Lainsäädännöllisesti melu on ääntä, joka on terveydelle haitallista tai vähentää merkityksellisesti ympäristön viihtyisyyttä. DI Johannes Usano Insinööritoimisto W. Zenner Oy:stä toteaa, että subjektiivisesti tarkasteltuna melu on ei-toivottua ääntä.
– Toisin sanoen kaikkea ääntä, joka koetaan häiritseväksi tai epämielekkääksi ja vaikuttaa henkiseen ja/tai fyysiseen hyvinvointiin haitallisesti, voidaan sanoa meluksi. Toisaalta toisen melu on toiselle jotain muuta, kuten esimerkiksi musiikki asunnosta toiseen, Usano kertoo.
Usanon mukaan yleisesti taloyhtiön sisäisiä melulähteitä ovat naapurien musiikin soitto ja samassa rakennuksessa olevan ravintolan tai rakennuksen LVIS-laitteiden aiheuttama melu. Ulkopuolisia lähteitä ovat tieliikennemelu ja tietyillä alueilla lento- ja raideliikennemelu.
Usano korostaa, että meluhaittaa arvioitaessa on otettava huomioon kiinteistön ikä. Vanhojen rakennusten rakentamisaikana ei välttämättä ollut määräyksiä (lukuarvoja) ääneneristävyydestä, jolloin rakenteiden ääneneristävyys saattaa olla usein huonompi kuin nykyään, ja uusia vaatimuksia ei voi sellaisenaan soveltaa.
– Tämän johdosta vanhoissa rakennuksissa saatetaan kokea meluhaittaa normaaleista asumisen äänistä. Meluhaittaa arvioi puolueeton alan asiantuntija, Usano kertoo.
Ratkaisuja on olemassa paljon
Melun ohjearvoina käytetään pääsääntöisesti valtioneuvoston päätöksen VNp 993/1992 mukaisia melutason ohjearvoja sekä sosiaali- ja terveysministeriön julkaiseman asumisterveysohjeen mukaisia ohjearvoja.
Rakenteille, rakennusosille ja talotekniikan laitteille (LVIS) on omat määräyksensä ja ohjeensa rakentamismääräyskokoelmissa. Esimerkiksi 25 desibelin (LAeq) ohjearvo on asumisterveysohjeen mukainen ohjearvo makuuhuoneeseen kello 22–02 välisenä aikana kantautuvalle, selvästi taustamelusta erottuvalle musiikkimelulle.
– Kyseinen ohjearvo on siis erikoistapaus ja sovelletaan ainoastaan edellä mainituissa tilanteissa, Usano korostaa.
Usanon mukaan nykyisillä ja vanhemmillakin rakenteilla pystytään ehkäisemään meluhaitat tehokkaasti, kun asioihin kiinnitetään tai on kiinnitetty huomiota jo suunnitteluvaiheessa ja rakentamisen laatu on hyvä.
– Äänieristykseltään toimivia ratkaisuja on olemassa paljon. Vanhoja rakenteita pystytään parantamaan lisärakenteilla tehokkaasti, mutta kustannukset saattavat muodostua haittaan nähden usein ongelmaksi, Usano sanoo.
Rakenteille ja rakennusosille sekä talotekniikan LVIS-laitteille on pääsääntöisesti määräykset ja ohjearvot rakentamismääräyskokoelmissa, joita on noudatettava. Rakenne- ja materiaaliratkaisuina voidaan käyttää kaikkia niitä ratkaisuja ja materiaaleja, joiden voidaan todistaa täyttävän vaatimukset. Erilaisten rakenteiden ja rakennusosien sekä laitteiden akustiset ominaisuudet varmennetaan laboratoriomittauksin.
Usanon mukaan melu voidaan todistaa tietyissä tapauksissa laskennallisestikin, mutta pääasiallisesti mittaamalla.
– Mittauksin voidaan selvittää esimerkiksi, onko rakenteiden ääneneristävyydessä puutteita ja mistä tämä johtuu.
Melutasomittauksin saadaan selville meluhaitan suuruus. Pelkkä melutaso ei kerro välttämättä kaikkea melusta ja tällöin on otettava huomioon melun luonne. Myös ohjeissa ja määräyksissä otetaan kantaa näihin asioihin. Tämän johdosta melun haitallisuutta pystytään nykyaikaisin menetelmin objektiivisesti mittaamaan, arvioimaan ja kiistattomasti todistamaan, Usano kertoo.
Meluongelmien ilmetessä ensisijaisesti tulee ottaa yhteyttä taloyhtiöön eli hallituksen jäseniin ja isännöitsijään, joka yleensä ottaa yhteyttä puolueettomaan asiantuntijaan. Mikäli taloyhtiö tai isännöitsijä ei suostu jostain syystä asiaa selvittämään, voi myös ottaa suoraan yhteyttä asiantuntijaan.
Raja on aina tapauskohtainen
Asianajaja, varatuomari Pekka Suojanen Asianajotoimisto Suojanen & Alanen Oy:stä on erikoistunut kiinteistölainsäädäntöön, johon myös meluhaitat olennaisesti kuuluvat. Pekka Suojasen mukaan asukkaan kannattaa aina ensin miettiä huolella, onko melu tosiasiassa häiritsevää.
– Häiritsevyys on hyvin subjektiivista, se vaihtelee eri ihmisillä melkoisesti. Häiriötä mitattaessa toimitaan yleensä aina keskivertomittareiden mukaan, joten monesti käy niin, että häiriöstä valittanut jää ilman hakemaansa oikeussuojaa, koska kynnys ei ole ylittynyt, Pekka Suojanen sanoo.
– Jos tuntuu, että häiriö on todellista ja liiallista, toimenpiteisiin kannattaa ryhtyä. Ensisijaisesti kannattaa jutella naapurin kanssa, se on yleensä nopein ja paras tapa. Jos se ei auta, riippuen toimintaympäristöstä, yhteyttä kannattaa yleensä ottaa esimerkiksi joko taloyhtiön hallitukseen tai kunnallisiin terveystarkastajiin, Suojanen jatkaa.
Terveydensuojelulakiin, asunto-osakeyhtiölakiin ja lakiin eräistä naapuruussuhteista sisältyy normeja, joita sovelletaan, kun puhutaan melusta ja sen käsittelystä. Yksi keskeinen ohjeistus tulee sosiaali- ja terveysministeriön asumisterveysohjeesta (2203:1), jossa on annettu muun muassa melun ohjearvot asuntojen ja muiden oleskelutilojen osalta.
– Sieltä saadaan niin sanotut desibelipohjat eri tilanteita varten, Suojanen valottaa.
Missä sitten menee raja, jonka jälkeen asukkaan kannattaa turvautua asianajajan apuun?
– Raja on aina tapauskohtainen. Hyväksyttävät raja-arvot löytyvät muun muassa edellä mainitusta asumisterveysohjeesta. Siellä on ohjearvot asuinhuoneistoille eri huonetilojen ja eri vuorokausiaikojen osalta, ohjearvot hoito- ja majoitustiloille, kokoontumistiloille, työhuoneille ja vastaaville, Suojanen toteaa.
Suojasen mukaan tyypillinen meluhaittoihin liittyvä oikeusjuttu juontaa arkipäiväisistä tekijöistä.
– Arvioisin, että yhteisöasumisissa tapahtuvat meluhäiriöt ovat yleisimpiä, siis juuri esimerkiksi asunto-osakeyhtiöiden asumishäiriöt. Toinen selkeä riitaryhmä on ravintolatilojen asuinhuoneistoihin aiheuttama melu, Suojanen päättää.
