Reilun viidentoista lakimiesvuoden jälkeen kesällä 2014 aloimme mieheni kanssa haarukoida mahdollisuutta muuttaa hetkeksi Kanadaan. Koska olin opiskellut työn ohessa toista tutkintoa ja olin kirjoilla Tampereen yliopistossa, muutto kävi kätevimmin vaihto-opiskelijastatuksella.
Kanada on pinta-alaltaan maailman toiseksi suurin valtio heti Venäjän jälkeen. Kokoa siis on Euroopan verran, mutta väkiluku on hiukan vähemmän kuin Puolassa, 35 miljoonaa.
Kanada on jo vuosikymmeniä ollut yksi maailman suurimmista maahanmuuttajien vastaanottajamaista. Maahanmuutto on mahdollista monen eri väylän kautta, mutta nopein reitti on Federal skilled workers -ohjelma. Kanadaan saapuu vuosittain noin 250 000 maahanmuuttajaa, ja joka viides kanadalainen on syntynyt muualla kuin Kanadassa. Luvun odotetaan nousevan 25 prosenttiin vuoteen 2031 mennessä. Maahanmuuttajien avustamiseen ja yhteiskuntaan integrointiin on todella panostettu. Suuresta maahanmuuttajien määrästä huolimatta maahanmuutto ei ole helppoa. Kanadassa on käytössä pistejärjestelmä, jossa uuden tulijan on sijoituttava riittävän hyvin ikää, kielitaitoa, koulutusta, työkokemusta, työmahdollisuuksia ja sopeutumista mittaavalla asteikolla saadakseen väliaikaisen tai pysyvän opiskeluluvan.
Kielitaito on etu
Monikulttuurisuutta ja monimuotoisuutta työmarkkinoilla pidetään kilpailuetuna, ja yhdenvertainen kohtelu, palkkatasa-arvo ja tasa-arvokysymykset vaikuttavat olevan ratkaistu samankaltaisesti kuin Suomessa. Myös liittovaltiotasoisen lainsäädännön (Employment Equity Act) tavoitteena on edistää yhdenvertaista kohtelua työmarkkinoilla. Erityisryhminä mainitaan esimerkiksi naiset, Kanadan alkuperäisasukkaiden jälkeläiset sekä henkilöt, joilla on jokin vamma.
Kanadassa on kaksi virallista kieltä, englanti ja ranska. Julkisella puolella esimerkiksi sairaalassa työvuorossa pitää aina olla sekä ranskaa että englantia osaava sairaanhoitaja, joten molempien kielten osaaminen on etu.
Tilastotietojen mukaan lakimiehen mediaanipalkka vuonna 2012 oli noin 70 000 Kanadan dollaria vuodessa. Erillistä työterveyshuoltoa ei tarvita, sillä Kanadan valtio tarjoaa ilmaisen sairaanhoidon kansalaisilleen ja pysyvän oleskeluluvan haltijoille perhelääkärijärjestelmän kautta. Sairaanhoidon yksityiskohdissa on provinssien välisiä eroja. Työnantajan kautta lisäetuuksina yleisimmät ovat vakuutus, joka korvaa työntekijälle hammashoidon (hammashoitoa ei valtio kustanna edes lapsille), ja pidemmät lomat, sillä lakisääteinen vuosiloma on useimmissa provinsseissa vuoden työsuhteen jälkeen kaksi viikkoa ja kahden vuoden jälkeen kolme viikkoa. Julkisella sektorilla on pitkissä yli kymmenen vuoden työsuhteissa selkeästi pidemmät lomat. Lakisääteisiä vapaapäiviä on lomien lisäksi sekä kansallisella tasolla että provinsseissa ja vielä kuntatasollakin. Esimerkiksi Ontariossa yleinen vapaapäivä oli ’Family Day’.
Työolosuhteet tapetilla
Ranskankielisen Québecin provinssissa lainsäädännössä näkyy edelleen Ranskasta kopioitu säädöspohja, muissa provinsseissa lainkäyttö on perua Iso-Britanniasta. Kanadan muodollinen hallitsija on edelleen kuningatar Elisabeth II, jota edustaa Kanadassa general governor. Hänellä on edelleen oma roolinsa lainsäädännön hyväksymisessä.
Ranskankielisen alueen kulttuurillinen omaperäisyys on vahvasti esillä Québecin provinssin lainsäädännössä ja politiikassa. Perustuslakia vastaavassa laissa myös määrätään kolmen tuomarin minimiedustus Kanadan korkeimpaan oikeuteen Québecin provinssista tuleville tuomareille. Yhtenä syynä kerrottiin olevan se, että Québecin edustajien tulee osata myös Ranskan peruja olevaa lainsäädäntöä.
Kanadassa on myös erilainen sairauspoissaolosysteemi. Kanadan kansallinen terveystutkimus (National Health Survey) paljasti, että 80 prosenttia vastaajista kertoi menneensä töihin sairaana tai uupuneena. Valtaosa työpaikoista maksaa palkan myös sairauspoissaolopäiviltä, mutta The Canada Labour Code turvaa vain työpaikan pysyvyyttä, ei välttämättä sairausloman palkallisuutta. Sairauspoissaoloja varten yrityksissä voi olla käytössä myös niin kutsuttu ’personal leave days’, jolloin työntekijälle myönnetään tietty lukumäärä päiviä, jolloin hän voi olla poissa töistä syytä ilmoittamatta ja ansaitsee kuitenkin palkkansa.
Työpaikkailmoituksissa ja tehtävänkuvauksissa silmiinpistävän yleistä oli työolosuhteiden ilmoittaminen. Lakimiestehtävissä esimerkiksi mainittiin työolosuhteina aikataulupaineet, vaikeat vuorovaikutustilanteet ja nopeasti muuttuva toimintaympäristö. Turvallisuuskulttuuri ja turvallisuusasiat olivat tapetilla jatkuvasti sekä mediassa, mainoksissa että arkipäivän keskusteluissa.
Kanadalainen työkulttuuri ei siis mielestäni juurikaan eroa suomalaisesta paitsi monikulttuurisuuden osalta: täsmällisyyttä ja kohteliasta käytöstä arvostetaan, myös pätevyyttä vaaditaan, että työpaikka ylipäätään löytyy. Mutta sillä, mistä maasta olet taitosi alun perin hankkinut, ei ole juurikaan väliä, kunhan osaaminen on kanadalaisten vaatimalla tasolla.
Kirjoittaja varatuomari Marianne Leskinen työskentelee henkilöstöpäällikkönä Kevassa.
Teksti ja kuva: Marianne Leskinen
