Miltä arki tuntuu minulle ja hänelle? Sisältääkö se paljon hyvää oloa ja inspiraatiota? Onko edessä vain omalta tuntuvia projekteja ja työtehtäviä? Aloitanko viikon maanantaiaamuna täynnä intoa ja pääsen elämään omanlaistani arkea samanhenkisten ihmisten ympäröimänä?”
Edellä olevat tavoitekysymykset kuulostavat monille unelmilta, mutta Camilla Kylanderille ja Satu Lappalaiselle ne ovat arjen todellisuutta. Jos ei aivan täydellisesti, niin ainakin he ovat määrätietoisella matkalla tavoitetta kohti ja ohjaavat muita mukaan.
Lappalainen valmistui yliopistosta vuonna 2013 ja Kylander 2014, ja toisiinsa he tutustuivat jo opintojen aikana. Pari vuotta kului tyypillisissä juristin töissä muun muassa vero- ja pääomamarkkinaoikeuden parissa, mutta molempien rinnassa kyti kuitenkin yrittäjyyden sytyke.
He kaipasivat juridisen asiantuntijatyön rinnalle lisää motivaatiota ja huippusuorituksen tunnetta. Syntyi halu auttaa uran alkuvaiheessa olevia ihmisiä oivaltamaan, mikä työnhaussa on tärkeää ja motivoivaa. Tältä pohjalta he perustivat yhdessä Minjon-nimisen yrityksen vuonna 2015.
Valmentava rekrytointi sopii kaikenikäisille eri vaiheessa työuraa oleville henkilöille.
– Olemme itse nuoria ja tiedämme, mitä hyötyä valmentavasta rekrytoinnista on. Tällaiselle yrittämiselle oli tilaa ja tilausta. Valmentava rekrytointi sopii itse asiassa kaikenikäisille eri vaiheessa työuraa oleville henkilöille, yrittäjät sanovat.
Minjonin yrittäjät uskovat, että motivoitunut ja arjestaan nauttiva henkilö on myös paras mahdollinen työntekijä. Tästä syystä Minjon kartoittaa rekrytointiprosessien aikana työnhakijoiden ammatillisen osaamisen lisäksi systemaattisesti myös heidän yksilöllisiä motivaatiolähteitään.
Minjon kasvaa ja kehittyy
Kylander halusi nuorempana pitää monta ovea auki ja suunnisti oikeustieteelliseen opiskeltuaan ensin Hankenilla. Hän on Minjonin toimitusjohtaja.
– Minjon kasvaa, ja minä keskityn päivittäistyössäni pitkän aikavälin tavoitteisiin, kehittämiseen, kasvuun ja uusiin asiakkuuksiin. Raportointi ja sisäinen jumppa yhteisen tekemisen edistämiseksi on niin ikään työsarkaani.
Lappalaisen harteilla on rekrytointitiimi. Hän vastaa siitä, että asiakkaat saavat motivoituneita osaajia riveihinsä. Lappalainen on itse aktiivisesti mukana käytännön työssä.
– Päiväni ovat tapaamistäyteisiä, tutustun ihmisiin ja valmennan heitä. Työni on hyvin ihmislähtöistä ja sisältää koko ajan kehittämistä. Minulle on kunnia-asia hoitaa asiakastyö viimeisen päälle hyvin.
Minulle on kunnia-asia hoitaa asiakastyö viimeisen päälle hyvin.
Vuosi 2021 on ollut Minjonille vahvan kasvun aikaa, mikä on tuonut yrittäjien eteen uudenlaisia tilanteita ja haastavia hetkiä.
– Tunnemme olevamme koko ajan uusilla vesillä ja epävarmuusalueella nopeasti muuttuvassa ympäristössä, Lappalainen kuvaa olotilaa.
Kasvuvauhdissa tulipaloja esiintyy aina jossakin, ja tiukka työtahti on yrittäjille jatkuva oppimisprosessi.
– Arjen suurin haaste on priorisointi, Kylander kuvaa yrittäjän arkea.
Ei vain työelämää
Kuuden vuoden aikana Minjonista on kasvanut juridisia ja kaupallisia rekrytointeja tekevä 12 henkilön tiimi. Lappalainen ja Kylander kokevat yrityksen olevan vielä niin nuori, että he haluavat mennä tässä vaiheessa kokeilevasti ja rohkeasti eteenpäin.
Keskusteleva ilmapiiri kuvaa erittäin hyvin yrittäjien tapaa toimia. Ajatustenvaihto on vilkasta paitsi asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden suuntaan myös keskinäisissä keskusteluissa. He kehittävät yritystään ja samalla itseään.
– Keskustelu ja lukeminen kiinnostavat ja inspiroivat meitä. Tätä inspiraatiota haluamme jakaa myös ympärillämme oleville ihmisille. Esimerkillä johtaminen on osa meitä, yrittäjät kuvaavat toimintatapaansa.
Esimerkillä johtaminen on osa meitä.
He myöntävät samaan hengenvetoon, että kaikkeen työhön liittyy vaativaa toistoa, niin myös heidän. Se ei silti estä unelmoimasta uniikista työkokemuksesta, jossa tapahtuu paljon ja silloin tällöin myös täysin spontaanisti.
– Tavoitteemme on elää täyttä elämää, ei vain työelämää, Kylander korostaa.
Tilitoimistot, erilaisissa sopimuksissa auttavat juristit ja markkinointipalveluja tuottavat henkilöt ovat yrittäjille läheisiä yhteistyökumppaneita. He pitävät säännöllisesti yhteyttä myös esimerkiksi ainejärjestöihin sekä juristien yhdistyksiin ja ryhmiin.
Juridiikka antaa vahvan pohjan
Kylander ja Lappalainen tähdentävät, että juridiikka on tosi hyvä pohja moneen tekemiseen. Heidän mielestään juridiikan osaamisella pärjää pitkälle.
– Työhömme on tietenkin kehittynyt jonkinasteisia rutiineja, mutta innostus, inspiraatio, mielikuvat ja uuden rakentaminen kantavat meitä eteenpäin.
Näin vakuuttavat uskottavasti kätyrit – englannin kielestä tuleva nimi Minjon kun tarkoittaa vapaasti ilmaistuna kätyriä. Tätähän he asiakasyrityksilleen ovat auttaessaan työnantajaa ja työnhakijaa löytämään täydellisen matchin.
Yrittäjät ja Minjon palkittiin Yrittäjyyspalkinnolla
Kylander ja Lappalainen palkittiin marraskuussa 2021 Lakimiesliiton myöntämällä Vuoden yrittäjyyspalkinnolla.
Palkintolautakunta halusi tänä vuonna erityisesti nostaa esiin nuoria juristiyrittäjiä, jotka ovat ennakkoluulottomasti osoittaneet juristiyrittäjien monimuotoisuutta ja näin luoneet myönteistä kuvaa lakimiesammatin laaja-alaisuudesta.
Palkintolautakunta tuo esiin, että Minjon Oy on muutamassa vuodessa kasvanut juridiikan alan rekrytoinnin merkittäväksi tekijäksi ja että yritykselle on tunnusomaista positiivinen viestintä ja painotus motivaatiorekrytointiin. Siinä keskeisenä osana soveltuvuusarviointia on työnhakijan aito motivaatio tarjottuun tehtävään.
Yrittäjäkaksikko on yritystoiminnallaan auttanut lukuisia nuoria juristeja löytämään oman polkunsa juridiikan parissa.
Palkintolautakunta muistuttaa myös, että Minjon on kasvanut tasaisesti jokaisena toimintavuonnaan, ja yritys on myös läpi korona-ajan onnistunut nostamaan profiiliaan kilpaillulla markkinalla.
Yrittäjäkaksikko on yritystoiminnallaan auttanut lukuisia nuoria juristeja löytämään oman polkunsa juridiikan parissa. Minjon työllistää tällä hetkellä 13 työntekijää.
Minjonin menestys osoittaa palkintolautakunnan mukaan, että joskus kaavoja rikkomalla voi saavuttaa enemmän kuin toistamalla vanhaa ja totuttua.
Kylander ja Lappalainen myös luennoivat motivaation merkityksestä työelämässä ja tuottavat aktiivisesti työnhakuun keskittyvää sisältöä Minjonin sosiaalisen median kanavilla sekä Haku Päällä -podcastissaan.