Lakimiespäivien kestosuosikki oikeuslaitos herätti kiivasta keskustelua
Oikeuslaitos ja oikeudenkäynti sekä niiden kehittäminen ja ongelmat on ollut eräs aikaisempien Lakimiepäivien ja nykymuotoisen Lakimiespäivän jatkuvasti toistuva puheenaihe. Jo 100 vuotta sitten järjestetyssä Suomen lakimiesten ensimmäisessä yleisessä kokouksessa oli erään luennon aiheena ”Vuoden 1734 lain uudistus koskien oikeudenkäymiskaaren 17 lukua”.
Lakimiesliiton järjestämillä IV Lakimiespäivillä vuonna 1948 professori Aatos Alanen luennoi aiheesta ”Tuomarinohjeiden peruslinjat”. Tuomarinohjeitahan sivusi myös tämänkertaisessa Lakimiespäivässä Pekka Nurmi.
Kuumimpana keskustelu oikeuslaitoksesta kävi 1970-luvulla presidentti Kekkosen 70-vuotishaastattelun jälkeen. Silloin ei keskustelufoorumiksi enää riittänyt Lakimiespäivät, vaan asian tiimoilta järjestettiin Jyväskylän kesässä oma tapahtumansa. Sen lisäksi pidettiin Kuopiossa vuonna 1974 Lakimiestapahtuma ja sen yhteydessä Lakitupanäyttely.
Lähes yhtä kiivaasti keskusteltiin oikeuslaitoksesta tämän vuoden Lakimiespäivässä. Näkökulmana oli ensimmäistä kertaa ns. tuottavuusajattelun soveltaminen oikeuslaitokseen. Aiheelle oli varattu oma teemansa ”Oikeusturva tuottavuusyhteiskunnassa”. Sen lisäksi aiheen ottivat esille omissa puheenvuoroissaan liiton puheenjohtaja Nuolimaa, oikeusministeri Brax ja kansliapäällikkö Astola.
Lakimiespäivän aikana annettiin oikeuslaitoksen näkökulmasta myönteisiä kannanottoja sisältänyt lakivaliokunnan lausunto. Sen mukaan valtion tuottavuusohjelman toteuttaminen oikeusministriön hallinnonalalla ei saa merkitä henkilöstön mekaanista vähentämistä ennalta asetettujen lukumääräisten tavoitteiden mukaisesti.
Oikeusturvan järjestäminen on valtiota sitova velvoite
– Oikeusjärjestyksen selkeys, hyvä hallinto ja kunnolliset toimintaedellytykset omaava oikeuslaitos ovat edellytyksiä kansalaisten oikeuksien toteutumiselle. Ne ovat tärkeitä myös sosiaalisesti kestävälle kehitykselle sekä innovatiivisen toimintaympäristön ja yritysten kilpailukyvyn ylläpitämiselle, oikeusministeri Brax totesi Lakimiespäivän tervehdyspuheessaan.
– Oikeusturvan tulee olla aineellisen oikeuden kannalta korkeatasoista ja sitä pitää saada joutuisasti ja kohtuullisin kustannuksin. Oikeusturvan järjestäminen on valtiota sitova velvoite. Oikeusturvapolitiikan tärkeänä haasteena on huolehtia tuomioistuimille sellaiset toimintaedellytykset, että oikeuden saatavuus on todellista.
Oikeusturvan toteuttamista koskevan tutkimustiedon merkitys korostuu Braxin mukaan tulevaisuudessa. Oikeusturvapolitiikan vaikuttavuuden seuraamiseksi oikeusministeriössä on yhtäältä rakennettu oikeusturvapolitiikan mittareita – kuten tuomioistuinten käsittelyajat – on suoraan saatavissa oikeusministeriön omista tilastoista. Toisaalta meiltä kuitenkin puuttuu tietoa esimerkiksi siitä, miten hyvin ihmiset ovat tietoisia oikeuksistaan ja käyttävät niitä.
Tuomioistuimissa käsiteltävillä asioilla on kansainvälisen kanssakäymisen lisääntyessä yhä useammin kansainvälisiä ja ylikansallisia liittymiä. Yhdessä monimutkaistuvan oikeussääntelyn, laajentuvan oikeuslähdepohjan ja erityisalojen syvällistä asiantuntemusta vaativien asioiden lisääntyminen asettavat entistä suurempia osaamis- ja laatuvaatimuksia oikeuslaitoksen palveluksessa työskenteleville. Ikääntyminen sekä väestön ja elinkeinoelämän alueellinen keskittyminen puolestaan aiheuttavat tarpeen kehittää tuomioistuin- ja oikeusapuverkostoa alueellisen yhdenvertaisuuden parantamiseksi. Tietoyhteiskunnan palveluiden ja tekniikan kehittyminen luovat mahdollisuuden kehittää sähköisiä oikeuspalveluja.
– Nämä muutostekijät yhdessä määrärahatilanteen tiukkuuden kanssa asettavat erityisiä haasteita lainsäädännön ja oikeusturvajärjestelmän kehittämiselle, Brax totesi ja lupasi samalla kansliapäällikkö Tiina Astolan käsittelevän tätä aihetta tarkemmin puheessaan.
Henkilöstöä vahennettävä asteittain
– Mielestäni tuottavuusohjelma-termi, joka on miltei muuttunut kirosanaksi – tarjoiltiin onnettomasti. Yleisön tietoisuuteen tulivat ensin suuret henkilöstövähennykset. Olisi pitänyt laajemmin ja selkeällä tavalla kertoa, minkä takia nämä vähennykset ovat tarpeen, kansliapäällikkö Tiina Astola totesi.
– Uskon, että nyt lähes kaksi vuotta tuottavuuskeskustelun alkamisen jälkeen nämä syyt ymmärretään. Valtaosa työmarkkinoille tulevista nuorista ei voi päätyä julkiselle sektorille, kun markkinoilta poistuu enemmän väkeä, kuin sinne tulee. Jostakin on tultava sen ruoan, jota syömme, jonkun on rakennettava ne talot, joissa asumme jne. Ja vaikka työperäistä maahanmuuttoa pyritään lisäämään, ei senkään avulla tulla täyttämään kaikkia työmarkkinoilta siirtyvien paikkoja.
– Ei pidä lähteä palkkaamaan lisää henkilöstöä silloin, kun tiedetään, että vähän ajan kuluttua edessä on henkilöstön vähentäminen. Tietenkin on poikkeustilanteita, jolloin tuomioistuimeen voi tulla lisäväen tarvetta. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi, kun tuomioistuimiin tulee lisätehtäviä kuten lastenhuoltoasiat hallinto-oikeuksissa tai oikeusaputoimistoihin edunvalvonta-asia. Voi olla myös järkevää purkaa vanhoja ruuhkia nopeasti määräaikaisella lisäväellä, Astola selvensi.
Julkishallinnossa on tärkeää, että henkilöstön vähentämisessä voidaan edetä asteittain. Meidän on voitava sovittaa vähennykset yhteen – ei vain henkilöiden eläkkeelle siirtymisen kanssa, joka kohdistuu sattumanvaraisesti eri yksiköihin – vaan myös niiden toimenpiteiden kanssa, joilla vähennetään ja tasataan tai mahdollisesti keskitetään työtehtäviä ja ylipäätään parannetaan mahdollisuuksia tehdä työtä tehokkaasti. Samalla saavutettavat hyödyt on pidettävä selkeästi näkyvillä.
Kun keskustelut valtiovarainministeriön kanssa vuonna 2005 alkoivat, oikeusministeriössä katsottiin, että ohjelmaan on tartuttava voimakkaasti. Ja syynä eivät olleet pelkästään työmarkkinanäkymät. Nähtiin, että tämä ohjelma on oikeusministeriölle myös mahdollisuus saada rahoitusta muutenkin vireillä oleviin hankkeisiin; valtiovarainministeriöhän oli ilmoittanut, että se voi myöntää varoja merkittäviin IT-hankkeisiin, jos tuloksena on tehtävien todellinen väheneminen.
– Keskusteluissa valtiovarainministeriön kanssa olemme korostaneet sitä, että hankkeemme ovat todellisia, mutta niihin liittyvä henkilöstön vähentäminen ei tapahdu nyt vaan asteittain. Suuri osa ”henkilöstösäästöistä” toteutuu vasta aivan tuottavuusohjelman loppupuolella, mutta tiedämme, mihin tähtäämme, Astola painotti.
Poliittinen arvokeskustelu puuttuu
– Tuomiovallan käyttö ja siihen kuuluva oikeusturvan antaminen ovat valtion perustehtäviä. Kun huolehdimme oikeusturvan antamisesta ennustettavasti, oikeusvarmuudella sekä kohtuullisin ajoin ja kustannuksin, niin täytämme hyvin ne velvoitteet, jotka olemme itse asettaneet ohjeiksemme lainsäädännöllämme ja kansainvälisillä sopimuksilla. Oikeudenhoidossa lakimiehet ovat asettaneet sanotut tavoitteet keskeisiksi ohjenuorikseen. Näin hyvän oikeudenhoidon tärkein perusta on kunnossa, totesi Kouvolan hovioikeuden presidentti Pertti Nieminen.
Se, että lakimieskunta tekee parhaansa, ei kuitenkaan riitä Niemisen mukaan takaamaan hyvää oikeudenhoitoa. Tämä on saatu kokea varsin koskettavana hallituksen 11.3.2005 tekemän kehyspäätöksen myötä. Sen mukaan vuoden 2011 loppuun mennessä täytetään keskimäärin puolet valtion henkilöstön poistuman johdosta vapautuvista työpaikoista. Sittemmin hallitus päätti, että ei joka toinen vaan joka kolmas avautuva työpaikka jätetään täyttämättä. Vähennykset kohdistuvat kaikille toimialoille. Oikeusministeriön alalla vähennysten määrä on runsaat 700. Siitä tuomioistuimien osuus on 230.
– On kiistatonta, että väestömme ikääntyy ja työikäisten ihmisten määrä vähenee. Eläke- ja terveydenhoitomenot kasvavat huomattavasti. Suomen pitää myös säilyttää kansainvälinen kilpailukykynsä. Resurssit on kohdennettava tarpeellisiin ja hyödyttäviin tehtäviin ja asioihin. Tarpeettomia töitä pitää karsia. Tuottavuutta on nostettava sikäli, kuin siihen on todelliset mahdollisuudet. Kaikki nämä asiat ovat hyväksyttäviä perusteita tuottavuusohjelmalle.
– Kun tehdään tuomiovallan käyttöön ulottuvia ratkaisuja kuten henkilöstövähennyksiä, edellä kerrotut tuottavuusohjelman perusteet eivät riitä. Pitää olla myös selvillä siitä, mitä toimintaedellytyksiä heikentävät päätökset merkitsevät sekä ovatko ne ja millaisin keinoin ja missä aikataulussa toteuttamiskelpoisia. Hyvään ratkaisuntekoon, myös tuottavuusohjelman mukaiseen päätöksentekoon, kuuluu epäkohtien kartoittaminen, tavoitteiden asettaminen ja toteuttamiskeinojen selvittäminen. Hyvä hallintokulttuuri olisi edellyttänyt asioiden selvittämistä yhteistyössä ministeriöiden kanssa ennen päätöstä tuottavuusohjelmasta, Nieminen korosti.
– Poliittinen arvokeskustelu tulevaisuutta linjaavista toimintaperiaatteista puuttuu. Kehysratkaisut näytään tehdyn ja hyväksytyn sen mukaan kuin meillä olisi 1990-luvun alkupuolen lama. Silloin oli välttämätöntä vähentää etuja talouden pelastamiseksi. Nykyiset olosuhteet ovat päinvastaiset.
Suomessa on meneillään ennätysmäinen, jo yli 10 vuotta kestänyt nousukausi. Talouskasvu tänä vuonna on yli 4 prosenttia ja arvioidaan olevan ensi vuonna yli 3 prosenttia, Nieminen pahoitteli.
Oikeudenhoidon laiminlyömisen korjaaminen usein mahdotonta
– Hyvä oikeudenhoito ei maksa paljon, mutta sen laiminlyöminen aiheuttaa nopeasti laajoja kielteisiä seurauksia. Korjaaminen on kallista ja pitkäaikaista sekä monesti lähes mahdotonta. Näyttää siltä, että meillä asiat ovat niin hyvin, että oikeudenhoidon merkitystä valtion peruspilarina ei ymmärretä ja että on tehtävissä hyvää perustaa heikentäviä ratkaisuja ilman kielteisiä seurauksia, Nieminen korosti.
Kun luottamus oikeudenhoitoon alenee, heijastusvaikutukset ovat väistämättömät. Lakien ja oikeusturvasta huolehtivien viranomaisten arvostus laskee. Erityisesti taloudellinen rikollisuus kasvaa heijastusvaikutuksineen. Yhteisöjen, sijoittajien ja elinkeinoelämän usko vakaaseen, hyvin ja oikeudenmukaisesti toimivaan Suomeen laskee. Kansainvälinen maine kärsii. Pitää ymmärtää myös asian toinen puoli: Perusoikeuksien toteutuminen, hyvä palvelutaso, hyvä sosiaalipolitiikka, tasavertaisuus, korkea koulutustaso ja työllisyys sekä luottamus yhteiskunnan, erityisesti julkisen sektorin, toimivuuteen ja oikeudenmukaisuuteen eivät merkitse vain menoja ja kustannuksia. Ne luovat perustan oikeus- ja hyvinvointivaltiolle ja vauraudelle. Julkisen sektorin alasajossa on omat vaaransa ja varovaisuus on tarpeen.
Tuomioistuimien tehtävät ovat lakisääteisiä ja kansainvälisiin sopimuksiin perustuvia. Niitä ei voida karsia kuin tekemällä muutoksia lainsäädäntöön ja sopimuksiin.
Lainsäädännöllä on muussakin mielessä merkitystä tuomioistuimien työtaakkaan. Huono esimerkki tästä on autoveroa koskeva lainsäädäntö. Se on tuottanut mittavan määrän valituksia Helsingin hallinto-oikeuteen. Heikosti valmisteltu lainsäädäntö lisää työtä ja kustannuksia sekä heikentää tuottavuutta.
– Johtopäätökseni on, että tuottavuusohjelman mukaiset vähennykset ovat epärealistisia niin määrien kuin toteuttamisaikataulun suhteen. Henkilöstön vähentämisessä tulee edetä vain sitä mukaa kuin tuottavuustoimilla – rakenteellisilla, lainsäädännöllisillä, teknisillä, koulutuksellisilla ja työmenetelmällisillä – saadaan aikaan mahdollisuuksia suoriutua tehtävistä nykyistä vähemmällä henkilöstöllä. En hyväksy oikeusministeriön alimitoitettua kehysbudjetointia, Nieminen korosti puheensa lopuksi.
Julkisen sektorin alasajo on väärä puheenparsi
– Toivottavasti tänne on eksynyt joku yrityspuolen juristi, jotta he näkisivät, kuinka vaikeaa julkisella sektorilla on saada tuottavuus nousuun. Yrityspuolella tuottavuuden merkitys on itsestäänselvyys, valtiovarainministeriön valtiosihteeri Raimo Sailas kovisteli puheensa alussa.
Esimerkkinä tehottomasta julkishallinnon tavasta työskennellä Sailas mainitsi asetuksen, joka jouduttiin kumoamaan uudella asetuksella ennenkuin se edes astui voimaan.
– Presidentti Nieminen käytti sanontaa ”julkisen sektorin alasajo”. Se tuntuu vakiintuneen yleiseksi puheenparreksi, vaikka laman jälkeen julkinen sektori on kasvanut koko ajan. Laman aikana tosin säästettiin ja karsittiin, mutta ei enää sen jälkeen. Kasvussa ovat sekä kunnallinen että valtion sektori. Ei siellä ole käynnissä mitään alasajoa.
– Nieminen totesi myös – ilman huumorin pilkettä – että valtiovarainministeriön virkamiehet ovat tehneet kehyspäätöksiä. Todellisuudessa hallitusneuvottelijat päätyivät ensin tiettyyn valtion menotasoon, joka oli reilusti korkeampi, mitä virkamiehet esittivät. Sen jälkeen käytiin mitä perusteellisimmat neuvottelut siitä, miten menojen lisäys eri sektoreille priorisoidaan. Minun on vaikea kuvitella aidompaa demokraattista prosessia kuin mikä siinä yhteydessä toteutui. Ei tässä valtion virkamiehellä ole eikä pidä ollakaan kuin asiantuntijan rooli. Toivoisin, ettei ainakaan lainoppineiden piirissä aliarvioitaisi suomalaisen demokratiajärjestelmän toimivuutta eikä heräteltäisi siitä vääriä käsityksiä, Sailas painotti.
– Kysymys on siitä, että käytetään kauluksen yläpuolista osaa eikä vaan sen alapuolella olevaa, Sailas kärjisti.
Tuottavuus alenee väistämättä
Risujen jälkeen Sailas ryhtyi havainnollisesti eri taulukoiden avulla selventämään, miksi tuottavuuden kasvattaminen yhteiskunnassa on välttämätöntä.
Luentonsa läpikäyvänä punaisena lankana hän käytti amerikkalaisen kansantaloustieteilijän Paul Krugmanin sanontaa: ”Productivity isn´t everything, but in the long run it is almost everything”. Eli tuottavuus ei merkitse kaikkea, mutta pitkällä aikavälillä se on melkein kaikki.
Talouden kasvunäkymät ovat lähitulevaisuudessa hiipumassa pysyvästi. Eräänä voimakkaana tekijänä on väestön vanheneminen, joka Suomessa on nopeampaa kuin missään muualla.
Tuottavuuden alenemiseen vaikuttavat Sailaksen mukaan myös monet muut osatekijät. Työpanoksen kasvu pysähtyy ja uhkaa kääntyä laskuun ensi vuosikymmenelle tultaessa. Työn tuottavuuden kasvu on hidastunut ja uhkaa hidastua edelleen. EU:ssa alustavasti sovitut ilmasto- ja energiapoliittiset tavoitteet hidastavat kasvua. Ulkomaankaupan vaihtosuhde on heikentynyt tuntuvasti ja heikentynee edelleen. Huipputeknologian osuus viennistä on supistunut. Venäjän puutullit muodostavat erään uhkakuvan Suomen tuottavuudelle.
Kaiken tämän seurauksena keskimääräinen bruttokansantuotteen volyymin kasvu jää ensi vuosikymmenen alusta alkaen alle kahteen prosenttiin. Hitaampi tuottavuuden kasvu on siis västämättä edessä.
– Esittämieni ennusteiden avulla en suinkaan halua pelotella ketään. Sen sijaan toivon tilanteeseen rakentavaa suhtautumista ja ymmärrystä, Sailas korosti.
– Kansliapäällikkö Astola kuvasi äsken puheessaan erinomaisesti oikeusministeriön hallinnonalan tuottavuusohjelmaa sekä sen toteutumista ja taustoja. Toki hänen puheessaan saattoi olla kriittistä piikittelyä valtiovarainministeriön suuntaan, mikä on mielestäni täysin hyväksyttävää. Ajattelen siis huomattavan samalla tavalla kuin mitä hän ajatteli tämän taustasta ja toteuttamisesta, Sailas totesi.
– Tuottavuusohjelmaa pitää voida arvioida pragmaattisesti. Jos havaitaan, että tuossa ollaan menossa väärille jäljille, pitää koettaa katsoa toisia mahdollisuuksia. Se ei ole mikään kiveen hakattu asia, muuten kuin yleismitoitukseltaan, Sailas korosti.
– Oikeusministeriön hallinnonalalla on väkeä 9 734 ja vähennystavoite on 720, kuten tänään on jo mainittukin. Tuo 7,4 prosentin putous on suurin piirtein se, mitä keskimäärin valtion hallinnossa on. Vastassamme on myös todella suuri eläkkeelle lähtijöiden buumi.
– Oikeusturvasta täytyy toki olla äärimmäisen huolestunut ja korostaa sen tärkeyttä. Suurimpana ongelmana taitaa olla se, että oikeusturvan saanti voi kestää tavattoman pitkään. Mutta jos halutaan joka paikassa oikeusturvaa viimeisen päälle viimeistä nippeliä myöten, kestää se väistämättä pitkään. Valitusoikeuksia on paljon ja useita peräkkäin. Se voi tietyllä tavalla parantaa oikeusturvaa, mutta se aiheuttaa sitten helposti tosiasiallisen oikeusturvan heikkenemisen. Toisaalta se aiheuttaa yhteiskunnan kannalta järkyttäviä kustannuksia ja etenkin yksilön kannalta ylivoimaisia kustannuksia, Sailas arvosteli nykyistä järjestelmää.
– Toivon rakentavaa suhtautumista tuottavuusohjelmaa läpivietäessä ja sen ymmärrystä, mitkä edellä kuvaamani seikat ovat sen taustalla, Sailas toivoi puheensa lopuksi.
Yhteispeliin sujuvuutta
Valtakunnansyyttäjä Kuusimäki totesi Sailaksen puheen jälkeen, että Suomessa on aikaisemmin ollut tuottavuus- ja markkinavoima-ajatteluun hyvin sopiva oikeuslaitosmalli eli ns. sporttelijärjestelmä. Kyseisen järjestelmän haittapuolet olivat kuitenkin sen verran suuret, ettei siihen taida olla paluuta. Sen sijaan on mietittävä muita keinoja.
– Lainsäädännön kehittäminen asianosaisautonomiaa suosivaan suuntaan olisi yksi keino parantaa järjestelmän tehokkuutta ja sen myötä tuottavuutta ilman, että asianosainen kokisi oikeusturvansa heikkenevän, Kuusimäki totesi.
Oikeudenkäynnin kokonaiskeston lyhentämistä on viime aikoina pohdittu useammassa yhteydessä. Kaikilla tasoilla tulisi Kuusimäen mukaan sisäistää se, että rikosasian hoitaminen on tapahtumaketju, jonka onnistunut toteuttaminen edellyttää monen eri tahon yhteispeliä. Toisin kuin muissa Pohjoismaissa, Suomessa poliisi ja oikeudenhoito kuuluvat eri ministeriöille. Kunnollista traditiota välttämättömään yhteistyöhön ministeriöiden kesken ei ole vieläkään tahtonut syntyä.
Esitutkintaan ja syyteharkintaan kulunutta aikaa tulisi tarkastella yhtenä kokonaisuutena eikä kahtena osiona. Uusi rikosprosessilainsäädäntö edellyttää, että merkittävämpi rikosasia valmistellaan prosessuaalisesti edessä olevaa pääkäsittelyä varten esitutkinnan yhteydessä. Suurimmissa jutuissa pitäisi olla mahdollisuus parisyyttäjien tai jopa syyttäjäryhmien käyttämiseen.
Syyttäjät ovatkin tätä varten erikoistuneet ja heitä on voimakkaasti koulutettu uudentyyppisten asioiden hoitamiseen, mutta resurssit ovat vajaat. Se ei voi olla vaikuttamatta myös työn tuottavuuteen.
Käräjäoikeusuudistuksen myötä syntyvät isommat tuomioistuinyksiköt antavat Kuusimäen mukaan toivoa merkittävien muutosten tekemisestä myös tuomio-istuinkäsittelyn puolella. Voimakkaan prosessijohdon ja prosessisanktioiden monipuolisemman käytön lisäksi olisi vaativissa rikosjutuissa päästävä kollegiaaliseen kolmen tuomarin kokoonpanojärjestelmään.
– Siitä ideologiasta, että yleisissä tuomioistuimissa kaikkien tuomareiden tulee kyetä täysipainoisesti käsittelemään kaikenlaisia asioita on luovuttava ja tuomareiden erikoistumiskoulutus siten saatava käyntiin, Kuusimäki totesi painokkaasti.
– Uudistusten toteutus merkitsee rakenteisiin ja asenteisiin puuttumista. Jollei näin tehdä, ainoa mahdollisuus on vahvistaa oikeudenhoidon resurssirakenteita, Kuusimäki korosti.
HUOM. Artikkeli on editoitu luennoitsijoiden Lakimiesliittoon toimittaman kirjallisen aineiston perusteella, paitsi Raimo Sailaksen osuus, joka on editoitu hänen nauhoitetusta puheestaan.
Lakivaliokunta lausunnossaan 19.10.2007
Tuomioistuinten rahoitus
saatava kestävälle pohjalle
Lakivaliokunta on 19.10.2007 eli Lakimiespäivänä antanut lausuntonsa hallituksen esityksestä valtion talousarvioksi vuodelle 2008. Lausunnon numero on 12/2007 vp.
Valiokunta korostaa lausunnossaan sitä, että valtion tuottavuusohjelman toteuttaminen oikeusministeriön hallinnonalalla ei saa merkitä henkilöstön mekaanista vähentämistä ennalta asetettujen lukumääräisten tavoitteiden mukaisesti. Tuottavuusohjelman tulee lähteä toimintojen sisällöllisestä järkevöittämisestä ja toimintaprosessien aidosta tehostamisesta. Henkilöstöä saadaan vähentää vain siinä määrin ja sitä mukaa kuin henkilöstön tarve on tällaisten kehittämis- ja tehostamistoimien ansiosta tosiasiallisesti vähentynyt.
Valiokunnan mielestä tuomioistuinten toiminnan rahoituksen täytyy olla kestävällä pohjalla ja tehtävien edellyttämällä tasolla. Samalla valiokunta edellyttää, että vuoden 2008 budjettiin varattu 3 milj. euron tasokorotus kaikilta osin todella käytetään tuomioistuinten toimintaedellytysten turvaamiseen.
Tuomioistuinten toimintaedellytyksiä on tarpeen parantaa myös kehittämällä lainsäädäntöä sekä tuomioistuinlaitoksen rakenteita ja hallintoa.