Lundelinin pyhä päätös heitti häränpyllyä ensimmäisen kerran jo vuonna 2003, kun hän palasi Kosovoon Keskisen monikansallisen prikaatin (MNBC) lakimiehenä ja johtoryhmän jäsenenä. Kosovosta Lundelin siirtyi pääesikuntaan, 2005 oli edessä työ puolustusministeriössä ja syksyllä 2006 hän lähti taas rauhanturvatehtäviin, tällä kertaa Libanoniin.
Viime elokuusta lähtien Lundelin on ollut virkavapaalla pääesikunnan virastaan kolmevuotisen New Yorkin komennuksen vuoksi. 36-vuotiaan lakimiehen virkanimike on Suomen apulaissotilasedustaja YK:ssa.
– Pataljoonan lakimiehen tehtävä Kosovossa oli ensimmäinen oikea työpaikkani ja viihdyin siellä erinomaisesti. Tehtävä oli mielekäs ja porukka todella mahtava, mutta siitä huolimatta halusin tehdä jotain muutakin kuin intin hommia, Lundelin kertaa.
Kiire eri luokkaa kuin kotimaassa
Ensimmäisellä Kosovon missiollaan Lundelinin tehtäviin kuului varsinaisen sotilasoikeuden hoidon lisäksi voimankäyttöön liittyviä oikeudellisia asioita, kiinteistösopimusten tekoa ja vahingonkorvaus-kysymyksiä.
– Ammatillisesti ympäristö oli erittäin haastava. Laajuudeltaan se oli sotilaslakimiehelle täysin erilainen kuin niin sanotut perinteiset rauhanturvaoperaatiot.
– Pelkästään voimankäyttövaltuudet olivat erittäin laajat mukaan lukien kuolettavan voiman käyttö tilanteen sitä vaatiessa. Ne loivat ihan omat haasteensa myös juristille, Lundelin tiivistää.
Pataljoonatasolla myös kiire oli ihan eri tasoa kuin, mihin juristi yleensä kotimaassa tottuu.
– Tietojen täytyi olla hyvin jäsenneltyinä pääkopassa. Jos komentaja tarvitsi apua ja neuvoja, niiden täytyi olla valmiina empimättä. Tärkeintä oli turvata tälläkin tasolla komentajan selusta.
Kosovossa Lundelin tuli puoliksi vahingossa lausuneeksi myös sloganin ”Seuraavaksi olimmekin jo molemmat majureita”.
– Tutustuin varusmiesaikanani Porin Prikaatissa nuoreen yliluutnanttiin Tero Minkkiseen, jota pidin harvinaisen hienona johtajana. Seuraavan kerran kohtasimme sitten Kosovossa ja molemmilla oli yllättäen samanlaiset napit kauluksessa, hän naurahtaa.
Mika Lundelin kotiutui syyskuussa 2001, vain päivää kaksoistornien iskun jälkeen. Jenkit pistivät Kosovossakin omien leiriensä portit kiinni, mutta lentokenttä onneksi sentään vielä toimi ja Lundelin pääsi kotiin alkuperäisen aikataulun mukaan.
Toiveiden paikka löytyi kotikaupungista
Siviilityöpaikka löytyi vielä samana syksynä kotikaupungista Turusta. Mika Lundelin pääsi istumaan käräjiä, se oli sillä hetkellä nuoren lakimiehen haave ja toiveiden täyttymys.
– Ei ole mies, eikä mikään, ellei ole jossain vaiheessa tuominnut rikollisia linnaan, Lundelin virnistää.
Hän ehti tuskin kunnolla edes sopeutua käräjien maailmaan, kun hän sai soiton Puolustusvoimain Kansainvälisestä Keskuksesta Niinisalosta. Kosovon olosuhteet hyvin tuntevalle miehelle tarjottiin vaativaa tehtävää suoraan kenraali Paavo Kiljusen alaisuudessa. Viimemainittu oli kautta aikojen ensimmäinen suoraan Naton alaisuudessa toiminut suomalainen prikaatinkomentaja.
– Haasteet olivat isot niin Pasolle (Kiljunen) kuin meille muillekin suomalaisille, mutta kaikki meni kerrassaan täydellisesti. Meillä suomalaisilla oli yhtäläiset mahdollisuudet toimia kuin Nato-maidenkin edustajilla, Lundelin selvittää.
– Naureskelin Kosovossa itsekseni sille, että rotaatiokoulutuksessa kävin vielä melkoista sisäistä painia lähdön kanssa. Siinä vaiheessa ajattelin vielä ihan vakavissani, että alan tehdä uraa siviilipuolella.
Asessori kehotti hakemaan virkaa
Toisen Kosovon komennuksensa aikana Mika Lundelin pääsi isännöimään asessori Teemu Penttilää, puolustusvoimain korkeinta oikeusoppinutta, armeijan organisaatiossa kenraaliin rinnastettavaa miestä. Penttilä esitti tuolloin tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä.
– Teemu kysyi, kiinnostaisivatko vastaavat hommat myös kotimaassa. En empinyt lopulta kovinkaan pitkään ennen kuin pistin paperit sisään ja sillä tiellä ollaan edelleen. Siirryin pääesikuntaan joulukuussa 2005 ja huomasin viihtyväni.
Puolustusministeriön puolustuspoliittiselle osastolle Lundelin siirtyi lokakuussa 2005. Ministeriössä hän toimi oman luonnehdintansa mukaan Suomen varustamien EU:n nopean toiminnan päivystysjoukkojen ”lainopillisena fariseuksena”.
– Kokemuksena komennus ministeriöön oli todella antoisa, Lundelin tiivistää.
Uutta operaatiota rakentamassa
Mika Lundelin on intohimoinen purjehtija, joka pyrkii viettämään joka kesä vesillä vähintään kuukauden päivät. Kesällä 2006 hän oli vaimoineen seilaamassa Ahvenanmaan vesiltä koti Turkua, kun radio välitti mielenkiintoisen uutisen.
– Israel oli iskenyt Hizbollahin sissejä vastaan. Sanoin siitä paikasta vaimolleni, että Lähi-Idän Unifil-operaatio tulee melkoisella varmuudella laajenemaan. Kun sitten palasin töihin, oli jo varmaa, että Suomi lähtee komppanialla Libanoniin.
– Oli tosi hienoa päästä rakentamaan täysin uutta operaatiota. Kaksi ensimmäistä kuukautta asuttiin teltoissa, mutta se ei menoa haitannut. Operaatiossa oli mukana pääsääntöisesti vain ennenkin reissussa olleita kavereita, se oli sotilaselämää parhaimmillaan. Siinä vaiheessa viimeistään tajusin, että mikään ei voita ankaraa sotilaselämää, ellei sitten vielä ankarampi sotilaselämä, Lundelin vitsailee.
Libanoniin Lundelin otti vain puolen vuoden pestin, sillä perheeseen odotettiin esikoista. Matleena syntyi 15.5.2007 ja isä ehti kuin ehtikin mukaan synnytykseen.
– Libanonin viestimiehet olivat jo luvanneet tehdä messiin yhteyden suoraan synnytysosastolta. Ne olivat sen verran ammattitaitoisia kavereita, että olisivat sen varmasti tehneetkin.
Kotimaassa Mika Lundelinin työt jatkuivat pääesikunnan oikeusosastolla, jossa hänen vastuualuettaan olivat rauhanturvaaminen, kriisinhallinta ja ylipäätään kansainväliset asiat.
Pienen lapsen kanssa New Yorkiin
Teemme Mika Lundelinin haastattelua hänen nykyisessä asuinkaupungissaan New Yorkissa. Apulaissotilasedustaja muutti Isoon Omenaan viime elokuun alussa perheensä, lakimiesvaimonsa Sadun ja toukokuussa 2007 syntyneen Matleena-tyttärensä kanssa. Asunto löytyi parin kilometrin päästä YK:n päämajasta, aivan Manhattanin ytimestä.
– Olimme puhuneet Sadun kanssa jostain kaupunkimissiosta jo pitkään. Tavoitteena oli lähteä matkaan ennen kuin Matleenan koulu alkaisi.
Lundelinin komennus New Yorkissa päättyy kesällä 2012, jolloin Matleena on viisivuotias.
– Pakko tunnustaa, että sopeutuminen pienen lapsen kanssa on sujunut paljon kivuttomammin, mitä uskalsimme edes odottaa. Asuntomme sijaitsee aivan Central Parkin kupeessa, joten Sadulla ja Matleenalla on myös upeat ulkoilumahdollisuudet, Lundelin sanoo.
Mahdollisuus lähteä New Yorkiin aukesi itse asiassa jo vuonna 2007, mutta Suomenlinnassa asuvat Lundelinit eivät olleet vielä valmiit lähtemään reissuun muutaman kuukauden ikäisen vauvan kanssa. Kun paikka sitten aukesi uudelleen, ei päätöksentekoon kulunut kovinkaan pitkää aikaa.
Ritva Santavuoren poika esimiehenä
YK:ssa Mika Lundelinin lähin työkaveri on sotilasedustaja, komentaja Mikko Santavuori, takavuosien legendaarisen valtakunnansyyttäjän Ritva Santavuoren poika. Sotilasedustaja on koulutukseltaan sotilas, apulaisedustaja jo perinteisesti lakimies.
– Minun työni suuntautuu pääsääntöisesti YK-sihteeristön suuntaan. Yksi tärkeimmistä tehtävistä on valvoa, että maailmanjärjestö maksaa Suomelle takaisin sen, mitä Suomelle kuuluu. Tiivistettynä voi sanoa, että Suomen ja YK:n keskinäiseen sopimukseen perustuvat korvaukset ovat huomattavia ja ne tulevat ajallaan.
Apulaissotilasedustajan työmaahan kuuluvat myös rauhanturvatoimintaan liittyvät oikeudelliset kysymykset, joihin sisältyy muun muassa voimankäyttö.
– Suomessa ei näiden asioiden kanssa ole juurikaan kansallisia ongelmia, sillä meillä on aika moderni kriisinhallintalaki, Lundelin luonnehtii.
Kotimaassa apulaissotilasedustajan tärkein yhteistyökumppani on maavoimien johdossa olevien kriisinhallintajoukkojen kansallisena johtoportaana toimiva Porin Prikaati.
Suomi maksaa osan kaikista operaatioista
YK:n rauhanturvabudjetti on kasvanut huimaa vauhtia viime vuosina. Pienistä operaatioista on siirrytty suuriin, hankalampiin, integroituihin ja moniulotteisiin missioihin, joista hyvinä esimerkkeinä käyvät UNAMID Sudanin Darfurissa ja MINURCAT Tshadin ja Keski-Afrikan tasavallan alueilla.
Vuodelle 2010 YK:n pääsihteerin rauhanturvabudjettiehdotus oli 8,19 miljardia Yhdysvaltain dollaria, jonka yleiskokous neuvotteli lopulta 7,8 miljardiksi eli 5,55 miljardiksi euroksi.
– Suomen osuus on noin 44 miljoonaa dollaria eli reilut 31 miljoonaa euroa, mikä ei ole mukana vuosittaisessa, noin sadan miljoonan euron kriisinhallintabudjetissa. Merkittävää on, että Suomi maksaa myös niistä operaatioista, joissa ei ole mukana, Mika Lundelin selvittää.
Suomen maksuosuus YK:n budjettiin sekä rauhanturvabudjettiin on 0,564 prosenttia. Luvun määrää päätöslauselma 61/237 (Scale of assessments for the apportionment of the expenses of the UN). Kyseinen maksuosuusasteikko neuvoteltiin viimeksi vuonna 2006, ja seuraavan kerran sitä on tarkoitus käsitellä kuluvan vuoden syksyllä. Maksuprosentin perusteena käytetään muun muassa maan väkilukua ja bruttokansantuotetta.
YK:lla on tällä hetkellä meneillään eri puolilla maailmaa kaikkiaan 17 rauhanturvaoperaatiota, joiden alla toimii yhteensä noin 100 000 henkilöä. Sotilaita on mukana 80 000 ja poliiseja ja muita vastaavia ammattilaisia 20 000. Suomi turvaa YK:n alaisuudessa rauhaa Tshadissa Afrikassa.
