Se on päivänselvä juttu, että Kekkonen elää. Elää enemmän kuin Elvis. Niin moni, tosin jo viinaan kuollut, pielavetinen ja keiteleläinen on nähnyt viime vuosina hänen juoksevan, hiihtävän ja jopa hyppäävän korkeutta Lepikon torpan nurkilla Pielavedellä.
Asian tarkistamiseksi ja koska omalla kohdallani jokaisella Pielaveden reissulla on perinteekseni muodostunut pieni kunniakäynti Lepikon torpassa, istuin taasen viime syksynä, ennen hirvenmetsästyksen alkua, veljeni kanssa torpan pihapenkillä. Kekkosta emme nähneet, mutta veljeni kiinnitti huomiota torpan katolle johtaviin tikkaisiin todeten, että noita tikkaita pitkin ei yksikään savolainen ole katolle päässyt. Kysyin, että miksi? Veljeni pyysi katsomaan tikkaitten poikkipuolien välejä. Välit vaikuttivat silmämääräisesti katsottuina pitkiltä. Lyhytjalkaiset savolaiset, joiden rotuominaisuuksiin kuuluu myös tanakkuus, leveät hartiat ja lyhyt kaula, eivät nosta jalkaansa (säären pituus heillä keskimäärin 42 cm) edes ensimmäiselle puolalle.
Asia ei jäänyt tähän nyt ensi istumaltakaan, vaan auton takakontista haimme mittanauhan, mauser-mitan ja mikrometrinkin sekä valokuvauskojeen ja teimme kunnon esitutkinnan (teknisen osan, kuulustelut sitten erikseen). Merkitsimme muistiin, että tikkaitten pystypuut ovat tasan neljä metriä pitkät, kuoritut, ei siis veistetyt, noin 8 vuosikertaa käsittävästä 16 cm paksusta ja hyvin kasvaneesta petäjästä. Poikkipuolien reiät on porattu, alimman puolan oikea puoli 4,5 cm kairalla ja vasen puoli 4 cm kairalla. Puolien näkyvä pituus on 50 cm, kokonaispituus 82 cm, ja puolien paksuus keskimäärin 39 mm. Mikä on siis olennaista tutkittavan asian kannalta, on se, että puolien välit ovat varsin suuret. Maasta ensimmäiselle puolalle on 81 cm ja muiden puolien välit ovat keskimäärin 70 cm. Tulimme vakuuttuneiksi, että savolaisista ei ole tällaisten tikkaitten kiipijöiksi. Siinä olisivat ratkenneet muutkin paikat kuin sarkahousujen saumat.
Näin ollen nuoren Urho-pojan isällä, metsätyönjohtaja Juho Kekkosella ei ole ollut mitään menemistä torpan katolle. Sen sijaan varsin villiksi vielä Kajaanin yhteiskoulussakin todettu Urho on jo pienenä, notkeana ja taipuvaisena ja jo silloin hyvänä kiipijänä, päässyt ketterästi tikkaita pitkin isäänsä karkuun tiukanpaikan tullen. Jäntevöittäen siten kehoaan ja vahvistaen sääri- ja reisilihaksiaan niin, että 1924 kisoissa korkeushypyn Suomen mestaruus tuloksella 185 cm oli hallussaan. Pituuttakin Urholle oli kertynyt venytellessä tikkailla peräti 181,5 cm.
Urhon notkeutta (mistä oli paljon hyötyä myöhemmin) on lisännyt se, että tuvan ikkunasta livistäessään hänen on täytynyt liukua sivuttain, sillä kaikki ikkunat ovat avattuina vain 41 cm leveät. Kun vielä äiti-Emilian aitan oven korkeus on ollut vain 145 cm, niin eipä ole ihme, että Urho tuli etelään opiskelemaan ja töihin. Kuka sitä ikäänsä otsa ruvella haluaa kulkea, kun kotipihassa kaikki oli mitoitettu perussavolaisen mittojen mukaan.
Tämä asia on kokonaisuudessaan oikeudenkäynnin arvoinen. Pitkään aikaan en olekaan haastanut ketään oikeuteen, mutta tämä torpan rakentamisasia on saatettava käräjille. Aloitan Lepikon torpan rakentajan perikunnasta (kunhan rakentaja ei ole ollut Juho Kekkonen, silloin voi tulla tiettyjä oikeudellisia ongelmia).
Mutta ennen haasteen kirjoittamista on esitutkinta saatettava loppuun. Kuopion yliopistollinen sairaala mitatkoon riittävällä otannalla savolaisten sääret. Vaan periksi en anna, tämä asia on ratkaistava kuten aikoinaan se kysymys Lakimieskalenteriin pysähtyneestä luodista.
Jukka Varviala
jukka.varviala@pp.inet.fi
