Luettelointi ei ole journalismia

Ruotsin entinen mediavaltuutettu Ola Sigvardsson varoittaa lakien kiristyvän, jos julkaisijat eivät itse valvo toimintansa eettisyyttä. Mediavaltuutettu on Suomen Julkisen sanan neuvostoa vastaava taho, jonne kuka tahansa voi tehdä kanteluja, jos epäilee median rikkoneen alan itsesääntelyä.

Sigvardssonin huolen taustalla on tuore oikeustapaus. Prosessin keskiössä on nettipalvelu Verifiera, joka kerää tietokantaansa ruotsalaisia oikeustapauksia ja myy tietoja eteenpäin.

Kesäkuussa antamassaan päätöksessä kammarrätten kielsi yhtiötä myymästä pakkohoitopäätöksiin liittyviä henkilötietoja. Oikeus katsoi, että yhtiön toiminta on EU:n tietosuoja-asetuksen GDPR:n vastaista.

Yhtiön toiminta ei oikeuden mukaan ole journalismia, vaikka se itse väitti harrastavansa myös jonkinlaista julkaisutoimintaa. Koska kyse ei ole journalismista, toiminta ei ole tietosuoja-asetuksen poikkeussäännöksen piirissä ja on siten laitonta.

Verifieran toimitusjohtaja on jo julkisuudessa ilmoittanut yhtiön valittavan päätöksestä.

Verifieran tapaus näyttää olevan Veropörssi-oikeusjutun serkku. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) päätyi vuonna 2015 siihen, että ihmisten nimien ja verotietojen julkaiseminen luettelona ei ole journalismia, joten Suomi sai kieltää Veropörssi-lehden toiminnan.

Sigvardsson kommentoi Verifieran tapausta elokuussa Ruotsin Journalistiliiton ammattilehdessä Journalistenissa.

Hän toteaa, että sananvapaus on Ruotsissa poikkeuksellisen laaja juuri sen takia, että toimittajat ovat itse rajoittaneet omaa sananvapauttaan luomalla eettisen koodiston, joka on tiukempi kuin laki. Pääperiaate on, että vaikka tieto olisi julkista, sen julkaiseminen ei välttämättä ole eettistä.

Myös Suomessa toimittajat päätyivät jo vuosikymmeniä sitten samaan päätelmään kuin ruotsalaiskollegat: jos ala ei itse säätele sitä, mitä on sopivaa ja kohtuullista julkaista, sen tekee lainsäätäjä.

Jos ala ei itse säätele sitä, mitä on sopivaa ja kohtuullista julkaista, sen tekee lainsäätäjä.

Verifiera on kuitenkin valinnut toisen tien, Sigvardsson toteaa. Koska tiedot ovat laillisesti saatavissa, eettisiä kysymyksiä ei yhtiön mielestä tarvitse pohtia. Yhtiön toiminnalla voi kuitenkin olla dramaattisia vaikutuksia yksittäisten ihmisten elämään.

Ruotsin Yle eli SVT oli aiemmin kertonut ”Johanista”, jonka pakkohoitopäätös oli päätynyt Verifieran rekisteriin. Mies kertoi hakeneensa 444:ää työpaikkaa, mutta alun kiinnostuksen jälkeen työnantajat aina katosivat hiljaisuuteen. ”Johan” arveli tämän johtuneen juuri siitä, että tieto hänen aiemmasta pakkohoidostaan oli Verifieran tietokannassa.

Nyt on sitten tapahtunut juuri se, mistä Sigvardsson varoittaa: lainsäätäjä on ryhtynyt toimiin Verifieran tapauksen takia. Ruotsissa on aloitettu lainvalmistelu, jossa tarkastellaan oikeudenkäynteihin liittyvien tietokantojen perustuslainmukaisuutta.

Tällä taas on vaikutuksia toimittajiin. Jos tiedon julkisuutta rajoitetaan tai tietojen saantia hankaloitetaan, myös journalistien tiedonhankinta vaikeutuu.

Jos tiedon julkisuutta rajoitetaan tai tietojen saantia hankaloitetaan, myös journalistien tiedonhankinta vaikeutuu.

Ja jos kehitys jatkuu, se muuttaa pahimmillaan koko yhteiskuntaa. Edellytykset merkitykselliselle journalismille ja siten yhteiskunnalliselle keskustelulle kaventuvat olennaisesti.

(Tämä ei ole kannanotto pakkohoitopäätösten julkisuuteen. Suomessa nämä päätökset ovat käsittääkseni lain perusteella salassa pidettäviä.)

Ongelmana eivät ole vain Verifieran kaltaiset yritykset. Nykyisin kuka tahansa voi julkaista netissä ja somessa mitä tahansa – ja moni julkaiseekin, mitään ajattelematta, seurauksista piittaamatta.

Tuleeko lainsäätäjälle siis kiusaus alkaa kaventaa julkisuusperiaatetta nettiräiskijöiden takia, pala palalta?

Sen kehityksen päässä on kokonaan toisen näköinen Suomi.

Kirjoittaja on oikeustoimittaja, Helsingin Sanomat, susanna.reinboth@hs.fi