EU:n perussopimuksen uudistus sai alkunsa yksinkertaisesti siitä syystä, että EU:n jäsenmäärä on kasvanut kuudesta jäsenestä 27 jäseneen. Alun perin uudistuksessa suunniteltiin EU:lle perustuslakia, mutta sekä ranskalaiset että hollantilaiset torjuivat sen vuoden 2005 kansanäänestyksissä.
Perustuslain sijaan neuvoteltiin Lissabonin sopimus, joka muuttaa mutta ei korvaa EU:n vanhoja perussopimuksia. Virallisesti ilmaistuna uusi perussopimus pyrkii parantamaan Euroopan unionin toiminnan tehokkuutta, demokraattisuutta ja sen ulkoisen toiminnan yhtenäisyyttä.
Käytännön tasolla Lissabonin sopimus häivyttää kielenkäytöstä vanhakantaisen Euroopan yhteisön, ja tulevaisuudessa
Euroopan unioni esiintyy kansainvälisissä suhteissa ainoana yhtenäisenä kokonaisuutena. Kriitikoiden mukaan sopimus on harppaus kohti Euroopan liittovaltiota, vaikka siitä on karsittu ulkoiset valtiolliset symbolit kuten oma hymni ja lippu.
– Yleensä ottaen muutokset sopimuksessa eivät ole niin suuria, että sanaa ”harppaus” kannattaisi käyttää. Kyse on pikemminkin muutamasta askeleesta, joilla EU:ta tehostetaan, Akavan kansainvälisten asioiden päällikkö Markus Penttinen toteaa.
Samoilla linjoilla on myös valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen Helsingin yliopistosta:
– Jatkossakin suunnan määräävät viime kädessä jäsenvaltiot.
Lopputulos ok, synnytys ei
Ulkoministeri Alexander Stubb kirjoittaa kotisivuillaan, että EU:n ystävät voivat olla tyytyväisiä saavutettuun lopputulokseen, mutta eivät tapaan, jolla se lopulta syntyi. Alkuperäisenä tarkoituksena oli yksinkertaistaa sopimuspohjaa, mutta sen sijaan tyydyttiin muokkaamaan vanhoja sopimuksia yhden yhtenäisen perustuslain luomisen sijaan.
Stubbin mukaan Lissabonin sopimus on sisällöltään Suomen kannalta hyvä. Tavoitteena on, että unionin ulkoinen toiminta olisi nykyistä johdonmukaisempaa, näkyvämpää ja tehokkaampaa. Unionin ulkosuhdehallinnon perustaminen tukee näiden tavoitteiden toteutumista.
– Sopimuksen myötä EU:n rooli ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa vahvistuu. Jos EU puhuu yhdellä äänellä ja siitä tulee todellinen globaali toimija, myös pienen Suomen vaikutusmahdollisuudet ovat suuret. Mitä hallitustenvälisempää yhteistyö on, sitä enemmän isot maat ohjaavat sitä. Mitä enemmän päätöksenteko tapahtuu EU:n toimielimissä, sen paremmin Suomen ääni kuuluu, Stubb kirjoittaa.
Muuttaako Lissabonin sopimus kuitenkaan millään konkreettisella tavalla Suomen asemaa tai vaikutusvaltaa EU:ssa?
– Mitään erityistä vain Suomea koskevaa osuutta siinä ei ole, vaan vaikutukset tulevat koko EU:n toiminnan muuttumisen vaikutuksesta, Markus Penttinen sanoo.
Kööpenhaminan ilmastoneuvottelujen loppusuoralla EU syrjäytettiin ratkaisevista neuvotteluista. Se on Penttisen mukaan hyvä esimerkki siitä, että EU:ta ei pidetä vahvana yhtenäisenä toimijana. Tilanne voi hiukan parantua Lissabonin sopimuksen ansiosta.
– Yksittäisten EU:n jäsenmaiden vaikutusmahdollisuudet maailman kehitykseen ovat vain murto-osa EU:n kokonaispainoarvosta. Mikäli maailmanmenoon halutaan oikeasti vaikuttaa, valtaa pitää keskittää EU:ssa. Vaihtoehtoisesti yksittäiset maat ovat globalisaatiossa lähinnä ajopuun asemassa, Penttinen arvioi.
Sopimus muuttaa Unionin toimielimien asemaa
Lissabonin sopimuksen lainsäädäntötyössä päällimmäiseksi nousee nykyisen yhteispäätösmenettelyn kaltainen lainsäätämisjärjestys, mikä merkitsee europarlamentille lisää valtaa jäsenmaiden hallitusten edustajista koostuvan neuvoston rinnalla.
Yhteispäätöksiin siirrytään esimerkiksi maatalouspolitiikassa, mutta poikkeukseksi jää edelleen muun muassa ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Parlamentin valta lisääntyy myös budjetin laadinnassa.
Monilla aloilla siirrytään neuvoston yksimielisyyttä edellyttäneistä päätöksistä määräenemmistöpäätöksiin. Yksimielisyyttä vaaditaan yhä asioissa, jotka ovat joillekin jäsenmaille erityisen tärkeitä ja herkkiä, kuten esimerkiksi joissain verotuksen ja sosiaalipolitiikan kysymyksissä.
Lisäksi Lissabonin sopimus muuttaa unionin toimielimien asemaa. Uudistuksista keskeisin on valtionpäämiesten huippukokousten eli Eurooppa-neuvoston muuttuminen viralliseksi elimeksi. Neuvosto saa puheenjohtajan (”presidentti”) ja korkean ulkopoliittisen edustajan (”ulkoministeri”). Tehtäviin valittiin marraskuun puolivälissä Belgian pääministeri Herman Van Rompuy ja EU:n brittiläinen kauppakomissaari Catherine Ashton. Kohua aiheutti se, että kumpikaan valituista ei ole kansainvälisellä tasolla korkean profiilin poliitikko.
Lissabonin sopimus merkitsee myös komission ja parlamentin kokoonpanon supistamista, vaikkakaan Suomi ei enää menetä lisää parlamenttipaikkoja. Komissaarinpaikoista tehdään kiertäviä, jotta kaikki jäsenmaat saavat niihin tulevaisuudessakin edustajiaan.
Kansalliset parlamentit saavat erityistehtäväkseen valvoa, että läheisyysperiaate toteutuu eli päätökset tehdään oikealla tasolla ja mahdollisimman lähellä kansalaisia.
Miljoona nimeä riittää kansalaisaloitteeseen
Miten sitten Lissabonin sopimus vaikuttaa tavallisen mattimeikäläisen elämään?
– Esimerkiksi perusoikeuksien asema vahvistuu (muun muassa työntekijöiden oikeudet), kansalaiset voivat laatia esityksiä aloitteiksi ja tiedonsaantia parannetaan. Suurin osa vaikutuksista tulee kuitenkin siten, että EU voi aikaisempaa tehokkaammin laatia kansalaisia koskevia päätöksiä, Markus Penttinen arvioi.
Kansalaiselle Lissabonin sopimus tuo perusoikeuskirjan, johon on ensimmäistä kertaa koottu EU:n alueella asuvien ihmisten kansalaisoikeudet sekä poliittiset, taloudelliset ja sosiaaliset oikeudet. Sisältö on ollut EU:ssa ohjenuorana jo pitkään, mutta vastedes siitä tulee myös oikeudellisesti sitova. Lisäksi on sovittu tietyistä Iso-Britanniaa, Puolaa ja Tšekkiä koskevista poikkeamista.
– Lissabonin sopimuksella unionista tulee oikeushenkilö, ja se liittyy Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimukseen. Euroopan Unionin tuomioistuimen asema korostuu ja nyt voidaan puhua selkeästi EU-oikeudesta, professori Tuomas Ojanen toteaa.
Kansalaisille tulee myös mahdollisuus viedä kysymyksiä suoraan komission käsittelyyn. Lissabonin sopimus sisältää säädöksen uudesta vaikutuskanavasta, eurooppalaisesta kansalaisaloitteesta, jonka avulla kansalaiset voivat osallistua EU:n päätöksentekoon.
Kansalaisaloitteen kautta miljoona kansalaista useasta jäsenmaasta voi suoraan pyytää Euroopan komissiota tekemään lainsäädäntöaloitteen kansalaisia koskevasta asiasta, joka kuuluu EU:n toimivallan piiriin.
Ennen kuin kansalaiset voivat alkaa käyttää kansalaisaloitetta, sille on määriteltävä EU-lainsäädännössä tiettyjä perusperiaatteita ja menettelyjä.
– Sinänsä miljoonan nimen kansalaisaloite ei ole EU:n väestöpohjaan nähden kovin suuri asia, mutta aloitteen henkilötietojen varmentaminen on suuri haaste, Ojanen päättää.
Lähteet: http://ec.europa.eu www.alexstubb.com www.eurooppatiedotus.fi ”Tätä Lissabonin sopimus tarkoittaa”, Anniina Wallius, YLE Uutiset 3.10.2009
Pitkä ja mutkainen tie Lissabonin sopimukseen
Kaikki EU:n jäsenmaat ovat ratifioineet sopimuksen, joka allekirjoitettiin Lissabonissa 13. joulukuuta 2007. Suomen eduskunta hyväksyi sopimuksen 11.6.2008 äänin 151–27. Irlanti järjesti sopimuksen hyväksymisestä ainoana jäsenmaana kansanäänestyksen 12.6.2008. Sopimus hylättiin Irlannissa tuolloin äänijakautumalla 53,4–46,6 prosenttia.
EU-maat eivät kuitenkaan halunneet luopua Irlannin kansanäänestyksen jälkeen pitkään valmistellusta sopimuksesta, vaan tilanteeseen ryhdyttiin etsimään ratkaisua yhdessä.
Kesäkuussa 2009 Eurooppa-neuvostossa EU:n päämiehet sopivat oikeudellisista takeista, jotka koskevat koulutusta ja perhettä, veropolitiikkaa, oikeutta elämään sekä sotilaallisen puolueettomuuden politiikkaa. Juuri nämä seikat olivat pitkälti jakaneet irlantilaisten mielipiteitä.
Syntynyt päätös oli Lissabonin sopimuksen mukainen, eikä se vaatinut muissa jäsenmaissa uutta ratifiointikierrosta. Takeet liitetään seuraavan liittymissopimuksen pöytäkirjoihin. Lisäksi annettiin julistus muun muassa työntekijöiden oikeuksista ja sosiaalipolitiikasta. Irlanti antoi myös kansallisen julistuksen.
Irlanti järjesti uuden kansanäänestyksen viime lokakuussa, jolloin Lissabonin sopimus hyväksyttiin 67,1 prosentin äänienemmistöllä.
Uusintaäänestyksen järjestäminen nosti kritiikkiä EU:n toimintamalleista. Kiusalliseksi kysymykseksi nousi, äänestyttääkö EU asioita niin kauan, kunnes äänestystulos on sen kannalta positiivinen. Esimerkiksi Nizzan sopimuksesta äänestettiin Irlannissa kahteen kertaan, kun tulos oli ensimmäisessä kansanäänestyksessä kielteinen (helmikuussa 2003 voimaan astunut Nizzan sopimus on Eurooppa-neuvoston Nizzassa omaksuma sopimus kahden Euroopan unionin perustamissopimuksen uudistamiseksi).
Irlannin jälkeen myös muut vastarannan kiisket talttuivat. Puolan ja Tšekin presidentit tekivät päätöksensä sen jälkeen, kun Irlannin toisen kansanäänestyksen tulos oli selvillä. Sopimuksen mentyä Irlannissa läpi, saatiin ratifiointi myös Puolassa päätökseen.
Viimeisenä jäsenmaana sopimuksen ratifioi Tšekki marraskuussa. Maalle oli luvattu Eurooppa-neuvostossa, ettei Lissabonin sopimuksen myötä oikeudellisesti sitovaksi muuttuva Euroopan unionin perusoikeuskirja aiheuta sille ongelmia niin sanotun sudeettisaksalaiskysymyksen vuoksi. Myös Iso-Britannialla ja Puolalla on perusoikeusasiakirjaa koskevia erityisjärjestelyjä.
Johtopäätöksiä Lissabonin sopimuksesta
• Kokonaisuudessaan edistysaskel, mutta vanhentunut osin käsiin tai edistys riittämätöntä.
• Uuden perustamissopimuksen aikaan saamisen suurimpia merkityksiä, että näin saatiin ”riippakivi” pois haittaamasta tavanomaista päätöksentekoa.
• Uusi perustamissopimus lievästi ”sosiaalisempi” kuin edellinen (muun muassa perusoikeuskirja).
• Parlamentin vallan kasvu lisää paitsi demokraattisuutta, niin myös palkansaajajärjestöjen vaikutusmahdollisuuksia.
• Synnytys niin tuskallinen, että kestää kauan aloittaa perustamissopimuksen uusiminen tarpeesta riippumatta.
Lähde: ”EU:ta uudistava Lissabonin sopimus”, Markus Penttinen, Akava 27.11.2009
Professori Sakari Melanderin mukaan
LISSABONIN SOPIMUS MUUTTAA EU-RIKOSOIKEUTTA MERKITTÄVÄSTI
– Lissabonin sopimuksen mukanaan tuomat muutokset EU-rikosoikeuteen ovat varsin merkittäviä eikä rikosoikeutta niiden jälkeen voi enää tarkastella EU-oikeudesta erillisenä saarekkeena, totesi professori Sakari Melander Asianajajapäivillä 15.10.2009 pitämässään esitelmässä.
EU-rikosoikeuden puolivirallinen historia alkaa 1960-luvulta, jolloin keskusteltiin EY:n taloudellisiin intresseihin kohdistuvien petosten torjunnasta. 1970–80-luvuilla aloitettiin niin sanottu Trevi-yhteistyö, jonka tarkoituksena oli muun muassa torjua järjestäytynyttä rikollisuutta. Jo tällöin useat EU-tuomioistuimen (ent. EY-tuomioistuin) tapaukset liittyivät kansallisiin rikosoikeudellisiin oikeustapauksiin.
EU-rikosoikeuden virallinen historia alkoi vuonna 1993 voimaan tulleella Maastrichtin sopimuksella. Tätä yhteistyötä tiivistettiin vuoden 1999 Amsterdamin sopimuksella. Seuraava askel oli Lissabonin sopimus, jonka merkittävimpiä uudistuksia Melanderin mukaan on rikosoikeudellisessa yhteistyössä toteutetut muutokset.
– Rikosoikeudellisen yhteistyön erityisinstrumenteista, puitepäätöksistä, siirrytään direktiivien käyttöön, joskin direktiivejä on jo rikosoikeudessa tätä ennenkin voitu rajoitetusti käyttää, Melander totesi.
EU:n instituutioiden, kuten komission, parlamentin ja EU-tuomioistuimen, merkitys rikosoikeudellisissa asioissa kasvaa. Esimerkiksi ylimmillä oikeusasteilla on jatkossa myös rikosoikeudellisissa asioissa velvollisuus tietyissä tilanteissa pyytää ennakkoratkaisua EU-tuomioistuimelta.
Merkittävä muutos on myös komission valvontavallan ”normalisoituminen” rikosoikeudellisen yhteistyön instrumenttien täytäntöönpanon osalta.
Teksti Ritva Juntunen
