Toimivaltaisia viranomaisia ovat kunkin alueen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, joiden tehtävänä on seurata taksin kysynnän ja tarjonnan muutoksia sekä toiminnan kannattavuuden kehitystä. Tätä varten niiden on kerättävä ja seurattava lukuisia kysyntään ja toisaalta tarjontaan vaikuttavia tietoja. Jälkimmäiseen ryhmään kuuluvat esimerkiksi taksilupien määrä, taksiliikenteen liikevaihto, ajojen autokohtainen kilometrimäärä sekä taksikeskusten välittämien ja välittämättä jääneiden tilausten määrä. Myös taksin saatavuuteen ja laatuun liittyvää kuluttajien palautetta sekä kaluston riittävyyttä kuntien ja elinkeinoelämän tarpeisiin seurataan.
Taksin perimä enimmäishinta muodostuu perusmaksusta, ajomatkasta, odotusmaksusta sekä mahdollisista erityispalvelumaksuista. Ne vahvistetaan vuosittain valtioneuvoston asetuksella ja päätöksen perustana on taksiliikenteen kustannusindeksi. Toiminnan pitää olla kohtuullisesti voitollista.
Kuntakohtaiset taksilupien enimmäismäärät vahvistetaan vuosittain. Samalla otetaan kantaa siihen, kuinka monet niistä ovat niin sanottuja invataksilupia. Ajatuksena on myöntää enintään sellainen määrä uusia taksilupia, että toiminta on taloudellisesti mahdollista.
Huhtikuun puolivälissä tuli julkisuuteen Kilpailuviraston vaatimus taksialan kilpailun lisäämisestä tarveharkinnasta luopumalla ja hinnoittelun perusteiden uudelleen arvioinnilla. Taksialaa on pidetty eräänlaisena taloudellisen tilanteen ”pikamittarina”, kun suhdanne vaikuttaa nopeasti taksikyytien määrään. Hyvinä aikoina taksimiehillä on palveluksessaan apukuljettajia. Huonoina aikoina, kuten nyt, näin ei juurikaan ole. Mitä siitä seuraa, jos kilpailun nimissä viedään mahdollisuus rehellisen toiminnan pyörittämiseen? Itse pelkään, että monia huonoja asioita. Menetämme pahimmillaan sen luotettavan ja turvallisen toimijan, johon olemme tottuneet ja aiheutamme lisätyötä muun muassa poliisille.
Sitä kai emme kukaan toivo.
