Goethe kertoo muistelmiensa IX kirjassa lainopin opintojensa ohjaajasta.
”Aloin johdannoksi keskustella hänen kanssaan lakitieteellisistä asioista ja laverteluni hämmästytti häntä melkoisesti.”
”Hetken aikaa kärsivällisesti kuunneltuaan jaarittelujani opintojen ohjaaja huomautti, että minun oli ennen kaikkea pidettävä silmällä lähintä tarkoitustani, nimittäin tutkintojen suorittamista ja promootiota, jonka jälkeen voin siirtyä käytännön toimintaan. …Ei kysytä, miten ja missä jokin laki on syntynyt, mitkä sisäiset tai ulkoiset seikat ovat sen aiheuttaneet; ei tutkita kuinka aika ja tottumus ovat sitä muovanneet, enempää kuin sitäkään, onko se kenties väärän tulkinnan tai nurjan oikeudenkäytön nojalla muuttunut kerrassaan vastakkaiseksi. Sellaisiin tutkimuksiin uhraavat oppineet miehet koko elämänsä. Me sen sijaan kysymme nykyään voimassa olevaa, painamme sen lujasti muistiimme, jotta se on aina käytettävissämme kun haluamme siihen turvautua asiakkaittemme hyödyksi ja turvaksi.”
Goethe oli eri mieltä: ”Koska oma toimeliaisuuteni siten opintojen piirissä estyi, löysin voimilleni laajemman toimialan. Minussa ei näet ollut mitään taipumusta pelkkään tosiasiallisuuteen, koska tahdoin nähdä kaiken selitettynä ainakin historiallisesti, ellei ymmärryksellisesti.”
Goethe oli oikeassa. Laki ei ole sääntöjä, jotka ulkoa opettelemalla voisi hoitaa ja ratkaista asioita. Se on normeja, joiden tulkinnassa on tiedettävä sisäiset tai ulkoiset seikat, on tunnettava niiden historia, jotta lain voi ymmärtää ja sitä siltä pohjalta soveltaa.
Goethe oli maailman eturivin runoilija ja kirjailija, erinomainen hallintomies ja luonnontutkija, joka tutki myös värioppia. Aika hyvä juristinakin.
