Oikeustieteellisen tiedekunnan pedagoginen yliopistonlehtori, KM Anne Haarala-Muhonen on tutkinut väitöskirjassaan oikeustieteen ensimmäisen vuoden opiskelijoiden opintomenestykseen vaikuttavia tekijöitä.
– Yksi osa työtäni on opiskelijoiden ohjaus, ja siksi halusin tutkia, millaisia opiskelutaidollisia valmiuksia opiskelijoilla on opintojensa alkuvaiheessa ja millaisia haasteita he kohtaavat. Tarkoituksena oli myös selvittää, miten pystyn ohjaamaan opiskelijoita vielä paremmin ja miten tiedeyhteisö voi ottaa opiskelijoiden tarpeet nykyistä paremmin huomioon, Haarala-Muhonen perustelee aiheen valintaa.
Haarala-Muhonen halusi myös selvittää, kuinka opiskelijoita voi ohjata kohtaamaan uudentyyppisen opiskeluympäristön. Vaikka opiskelijat valikoituvat tiukan seulan läpi, kokee moni alun hämmentävänä.
– Opiskeluympäristö on erilainen, kuin mihin he ovat tottuneet. Monetkaan eivät tiedä, mitä heiltä odotetaan tai miten heidän tulisi toimia pärjätäkseen. He voivat ihmetellä, mikseivät suoriudu opinnoistaan hyvin, vaikka olivat vielä lukiossa erinomaisia oppilaita.
Vuoden 2005 tutkintouudistuksen myötä yliopistolle tuli käyttöön kaksi hyvää ohjauksen apuvälinettä: henkilökohtainen opetussuunnitelma (HOPS), jossa opiskelijat asettavat opiskelulleen muun muassa tavoiteaikataulun ja selvittävät avoimessa HOPS:ssa esimerkiksi motivaatiotaan, sekä Etappi-järjestelmä, jossa tarkistetaan ensimmäisen vuoden opiskelijoiden opiskelutahti ja annetaan hitaammin edistyneille ohjausta. Haarala-Muhonen käytti näitä aineistoja tutkimusmateriaalinaan.
Pääsääntöjä ja kiteytystä pänttäämisen sijaan
Oikeustieteellisessä tiedekunnassa ongelmana ei ole opintojen keskeyttäminen: opiskelijoiden läpivirtaus on parhaiden tiedekuntien joukossa. Sen sijaan haasteena on opintojen viivästyminen. Keskimääräinen valmistumisaika on 6–6,5 vuotta, kun opetusministeriö on asettanut tavoitteeksi viiden vuoden opiskeluajan.
Haarala-Muhosen väitöskirjan ensimmäisessä osatutkimuksessa tutkittiin, millaisia opiskelumenetelmiä opiskelijat käyttivät.
– Nopeasti opinnoissaan edenneillä on käytössään paljon erilaisia opiskelustrategioita, ja he suosivat tietoa muokkaavia strategioita, kuten listoja ja mind mapeja. He pyrkivät kiteyttämään oleelliset viestit omin sanoin eivätkä yritä opetella kaikkea ulkoa. He hakevat pääsääntöjä, rakentavat loogisia malleja ja peilaavat asioita aiemmin oppimaansa, Haarala-Muhonen luettelee.
Sen sijaan hitaammin edenneiden kuvaukset omista opiskelumenetelmistään olivat passiivisempia, lähinnä tietoa toistavia menetelmiä. "Pänttäämällä oppiminen" oli aineistossa yleistä – noin puolet käytti sitä opiskelumetodinaan.
Jakkara ei saa keikkua
Yksi keskeinen aineistosta noussut johtopäätös oli opiskelijan itsesäätelytaitojen merkitys opiskelumenestykseen. Itsesäätelytaidot koostuvat neljästä osasta: kognitiivisista taidoista (kuinka opiskelija käsittelee tietoa), motivaatiosta, käyttäytymisestä (muun muassa ajankäytön suunnittelusta) ja opiskeluympäristöön liittyvistä taidoista (tunnistaako opiskelija, mitä häneltä odotetaan ja vaaditaan). Haarala-Muhonen kuvaa itsesäätelytaitoja nelijalkaisen jakkaran avulla.
– Nopeasti edenneillä opiskelijoilla jakkaran kaikki neljä jalkaa ovat kunnossa ja tuolilla voi istua. Sen sijaan hitaasti edenneillä yksi tai useampi jakkaran jalka oli tutkimuksen mukaan heikko. Yhdenkin jalan heikkous keikuttaa tuolia, hän vertaa.
Erityisesti kognitiiviset taidot ovat Haarala-Muhosen mukaan suurella osalla tutkituista opiskelijoista vielä puutteellisia: yksityiskohdat korostuvat monesti kokonaisuuden hallinnan kustannuksella.
Lisäksi aineistosta nousi esille viides ryhmä, "muut syyt", johon sisältyi muun muassa työssäkäynti. Sen vaikutus näkyi eri tavalla hitaasti ja nopeasti edenneiden ryhmissä.
– Hitaasti edenneet opiskelijat nimesivät työssäkäynnin opintoja haittaavaksi tekijäksi, koska sen vuoksi heille ei jäänyt riittävästi aikaa opiskeluun. Vastaavasti nopeasti edenneet opiskelijat osasivat suunnitella ajankäyttönsä tehokkaasti ja kokivat työssäkäynnin hyödyllisenä vastapainona opiskelulle. Työssäkäynti tarjosi heille myös mahdollisuuden opittujen tietojen soveltamiseen.
Opettajat vastaavat haasteeseen
Yksilö on kuitenkin aina yhteydessä ympäristöönsä. Haarala-Muhonen analysoi oikeustieteen ensimmäisen vuoden opiskelijoiden kokemuksia opetus- ja opiskeluympäristöstään kolmen opiskeluperiodin jälkeen. Näiden opiskelijoiden vastauksia verrattiin farmasian tiedekunnan ja eläinlääketieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden vastauksiin.
– Meidän opiskelijamme suhtautuivat Helsingin yliopiston oppikyselyssä kaikkein kriittisimmin opetus- ja opiskeluympäristöönsä; eläinlääketieteellisen opiskelijat myönteisimmin. Farmasian opiskelijat olivat näiden puolivälissä, joten otin nämä kolme tiedekuntaa keskinäiseen vertailuun.
Tutkimuksen mukaan kehitettävää olisi opetuksen linjakkuudessa, ymmärtämistä tukevassa opetuksessa sekä opettajilta saadussa tuessa ja palautteessa. Viimeksi mainittu ei ole yllätys siihen nähden, että oikeustieteellisessä tiedekunnassa opettajia on vähemmän suhteessa opiskelijoiden lukumäärään kuin suurimmassa osassa tiedekuntia. Massaluennoilla ei synny kontakteja opettajiin.
Tiedekunnassa on otettu haaste vastaan ja ryhdytty kehittämään toimintaa. Opettajat ovat keskustelleet rakentavasti ja osallistuneet aktiivisesti yliopistopedagogiseen koulutukseen. On järjestetty työpajoja ja alettu kehittää uusia, aktivoivia työskentelytapoja. Konkreettisin uudistus on opettajatutortoiminta, jossa kaksi opiskelijaryhmää saa nimikkotutorin, jonka puoleen kääntyä ongelmatilanteissa.
Opiskelijat oppivat myös toisiltaan
Yllättävin tulos Haarala-Muhosen mielestä oli opiskelijoiden arvio toisilta opiskelijoilta saatavasta tuesta. Viisiportaisella asteikolla oikeustieteellinen tiedekunta sai arvosanaksi yli neljä.
– Tulos yllätti siihen nähden, kuinka yksinäistä puurtamista oikeustieteen opiskelu on. Arvosanaan vaikuttaa varmasti muun muassa molempien opiskelijajärjestöjemme hyvä työ: opiskelijat ryhmäytyvät kivasti ja keskustelevat keskenään.
Monella nopeasti opiskelussaan edenneellä oli tapana mennä kirjastosta yhdessä kahville tai lounaalle ja keskustella tenttien aiheista: "miten sä olet ymmärtänyt tän?" tai "ootko jo lukenut tämän ja mikä siinä sinusta oli keskeistä?".
– Olipa muutamilla opiskelukavereilla oma tenttiopintopiirinsäkin, jossa he kokoontuvat muutama päivä ennen tenttiä keskustelemaan.
– Tämä on tehokas opiskelumuoto. Kun lukemastaan pitää kertoa muille, asiat on jäsennettävä omassa mielessään ja siitä jää erilaisia muistijälkiä kuin pelkästä läpilukemisesta.
Ensimmäisen korkeakouluvuoden
yhteyttä myöhempään opiskelumenestykseen on toistaiseksi tutkittu lähinnä Yhdysvalloissa ja Australiassa. Euroopassa aiheesta on alettu kiinnostua vasta viime aikoina. Yhdysvalloissa on todettu ensimmäisen vuoden akateemisella ja sosiaalisella integraatiolla olevan yhteyttä siihen, kuinka hyvin opiskelija pärjää jatkossa.
Anne Haarala-Muhonen aikoo seuraavaksi tehdä pitkittäistutkimuksen, jossa hän seuraa, kuinka väitöskirja-aineistossa olleet ensimmäisen vuoden opiskelijat menestyvät myöhemmin opinnoissaan ja onko ensimmäisen vuoden tuloksilla yhteyttä opintomenestykseen.
KM Anne Haarala-Muhonen väitteli 6.5.2011 Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Oikeustieteen ensimmäisen vuoden opiskelijoiden haasteet opiskelussa". Vastaväittäjänä toimi professori Päivi Tynjälä Jyväskylän yliopistosta ja kustoksena professori Sari Lindblom-Ylänne. Väitöskirja julkaistaan sarjassa Kasvatustieteellisiä tutkimuksia. Väitöskirjaa myy Yliopistopaino.
