Helsingistä Tuomarintuvalle olemme aina ennen ajaneet viitostietä, siis Alapitkän aseman ja Kontiomäen Shellin kautta. Viime kesänä halusimme välttää Kajaanin eteläpuolella olevan liikennevalon (valo olisi voinut olla vaikka punaisella), joten matkasimme nelostietä eli Tikkakosken, Pihtiputaan ja Oulun kautta Rukalle.
Matkaan mahtuu monta maisemaa ja kymmeneen tuntiin monta ajatusta. Vaimoni ei onneksi ole mäkättävää sorttia, vaan kuuntelee hänkin mieluiten Kari Tapiota ja sietää mieltymykseni Paula Koivuniemeen, joten mikä olisi matkatessa. Työura takana, tie alla ja määränpää edessä, ja ajatukseni menevät työelämän kohokohtiin. Parhaita ovat olleet yhdessäolo työtovereitten kanssa. Kauneimmat muistot asiakkaista liittyvät niihin hetkiin, kun kiitollinen asiakas on muistanut asianajajaansa. Taannoin esiteltiin Kekkosen saamia lahjoja. Olihan se vaikuttava kokoelma. Oma lahjavitriinini olisi myös vaikuttava.
Kääretorttuja, savusiikoja, pontikkaa, konjakkia, suklaata, Saku-olutta, joulukortteja, kukkapuketteja, vankilassa tehty sokerikko, vankilassa kudottu räsymatto, öljyvärimaalaus, lisää pontikkaa, mustikkapiirakkaa, kravatti, kiviä Roomasta ja kerran jopa tervehdyskortilla somistettu purnukallinen virtsaa toimistotaloni hississä… Lista on loputon.
Onkohan tässä vaara, että syyllistyn henkilötietolain vastaiseen menettelyyn? Ja rikonko asianajajan vaitiolovelvollisuutta? Paljastaahan luettelo osin asiakkaitteni ammatit: leipuri, kalakauppias, viinankeittäjä, miesvanki ja naisvanki ja niin edelleen. Vieläpä paljastan asiakkaan virtsanpidätysongelman! Otan riskin.
Matkan jatkuessa pistäisin musiikkikasetin soimaan, mutta eihän uudessa autossani ole enää kasettinauhuria! Mutta mitä mielimusiikista. Sen sijaan englanninkielen opintoni ovat kertausta vaille. Kesällä 1969 nauhoitin yleisradiosta The Early News in English -lähetyksiä. Mikä niissä kaseteissa parasta olisi juuri menneenä kesänä ollut kuulla, oli se, että jokaiselle päivälle oli luvassa kirkasta ja aurinkoista säätä!
Opin nuo uutiset taannoin ulkoa. Se johtui siitä, että olin todennut pari vuotta aiemmin valmistautuessani roomalaisen oikeuden tenttiin kuulomuistini oivallisuuden. En nimittäin ymmärtänyt Stig Juulin kirjasta Roomalaisen varallisuusoikeuden perusteet hölkäsen pöläystä, vaikka olin koulussa lukenut latinaa. Kirja oli minulle ihan hepreaa. Luin siksi kaikki mahdolliset knoppikohdat lainaksi saamalleni kelanauhurille ja kuuntelin. Opin tärkeät sivut ulkoa sidesanoineen. Tentin jälkeen professori epäili, että olin luntannut.
Ei siis laulanut Kari Tapio eikä Paula Koivuniemi. Kasettivuori joutaa samaan museoon, missä ovat kelanauhat, diakuvat ja kaitafilmit. Matka jatkui. Pihtipudas, Rantsila. Maanselkä, jonka tuolta puolen vedet virtaavat Itämereen, tuolta puolen Jäämereen. Pudasjärvi, Lapin sodan ensimmäinen taistelupaikka. Mitä näistä tietää se, jolla ei ole kiinnostusta maantietoon ja historiaan, katsoo vain välillä navigaattoriinsa ja ajaa. Toivoen, että ei ole tutkia matkalla, jotta voi niinkin yksinkertaista lakia kuin tieliikennelakia rikkoa.
Jukka Varviala
