Päätin, että minusta tulee asianajaja luettuani 15-vuotiaana kirjan nuoresta naisasianajajasta, joka selvitti bilirubiinin yhteyden vastasyntyneiden kuolemiin, ja kai siinä ohessa sai jonkun syyttömäksi. Ammatinvalinnan tunnilla kirjoitin tulevan ammattini lappuun: puolustusasianajaja. Siitä päätöksestä alkoi urakehitykseni kihlakunnansyyttäjäksi.
Koska näin itseni jakkupuvussa, sopimukset salkussa matkustamassa New York–Lontoo–Pariisi -linjalla, oli tie oikeustieteelliseen tiedekuntaan se ainoa oikea. Äiti käski pyrkiä lukemaan fysioterapeutiksi. Sanalla sanoen juristin uraani uskoi vain kaksi henkilöä, silloinen poikaystäväni ja minä.
Olin onnellinen, kun Porthanian pyöröovet ohjasivat minut oikeustieteelliseen tiedekuntaan. Tutkinto tuntui kuitenkin valtavalta ja opiskeluun vaadittava aika liian pitkältä. Tämän vuoksi hain ja sain puolipäivätyön Lakimiesliiton alayhdistyksestä, osallistuin aineopiskelijajärjestö Pykälä ry:n rientoihin ja olin tutorina uusille opiskelijoille. Lasten synnyttyä rajoittui elämäni kirjastoon ja kodin piiriin. Tässä tiedekunnan, kodin ja kirjaston kolmiyhteydessä kehitin ajankäytölleni minuuttirajat ja valmistuin.
Ammatinvalintani on ollut täydellinen, mutta tie tähän päivään ja asemaan pitkä. Määräaikaisuudet kuljettivat minut kihlakunnansyyttäjäksi ja tänä päivänä olen haaveideni itsenäisessä työssä, jonka tekemiseen annetaan työnantajan puolesta koulutuksellisesti täydelliset eväät, nautin vapaista työajoista ja työn arvostuksesta. Sitä täydentävät osaavat työtoverit ja virasto, joka huolehtii alaisistaan – puhumattakaan poliisi- ja oikeuslaitoksesta, joka seisoo, jos nyt ei takana, niin rinnalla. Sain siis sen, mistä teininä haaveilin.
Syyttäjän työ on ammattina aika harvinainen ja suurelle osalle kansanosaa varsin tuntematon, ehkä lähinnä pelkoa herättävä. ”Käytkö päälle kuin yleinen syyttäjä” on ensimmäinen ja ainoa asia, joka monelle tuntuu tulevan mieleen. Tietenkin rikosvastuun toteuttajana syyttäjä onkin ”päälle käypä”, kysymyksenasettelu vastaajalle on tätä piinaavaa, totuuden on tultava esiin ja näytön löydyttävä. Ammattini tulevaisuus on murroksessa, näen tulevaisuuden vaativana, pienten massarikosten hoito siirtyy yhä enemmän liukuhihnamaiseen käsittelyyn ja isompien juttujen määrä suurenee ja vaatimukset kasvavat.
Miten minusta tuli lakimies? -juttusarja juhlistaa Lakimiesliiton 70-vuotista taivalta
Teksti: Laura Lähdevuori
Kuva: Vesa Tyni
