|
Lakimiesuutisten kuusi vuosikymmentä
–> LakimiesUutiset vuosina 1945-2005 Teksti Jyrki Pietilä Kun Suomen Lakimiesliitto piti 16. marraskuuta 1944 Helsingissä perustamiskokoustaan, sota oli Suomen Lapissakin jo ohi. Liiton ensimmäisen hallituksen yksi jäsen, Urho Castrén, istui viimeisiä tuntejaan maan pääministerinä. Castrénin hallitus oli urakoinut syyskuisen välirauhansopimuksen eteen, ja nyt oli juristikollega J.K. Paasikiven hallituksen vuoro ottaa vetovastuu. Lakimiehet tarttuivat muun kansakunnan lailla auraan. Toiminta Suomen Lakimiesliitossa ja sen Helsingissä Mikonkatu 4:ssä sijainneessa pikku toimistossa käynnistyi oitis perustamiskokouksen jälkeen. Tähtäiltiin siihen, että jo toukokuussa 1945 järjestettäisiin ensimmäiset lakimiespäivät. Helmikuussa 1945 Lakimiesliitto liittyi Henkisen Työn Keskusliiton eli myöhemmän TVK:n yhteisöjäseneksi. Heti alkuun kannettiin perustetussa liitossa huolta myös tiedotuksesta. Kevään 1945 aikana Lakimiesliiton hallituksessa käsiteltiin useaan otteeseen oman lehden perustamista. Mm. 14.4.1945 pidetyssä hallituksen kokouksessa Urho Castrén perusteli lehden tarvetta sillä, että lehden kautta voitaisiin ”selvittää viimeksi ilmestyneiden lakien sisältö”, kertoo Lakimiesliiton historia vuodelta 1994. Castrén siis alleviivaili tiedotuslehden ammatillista tehtävää. Käyttövarojen niukkuus vain jarrutti lehden perustamista. Toukokuun viimeisenä päivänä 1945 liiton hallitus kuitenkin päätti lehden perustaa. Ensimmäinen numero ilmestyi heti kesän mentyä: 30. syyskuuta. Tuon numeron toimitti liiton ensimmäinen sivutoiminen asiamies Hans Helin. Ensimmäisenä ilmestymisvuonna lehden levikki oli 2 100 kappaletta. Mutta asteittain levikki kasvoi, noudatellen julkaisijajärjestön jäsenmäärän kasvua. Paperin säännöstelyä tiukennettiin Suomessa juuri Lakimiesliiton lehden perustamisvuonna. Säännöstely tuli koskemaan kaikkea paperia, ja kymmeniltä ajanvietelehdiksi luokitelluilta julkaisuilta kiellettiin paperin käyttö toistaiseksi kokonaan. Voi kuitenkin olettaa, ettei Lakimiesliitto ollut – kiitos valtakunnan huipulle ulottuvien yhteiskuntasuhteidensa – taistelussa paperista aivan heikoilla. Tiedotussisältöjä: sormus ja lakimiespäivät Jo lehden nimi kertoo olennaisen: Suomen Lakimiesliiton Tiedoituksia – Finlands Juristförbunds Meddelanden. Lehdellä oli varsinkin alkuun korostuneesti tiedottava tehtävä, kuten lehden järjestyksessä toinen toimittaja, sittemmin oikeusneuvos Eero J. Manner on muistellut. Manner on maininnut jopa neljä konkreettista tiedotussisältöä, joiden asialle uusi tiedotuslehti valjastettiin. Julkaisu teki tunnetuksi uutta keskusjärjestöä eli HTK:ta, liiton uusia symboleja eli tunnusta ja sormusta, lakimiesten uutta vastuuvakuutusta sekä lakimiespäiviä. Tiedotus olikin ajan sanoja – jo tuolloin sotien jälkeen. Sodassa ammattitaitoistuneet ns. TK-miehet muodostivat uuden ammattikunnan, ammattitiedottajien, vahvan pesämunan. Onkin oireellista, että vain pari vuotta Lakimiesliiton perustamisen jälkeen Suomeen syntyy Tiedoitusmiehet ry. Lakimiesliitto tiedotti alkuvuosistaan alkaen myös ulospäin. Tämä ilmenee Kai Kortteen – liiton lehden alkuvuosien oto-toimittajia hänkin – historiankirjoituksesta: ”Suureen yleisöön kohdistuvassa tiedoitus- ja propagandatoiminnassa on käytetty hyväksi sekä päivälehtiä että radiota. Toiminta on ollut vilkkaimmillaan joka vuosi lakimiespäivien tai kevätkokousten yhteydessä, jolloin lehdet ovat julkaisseet Liiton toimintaan liittyviä pääkirjoituksia, selostuksia ja kuvia. Viime vuosina on voitu yhä useammin tehdä Liittoa tunnetuksi myös radion välityksellä nimenomaan siten, että Liiton toimihenkilöt ovat antaneet lausuntojaan ajankohtaisista kysymyksistä ns. Päivän peili -lähetyksissä.” Kortteen 1950-luvulla kirjoittamasta voi päätellä, että Lakimiesliitto on jo ensimmäisenä vuosikymmenenään oivaltanut ulkoisen tiedotuksen tai, sanoisi moni nykyään, mediasuhteiden hoidon merkityksen. Tuon ajan yhteisöviestinnän työnjaossa liiton lehden rooli on kuitenkin selkeä ja rajattu: lehti toimii nimenomaan sisäisen eli jäsenille suunnatun tiedotuksen välineenä. ”Tiedotuslehden aineistoa kertyi jäsenjärjestöiltä sekä muun toiminnan yhteydessä. Tästä valittiin sopiva osa neljä kertaa vuosittain ilmestyvään tiedotuslehdykkään. Kun tähän lisätään jokunen kokousselostus ja matkakertomus, kattaa se melko hyvin tuolloiset toimittajan tehtäväni”, on Korte muistellut sittemmin oikeuskanslerivuosinaan. Toki on lisättävä, että Lakimiesliiton lehden lapsuudenhistoria on se tavallinen tarina: vaatimattomina tiedotuslehtinä, bulletiineina, perin monet muutkin tämän päivän kelpo ammattijärjestölehdet ovat taipalensa aloittaneet. Tiedotuslehden pari vuosikymmentä Kolme ensimmäistä vuottaan tiedotuslehti ilmestyi A4-koossa. Vuoden 1948 formaattia muutettiin, ja lehti ilmestyi sitten aina vuoden 1965 loppuun A5-kokoisena, siis puolta pienempänä kuin aivan alkuun. Toimittajat vaihtuvat alkuaikoina usein. Samaten kirjapainoa on vuosien saatossa vaihdettu verraten taajaan. Lehteä on painettu ainakin kahdeksassa eri painossa, niin Helsingissä kuin maakunnissa. Ylivoimaisesti pisimpään on Lakimiesuutisia ja sen edeltäjää saanut kunnian leipoa Vammalan Kirjapaino (1959–64, 1967–88 ja 1993–97). Lehteä on painettu Vammalassa reilusti yli puolet sen kuuden vuosikymmenen mittaisesta ilmestymisajasta. ”Taivuimme Vammalan Kirjapainon uudelleenkosiskeluun vuonna 1967. He vakuuttivat heti saksitaiton tultua käyttöön toimitusten Helsinkiin sujuvan nopealla taittovedoksen lähettämisellä. Vammalaan siirtymiseen liittyi perhe Niemen ambitio toimia milteipä kaiken lakimieslähtöisen painattamisen tekijänä maassamme. He taisivat siinä tarkoituksessa aika lailla lobata, ja antaa varsin mieluisan tarjouksenkin”, Lakimiesuutisten päätoimittaja (1966–1976) Pentti Ajo muistelee. Aina 1960-luvun puoliväliin saakka lehti oli tiedotuslehti. Sivumäärä toki kasvoi, ja esimerkiksi vuoden 1958 alussa nimiöön ilmaantuu värillinen pohja. Tyypillistä, ja lähes ainoaa kuvitusta, edustavat pitkään artikkelinkirjoittajien kasvokuvat. Sisältöä voi arvioida leimaavan tietyn sattumanvaraisuuden. Oto-toimittajat haalivat näemmä aineistoa kokoon parhaansa mukaan, sieltä ja täältä. Toki lehti on aina pysynyt johdonmukaisesti juridiikan aihepiirissä. Turvautumista tyhjänpäiväisen täyteaineiston käyttämiseen ei liene tapahtunut, niin kuin eräiden muiden ammattijärjestöjen lehdissä. Alkuvuosien matkakertomuksetkin sisältävät vain vakavaa asiaa. Ensimmäinen ns. lähetetty kirjoitus julkaistaan 1947. Siinä nimimerkki Lakimies tekee ”pienen ehdotuksen”: edesauttakoon liitto yhteistilauksella ex libris -kirjanmerkkien hankintaa liiton jäsenille, joista useimpien hän arvioi olevan kirjanystäviä. Sillä: ”Ex libriksen hankkiminen yksityistä tietä on muutamien tuhansien markkojen asia ja sellaisena se nykyään on useimmille valtion virkamiehille yritys, jota ei käy toteuttaminen.” Lähetetyt kirjoitukset jäävät kuitenkin verraten harvinaisiksi. Mikään erityisen aktiivinen keskustelufoorumi ei Lakimiesliiton tiedotuslehti ollut. Alkuvuosikymmenten oto-toimittajat ovat tyypillisesti nuorehkoja miehiä. Taustaltaan he ovat kaikissa tapauksessa juristeja, joille työ Lakimiesuutisissa ja Lakimiesliitossa on näemmä ollut myöhemmällä uralla hyvä ponnahduslauta. Myöhemminkään Lakimiesliitto ei ole valinnut toimitukseen valmiita, puhtaita ammattijournalisteja. Vuonna 1962 voi lehden sanoa julkaisevan ensimmäisen uutiskuvansa. Vuoden kolmannessa numerossa – jutussa ”Valtion lakimiesvirkamiesten palkkaus” – kerrotaan, että neljä Lakimiesliiton edustajaa on käynyt ministeri Osmo Karttusen puheilla ilmaisemassa huolensa juristivirkamiesten palkkauksesta. Tekstiä täydentää audienssista ministerin pöydän ympärillä otettu kuva. Kaksi vuotta myöhemmin lehti julkaisee liittokokouksesta kokonaisen kuva-aukeaman. Ritva Juntusen tavoin lehden ensimmäistä parikymmenvuotiskautta 1945–65 voisi kutsua tiedotuslehden ajaksi. Lakimiesuutiset – se on lehti nyt Tiedotuslehden joulukuun 1965 numeron sisäsivuilta tapaa pienen – ja hieman salamyhkäisen – ns. tähdenvälin (ilman otsikkoa): ”Tämä tiedotuslehden numero onkin sitten viimeinen vaihe Suomen Lakimiesliiton Tiedotuksia – Finlands Juristförbunds Meddelanden -nimisen julkaisun historiassa. Lehti ei enää tämän numeron jälkeen ilmesty. Tiedotustoiminta tulee kuitenkin jatkumaan edelleen vuoden vaihteen jälkeenkin.” Joku lukija on tuon tekstin edessä ehkä raapinut päätään: mitä ihmettä? Lakimiesuutisten vuoden 1966 ensimmäisen numeron nähdessään tuo ihmettelijä lienee kuitenkin rauhoittunut: Tiedotusten tilalle on astunut Lakimiesuutiset – Juristbladet, joka sitä paitsi näyttää jo aidolta lehdeltä. Lakimiesuutisia onkin syytä pitää aiemman tiedotuslehden suorana jatkeena. Lakimiesliiton uudeksi toiminnanjohtajaksi ja Lakimiesuutisten ensimmäiseksi päätoimittajaksi vuoden 1966 alusta valittu Pentti Ajo oli päättänyt panna tuulemaan. Lehden uusi suomenkielinen nimi valitaan loppuvuodesta 1965 melko yksimielisesti. Sen sijaan ruotsinkielinen nimi tuottaa päänvaivaa, sillä Juristnytt on jo nimenä varattu: se kuuluu alan riikinruotsalaiselle lehdelle. Niin päädytään aluksi muotoon Juristbladet, joka vaihdetaan nykyiseen vuonna 1983, kun Juristnytt-nimi oli Ruotsissa tapahtuneen liittofuusion seurauksena vapautuu. Lehti saa paitsi uuden nimen myös uuden, taiteilijan suunnitteleman vakiokannen. ”Jotkut kriitikot jopa väittivät, ettei lehteä tyylitellyn logon vuoksi erottanut hautaustoimiston mainoksesta”, on Pentti Ajo muistellut kannen herättämiä reaktioita. Moni muu varmaan näki kannessa hillittyä tyylikkyyttä ja oivaa ajanhenkisyyttä. ”Oli kova paine muuttaa lehden ilmettä”, Ajo muistelee. ”Sitä kehitettiin aikakauslehtimäisempään suuntaan, vaikka se edelleen olikin selvästi jäsenlehti.” Ennen muuta Ajo kuitenkin halusi uudistaa lehden sisältöä: tukevoittaa aiemman tiedotuslehden hyvin toimitetuksi lakimiesten aikakauslehdeksi ja aidoksi keskustelufoorumiksi. Lehti sai vakinaiset pääkirjoitukset. Päätoimittaja panosti niihin: keräsi aiheita ja kirjoitti pääkirjoituksia varmuuden vuoksi jopa varastoon. Joskus hän organisoi pääkirjoituksen laatijaksi haamukirjoittajankin: asiantuntijan liiton toimiston ulkopuolelta. Myös muistelee Ajo, että toimitussihteeri Jarmo Virmavirta oli pääkirjoitustenkin tuottamisessa aktiivinen: päätoimittaja sai häneltä virikkeitä, ja hän myös kirjoitti joskus pääkirjoitusten pohjatekstejä. Pääkirjoitukset vaikuttavat Toimitussihteerit ovatkin nyt lehdelle uusi tärkeä voimavara. Tehtävät saa hoitaakseen osana toimenkuvaansa liiton tiedotussihteeri. – Hakijoiden määriä en muista, mutta hyvälle kynälle ja toimittajantaidoille pantiin hauissa melkoinen paino. Lakimiesuutisten alkutaival sujui minulla mukavasti toimitussihteeri Antti Riihimäen kanssa. Sitten tuli toimitussihteeriksi Vesa Vainio, aktiivinen ideoija Ajon mukaan hänkin; ja Vainiota seuraa Virmavirta. – Hänen kanssaan yhteistyö oli erityisen hyvää ja antoisaa, Ajo sanoo. Lehti taitettiin tuossa vaiheessa jo ns. saksitaittona. Takana ovat ajat, kun ulkoasu uskottiin paljolti kirjapainojen faktoreille. Aikakin on keskustelevuuden lisäämiselle otollinen. Jos kerran Lenita Airisto ja Hannu Taanila debatoivat television Jatkoajassa, niin mikseivät sitten lakimiehetkin keskenään – yhtä hyvin Jyväskylän kesässä kuin oman lehden palstoilla? Päätoimittaja Ajo saattoi kokea, että Lakimiesuutisten pääkirjoitukset vaikuttivat. Niiden avulla sysättiin uudistuksia hieman eteenpäin. Pääkirjoituksilla saatettiin pyrkiä vaikuttamaan esimerkiksi komiteatyöskentelyn tehostamiseen, lakimiesten työllisyystilanteeseen, kunnalliseen oikeusapu-uudistukseen, ylisuuriin opiskelijakiintiöihin tai yltiöpäisiksi koettuihin perustuslakihankkeisiin. 1960-luvun lopulla astuu siis keskustelu Lakimiesuutistenkin palstoille. Noin vuodesta 1970 eteenpäin hahmottaa Pentti Ajo lehden kehityksessä uuden vaiheen: presidentti Urho Kekkosen alan toisessa lehdessä julkaistu kuuluisa 70-vuotishaastattelu syksyllä 1970 käynnisti Lakimiesuutisissakin oikeuspoliittisen pohdinnan ajan. 1970-luvun alun numeroissa havaitsee uutuutena esimerkiksi Lehdet keskustelevat -palstan. Mutta Lakimiesuutisissa voi heti 1960-luvun puolivälin jälkeen havaita myös muunlaista uudistumista. Voi sanoa, että lehden journalistinen ilmaisurekisteri lavenee. Vuoden 1966 aikana lehteä alkavat leimata myös haastattelut ja jopa reportaasityyppiset jutut. On käyty esimerkiksi Seutulan työsiirtolassa haastattelemassa apulaisjohtajaa, ja samalla haistelemassa ja havainnoimassa siirtolan ilmapiiriä. Samana vuonna lehteen putkahtaa myös todennäköisesti ensimmäinen toimituksellinen piirroskuva: veikeä liikennemerkki, joka lienee syntynyt toimitussihteeri Riihimäen kynästä. Toki Lakimiesuutisten aineiston kokoon haaliminen ei ole aina helppoa. – Aineistoa ei tullut kovin aktiivisesti. Muistan hyvin, kuinka kirjoittajia jouduttiin metsästämään. Asiaa kuitenkin helpotti uusi, lyhyitä ajankohtaisjuttuja tavoitteleva konseptimme. Myös lähestyimme asioissa käytännön tasolla toimivia, ja jätimme tieteelliset pohdinnat muille, Ajo kertoo. – Ideointi toimi toimituksen eli työtovereiden piirissä. Toimitussihteeri teki kunkin numeron sisältöehdotuksen ilmestymisvälien aikana tulleiden ideoiden ja vinkkien perusteella. Minä oto-päätoimittajana laitoin huomioon otettavista aiheista niin sanotun tästä juttu! -lapun toimitussihteerille. Valokuvia kanteen ja sisäsivuille Vuonna 1973 Lakimiesuutiset sai suurehkon joukon uusia nuoria lukijoita, kun oikeustieteen opiskelijat otettiin mukaan Lakimiesliiton jäsenkuntaan. Pentti Ajo siirtyy 1976 toisiin tehtäviin, ja hänen tilalleen Lakimiesuutisten päätoimittajaksi astui Tapio Elvilä, uusi toiminnanjohtaja. Vahdinvaihto-vaiheessa lehden toimitussihteerinä oli jo ehtinyt toimia pari vuotta tiedotuspäällikkö Liisa Grönroos, lehden myöhemmän kehityksen tärkeä äiti. Grönroos oli lehden järjestyksessä viides toimitussihteeri. Lehti kehittyi pikku hiljaa; kyseessä oli evoluutio, ei revoluutio. Silti voi osoitella joitain merkkipaaluja. Liisa Grönroos toi toimitussihteeriaikanaan palstoille näkyvät henkilöhaastattelut, joiden valokuvat aivan ilmeisesti on jo ottanut ammattikuvaaja. Haastattelujen ensimmäisiä kohteita ovat esimerkiksi Reino Erma ja Paavo Nikula. Samoihin aikoihin lehteen ilmaantui myös tilastografiikkaa. Kenties näkyvin 1970-luvun muutoksista ajoittuu vuoden 1979 alkuun: lehti sai silloin valokuvakannen, joka on leimannut lehteä sittemmin kaikki nämä vuodet. Vuoden 1979 ykkösnumeron kantta hallitsevat politiikan isot pojat: Urho Kekkonen, Kalevi Sorsa, Veikko Helle, Paavo Nikula. Myöhemmin samana vuonna kokee nimiö fontteineen vielä muutoksen. Lakimiesuutiset onkin vaihdellut nimiötään varsin usein. Nykynimiön, vuonna 2004 käyttöön otetun, voi sanoa olevan ehkä yhdeksäs lehden historiassa. Vuoden 1979 merkkitapauksia on myös toimitusneuvoston asettaminen. Tämän voi katsoa merkitsevän, että lehden sisältöä aletaan ideoida yhä suunnitelmallisemmin. Toimitusneuvoston ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valitaan Ukko Kivi-Koskinen. Hänellä on sittemmin ollut tässä luottamustoimessa neljä seuraajaa: Antti Seppälä, Jukka Kemppinen, Antero Enäjärvi ja Salme Sandström. Liisa Grönroosin päätoimittaja-aika Vuonna 1981 alkoi Liisa Grönroosin päätoimittaja-aika. Lehden päätoimittajuus ja liiton toiminnanjohtajuus eriytettiin, ja päätoimittajaksi nousi Grönroos. Samana vuonna vaihtui lehden formaatti; se kasvaa A4-kokoon eli siihen, josta 1945 lähdettiin liikkeelle. Niin ikään kohopaino vaihtuu offsetiin. Kokeillaanpa vuoden 1981 ensimmäisessä numerossa värikanttakin, mutta se uudistus ei vielä tule jäädäkseen. Henkilöissä pysyäksemme: 1982 Grönroosin assistentiksi palkattiin Juha Mikkonen, lehden historian avainhenkilöitä hänkin. Mikkonen alkoi myös heti taittaa lehteä sekä hoitaa toimitussihteerin tehtäviä. Lähes koko ajan hän on niin ikään vastannut Lakimiesuutisten ilmoitusmyynnistä. Kuten Antti Seppälä on todennut, Grönroosin päätoimittaja-aikana Lakimiesuutisia pyrittiin kehittämään lehdeksi, joka syleilee koko lakimieskulttuuriksi kutsuttavaa ilmiökenttää. Antti Seppälä on loistavana kirjoittajana jättänyt itsekin lehteen kynällään merkittäviä jälkiä. Grönroosin päätoimittaja-aikana juttuanti monipuolistuu. Lehti esittelee jutuissaan myös ns. tavallisten lakimiesten työtä. Taannoisten hieman kömpelöjen kysymys-vastaus-tyyppisten haastattelujen rinnalle nousevat journalistisemmin toteutetut. Sivuille ilmaantuu nykytyylin mukaisesti kolumneja. Arvioidessaan Lakimiesuutisten sisältöä 1980-luvulta ja 1990-luvun alkupuoliskolta päätyy Arto Hakkarainen toteamaan: ikuisuusaiheita tällä ajanjaksolla olivat mm. alioikeusuudistus, tuomarien palkkaus, oikeustieteilijöiden liikakoulutus, auskultoinnin kohtalo ja lakimiespäivät. 1980-luvun pitkä nousukausi ja ajan asenteet tuntuivat Hakkaraisen mukaan myös Lakimiesuutisissa. Arvopaperimarkkinoista, johdannaisista ja hyvistä sijoituskohteista kirjoitettiin aivan eri sävyyn kuin nykyään. Lakimiesuutiset kansainvälistyy Lakimiesliiton lehti myös kansainvälistyy. Hakkarainen on pannut merkille, että Liisa Grönroosin päätoimittajakaudella yleistyvät jutut, joissa kerrotaan ulkomailla saaduista työ- tai opiskelukokemuksista. – 1990-luvun jälkipuoliskolta alkaen lehdessä on tapaavinaan vieläkin enemmän kansainvälistä aineistoa. Suomen EU:hun liittyminen on luonnollisesti vaikuttanut. Lehteä kuitenkin toimitettiin vähäisemmin resurssein kuin moni ehkä arvasi. Jopa kansivalokuvat jäivät usein amatöörimäisiksi otoksiksi. Toimitussihteerillä olikin usein työ ja tuska leipoa hieman puutteellisista aineksista kelpo lehti. Milloin oli turvauduttava valokuvien syväämiseen, milloin johonkin muuhun vastaavaan temppuun. Pekka Hannulan älykkäät piirrokset ovat kylläkin lehden ilmeelle yksi pelastus. Myöhemmin hän julkaisi piirroskuvituksia nimellä Simo-Pekka. Lakimiesuutiset pystyy pikku hiljaa ostamaan ulkoa journalistista osaamista – alkuun nimenomaan kuvituksen saralla. Lehden saavuttamasta arvostuksesta kielii sekin, että 1980-luvulla vaikuttavat kaupalliset ilmoitukset sivuilla koko ajan lisääntyneen. Ritva Juntusen, Rauno Seleniuksen ja Sakari Sippolan muistokirjoituksesta ilmenee, että edesmenneen Liisa Grönroosin käden jälki näkyy Lakimiesuutisissa vuodesta 1970 (jolloin Grönroos aloitti Lakimiesliitossa koulutussihteerinä) vuoteen 2003 kaikkiaan 316 numerossa. Grönroos oli lehtimaailmassa aktiivinen myös oman toimituksen seinien ulkopuolella. Hän toimi vuosikaudet Aikakauslehtien liitossa hallituksen jäsenenä ja varapuheenjohtajana sekä niin ikään puoli vuosikymmentä Julkisen Sanan neuvostossa jäsenenä ja varapuheenjohtajana. Esimerkiksi hänen asemansa Aikakauslehtien liitossa lienee lupa nähdä arvostuksen osoituksena myös Lakimiesuutisia kohtaan. OTT Pirkko Koskinen on pohdiskellut, millainen henkilö Lakimiesuutisia vuodet 19812003 päätoimittikaan – ja millaisin metodein: – Tällaisen lehden päätoimittajalta vaaditaan todella lujaa otetta. Lissun otetta ei kirjoittaja kuitenkaan huomaa. Ei hän anna kolumnistille aiheita, ei edes ehdottele niitä puhumattakaan siitä, että hän millään tavalla puuttuisi kolumnin sisältöön. Onkohan lehden salaisuus juuri tässä, tiukassa ohjauksessa, joka ei näy, vaan kirjoittajat uskovat kirjoittavansa ihan vapaasti. Jos näin on, niin Lissu on ylivertainen johtaja – mitä sitäkään ei huomaa, kun hän muuten on mukava ihminen. Tuorein vaihe: ulkoistettua toimittamista Viimeksi on vuosi 2004 tuonut Lakimiesuutisiin huomattavia muutoksia. Lehden oto-päätoimittajaksi tulee Liisa Grönroosin eläkkeelle siirtymisen jälkeen Jorma Tilander, toiminnanjohtaja. Tältä osin siis palataan Grönroosin kautta edeltäneiden aikojen käytäntöön. Samalla lehden käytännön toimittaminen paljolti ulkoistetaan; tehtävä uskotaan MCI Press Oy:lle. Tarkoituksena on, että tämä viestintätoimisto tuottaa lehdestä useita kymmeniä sivuja ja lehden toimituspäällikkö puolestaan ns. järjestöosuuden. Toimitusneuvosto ideoi. Toimituspalavereissa päätoimittaja, toimituspäällikkö, liiton tiedotuspäällikkö sekä MCI Pressin edustajat sopivat tarkemmin sisällöstä. Kuvat ja taiton, kuten myös verkkolehden toteutuksen, hoitaa MCI Press. – Viimeinen sana on aina meillä, kuvaa toimituspäällikkö Juha Mikkonen työnjakoa. Pääkirjoittajiksi on vedetty vuorotellen liiton hallituksen jäseniä. Pääkirjoittajat tarkastelevat asioita niin koko Lakimiesliiton kuin omien valiokuntiensa näkökulmasta. Vieraskynä-palstan kirjoittajiksi valittiin aluksi ennen muuta juristikansanedustajia, ja he kirjoittivatkin mielellään. Sittemmin palstan viljelijät ovat olleet yliopistomaailmasta, koska julkaisijajärjestö haluaa rummuttaa koulutusasiaa. Opiskelijoiden asioitakaan ei lehdessä unohdeta; eikä ole unohdettu aiemminkaan. Tätä nykyä toimittavat opiskelijoiden ainejärjestöt – Pykälä, Codex, Lex, Artikla ja Justus – lehteen ajankohtaisia juttuja vuorotellen. Opiskelijapalstasta on päävastuussa Lakimiesliiton opiskelijasihteeri. Lakimiesuutisia hallitsee tätä nykyä sivujen verraten pitkälle viety vakiointi. Vakiopalstojen ja -vinjettien määrä on suurehko. Ruotsikin on aina ollut Lakimiesuutisten kieli, tosin vain kakkoskieli. Jo tiedotuslehden ensimmäisen numeron (1/1945) tervehdys jäsenkunnalle julkaistiin yhtäläisellä painolla ruotsiksi. ”Ärade Jurist!” Ruotsin kielen asema niin pääkirjoituspalstalla kuin lehdessä yleisemmin on vuosien saatossa hieman vaihdellut. Tätä nykyä toimitusperiaatteisiin kuuluu, että joka numerossa olisi juttuaineistoa myös ruotsiksi. Lakimiesuutiset, mikä lehti? Kuusi vuosikymmentä, miltei ihmisen ikä, Lakimiesuutisia. Lehden tie on ollut jälkeenpäin katsoen sangen johdonmukainen. Lehtiveturi on puksuttanut – alkuun pikku höyrypässinä, viime vuosina jo modernina pendolinona – omalla raiteellaan. Julkaisijajärjestö on ollut koko ajan yksi ja sama; lehteä eivät ole heitelleet sen paremmin järjestö- kuin lehtifuusiot, kuten niin monia muita julkaisuja vaikkapa Akavan kentässä. Lakimiesuutistenkin luonteen ymmärtämistä helpottaa, kun ottaa aivan alkuun huomioon koko akavalaisen ammatillisen järjestäytymisen historian. Korkeasti koulutettujen henkilöiden ammatillinen järjestäytyminen, joka lähti voimakkaasti liikkeelle 1940-luvun lopulla, on hyvin, hyvin pohjoismainen ilmiö. Tätä on mm. Antti Henttonen aikakauslehtien historiankirjoituksissaan alleviivannut. Täten Lakimiesuutisiakin muistuttavia sisarlehtiä – sellaisia, joissa erottaa niin ammattilehteä kuin ammattijärjestölehteä – löytänee helpoimmin juuri toisista Pohjoismaista. ”Sisällön painopiste on useissa akavalaisissa lehdissä siirtynyt lehden kehittyessä ammatillisesta ammattijärjestölliseen suuntaan. Lakimiesuutisissa tilanne on päinvastainen. Järjestölehtenä alkanut julkaisu on 1970-luvulta lähtien kehittynyt arvostetuksi juridiseksi aikakauslehdeksi, jonka monet artikkelit ovat herättäneet huomiota myös muissa tiedotusvälineissä.” Tämä opetusneuvos Antti Henttosen, Opettaja-lehden taannoisen päätoimittajan, 1990-luvun alussa kirjaama huomio voi olla yksi avain Lakimiesuutisten kehityksen ymmärtämiseen. Toisaalta Henttosen huomio kyllä vaatisi mielellään tuekseen empiiristä sisällönanalyyttistä tutkimusta. Juridiikan erikoisaikakauslehti Yhtä kaikki, Lakimiesuutisia voi kutsua monellakin lehtinimikkeellä. Se on erikoisaikakauslehti (erotukseksi yleisaikakauslehdistä, kuten Avusta, Hymystä tai Suomen Kuvalehdestä). Ja erikoisaikakauslehtenä siinä vielä on ainakin ammattilehteä, ammattiyhdistyslehteä, jäsenlehteä ja järjestölehteä (yleisesti käytetyissä aikakauslehtikategorioissa pysyäkseni). Ja jos tähdennetään lehden substanssia, voi luonnehdinta juridiikan erikoisaikakauslehti olla oikein toimiva. Termi järjestölehti tietenkin tähdentää julkaisijataustaa. Ja järjestölehti-luonne voi joskus olla pulmallinen, sananvapautta kun ajatellaan. Etenkin järjestöjen johtohenkilöt voivat houkuttua painottamaan liikaakin sitä, että lehden aineiston tulee olla sopusoinnussa järjestön linjausten kanssa. Tähän suuntaan on voinut vielä ajaa imago- tai järjestökuva-näkökulman painottuminen viime vuosikymmeninä. Mutta: järjestökuvan puhtoisuutta kun oikein vaalitaan, voidaan tulla pyllistäneeksi niin sananvapauden aatteelle kuin ajatustenvaihdon merkitykselle. Ainakin eräät tässä juhlanumerossa julkaistut haastattelut sekä Lakimiesuutisten vuoden 2005 lukijatutkimus antavat aihetta kysyä: onko Lakimiesuutiset pystynyt uurtamaan keskustelufoorumina niin syvää uraa kuin ehkä toivoa voisi? Lakimiesuutisten virstanpylväistä lienee selkein vuosi 1966. Tuona yleisestikin jännittävänä vuonna tiedotuslehti lehtiintyi tai lehdistyi. Voi Ritva Juntusen tavoin todeta, että tuolloin tiedotuslehdestä tuli jäsenlehti. Käsite jäsenlehti toki on epätarkka. Onkin syytä lisätä, että parhaimmillaankaan ei Lakimiesuutiset liene yltänyt jäsenlehteyteen sanan täydessä tai ideaalisessa merkityksessä. Jäsenet tuskin missään vaiheessa ovat ensinnäkään olleet lehden palstoilla ahkeria skribenttejä tai keskustelijoita. Sen paremmin ei ns. tavallinen jäsen ole ehkä tyypillisesti ollut Lakimiesuutisille Se Haluttavin Haastateltava. Lehdenkehittämisen energiaa Mutta käsite jäsenlehti kyllä kuvannee kohtalaisen hyvin Lakimiesuutisten kehitystä vuodesta 1966 jonnekin 1970-luvun ja 1980-luvun taitteeseen, jolloin alkoi taas tapahtua. 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa alkoi Lakimiesuutisissa kerääntyä purkautumistaan odottavaa lehdenkehittämisen energiaa. Toimi tahi hanke seurasi toistaan; ja kehitysaskel kehitysaskelta. Lukijain pitämyksiä alettiin mittailla lukijatutkimuksin. Levikinkin kehitystä ryhdyttiin seuraamaan systemaattisesti. Perustettiin toimitusneuvosto sekä haalittiin kokoon avustajakuntaa, jota myös koulutettiin. Eriytettiin päätoimittajan tehtävät toiminnanjohtajan tehtävistä, ja päätoimittaja sai vielä piakkoin rinnalleen toimitussihteerinkin. Siirryttiin näyttöpäätekirjoittamiseen, offset-painatukseen, ja sittemmin vielä atk-perusteiseen taittoonkin. Alettiin panostaa yhä enemmän ilmoitushankintaan. Merkittävänä symbolisena tekona voi pitää myös sitä, että lehti hankkiutui Aikakauslehtien liiton jäseneksi. Lakimiesuutiset alkoi muuttua juridiikan erikoisaikakauslehdeksi. Eli jossain 1970-luvun ja 1980-taitteessa astuttiin lehden kolmanteen kauteen, joka taitaa olla meneillään yhäkin. Sekundaarista kun sittenkin lienee, missä osoitteessa lehden konkreettista toimitustyötä tehdään. Lehden, Lakimiesuutistenkin, historiaa voi tarkastella joko puhtaasti lehti-lopputuotteesta käsin – kuten ns. tavallinen lukija yleensä tekee – tai sitten ottaen huomioon lehden toimitustyössä toimeenpannut organisatoriset tai vastaavat muutokset. Esimerkiksi: keskiverto lukijalle ei liene ollut suurikaan tapaus, että 1979 Lakimiesuutiset sai toimitusneuvoston tai että 2004 lehden toimitustyö paljolti ulkoistettiin. Heille, jotka tarkastelevat Lakimiesuutisten kehitystä läheltä tai sisältä, nuo luonnollisesti ovat tärkeitä virstanpylväitä. Lehden funktiot – ja tulevaisuus 1980-luvun puolivälissä Lakimiesuutiset oli Akavan lehtiperheen jäsenistä levikiltään kahdeksanneksi suurin, ja volyymiltaan – siis vuodessa ilmestyvien numerokappaleiden määrällä laskien – suuruusjärjestyksessä kolmastoista. Tuskin tilanne on olennaisesti muuttunut. Akava-lehti, keskusjärjestöjulkaisu, kyllä on tässä välillä siirtynyt kuolleiden lehtien luetteloon. Lakimiesuutisten voi sanoa kuuluvan akavalaisessa lehtiperheessä ylempään keskikastiin. Ja sen mukaiset ovat myös lehden voimavarat: eivät heppoiset, mutta eivät myöskään ylitsevuotavan suuret. Jatkossa lehden varmaan kannattaisikin systemaattisesti selkeyttää funktioitaan ja niiden keskinäistä tärkeysjärjestystä. Tässä suhteessa lienee näihin asti toimittu enemmän tai vähemmän vaistonvaraisesti. Lehden funktioita kannattaisi epäilemättä selvittää suhteessa julkaisijajärjestön muihin viestintäkanaviin. Ja selvitettäviä kysymyksiähän riittää. Esimerkiksi: missä määrin halutaan Lakimiesuutisten olevan (a) uutislehti, (b) jäsentiedotuksen kanava, (c) jäsenten aktivoija, (d) taustoittava asiantuntijajulkaisu, (e) debattifoorumi, (f) julkaisijajärjestön äänenkannattaja tai (g) yhteiskunnallinen vaikuttaja? Lakimiesuutiset voi olla jopa vähän tätä kaikkea. Mutta voinee väittää, että päättäväinen priorisointi, ja jopa viiltävien valintojen tekeminen, vie kehitystä tässäkin asiassa parhaiten eteenpäin. Elleivät voimavarat jatkossakaan ole rajattomat. Lehti on ollut näihin asti melkeinpä ammattijärjestölle kuin -järjestölle milteipä korvaamaton väline tai kanava: milläpä muulla keinolla saada – ja yhtä kustannustehokkaasti – suora yhteys jäsenkuntaan? Nyt, kun on astuttu verkkoviestinnän aikaan, tämä ammattijärjestölehtien kuningasasema saattaa hieman horjua. Tai pitäisikö sanoa, että ammattijärjestölehtien rooli voi paremmin kirkastua ja että ne voivat, toivottavasti, keskittyä sellaisiin tehtäviin, jotka istuvat lehden pirtaan? Lakimiesuutistenkin suurimpia ratkaistavia kysymyksiä lienee jatkossa verkkolehden tulevaisuus ja linjaukset. Vuoden 2005 lukijatutkimus antoi lukijoiden odotuksista varsin kaksijakoisen vaikutelman. Mutta lukijatutkimus myös vinkkasi, että painettu lehti on lakimiesliittolaisille se ykkönen. Lakimiehet ja lakimieskulttuuri on perinnäisesti yhdistetty kirjoitettuun sanaan ja painoviestintään. Tuskin tämä kivijalka jatkossakaan aivan helposti pettää.
|
