Vastausaktiivisuuden eroista johtuva virhe eliminoitiin tekemällä laskelmat liiton jäsenrekisterin tietojen avulla painotettuina (yksityisen sektorin vastaajien lukumäärä muutettiin ikäluokittain ja sukupuolittain vastaamaan sektorin koko jäsenmäärää ja julkisen sektorin lukumäärät koko julkisen sektorin jäsenmäärää). Tiedot edustavat siten 7 522:ta oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittanutta liiton jäsentä, jotka olivat kokopäivätoimessa lokakuussa 2008.
Palkkatutkimuksen tuloksissa tarkastellaan lakimieskunnan palkkatasoa ja ansiokehitystä sekä muita edunvalvonnan kannalta keskeisiä kysymyksiä. Tietoja tarkastellaan keskeisten taustamuuttujien mukaan eriteltyinä.
Käsiteltävänä ansiokäsitteenä on kokonaispalkka, joka on kiinteä kuukausipalkka lisättynä päätoimeen liittyville rahallisilla eduilla, ylityökorvauksilla ja luontoisetujen verotusarvoilla.
Taulukoissa ja kuvioissa on yleisimmin käytetty tilastollisina tunnuslukuina niin sanottuja fraktiileja, joita ovat F10, F50 (mediaani) ja F90 arvot sekä palkkojen aritmeettista keskiarvoa. Esimerkiksi, kun jonkin ryhmän vastaajien tiedot asetetaan palkan suuruuden mukaan järjestykseen, niin alle F90 palkkaa ansaitsevia on 90 prosenttia ja enemmän ansaitsevia 10 prosenttia. Mediaani (F50) palkkaa vähemmän ja enemmän ansaitsevia on yhtä paljon. Tulosten luottamuksellisuus on varmistettu siten, ettei alle viiden jäsenen joukosta tulostettu keskiarvopalkkaa. Fraktiilien ilmoittaminen taas edellytti, että tarkasteltavaan joukkoon kuului vähintään kymmenen lakimiestä.
Kaikkien lakimiesten keskimääräinen kokonaispalkka oli vuoden 2008 lokakuussa 5 367 euroa. Puolet lakimiehistä ansaitsi vähintään 4 870 euroa kuukaudessa (mediaanipalkka). Kokonaispalkan alin desiili (F10) asettui 3 320 euron tasoon. Joka kymmenes lakimies ansaitsi vähintään 8 020 euroa kuukaudessa (F90).
Yksityisellä sektorilla toimivat lakimiehet ansaitsivat 6 259 euroa kuukaudessa, mikä oli keskimäärin yli 1 500 euroa enemmän kuin julkisella sektorilla. Julkisella sektorilla matalin keskipalkkataso oli kuntien lakimiehillä, hieman yli 4 700 euroa kuukaudessa.
Keskipalkka nousi 7,9 prosenttia
Oheisessa taulukossa esitetään lakimieskunnan pitkän ajan keskipalkan kehitys pääsektoreittain vuodesta 2000 vuoteen 2008. Vuodesta 2007 vuoteen 2008 kaikkien lakimiesten keskipalkka nousi 7,9 prosenttia, mikä on selvästi enemmän kuin koko palkansaajakunnassa keskimäärin (Tilastokeskus: ATI 2005=100; 5,2 prosenttia). Tilastokeskuksen mukaan ajanjakson inflaatio oli 4,4 prosenttia, jolloin lakimiesten keskipalkka nousi reaalisesti 3,5 prosenttia.
Julkisen sektorin palkat nousivat vuodessa 8,1 prosenttia ja yksityisen sektorin 6,4 prosenttia. Kuntasektorin kehitys (4,9 prosenttia) oli alempi kuin valtion (8,2 prosenttia). Pitkällä ajanjaksolla (2000–2008) tarkasteltuna lakimieskunnan ansiokehitys on noudatellut keskimääräistä tasoa. Yksityisen sektorin lakimiehillä ansiokehitys vuodesta 2000 vuoteen 2008 oli 37 prosenttia, valtion 40 prosenttia ja kuntasektorin 35 prosenttia.
Keskiarvopalkkaan perustuvaan tarkasteluun vaikuttavat lakimieskunnan rakenteessa tapahtuneet muutokset. Lisäksi on huomattava, että keskipalkkojen seuranta ei paljasta yksilötasolla tapahtuvasta urakehityksestä johtuvaa palkan nousua.
Yksityisen sektorin alkupalkat
Oheisessa taulukossa tarkastellaan kaikkien yksityisen sektorin lakimiesten keskipalkkojen muutosta vuodesta 1993 alkaen ja alkupalkkojen kehitystä vastaavana aikana. Vuodesta 1993 lähtien lakimiesten alkupalkat ovat nousseet hieman enemmän kuin yksityisen sektorin lakimiesten keskipalkat keskimäärin. Viime vuonna alkupalkat nousivat suunnilleen saman verran kuin koko yksityisen sektorin lakimieskunnan keskipalkat. Jos vertailuvuodeksi valitaan 2005, alkupalkat ovat nousseet huomattavasti enemmän kuin koko sektorin keskipalkat.
Ensimmäinen työpaikka vastaa koulutusta
Yksityisen sektorin kyselyssä tiedusteltiin lakimiesten sijoittumisesta työelämään valmistumisensa jälkeen. Lakimiehet olivat löytäneet valmistumisensa jälkeen koulutustaan vastaavaa työtä. Miehistä lähes 90 prosenttia ilmoitti, että heidän ensimmäinen työnsä vastasi koulutusta. Naisilla vastaava osuus oli hieman alhaisempi, 84 prosenttia. Vaikka työ vastasi sisällöltään juristin koulutusta, ensimmäinen työsuhde solmittiin usein määräaikaiseksi. Kaikkiaan 47 prosenttia yksityisen sektorin lakimiehistä raportoi ensimmäisen työsuhteensa olleen määräaikainen. Jakaumat olivat samansuuntaisia kuin vuoden 2007 tutkimuksessa.
Todellisen työviikon kesto 42 tuntia
Lakimiesten työajan selvittäminen on varsin hankalaa, sillä useat vastaajat eivät ilmoittaneet työaikaansa ollenkaan tai merkitsivät sen selvästi pelkästään “noin arviona“. Lomakkeilla kysyttiin säännöllisen ja todellisen keskimääräisen viikkotyöajan lisäksi ylituntien lukumäärä. Lakimiesten sovittu työaika oli keskimäärin 37 tuntia (yksityisen 38 ja julkisen 37 tuntia). Todellinen työviikon kesto oli vastaajien mukaan 42 tuntia, yksityisellä sektorilla pari tuntia pidempi kuin julkisella sektorilla. Joka kymmenes yksityisen sektorin lakimies työskenteli vähintään 50 tuntia viikossa. Vastaava viikkotyötuntien ylin desiili julkisella sektorilla oli 48 tuntia. Yksityisellä sektorilla pisintä työviikkoa tekivät asianajotoimistoissa työskentelevät lakimiehet, joiden keskimääräisen työviikon pituus oli 46 tuntia. Konsulttialalla toimivista joka kymmenennen lakimiehen työviikko oli vähintään 55 tuntia.
Noin 70 prosenttia yksityisen sektorin lakimiehistä ilmoitti tekevänsä ylitöitä. Julkisella sektorilla ylitöitä teki puolet vastanneista. Yksityisen sektorin lakimiehistä ylitöitä tekevien osuus oli suurin rahoituksen ja teollisuuden toimialoilla, noin 80 prosenttia. Vakuutuksen toimialalla toimivista lakimiehistä reilu puolet ilmoitti tekevänsä ylitöitä. Yksityisellä yrityksillä ylitöitä tekeville kertyi keskimäärin seitsemän ylityötuntia viikossa. Julkisella sektorilla ylityötunteja oli kuusi.
Vain harvat ilmoittivat saaneensa tai laskuttaneensa rahallisia ylityökorvauksia. Ilmoitettujen ylityökorvausten keskiarvo oli yksityisen sektorin lakimiehillä 480 euroa ja mediaani 350 euroa kuukaudessa. Julkisella sektorilla keskimääräinen korvaus oli yli 800 euroa kuukaudessa.
Lisäeläkkeet yksityisellä sektorilla
Yksityisen sektorin lakimiehille suunnatussa kyselyssä tiedusteltiin työnantajan järjestämästä lisäeläke-etuudesta ja sen suuruudesta. Oheisessa kuviossa esitetään toimialoittain ne lakimiehet, jotka ilmoittivat kyselyssä työnantajan järjestäneen heille lisäeläkkeen. Osa lakimiehistä oli selvästi ymmärtänyt lisäeläkkeen suuruutta koskevan kysymyksen väärin (summissa epäjohdonmukaisuuksia). Tästä syystä tuloksia ei raportoida.
Työnantaja oli järjestänyt lisäeläkkeen noin joka kuudennelle yksityisen sektorin lakimiehelle. Lisäeläkkeet olivat yleisimpiä vakuutuksen toimialalla ja järjestöissä toimivilla lakimiehillä. Vähiten lisäeläke-etuuksia oli käytössä konsulttialalla, teollisuudessa ja asianajotoimistoissa, joissa työnantaja oli järjestänyt lisäeläkkeen harvemmalle kuin joka kymmenennelle lakimiehelle.
Määräaikaisuudet yleisiä julkisella sektorilla
Julkisen sektorin lakimiehistä 16 prosenttia oli määräaikaisessa työsuhteessa. Määräaikaisuus on lakimiehillä selvästi työuran alkuun liittyvä ilmiö. Alle 30-vuotiaista määräaikaisessa työsuhteessa olevien osuus oli yli 70 prosenttia, kun taas 50 vuotta täyttäneistä määräaikaisessa työsuhteessa olevia oli vain pari prosenttia. Määräaikaisuus on yleisempää naisilla kuin miehillä. Sektoreittain tarkasteltuna määräaikaisten osuus oli suurin valtion virastoissa ja laitoksissa toimivilla lakimiehillä. Kuntasektorin lakimiehistä joka kymmenes oli määräaikaisessa työsuhteessa. Lakimies-nimikkeellä toimivista lähes joka neljäs oli määräaikaisessa työsuhteessa. Johtoportaassa määräaikaisuudet olivat harvinaisempia.
Yksityisen sektorin lakimiehistä vain kolme prosenttia oli määräaikaisessa työsuhteessa. Alle 30-vuotiaista määräaikaisessa työsuhteessa olevien osuus oli 12 prosenttia. Toimialoittain tarkasteltuna eniten määräaikaisia oli tilintarkastuksen ja kaupan aloilla. Erot toimialojen välillä olivat kuitenkin pieniä.
