Lyhentääkö työpaikka tuomiota

Lyhentääkö työpaikka tuomiota?

TUOMIOISTUINTEN PÄÄTÖKSIÄ on viime aikoina arvosteltu julkisuudessa ennennäkemättömällä tavalla. Mediassa on paheksuttu erityisesti muutamia Rovaniemen ja Itä-Suomen hovioikeuden raiskaustuomioita, joissa alioikeuden ehdottomia vankeusrangaistuksia on lievennetty ehdollisiksi. Korkeinta oikeutta (KKO) on puolestaan arvosteltu lehdistön sananvapauden kaventamisesta yksityiselämän suojaa koskevissa niin sanotuissa mediatuomioissa, joiden perusteella on näyttänyt siltä, että rikoksesta tuomitun henkilöllisyyden julkistaminen mediassa on yksityisyyden loukkaamista. Henkilöllisyyden paljastaminen on johtanut tiedotusvälineen ja toimittajan rankaisemiseen ja vahingonkorvauksiin.

Tuomioistuinten päällikkötuomarit ovat joutuneet vastaamaan kritiikkiin. Lokakuussa 2003 kaksi KKO:n jäsentä vastasi Helsingin Sanomissa ja Lakimiesuutisissa toimittaja Susanna Reinbothin Lakimiespäivillä 3.10.2003 mediatuomioista esittämään arvosteluun. Tätä pidettiin ennenkuulumattomana, sillä tuomioistuimet ja tuomarit eivät ole aiemmin osallistuneet yksittäisistä tuomioista käytyyn keskusteluun, koska se voitaisiin tulkita helposti tuomion selittelyksi.

Perusteltu tuomio

Mistä on kysymys, kun sanotaan, että tuomio joko on tai ei ole perusteltu taikka kun puhutaan hyvin tai huonosti perustellusta tuomiosta?

Tuomion perustelleisuudella voidaan tarkoittaa kahta eri asiaa. Ensinnäkin kyse on siitä, onko tuomio asiallisesti perusteltu eli lainmukainen, oikea ja kohtuullinen. Tuomion lopputuloksen oikeellisuutta voidaan kritisoida muun muassa siksi, että tuomioistuin on erehtynyt näyttökysymyksessä eli tosiseikkoja koskevassa todistusharkinnassa tai että tuomioistuin on soveltanut tai tulkinnut lakia virheellisesti. Myös rangaistuslajin valinnassa ja rangaistuksen mittaamisessa on kyse lain soveltamisesta.

Kysymys voi kuitenkin olla myös tuomion perustelemisesta eli siitä, miten lopputuloksen perusteet on julkituotu ratkaisussa. Tuomarilla voi mielestään olla vahvat syyt esimerkiksi näytön arvioinnin, lain soveltamisen tai rangaistuksen mittaamisen osalta, mutta kyse voi olla siitä, että nämä syyt on ilmoitettu tuomion perusteluissa puutteellisesti tai sekavasti.

Se, kuinka perusteltu – lainmukainen, oikea ja kohtuullinen – ratkaisun lopputulos asiallisesti on, on eri asia kuin se, mitä perusteluja eli syitä lopputuloksen tueksi voidaan esittää, mikä puolestaan on eri kuin se, kuinka perustelut on ratkaisussa julkituotu.

Alussa mainittuja hovioikeuksien raiskaustuomioita on arvosteltu, koska rangaistuksia on lievennetty siksi, että raiskaus oli lyhytkestoinen (ns. Kemin lyhytraiskaus-tapaus), raiskaaja tunsi uhrin tai että hänellä oli vakituinen työpaikka tai lapsia taikka että hänet tuomittiin maksamaan uhrille kärsimyksestä muutama tuhat euroa. KKO:n yksityiselämän loukkaamista koskevia tuomioita puolestaan on väitetty virheellisiksi, koska ne kaventavat tiettyä perusoikeutta eli lehdistön ilmaisuvapautta. Kummassakin tapauksessa kritiikki kohdistuu tuomion lopputulokseen, jota ei ole pidetty oikeana ja kohtuullisena.

Ylimmät laillisuusvalvontaviranomaiset eli oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies ovat viime aikoina arvostelleet varsin usein tuomioiden samoin kuin esimerkiksi oikeudenkäynnin julkisuuden rajoittamista koskevien päätösten puutteellisia perusteluja. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut Suomelle langettavia tuomioita sekä yleisten tuomioistuinten että hallintotuomioistuinten päätösten puutteellisista perusteluista. Näissä tapauksissa kritiikissä ei ole puututtu itse ratkaisun asiasisältöön, vaan siihen, että perusteluista ei ole käynyt selville, millä perusteilla ratkaisuun on päädytty.

Tuomion lopputuloksen oikeellisuutta ja lainmukaisuutta ei kuitenkaan ole mahdollista jälkikäteen arvioida, jos ratkaisun julkituoduista perusteluista ei ilmene, millä laissa mainitulla perusteella ratkaisuun on päädytty tai miksi laissa mainitun perusteen on katsottu tulleen juuri kyseisessä tapauksessa sovellettavaksi. Tuomari ei voi puolustautua sillä, että hänellä oli ratkaisulleen asianmukaiset perusteet, jos ne eivät ilmene tuomioon kirjoitetuista perusteluista. Asianosaisen ja myös muiden tuomioistuimen ratkaisuihin perehtyvien tulee voida luottaa siihen, että tuomioon on kirjoitettu kaikki ja vain se, minkä tuomari on halunnut sanoa ja ratkaisuaan perustella.

Perustelujen tehtävät

Perustelut antavat välineitä ratkaisun justifioinnille, informoinnille ja kontrolloinnille. Perusteluista asianosaiset ja suuri yleisö saavat tietoa lopputulokseen vaikuttaneista faktoista ja normeista, syistä ja juridisista näkökohdista. Ihmisille ei nykyisin enää riitä pelkästään tieto siitä, mitä on tuomittu, vaan he haluavat tietää, millä perusteilla lopputulokseen on päädytty ja mihin seikkoihin ratkaisut yleensä perustuvat.

Perusteluilla tuomari yrittää ja voi saada asianosaiset ja laajemmankin kohderyhmän vakuuttuneeksi siitä, että asia on ratkaistu oikein ja lainmukaisesti. Tämä ei tarkoita arvovaltaista julistusta tai retorisin keinoin tapahtuvaa vakuuttelua ainoasta oikeasta ratkaisusta tai ehdottomasta totuudesta, jonka tuomari muka olisi löytänyt. Perustelemisessa on kyse pro et contra -tyyppisestä pohdiskelusta, jolla tuomari muita ratkaisuvaihtoehtoja perustellusti poissulkemalla osoittaa, että tuomiolauselmasta ilmenevä lopputulos on hänen mielestään asiallisesti kaikkein perustelluin ja siksi paras mahdollinen ja oikea.

Perustelujen avulla asianosaiset voivat kontrolloida ratkaisun lainmukaisuutta ja sitä, täyttääkö lopputulos oikeudenmukaisuuden ja kohtuuden vaatimukset.

Perusteleminen on siten tärkeää asianosaisten oikeusturvan kontrolloinnin kannalta. Perustelut toimivat myös tuomarin itsekontrollin välineenä. Toisaalta tuomion perustelemisella on myös yhteiskunnallista merkitystä, sillä se antaa mahdollisuudet lainkäytön demokraattiselle kontrollille. Oikeusvaltiossa riippumaattomien ja puolueettomien tuomioistuinten toimintaa voidaan kontrolloida ainoastaan oikeudenkäytön julkisuuden avulla.

Oikeudenkäyntimenettelyn ja ratkaisujen julkisuus ei tässä suhteessa riitä, vaan tarvitaan myös avointa tietoa ratkaisujen perusteista ja siitä, onko tuomioistuin pysytellyt omassa lainkäyttöä koskevassa roolissaan. Tämä on tärkeää etenkin nyt, kun lainkäytön merkitys ja sen myötä tuomioistuinten rooli ja asema suhteessa lainsäätäjään on monista syistä vahvistunut. Asianmukaisilla perusteluilla voidaan paitsi saada ihmiset vakuuttuneiksi ratkaisun oikeellisuudesta myös lisätä luottamusta ratkaisutoimintaa ja sitä kautta koko tuomioistuinlaitosta kohtaan.

Miten pitäisi perustella?

Tuomion perustelut olisi laadittava niin, että ne täyttävät niille asetetut edellä mainitut funktiot. Suomalaisten tuomioistuinten perustelujen perisyntinä on pidetty niiden niukkuutta ja mitäänsanomattomuutta. Informaation saanti samoin kuin ratkaisun kontrolloitavuus edellyttävät, että perustelut ovat riittävän seikkaperäiset, yksityiskohtaiset ja avoimet. Näytön perusteluissa olisi pohdittava yksittäisten todisteiden todistusarvoa kokemussääntöjen ja apufaktojen perusteella sekä arvioitava keskenään ristiriitaisten todisteiden kokonaisnäyttöarvoa ja näytön riittävyyttä. Lainsoveltamisessa olisi tuotava avoimesti esiin tuomarin oikeudellinen päättely ja siihen vaikuttaneet kaikki oikeuslähteet kuten lakien esityöt, ennakkopäätökset, oikeuskirjallisuuden kannanotot sekä niin sanotut asia-argumentit ja tavoitteelliset näkökohdat. Perusteluista asianosaisten tulee voida nähdä, miksi lakia on sovellettu ja tulkittu päätöksestä ilmenevällä tavalla.

Perusteluissa tulee toisaalta ottaa huomioon asian vaikeusaste ja merkittävyys, eikä tuomarin pidä langeta selvien tai helppojen kysymysten yliperustelemiseen.

Seikkaperäisyyden ohella perusteluilta edellytetään yleensäkin selkeyttä ja ymmärrettävyyttä, mikä asettaa erityisiä vaatimuksia perustelujen kielelle ja havainnollisuudelle. Perustelujen ei tarvitse olla kuivia ja ikäviä vaan yksityiskohtaisetkin perustelut voidaan kirjoittaa elävästi ja kiinnostusta herättävällä tavalla.

Perustelut pitäisi nähdä dialogina ja punnintana pro et contra. Tällöin tuomarin tehtävänä on ottaa kantaa lopputulosta puoltavien seikkojen lisäksi myös lopputulosta vastaan puhuviin ja jutun hävinneen osapuolen esille ottamiin näkökohtiin ja kertoa avoimesti, miksi lopputuloksen puolesta esitetyt argumentit ovat kuitenkin punninnassa osoittautuneet vastaseikkoja painavammiksi. Tällöin jutun hävinnytkin asianosainen kokisi, että hänet ja hänen sanomansa on otettu prosessissa todesta ja että hänen esittämänsä näkökohdat ovat tulleet huomioon otetuiksi. Se, että asianosaiselle varataan tilaisuus tulla oikeudenkäynnin aikana asianmukaisella tavalla kuulluksi, ei riitä, jos tuomiossa hänen esittämiinsä seikkoihin ja todisteisiin sekä oikeudellisiin argumentteihin ei kiinnitetä mitään huomiota. Tämä psykologinen, todellinen kuulluksi ja ymmärretyksi tulemisen näkökohta on tähän asti jäänyt suomalaisilta tuomioistuimilta aina KKO:ta ja KHO:ta myöten usein havaitsematta. Selvää on, että tämä on yksi sellainen seikka, joka on ollut omiaan herättämään epäluuloa tuomioistuinten puolueettomuutta ja oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuutta kohtaan, vaikkei näihin epäilyihin todellisuudessa olisikaan aihetta.

Tuomarin tulisi perusteluja laatiessaan asettua jutun hävinneen osapuolen asemaan ja miettiä, miltä hänestä itsestään tuntuisi, jos hän saisi eteensä tuomion, jossa hänen esittämänsä näkökohdat on sivuutettu joko kokonaan tai ilman asianmukaista harkintaa.

Hovioikeuksien raiskaustuomioista julkisuudessa noussut kohu olisi ehkä pystytty välttämään, jos hovioikeudet olisivat vaivautuneet kirjoittamaan rangaistuksen mittaamista koskevat perustelunsa yksityiskohtaisesti ja ymmärrettävällä tavalla. KKO:n mediajutuissa antamat tuomiot olisivat kenties saaneet osakseen suurempaa ymmärtämystä, jos KKO olisi omaksunut edellä mainitun pro et contra -tyyppisen perustelutavan ja tuonut ratkaisuissaan avoimesti esiin kaikki ratkaisuihin vaikuttaneet näkökohdat.

Selvää on, että tuomioistuimet eivät saa taipua julkisen arvostelun ja paineen edessä, vaan niiden on esimerkiksi rangaistuksen mittaamisessa pidettävä linja, jonka ne ovat mielestään perustellusti valinneet. Asialliselta arvostelulta tuomarit eivät kuitenkaan saisi ummistaa silmiään, sillä voihan olla, että tuomioistuinten ratkaisut eivät aina kaikilta osin vastaa yleisen oikeustajunnan vaatimuksia. Tuomioiden perustelujen kehittäminen ja parantaminen tulisi olla aina tuomioistuinten tavoitteena. Tässä tarkoituksessa tuomareiden olisi syytä kuunnella herkällä korvalla myös oikeusistuimien ulkopuolelta esitettyä kritiikkiä.

Jyrki Virolainen on Lapin yliopiston lainkäytön professori. Hän on kirjoittanut yhdessä Petri Martikaisen kanssa vuonna 2003 Talentumin kustantamana ilmentyneen kirjan Pro & contra:tuomion perustelemisen keskeisiä kysymyksiä.