Kyllä tulee hyvä mieli, kun lukee lohdullisia uutisia lehdistä. Syyskuun lopulla luin oikein moneen kertaan uutisen, että Hovioikeus oli paitsi korottanut keksijän tuomiota huijauksista liittyen nanomolekyylitekniikkaan perustuvista ihmeakuista (no, ei tässä tuomion korottamisessa mitään lohdullisuutta sinänsä), JA huom! Hovi oli myös kohtuullistanut keksijän korvausvelvollisuutta asianomistajille muun muassa ottaen huomioon keksijän korkean iän. 70-vuotias. Pyörittelin mielessäni tätä näkökohtaa ja mietin, että pian erilaiset kohtuullistamissäännöt koskevat minuakin.
Asianajajan ammatti luo mitä mainioimman pohjan kaikenlaisille keksinnöille ja keksimisille. Olenko muuten kertonut, kuinka taannoin oikeudessa puitiin jotakin kätkemisrikosta. Syytetyllä oli hopeatavaraa yllättävän suuri määrä keittiössään, leivinuuniin piilotettuna. Sitä oli vaikeata selittää millään järkisyillä. Kun puolustus ajautui umpikujaan hellassa olevien hopeaesineitten osalta, niin eipä neuvoksi muu kuin lykkäyksen pyytäminen. Avulias notaari kirjoitti pöytäkirjaan, että syytetyn avustaja A pyysi lykkäystä "keksiäkseen, mistä syytetty B oli hopeatavarat hellanuuniinsa saanut".
Tämä kekseliäisyys (vaikka kerrotussa tapauksessa pöytäkirjan pitäjän kekseliäisyydestä johtuneena) onkin asianajajan yksi parhaista ominaisuuksista. Mielikuvituksen lisäksi. Muistan, että eräs vanha ja kokenut asianajaja neuvoi minua, että säilytä sinä nuori mies aina utelias mielenlaatusi ja kekseliäisyytesi eikä mielikuvituskaan ole pahaksi – niillä avuilla pärjäät tässä ihmismielten ja kommelluksien viidakossa hyvinkin. Sitä tämä käytännön asianajo on, usein paljon enemmän kuin lainoppia.
En kuitenkaan ole toisaalta joutunut mielikuvitustani aina kauheasti käyttämään, sillä jo esitutkintapöytäkirjojen kertomukset ovat tuoneet nämä ihmiselon kummallisuudet näkösälle ilmielävästi. Niissä kerrotaan ihmisistä, joita kuvataan "papparaisiksi ja mummeleiksi" vaikka jokainen kuvatuista on 30–40 vuotta minua nuorempia. Hohhoijaa, olin joskus älyttömän nuori, vedin oikeustieteellisessä käytännön kurssia 1979, opiskelijatytöt niiasivat minulle, kun tulivat luentosaliin ja itse ihmettelin, että minua kutsutaan opettajaksi. Mielestäni he olivat kuin opiskelijakavereitani. Ja sitten menin kouluttamaan oikeusavustajia ja puheenjohtaja kiitteli minua, kun olin "vanhana ja kokeneena kollegana vaivautunut kertomaan näkemyksiäni". Siis kun olin jotakin päälle 30-vuotias!
Palaan tuohon hella-asiaan. Se koskettaa myös minun sanomisiani oikeudessa. Tapaan silloin tällöin mukavan, entisen syyttäjän, joka aina tavatessamme muistelee, kuinka jossakin henkirikosjutussa (en muista missä niistä ja parempi kun en muista niin en pakinallani edes hipaise vaitiolovelvollisuuden rajoja) vetosin voimakkaasti siihen, että tekopaikan asunnon hella oli puhdas ja keittiö muutenkin siisti. Ei sellaisesta vastuussa oleva huoneenhaltija voi vakavaan rikokseen syyllistyä.
Tulikohan tässä kaikki tärkeä sanottua. Varmaankin. Lopetan kirjoittamisen, sillä autotallissa on minulla kesken nanotekniikkaan perustuvan kalansavustusuunin kehittely, rahoitus vain puuttuu. Hip hei!
