Miten tuomari pääsee kaavustaan

Miten tuomari pääsee kaavustaan?

Suomessa tuomarilla ei ole kaapua tai peruukkia. Silti ne pitäisi pystyä riisumaan ja vieläpä tuomioistuimessa. Uusi vapaamuotoinen tuomioistuinsovittelu herättää paljon ennakko-odotuksia, mutta myös kysymyksiä. Muutamat jo toteutuneet sovinnot ovat rohkaisevia.

Teksti Pertti Suvanto Kuvat Futureimagebank.com

Liike-elämän riitoihin erikoistunut asianajaja Gisela Knuts on jo pitkään ollut kiinnostunut vaihtoehtoisesta riidanratkaisusta. Hän väitteli äskettäin Helsingin yliopistossa uudesta riidanratkaisumenetelmästä, joka meilläkin otettiin käyttöön vuoden 2006 alussa. Knutsin mukaan tuomioistuinsovittelu sijoittuu lainkäytön ja vapaaehtoisen riidanratkaisun välimaastoon. Tuomari toimii sovittelijana ja yrittää saada osapuolet löytämään kompromissin.

Kyseessä on siis riidanratkaisumenetelmä, jossa tuomari ei ratkaise, mikä on oikein ja väärin, vaan osapuolet itse luovat ratkaisun tuomarin avulla. Tuomioistuinsovittelu on oikeudenkäynnin ja sovittelun yhdistelmä, jonka toivotaan vähentävän oikeuslaitoksen kuormitusta.

Oikeudenkäynti on muodollinen ja yksityiskohtaisesti säännelty, kun taas sovittelu on vapaaehtoista ja joustavaa. Vaihtoehtoisessa riidanratkaisussa huomio ei ole niinkään menettelytakeissa, vaan osapuolten intresseissä ja tahdossa. Sovittelija ei ensisijaisesti ehdota ratkaisua, vaan auttaa osapuolia löytämään sen. Kyse ei ole niinkään siitä, kumpi osapuoli on oikeassa tai väärässä ja mitä laki sanoo.

– Tuomarit – kuten kaikki lakimiehet – kouluttautuvat jo alusta pitäen vastakkainajattelutapaan. He ovat tottuneet arvioimaan näyttöjä ja ratkaisemaan juttuja lain mukaan. Niinpä on esitetty, että jo lähtökohtaisesti ammattikuntana he eivät tehtävään oikein sopisi, Knuts kertoo.

Tuomarien roolia sovittelijana puoltaa tietysti tosiasia, että se tapahtuu tuomioistuimessa. Maallikon on siellä vaikea hääriä. Muissa maissa, kuten esimerkiksi Kanadassa ja Norjassa, myös muut kuin tuomarit toimivat sovittelijoina.

Porvoon käräjäoikeuden laamanni Lars Karlsson ei pidä ajatusta vieraana, vaikka se meillä ei ole mahdollistakaan.

– Aivan liikaa työnnetään ihmisten asioita viranomaisten ratkaistaviksi. He voisivat hoitaa niitä hyvin itsekin. Ehkä on kuitenkin hyvä aloittaa näin. Katsotaan sitten myöhemmin, sillä ei tämä tähän varmasti jää.

– Jotkut lainoppineet ovat olleet sitä mieltä, että vapaamuotoinen sovittelu ei kuulu tuomioistuimelle. Se antaa vain ratkaisuja. Minä näen asian aivan toisin. Tuomioistuin yrittää palauttaa oikeusrauhan. Se on sen tehtävä, Karlsson sanoo.

Sovittelu ei sovi kaikille

Oikeusministeriössä lain valmistelusta viime vaiheessa vastannut lainsäädäntöneuvos Tatu Leppänen myöntää vapaaehtoisen tuomioistuinsovittelun edellyttävän tuomareilta uudenlaisia valmiuksia. Hän kuitenkin muistuttaa tuomareiden edistäneen osapuolten sovintoa aiemminkin riita-asian oikeudenkäynnin valmistelun yhteydessä.

– Ei tämä ihan uutta ole. Sovinnon edistäminen osana oikeudenkäyntiä säilyy edelleen ennallaan.

Samaa sanoo Tampereen käräjäoikeuden laamanni Reko Vilpas. Heillä oikeusprosesseissa riita-asioissa sovintoon päätyy vuosittain noin 35–40 prosenttia jutuista.

– Se on melkoinen määrä. Kun uusi sovittelumenettely tulee tähän rinnalle, mielenkiinto kohdistuu tietysti siihen, miten ne toimivat yhdessä, hän sanoo.

– Kun molemmissa tapauksissa tuomari sovittelee, mikä on se ero? Vai tulevatko menettelyt olemaan identtisiä. Lähtökohtaisesti ne kuitenkin ovat hyvin erilaisia, Knuts puolestaan pohdiskelee.

Kaikki arvelevat, että tuomarit tarvitsevat koulutusta uudenlaisen sovittelijan rooliin. Tuomioistuinsovittelua paljon tutkinut oikeusministeriön erityisasiantuntija Kaijus Ervasti kertoo, että oikeusministeriö on jo kouluttanut tuomareita kaksipäiväisillä peruskursseilla ja syventävää jatkoa on syksyllä luvassa, kunhan kokemusta sovittelusta on karttunut.

– Erittäin tärkeitä ovat yleiset vuorovaikutustaidot. Sovittelussa korostuvat konfliktinratkaisun sekä neuvottelu- ja sovitteluteorian tuntemus ja käytännön tekniikoiden hallinta. On tiedettävä, miten sovittelu etenee ja miten sovinto voidaan saada joustavasti aikaan.

Yleisesti myönnetään, että tuomioistuinsovittelu ei kaikille tuomareille sovi. Sovittelu voidaankin kanavoida niille tuomareille, joilta se mahdollisesti onnistuu ja jotka siihen ovat halukkaita. Näin kokemus karttuu ja kumuloituu.

Oikeuskäytännön yhtenäisyyden takia muun muassa Tampereen käräjäoikeudessa on eri asiaryhmittäin pyritty erikoistumaan niin pitkälle kuin se vain on mahdollista. Siellä tuomioistuinsovittelua hoitaa neljä tuomaria.

Tuomari tulee lain mukaan esteelliseksi, jos sovintoa ei synny.

– Yksi huolenaihe Tampereella on ollut, että ongelmia saattaa ilmetä, jos sovitteluja tulee paljon, eikä sovintoja kuitenkaan synny. Tuomarin aikaa on myös valunut hukkaan turhassa sovittelussa, Vilpas sanoo.

– Jokaisen jutun kohdalla on varmasti hyvin tarkasti selvitettävä, ovatko sovinnon edellytykset olemassa.

Poikkeus on pääsääntö

Sovittelu on yleensä julkista. Mikäli osapuolet suostuvat, voi sovittelijana toimiva tuomari kuitenkin neuvotella yhden osapuolen kanssa niin, ettei muita osapuolia ole läsnä. Tällainen sovittelijan ja yhden osapuolen neuvottelu on yleisöltä suljettu. Osapuolen pyynnöstä muukin sovittelun osa on toimitettava yleisön läsnä olematta, jos sovinnon saavuttaminenvoisi muuten vaarantua.

Leppäsen mukaan perustuslain lähtökohta kuitenkin on, että viranomaistoiminta on julkista ja siitä voidaan poiketa vain tietyin perustein. On kuitenkin nähty, että sovinto edellyttää tietynlaista luottamuksellisuutta. Näiden yhteensovittaminen on puhuttanut lainoppineita paljon.

– Epäilen, että käytännössä yleisöä ei ole hirveästi paikalla. Ja jos on, laki antaa mahdollisuuden siihen, että asiaa käsitellään suljetuin ovin, vaikka julkisuus lähtökohtana onkin, Leppänen sanoo.

– On myös kysytty, onko se hyvä asia, että meillä on tuomioistuimen sisällä järjestelmä, joka osittain voi olla ei-julkinen. Sotiiko se julkisuusperiaatetta vastaan, Knuts muistuttaa.

Helsingin käräjäoikeuden käräjätuomari Elina Haapasalo sanoo, että tässä oikeastaan on käynyt niin, että poikkeus on pääsääntö.

– Toisaalta jokainen ymmärtää, että jos mennään vähänkin syvemmälle sovitteluun, varmasti kukaan ei halua asioitaan soviteltavan toisten läsnä ollessa.

Myös sovittelijan ja toisen osapuolen neuvottelujen salassapitoa on kummasteltu. Sillä on kuitenkin myös kiistattomia etuja.

– Esimerkiksi Kanadassa osa tuomareista kertoi, että he eivät lähtökohtaisesti pidä erillisistuntoja. Mikä on vastapuolen sovittelijalle antaman tiedon totuuspohja tai painoarvo, jos sitä ei voi kertoa toiselle, he kysyivät. Minusta se on hyvä kysymys, Haapasalo sanoo.

– Itse en pidä tätä aivan välttämättömänä keinona. Osapuolten luottamus sovittelijaan on tukipylväs koko toiminnalle. Jos erilliset neuvottelut aiheuttavat osapuolille epäilyksiä siitä, mitä niissä on oikein puhuttu, niitä ei tulisi pitää.

Lars Karlsson on ehtinyt hoitaa yhden sovittelun Porvoossa. Se oli menestyksekäs juuri erillisneuvottelun ansiosta.

– Ilman sitä sovintoa ei olisi ehkä syntynytkään. Kun sain osapuolet luottamaan, että kerrotut asiat jäävät vain minun tietooni, löytyivät ratkaisun avaimet.

Heikon ja vahvan sopimus

Sovittelun koko perimmäinen ajatus on se, että löydetään sovinto, jonka molemmat osapuolet pystyvät hyväksymään. Varsinkin sellaisissa tapauksissa, joissa osapuolet ovat hyvin eri vahvuisia, saattaa syntyä vaikeita tilanteita, sillä kyse kuitenkin on sovittelusta, joka tapahtuu tuomioistuimessa ja tuomarin edessä.

On kysytty, miten sovittelevan tuomarin pitäisi käyttäytyä, jos hän huomaa, että heikompi osapuoli on luopumassa kaikista oikeuksistaan, jotka saattaisivat menestyä oikeudenkäynnissä.

– Avoimilla kysymyksillä tulisi saada esiin motiivi, miksi toinen osapuoli on tekemässä hänen kannaltaan huonolta näyttävää sopimusta. Joskushan sellainen päätös voi olla perusteltukin, Haapasalo sanoo.

– Jos tietty painotusero on olemassa, asia ei ehkä vapaamuotoiseen sovitteluun sovi. Mutta kun on kysymys konfliktin sopimisesta, silloin sen ei tarvitse noudattaa sitä, miten normaaliprosessissa lain mukaan pitäisi tuomita, Vilpas sanoo.

– Jos sovinto poikkeaa merkittävästi siitä, mistä ollaan sopimassa, laittaisin jarrut päälle. Tuomari voi puuttua asiaan. Ei sovinto saa olla kohtuuton, Karlsson sanoo.

Myös Espoon käräjäoikeuden käräjätuomari Tapani Koskimäki korostaa, että epätasapainossa olevaa sovitteluratkaisua ei pidä mennä vahvistamaan. Epäoikeudenmukaisuus pitää nostaa pöydälle.

– Mutta täytyy aina muistaa se, että vaikka sovinto näyttääkin epäoikeudenmukaiselta, siihen saattaa liittyä esimerkiksi täytäntöönpanoon ja maksuihin liittyviä kysymyksiä.

Helpotusta ruuhkiin?

Osa niistä asioista, jotka nyt ratkaistaan oikeudenkäynneissä, sovitaan uuden menettelyn avulla kevyemmin.

– Ehkä myös kynnys hieman alentuu ja tuomioistuimiin saattaa tulla soviteltaviksi sellaisiakin riitoja, jotka eivät muuten lainkaan niihin tulisi, Leppänen arvelee.

Useimmat yksityisoikeudelliset riita-asiat voivat liittyä esimerkiksi sopimuksiin, perhe- ja perintöasioihin tai vahingonkorvauksiin. Myös lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevia asioita voidaan sovitella lapsen etu huomioon ottaen. Sen sijaan rikosasioiden sovittelua uusi menettely ei koske. Sovitteluun tulevien konfliktien ennakoidaan olevan lähellä tavallista ihmistä ja jokapäiväistä elämää. Tuomioistuinsovittelu saattaa lyhentää jonoja myös sosiaaliviranomaisten ovien edestä.

Yksi keskeinen toive on, että tuomioistuinsovittelu purkaisi alioikeuksien jutturuuhkia. Mutta makrotason kriitikoitakin on ilmaantunut, Knuts kertoo.

– Tuomioistuimilla ei nykyisin ole tarpeeksi resursseja hoitaa lainkäyttötehtäviä, jotka niille on annettu. Pyritäänkö vaihtoehtoisen systeemin ujuttamisella tuomioistuinlaitoksen sisälle ratkaisemaan resursointiongelmia? Onko niin, että valtio on itse asiassa luopumassa siitä, että kaikki asiat pitäisi voida ratkaista tuomioistuimessa? Sovittelu on huomattavasti nopeampaa ja vähemmän resursseja vaativaa kuin lainkäyttö.

Uuden lain avustuksella tehtyjä sovintoja on vasta kourallinen. Tosin ne kertovat tehokkuudesta sekä ajan ja rahan säästöstä.

Porvoossa sovinto on saatu suurehkosta, alun perin sadan tuhannen euron riidasta.

– Prosessi meni yli odotusten. Papereista näin, että se olisi ollut viiden päivän pääkäsittely. Nyt siihen meni kaksi tuntia ja viisitoista minuuttia. Osapuolten rahaa ja hermoja säästyi, samoin käräjäoikeuden aikaa, Karlsson kertoo. Hän odottaakin innokkaasti neljää uutta sovittelujuttua, jotka ovat tuomioistuimeen tuloillaan.

Espoon käräjäoikeudessa on ollut 3 sovittelujuttua, joista kaksi on ratkaistu. Niistä toiseen on käytetty aikaa valmisteluineen noin 4 tuntia ja toiseen noin 3 tuntia.

– Minusta uusi sovittelumenettely on erinomainen tapa ratkaista asioita. Siinä voi vapaammin ja rohkeammin pyrkiä löytämään sovinnollinen ratkaisu kuin riita-asian yhteydessä tapahtuvassa sovittelussa. Espoon käräjäoikeudessa ratkaistuissa jutuissa toisessa oli kysymys elatusavun muuttamisesta, jossa osapuolet pääsivät sopimukseen. Toisessa vahingonkorvausta koskevassa jutussa oikeudenkäyntikulut olisivat saattaneet muodostua huomattavastikin vaadittua korvausta suuremmiksi.

Helsingissä järjestetään 26.–28.5.2006 pohjoismainen konferenssi sovittelusta. Yhtenä konferenssin aiheena on tuomioistuinsovittelu.

Lisätietoja: www.ssf-ffm.com