Loppuun saatettu toimeksianto
80 hehtaarin maatilan omistaja kuoli. Lähimmät perilliset olivat neljä serkkua, kukin peri neljänneksen; serkut olivat silloisen lain mukaan perillisiä. Sota syttyikin, I maailmansota.
Sodan aikana kolme serkuista kuoli. Eloonjäänyt halusi ostaa muiden osuudet ja kääntyi varatuomari Ano Oinaksen puoleen; asianajajaliittoa ei ollut vielä perustettu. Oinas laati kauppakirjan, ja mies ryhtyi kiertämään sukulaisia osuuksia ostaen; kaupanvahvistajaa ei tuolloin tarvittu.
Taas syttyi sota, II maailmansota. Sukulaisia muutti ulkomaille, etenkin Norjaan. Sodan päätyttyä ostaminen jatkui.
Kyykimme ja konttasimme kanslistini kanssa huoneen lattian peittäneen sukukartan ääressä sukuselvitystä ajantasaistaen.
Ikäännyttyään Oinas siirsi jutun minulle, muun muassa toimistohuoneen lattian peittäneen sukukartan, jolla sitten kanslistini kanssa kyykimme ja konttasimme sukuselvitystä ajantasaistaen; nimitys sihteeri ei vielä ollut käytössä.
Kiinteistö saatiin yhteen käteen yhtä Amerikkaan muuttaneen osuutta lukuun ottamatta. Hän ei vastannut ostotarjoukseen. Niinpä hänelle halottiin hänen osuutensa kiinteistöstä.
Parin vuoden kuluttua sain puhelun Amerikasta. Mies oli kuollut ja kuulemma omisti kiinteistön Suomessa. ”Kyllä, pinta-ala 24 m2”, vastasin. Eivät halunneet maarekisteriotetta, lainhuutoa eivätkä karttaa.
