Ensimmäiset muistoni Lakimiesuutisista ovat, että onpahan tylsä aviisi. Tämä oli siis kolmekymmentä vuotta sitten – nykyisin lehti tulee luettua kannesta kanteen. Erityisellä mielenkiinnolla seuraan nimitysuutisia, sieltä bongaa usein tuttuja.
Ammattikuntamme asema on murrosvaiheessa. Yleistutkintomme uhkaa jäädä muiden erityisosaajien varjoon, kun kelpoisuusvaatimuksia höllennetään siihen suuntaan, että mikä tahansa soveltuva korkeakoulututkinto kelpaa myös lakimiestehtäviin. Suuntaus ei ole mielestäni ollenkaan hyvä, ja Lakimiesliitto onkin tehnyt hyvää työtä sen eteen, että tällainen kehitys saataisiin loppumaan. Lakimiesliitto alayhdistyksineen on avainasemassa luotaessa, kehitettäessä ja vahvistettaessa lakimies-identiteettiä – niin raadollista kuin se onkin, niin kukas kissan hännän nostaa ellei kissa itse.
Olin oppikoulun toisella luokalla, kun tv:stä tuli saippuasarja, jossa tytär ja isä olivat asianajajia ja puolustivat omalla, humoristisella tavallaan ihmisiä, jotka amerikkalaiseen tyyliin olivat kärsimässä oikeusmurhaa syyttöminä. Ajattelin, että tuo voisi olla kiva ammatti. Lukion aikana vaihtoehdoksi nousi kielten lukeminen, sillä olisin halunnut simultaanitulkiksi. Monipuolisuutensa takia lapsuuden haave vei kuitenkin voiton ja pyrin oikikseen. Ja sillä tiellä ollaan, tosin syyttävänä puolena, mutta heikkojen ja uhrien puolustajana tavallaan kuitenkin.
Opiskeluajoista päällimmäisenä mieleen on jäänyt ainainen perslihasten kuluttaminen kirjastossa, ja vastapainona Pykälä ry:n hyvät bileet. Mainittakoon myös kaljaviestin voitto kahtena vuotena peräkkäin hyvän opiskeluaikaisen ystäväni kanssa, joka edelleen on parhaita ystäviäni ja tyttäreni kummi. Se onkin toinen asia, joka jäi mieleen. Sain elinikäisen ystävän.
Sattuma heitti minut syyttäjäksi, kun 1990-luvulla käräjäoikeuksissa oli virantäyttökielto. Toimin kuusi vuotta oikeusneuvosmiehenä ja käräjätuomarina ennen siirtymistäni syyttäjäksi 1997, jolloin kihlakuntauudistuksen myötä avautui runsaasti kihlakunnansyyttäjän virkoja haettavaksi. Syyttäjän työn parhaita puolia ovat työn itsenäisyys, haasteellisuus ja työajattomuus. Niistä en ihan hevillä luovu.
Miten minusta tuli lakimies? -juttusarja juhlistaa Lakimiesuutisten 70-vuotista taivalta
Suositussa juttusarjassa lakimiehet kertovat, mikä johti heidät lakimiehen ammattiin ja identiteettiin. Henkilöt toimivat monenlaisissa tehtävissä ja urapolut eroavat toisistaan, mutta kaikkia yhdistää koulutustausta ja ymmärrys lakimiesten tekemän työn arvosta.
Teksti: Minna Rinne
Kuva: Vesa Tyni