakunnantuomarit ehdottivat vuonna 1932 yleisen lakimieskokouksen koollekutsumista. Tätä varten asetettiin toimikunta, jonka jäsenet valittiin maan toimivista lakimiesyhdistyksistä. Vuoden 1936 kokous oli kaksipäiväinen ja siihen osallistui 194 juristia.
Kokouksen tarkoituksena oli antaa ”asiaa harrastaville tilaisuus keskustella käytännöllisistä lakimieskysymyksistä ja kuulla esitelmiä näistä asioista”. Toisaalta pyrittiin lakimieskunnan yhteenkuuluvaisuuden tunteen ja toveruuden vahvistamiseen.
Kun Lakimiesliitto perustettiin vuonna 8.1.1944, nousi erääksi sen tehtäväksi järjestää erilaisia lakimiestapaamisia. Ensimmäisten sääntöjen 2.§:n 2. momentissa todettiin muun muassa: ”Tarkoituksensa toteuttamiseksi liitto edistää lakimiesten järjestäytymistä, tukee jäsenyhdistystensä toimintaa, harjoittaa julkaisutoimintaa, järjestää kokous-, esitelmä- ja neuvottelutilaisuuksia sekä määräajoittain Suomen lakimiespäivät,…..”.
Lakimiesliitto ryhtyikin heti tuumasta toimeen, ja ensimmäiset sen järjestämät lakimiespäivät pidettiin 25.5.1945. Sen jälkeen Lakimiesliitto on siis onnistunut siinä, missä edeltävät juristipolvet olivat epäonnistuneet. Lakimiespäiviä on järjestetty säännöllisesti yli 60 vuoden ajan. Ja seuraava on järjestysnumeroltaan XXXX. Tosin päivien kesto, järjestämistiheys sekä teemat ja sisältö ovat vaihdelleet eri aikoina paljonkin.
Lakimiespäivien historiasta kertovan sarjan neljä seuraavaa osaa ilmestyvät lehdissä LMU 8/2006, 1/2007, 2/2007 ja 3/2007.
