Suomalaisessa kustannusmaailmassa tuulee. Pahimmin näyttää tuulevan sen lippulaivassa, WSOY:ssä, joka on jo 120 vuoden ajan ollut ehkä merkittävin kustantamomme. Juristitkin tuntevat sen hyvin, sehän on kustantanut suuren osan meidän ammattikirjallisuudestamme. Otava on ollut kustantamona Suomessa hyvä, omaleimainen kakkonen.
Sen konsernin ylin pomo, johon WSOY:kin nykyisin kuuluu, hollantilainen Jacques Ejkens asetti kuitenkin alkukesästä kustannustoiminnan konsernissa paikalleen. Business on business eikä tällä "pikku perunalla", kustannustoiminnalla, ole hänen mielestään mitään kulttuurista tai muuta missioita. Kärki suuntautunee erityisesti kaunokirjallisuuteen. Ejkens, joka haastattelussa kertoi itse lukevansa vain vähän, totesi karusti, että konserni pärjäisi ilman kirjojen kustantamistakin. Ja jos sitä jatketaan, tapojen pitää joka tapauksessa muuttua. Kirjailijoiden pitää "brändäytyä", muun muassa osallistua siihen hulabaloon, mainoskampanjaan, joka liittyy kirjojen tuloon markkinoille, näkyä lehdissä, tv:ssä ja kaiken maailman kissanristiäisissä. Osa niistä on tietysti antoisia ja muutenkin perusteltavissa, mutta saattaa olla hiukan vaikeaa kaivaa vaikkapa Dostojevski haudastaan myymään "Rikosta ja rangaistusta" jonkin supermarketin ovensuuhun. Sitä paitsi kaikki elävätkään kirjailijat, hyvätkään, eivät viihdy julkisuudessa. On erakkoja ja on niitä, jotka ihan järkevästi haluavat varjella omaa yksityisyyttään. On vaikeaa kuvitella oikeustieteilijöidenkään "brändäytyvän". Juridisen kirjallisuuden asema saattaa muutenkin olla vaakalaudalla.
Oma kokemukseni kohinalla myydyistä kirjoista on lähinnä puistattava. Olen erehtynyt joskus ostamaan jonkin tällaisen tekeleen – nimiä en sano, koska en halua yllyttää ketään tuhlaamaan aikaansa niiden parissa – enkä tiedä, mitä niillä tekisin. Hyllyyni en ilkeä niitä työntää enkä viedä paperikeräykseenkään.
Ei ihme, että WSOY:ssä ovet ovat läiskyneet. Syystä ja toisesta.
Toisaalta tapahtumat voivat antaa entistä enemmän tilaa pienkustantajille. WSOY:stä eronnut Siltala on jo näyttänyt kyntensä, ja monen muunkin pienemmän kustantajan julkaisuluettelot ovat erittäin mielenkiintoisia. Sehän se kirjojen lukijaa kiinnostaa eikä se, mikä kustantaja on tai "brändäys". Pienkustantajilla riittää intoa, asiantuntemusta ja missiota. Puutetta on sen sijaan siitä, mistä Ejkens näyttää tehneen konserninsa pääasian, nimittäin rahasta. Näiden kahden asian, etten sanoisi kahden eri maailman, tasapainottaminen lienee ollut kustantajien ongelma ajasta aikaan.
Mutta onneksi on intomieliä, jotka uskaltavat ottaa riskin. Ilman heitä jäisi moni tärkeä kirja pöytälaatikkoon.
