Lakimiesten työttömyyskassan alkutaival oli rauhallisen opettelun aikaa

Työttömyyskassa osaksi sosiaalista edunvalvontaa

Suomen Lakimiesliitto harjoitti perustamisestaan saakka taloudellisen edunvalvonnan eli työmarkkinaroolin lisäksi myös muuta edunvalvontaa. Siitä on käytetty myös nimitystä sosiaalinen edunvalvonta, jolla tarkoitettiin jäsenistön sosiaaliturvan täydentämistä. Näihin on muun muassa luettu lakimiesvakuutukset, sittemmin lakkautettu huoltorahasto, työnvälitys ja työttömyyskassa.

Ensimmäisiä Lakimiesliiton toimenpiteitä sosiaaliturvan lisäämiseksi oli lakimiesten tarpeita palvelevan vastuuvakuutustoiminnan järjestäminen. Tästä tehtiin sopimukset kolmen vakuutusyhtiön kanssa vuonna 1945. Sittemmin on liiton jäsenten mahdollisuuksia saada edullisia vakuutuksia vuosien mittaan eri tavoin laajennettu.

Heti sodan jälkeen heräsi tarve myös tukea sodan vuoksi taloudellisen tuen tarpeessa olevia lakimiehiä ja heidän omaisiaan. Tätä varten liittokokous vahvisti toukokuussa 1946 säännöt huoltorahastolle. Sen tarkoituksena oli antaa rahallista tukea puutteenalaiseen tilaan joutuneille lakimieskunnan jäsenille ja heidän lähimmille omaisilleen. Erityisesti tuettiin sotaorpoja ja -leskiä. Rahaa jaettiin esimerkiksi opintovelkojen vuoksi vaikeuksiin joutuneille lakimiehille. Huoltorahaston toiminta hiipui vähitellen ja sittemmin se lakkautettiin.

Lakimiesliitto on harjoittanut työnvälitystoimintaa käytännöllisesti katsoen koko olemassaolonsa ajan eli vuodesta 1946, jolloin toimintaan saatiin asianomainen lupa. Vuosien varrella työnvälitys on muotoutunut vastaamaan kulloisenkin aikakauden tarpeita.

– Liitto oli myös koko olemassaolonsa ajan seurannut lakimiesten työllisyyttä tiiviisti. Tällöin oli muun muassa painotettu sitä, että uusien opiskelijoiden sisäänotto vastaisi lakimiesten tarvetta, muistelee VT Tapio Elvilä, joka toimi Lakimiesliiton toiminnanjohtajana vuosina 1976–1981 eli juuri työttömyyskassan perustamisen aikoina.

– Jo ennen Lakimiesten ja varanotaarien työttömyyskassan perustamista sosiaalinen edunvalvonta oli saanut yhä suuremman merkityksen laajemmin ammattijärjestöissä yleensäkin. Valtiokin tuki ammattijärjestöjen toimintaa moni eri tavoin, esimerkiksi kehittämällä lomatoimintaa. Akavakin liittyi valtion tukea saavaan Toimihenkilöjärjestöjen Sivistysliittoon (TSJ). Mentiin siis eteenpäin melko laajalla rintamalla. Akavassa alettiin kiinnittää huomiota myös siihen, että heidänkin jäsenjärjestönsä saisivat saman valtion tuen kuin muutkin ammattiyhdistykset. Yksi tuen muoto oli työttömyyskassat, Elvilä muistelee.

Työllistääkö lakimies aina itse itsensä?

Vuonna 1969 insinöörit, arkkitehdit ja ekonomit perustivat ensimmäisen erityiskoulutettujen työttömyyskassan (nykyisin IAET-kassa). Sitä seurasivat opettajat, lääkärit, metsänhoitajat, agronomit ja farmaseutit perustamalla omat työttömyyskassansa. Siten voi hyvällä syyllä sanoa, että 1970-luvulla oli akateemisen väen keskuudessa ”muotia” perustaa työttömyyskassoja. Vuonna 1979 oli Akavan henkilöjäsenmäärästä työttömyyskassajärjestelmän piirissä yli 50 prosenttia, joten oli luontevaa, että lakimiehet ja varanotaaritkin rupesivat harkitsemaan omaa kassaa.

– Itse asiassa lakimiehet ja varanotaarit olivat aika myöhässä oman kassansa perustamisen suhteen. Otin ensin esiin työttömyyskassan perustamisen kahvipöytäkeskusteluissa Lakimiesliiton silloisen puheenjohtajan Matti L. Ahon ja hallituksen puheenjohtajan Erkki Ailion kanssa. He näkivät ajatuksen Lakimiesten omasta työttömyyskassasta selvittämisen arvoiseksi. Kovin suurta innostusta asia ei kuitenkaan heissä eikä lakimieskunnassa yleensäkään herättänyt, Elvilä kertoo.

– Ensimmäiseksi nostettiin esiin kysymys: oliko työttömiä lakimiehiä? Suurin osa jäsenkunnasta oli julkisen sektorin palveluksessa. Yksityissektorin suurin ryhmä olivat asianajat.

– Ja kun katsoi muuta jäsenkuntaa, lakimiehet olivat monissa eri tehtävissä, myös sellaisissa, joissa ei lakimieskoulutusta vaadittu. Meitä oli rivijuristista aina toimitusjohtajaan ja jopa oopperalaulajaan. Yleinen asenne oli, että kyllä lakimies itsensä aina työllistää jollain tavoin, Elvilä heijastelee 1970-luvun ajatusmaailmaa.

Varanotaariliitto tukee Lakimiesliiton hanketta

– Toimiessani Varanotaariliiton toiminnanjohtajana, tuli toimistoomme käymään eräs varanotaari, joka oli vanha koulukaverini Nurmon kansakoulun ja Seinäjoen tyttölyseon ajoilta. Hän oli huolissaan, kun Varanotaarit ry ei ollut minkään työttömyyskassan jäsen, muistelee Aila Yli-Hakola, joka toimi Varanotaariliiton toiminnanjohtajana vuosina 1971–1988.

– Aloin selvittää asiaa sekä Akavasta että Lakimiesliitosta. Kuulin Lakimiesliiton silloiselta toiminnanjohtaja Tapio Elvilältä, että hän oli yrittänyt saada hallituksessa läpi työttömyyskassan perustamista, mutta siellä oli sellainen asenne, että ”eihän nyt Lakimies voi joutua työttömäksi”. Tilanne oli 1970-luvun lopulla nopeasti muuttumassa, mutta liiton hallituksessa istuvat eivät sitä tajunneet, Yli-Hakola jatkaa.

– Sovimme Elvilän kanssa, että minä teetän Varanotaariliiton hallituksessa Lakimiesliiton hallitukselle esityksen, jonka mukaan työttömyyskassa on tarpeen varanotaarien mahdollisen työttömyyden vuoksi. Vaikka todellisuudessa tilanne oli tuolloin päinvastainen. Varanotaareistahan oli pulaa 1980-luvun alussa. Esitys saatiin näin läpi Lakimiesliitossa. Sinä aikana, kun olin työttömyyskassan hallituksessa, miltei kaikki avustuksen saajat olivat oikeustieteen kandidaatteja. Näin varanotaarit tekivät palveluksen juristikunnalle, muistelee Yli-Hakola, joka oli myöhemmin tyytyväinen, että työttömyyskassa tuli perustettua myös varanotaareille. Hän itse on nimittäin saanut siltä apua pariinkin otteeseen muutettuaan pois Helsingistä.

Kassahanke vaati markkinointia

– Lakimiesliiton hallitus kaipasi asialle muitakin perusteluja ja omia tarpeita. Työttömyyskassan perustaminen nähtiin etenkin Lakimiesliiton edunvalvontatoiminnan vahvistamisena erityisesti yksityissektorilla, eikä se rasittaisi liiton taloutta. Niinpä keskustelujen lopputuloksena näytettiin vihreää valoa asian viemiseksi eteenpäin, Elvilä kertoo.

Nämä epäviralliset mietteet puettiin asiaa markkinoivissa lehtikirjoituksissa virallisempaan muotoon. Sen mukaan Lakimiesliitossa alkoi 1970-luvulla entistä voimakkaampi suuntautuminen kohti edunvalvontaa.

Ensinnäkin lakimiesten palkat erityisesti julkisella sektorilla olivat jääneet muusta palkkakehityksestä jälkeen. Toisaalta 1970-luvulla vaikutti öljykriisin aiheuttama tavallista voimakkaampi laskusuhdanne, joka oli lisännyt myös akateemisten alojen työttömyyttä.

Samanaikaisesti oltiin lainsäädäntöteitse kehittämässä työttömyysturvaa ja suunnittelemassa muun muassa ansiosidonnaista työttömyysavustusta, jonka jakajina toimisivat työttömyyskassat.

Ensimmäisenä vuonna kymmenen korvauksensaajaa

Lakimiesliitto oli muuttanut uuteen Akava-taloon Itä-Pasilaan vuonna 1976, joten yhteydenpito muihin akavalaisiin järjestöihin oli tiivistä.

– Akava-talossa eri järjestöt olivat toisiaan lähellä ja ajatusten vaihto oli helppoa ja mutkatonta virallisten kokousten ulkopuolellakin. Näin saatiin hyvässä akavalaisessa hengessä tietoa muiden kokemuksista muun muassa työttömyyskassoista, muistelee OTK, ekonomi Hannu Syrjänen, joka toimi tuolloin Lakimiesliiton hallintopäällikkönä sekä sittemmin oman toimen ohella työttömyyskassan ensimmäisenä johtajana vuosina 1980–81.

Hannu Syrjäsen tehtäviin hallintopäällikkönä kuului kassan perustamisvaiheessa muun muassa laatia muistio nimeltä "Välttämättömät toimenpiteet työttömyyskassan toiminnan käynnistämiseksi 9.2.1980".

Tämän muistion mukaan ”Lakimiesten ja varanotaarien työttömyyskassa voitaisiin hoitaa kahden, kolmen liiton toimihenkilön toimesta lähinnä ylityönä liiton toiminnan ohella”.

Samaisessa muistiossa kassan hallintokuluiksi arvioitiin noin 20 000 mk/vuosi. Se sisälsi kassan- ja rahastonhoitajan palkkiot yhteensä noin 1 000 mk kuukaudessa. Mainittuun summaan sisältyivät myös Lakimiesliitolle maksettavat kulujen korvaukset toimiston vuokrasta, puhelin- ja postikuluista sekä painatuskuluista.

Kassaa vuonna 1979 suunniteltaessa pidettiin realistisena sitä, että työttömyysavustuksia jouduttaisiin maksamaan korkeintaan sadalle henkilölle. Todellisuudessa korvauksia ensimmäisenä vuonna maksettiin vain kymmenelle henkilölle.

– Tämä pienellä määrällä aloittaminen osoittautui käytännössä myönteiseksi asiaksi. Siten saatiin rauhassa opetella uusia toimintoja ja niiden sääntöjä. Sosiaali- ja terveysministeriöltä saatiin rakentavaa palautetta esimerkiksi puutteellisesti täytettyihin asiakirjoihin. Näin oppi tuli kirjaimellisesti kantapään kautta, Syrjänen kertoo.

Jos oli työttömyyskassan henkilöstöllä opeteltavaa uusien toimintojen ja säännösten kanssa, ei työttömyysavustusta hakevalla juristillakaan aina ollut helppoa byrokratian viidakossa.

– Erityisen hankalalta tuntui lomakkeiden täyttämisessä olevan kohta, johon tuli merkitä jokaiselle työttömyyspäivälle sana ”työtön” tai ”työssä”. Käytännössä tuntui ilmeisesti järkevämmältä käyttää lainausmerkkejä. Mutta tätä eivät puolestaan työvoimaviranomaiset hyväksyneet, joten jouduin palauttamaan aika monta kertaa hakemuksia, muistelee Hilkka Ultamo, joka toimi työttömyyskassan ensimmäisenä rahastonhoitajana. Nykyisin onneksi viranomaiset hyväksyvät jo lainausmerkitkin.

– Olin tullut Lakimiesliiton palvelukseen kirjanpitäjäksi vuonna 1974. Joten ne työt olin ehtinyt opetella jo kunnolla. Näin ollen uuden pienimuotoisen lisätyön hoitaminen ei lisännyt töitä merkittävästi. Käsipelillähän tuohon aikaan kaikki tehtiin, mitään tietokoneita ei ollut vielä käytössä, Ultamo kertoo.

Päätöksentekoa ja informointia

Hallintojohtaja Hannu Syrjäsen muistiossa pohdittiin myös eri päätöksentekovaihtoehtoja sekä kassan toiminnasta tiedottamista.

– Lakimiesten ja varanotaarien työttömyyskassan sääntöjen mukaan hallitus myöntää avustukset. Avustusten myöntäminen voidaan delegoida myös kassanjohtajalle. Lienee kuitenkin tarkoituksenmukaista, että ainakin alkuvaiheessa hallitus myöntää avustukset kassanjohtajan esittelyn perusteella. Tämä vaatii hallitukselta kuitenkin joustavaa menettelyä, sillä avustushakemukset on ratkaistava nopeasti, muistiossa todettiin. Näin sitten alkuaikoina meneteltiinkin. Sittemmin hakemusmäärän ja tietotaidon kasvaessa menettelyä on kevennetty.

Kassan perustamisen alkuaikoina kiinnitettiin erityistä huomiota tiedottamiseen olihan toiminta liiton jäsenille jotain aivan uutta.

Perusinformaatioksi on tarkoitettu Lakimiesuutisissa julkaistu kirjoitus: ”Lakimiesten ja varanotaarien työttömyyskassa tiedottaa. Tästä otettaisiin eripainos, joka lähetettäisiin yhdessä kassan sääntöjen ja hakemuslomakkeen kanssa henkilölle, joka aikoo hakea avustusta.”

Tämä tiedotuslinja on jatkunut läpi koko kassan historian. Lakimiesuutiset-lehdessä on koko työttömyyskassan historian ajan ollut kassan toiminnasta tiedottavia kirjoituksia ja ilmoituksia. Kassan painetut esitteet ovat kehittyneet ”eripainoksesta” kattavammiksi tietopaketeiksi. Nyttemmin on myös internet valjastettu tiedotuskäyttöön, mistä ei osattu kassan alkutaipaleella edes haaveilla.

Vuosi 1982 monien muutosten vuosi

Lakimiesten työttömyyskassan ”sisäänajovaiheen” voidaan katsoa päättyneen vuonna 1982. Silloin tapahtui monia muutoksia, jotka lisäsivät työmääriä ja edellyttivät uusiin asioihin paneutumista.

Ensinnäkin työttömyysavustuksia maksettiin kyseisenä vuonna lähes kaksi kertaa enemmän kuin vuonna 1981. Tämä johtui ensinnäkin siitä, että korvauksen saajien määrä nousi vuoden 1980 kymmenestä 79 korvauksensaajaan vuonna 1982. Pääasiallinen syy avustusmäärien nousuun oli kuitenkin lainmuutos, jolla korotettiin työttömyysavustusten enimmäismääriä.

Sosiaali- ja terveysministeriön tarkastaja Antero Pietilä suoritti työttömyyskassan ensimmäisen tarkastuksen 9.–10.2.1982. Sen yhteydessä löytyi koko kassan alkutaipaleen ajoilta väärin perustein maksettuja avustuksia yhteensä 7 690 markkaa. Ne kassan hallitus päätti periä takaisin kassalle niiltä henkilöiltä, joille ne oli maksettu.

Vuoden 1982 alussa hyväksyttiin Lakimiesten ja varanotaarien työttömyyskassa jäseneksi Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö ry:hyn. Tämä mahdollisti muun muassa osallistumisen Yhteisjärjestön koulutustilaisuuksiin. Tilaisuudet käsittelivät muun muassa soveltamisohjeita, työttömyysturvauudistusta sekä kassojen kirjanpitoa.

– Yhteisjärjestöön liittyminen oli merkittävä ja myönteinen askel kassan historiassa kohti järjestäytynyttä toimintaa, muistelee OTK, ekonomi Marja Hanski, joka toimi kassanjohtajana vuosina 1982–83.

– Pienessä kassassa toiminen oli aika yksinäistä puuhaa. Yhteisjärjestön kautta löytyi kollegoja, joiden kanssa vaihtaa kokemuksia. Erityisen merkityksellisiä olivat Yhteisjärjestön järjestämät koulutustilaisuudet. Niiden avulla opittiin paremmin tuntemaan ja soveltamaan monimutkaisia, kassojen toimintaan liittyviä säännöksiä, Hanski kertoo.

Myös kassan sääntöjä muutettiin vuonna 1982. Sitä varten pidettiin kassan 28.4.1982 pidetyn varsinaisen kokouksen jälkeen ylimääräinen kokous 1.9.1982. Sosiaali- ja terveysministeriö vahvisti 1.12.1982 sääntömuutoksen, jonka mukaan kassan hallitus voi hyväksyä kassan jäseneksi myös lakimiesten ja varanotaarien ammatillisissa tehtävissä toimivia henkilöitä.

Sääntömuutoksen taustalla oli se tosiasia, että Suomen jäsenkuntaan kuului tuolloin noin noin 300 muun kuin oikeustieteellisen koulutuksen suorittanutta henkilöä. Näitä henkilöitä toimi esimerkiksi verohallinnon tehtävissä, joihin periaatteessa vaadittiin oikeustieteellistä tutkintoa. Mutta koska tehtäviin ei tällaisia ollut saatu, oli virat täytetty muun akateemisen tutkinnon suorittaneilla. Heille ei ollut onnistuttu järjestämään työttömyysturvaa. Sääntömuutoksella tämä epäkohta saatiin korjattua.

Ansiosidonnainen moninkertaisti korvaukset

Vuoden 1985 alussa tuli voimaan uusi työttömyysturvalaki, joka aiheutti runsaasti muutoksia kaikkien työttömyyskassojen, myös Lakimiesten ja varanotaarien työttömyyskassan, toimintaan.

Huomattavin muutos oli siirtyminen ansioon suhteutettuun työttömyyspäivärahaan.

1970-luvun lopulla huomattiin tasasuuruisten työttömyysavustusten johtavan siihen, että pienituloiset saivat lähes saman verran tai joskus jopa enemmän verotonta avustusta kuin töissä ollessaan verollista palkkatuloa. Toisaalta taas keskituloisten tulotaso laski kohtuuttomasti työttömyyden aikana eikä avustuksen tasoa voitu nostaa pienituloisten saadessa tällöin ylikompensaatiota.

Epäkohta saatiin korjattua, kun 1.1.1985 tuli voimaan laki veronalaisesta, ansiosidonnaisesta työttömyyspäivärahasta. Laki liittyi ns. Pekkasen tulopoliittiseen kokonaisratkaisuun. Päivärahansaajat saivat samalla muutoksenhakumahdollisuuden. Kassojen jäsenten työttömyyden aikainen toimeentuloturva parani lainmuutoksen myötä oleellisesti.

Uusi laki vaikutti merkittävästi myös Lakimiesten ja varanotaarien työttömyyskassan toimintaan.

Samaan aikaan työttömien lakimiesten ja varanotaarien määrä lisääntyi aikaisempiin vuosiin verrattuna. Korvauksia maksettiin 203 henkilölle vuonna 1985, kun korvauksen saajia vuonna 1984 oli ollut 155. Tämä yhdessä kohonneiden avustusmäärien kanssa aikaansai sen, että työttömyyspäivärahoja maksettiin jopa viisi kertaa enemmän kuin vuonna 1984 eli yhteensä 226 582,57 mk.

Tämä merkitsi myös sitä, että kassan aikaisemmin ylijäämäinen tilinpäätös oli ensimmäistä kertaa kassan historian aikana alijäämäinen 38 223,36 markkaa. Työttömyyskassan hallitus päätti ehdottaa alijäämän kattamista tasoitusrahastosta. Tämä on lakisääteinen rahasto, joka työttömyyskassalla pitää olla kassan rahoituksen ja maksuvalmiuden turvaamiseksi. Tasoitusrahastoon siirretään työttömyyskassan vuotuinen ylijäämä. Sittemmin Vakuutusvalvontavirasto (nykyisin Finanssivalvonta) vahvisti työttömyyskassan vähimmäis- ja enimmäismäärän suuruuden.

Uusi työttömyysturvalaki ja työttömyyden lisääntyminen lisäsi huomattavasti myös kassan toimihenkilöiden työmäärää. Niinpä aikaisemmin osapäiväisenä toimineen rahastonhoitajan toimi muutettiin kokopäivätoimiseksi vuonna 1985.

Taloudellisen tasapainon paranemista merkitsi myös se, että työttömyyskassa liittyi vuonna 1985 Työttömyyskassojen Tukikassaan.

Suurlaman merkit hiipivät näkyviin

Useimmat työttömyyskassat – kuten Lakimiesten ja varanotaarien työttömyyskassakin – olivat pieniä toimistoja. Tällöin uuden, vuonna 1985 voimaan tulleen lain soveltaminen ja omaksuminen sujuivat melko hyvin arkirutiinien lomassa taloudellisen nousukauden vuosina 1980-luvun lopussa.

Kassojen hiljaiselo lakkasi kuitenkin melko pian. Tätä enteili jo Lakimiesten ja varanotaarien työttömyyskassan tilinpäätös vuodelta 1986, joka oli alijäämäinen 27 384 mk. Mutta tilanne saatiin tasapainotettua vuonna 1987, vaikka työttömien määrä oli edelleen hieman kasvussa. Ylijäämää oli tuolloin 7 017,65 mk, mikä siirrettiin tasoitusrahastoon.

Mutta sitten rysähti ja kunnolla, kun 1990-luvun lama ja suurtyöttömyys sekoittivat kaikkien työttömyyskassojen työrutiinit perusteellisesti. Atk-laitteita ei ollut tarpeeksi, arkistointi ja tiedostot olivat papereilla ja kansioissa samalla, kun hakemuspinot kasvoivat ja käsittelyajat venyivät kuukausiksi.

Tästä voimanponnistuksia vaatineesta ajasta ja siitä selviämisestä lisää työttömyyskassahistoriikin kolmannessa ja samalla viimeisessä osassa.

Lähteet:
Lakimiesten ja varanotaarien työttömyyskassan toimintakertomukset vuosilta 1980–1990
Haastattelut: Tapio Elvilä (nyk. Elfving) 10.3.2010 Marja Hanski 7.3.2010 Hannu Syrjänen 14.3.2010 Hilkka Ultamo 18.2.2010 Aila Yli-Hakola 4.4. ja 12.4.2010 Rauno Selenius 7.4.2010

Lakimiesten työttömyyskassan kassanjohtajat:

OTK, ekonomi Hannu Syrjänen 1.4.1980–30.8.1981 VT Oili Tuomainen 1.9.1981–31.1.1982 OTK, ekonomi Marja Hanski 1.2.1982–22.4.1983 OTK Rauno Selenius (vt) 23.4.–30.5.1983 ja (vt) syksyllä 1984 OTK Tuija Kelloniemi 31.5.1983–15.9.1984 VT Kirsi Marja Okkonen syksy 1984–28.2.1988 VT Taru Turunen 18.4.1988 alkaen

Työttömyyskassan hallituksen puheenjohtajat:

VT Martti Leistèn 1980–1987
VT Vesa Lappalainen 1987–1988
VT Risto Airikkala 1988–1993
OTK Arja Varis 1993 alkaen

Työttömyyskassan rahastonhoitajat/kassanhoitajat vuosina 1980–1990:

Hilkka Ultamo 1.4.1980–30.8.1981 Terhi Talvio 1.9.1981–31.12.1982* Helena Hurskainen 1.1.1983*–22.6.1984 Kirsi Lopperi (yo-merkonomi) 23.6.1984–14.2.1985 Tuula Kahila 15.2.1985–17.10.1987 Sinikka Heiskanen 19.10.1987–1.9.1989 Tarja Kontkanen 22.8.1989-25.6.1999 Huom! Rahastonhoitajan toimi muuttui kokopäivätoimiseksi 1.9.1985 alkaen. * Tieto ei ole täysin varma.

Työttömyyskassan myöntämät avustukset vuosina 1980–1990

Vuosi lukumäärä Avustusten määrä
1980 10 11 122 mk
1981 61 127 182 mk
1982 79 246 958 mk
1983 123 364 174 mk
1984 155 432 494 mk
1985 203 2 226 582 mk
1986 204 2 156 657 mk
1987 236 2 357 727 mk
1988 240 2 860 868 mk
1989 188 2 499 145 mk
1990 206 2 788 621 mk