Moraali oikeuden­käynnissä

Blogit ja kolumnit
05.09.2017 • Matti Norri

Junamatkalla Intiassa sattui vierustoveriksi jainalainen juristi. Hän kertoi luopuneensa AA:n ammatista huomattuaan: ei saa valehdella, mutta ei ole velvollinen puhumaan totta. Jainalaiset lienevät kaikkein oikeudenmukaisimpia ihmisiä.

AA ei ole velvollinen esittämään tuomioistuimelle todistetta, joka on hänen päämiehelleen haitaksi. Yksittäisen AA:n kannalta on tietenkin moraalitonta estää faktan tulo tuomioistuimen tietoon. Mutta kokonaisnäkökulmasta: jos kantaja esittää itselleen epäedulliset faktat ja vastaaja ei, oikeuden vaaka kallistuu epärehellisen eduksi. AA:n yksipuolinen moraali johtaa käytännössä parhaaseen tulokseen.

Rikosjutussa AA kiistää usein syytteen, kun päämies sitä tahtoo, vaikka päämies olisi syyllinen. Se AA ei ole defensor legis, eikä kovin viisaskaan. Perusteeton kiistäminen osoittaa, ettei syytetty myönnä tehneensä väärin, ei kadu, joka on relevantti rangaistuksen enentämisperuste.

Syyttäjän moraali ei ole toispuoleinen. Syyttäjän on esitettävä sekä raskauttavat että lieventävät näkökohdat. Kerran, kun juttu lykättiin, nimismies Eero Ovaska pyysi lehtimiehiä julkaisemaan kehotuksen syytetylle edullisten todistajain ilmoittautumisesta.

Kun syyte oli hylätty, englantilainen syyttäjä kertoi olevansa iloinen kun kansalainen oli osoittautunut syyttömäksi. Meillä sellaista kannanottoa ei ole (vielä?) kuulunut.

Syyttäjän ei tule valittaa. Kun yksi tuomioistuin on päätynyt syytetyn syyttömyyteen, se on reasonable doubt. Haminan syyttäjä Eero Salmi valitti kerran, ennakkopäätöksen saamiseksi.

Tuomari istuu valmiissa pöydässä. Alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka tarjoillaan, tilaamatta. Niin pitääkin olla. Tuomarin moraalin olennaisin piirre on valppaus. Siksi valmis pöytä.

Ja siksi tuomari olisi vapautettava nykyisestä byrokratiasta, jotta hän voisi keskittyä asiaan.