Sharia on arabin kielen sana islamilaiselle laille, joka islamin uskon mukaan on Jumalan ihmisille antama laki. Islam ei perinteisesti ole tehnyt eroa uskonnollisen ja maallisen elämän välillä. Näin sharia ei kata ainoastaan uskonnollisia rituaaleja, vaan myös päivittäisen elämän, politiikan, talouselämän, liiketoiminnan, tehdyt sopimukset ja sosiaaliset tilanteet. Sanatarkasti polkua veden äärelle tarkoittava termi kätkee taakseen islaminuskoisten tulkinnan pelastukseen johtavista käskyistä, joiden voidaan pelkistetysti katsoa pohjautuvan Koraaniin ja haditheihin, perimätietoon, jossa kiteytyvät profeetta Muhammadin sanat ja teot. Käytännössä shariassa on kuitenkin enemmän vivahteita.
Valtavirran shialaisuuden ja sunnilaisuuden perusero on se, että sunnimuslimeilla sharia perustuu Muhammadin käyttäytymiseen ja Koraaniin. Shialaisilla sääntöjen lähteenä ovat Alin ja muiden imaamien menettelytavat. Sunnimuslimeilla päätöksentekoon vaikuttaa oppineiden konsensus, shioilla arvovaltaisen oppineen tulkinta. Lisäksi shiamuslimeilla on järjestäytynyt papisto, sunnilla ei. Tämän kahtiajaon taustalla on islamin perustaja Muhammadin kuolema 600-luvulla, joka johtajuuskiistojen saattelemana aiheutti islamin ideologisen jakautumisen.
Valtavirran sunnimuslimeista poiketen shialaiset seurasivat kolmannen kalifin Uthmanin salamurhan jälkeen Muhammadin serkkua Alia, joka oli ensimmäinen imaami. Sunnimuslimeilla ylin päätösvalta kuului yhteisön valitsemille kalifeille, joiden oli oltava sukua profeetalle. Shialaisuudesta tuli Persian (nykyinen Iran) virallinen uskonto vuonna 1501, kun sitä hallitseva dynastia pyrki irtautumaan sunnilaisesta osmanien valtakunnasta. Osmanien imperiumin tuhouduttua vuonna 1923, kalifaatti lakkautettiin ja suuntaukset lähestyivät toisiaan, koska molempien ylin auktoriteetti oli sharia.
Tulkintaa laidasta laitaan
Vaikka shariasta puhutaan yleisesti lakina, on se useimmissa yhteyksissä määritelty ohjeeksi elää Jumalan tahdon mukaan. Tavallisten muslimien kohdalla onkin järkevämpää puhua elämäntavasta kuin perinteisestä pykäläviidakosta.
– Sharialla ei ole länsimaisesti käsitetyn lain tavoin kodifioitua muotoa, vaan paljon kirjallisuutta, jonka soveltamisesta päättävät uskonnolliset johtajat. Siinä missä meidän lakimme jättää hyvin vähän tulkinnanvaraa, tarjoaa sharia laajemmat interpretaation mahdollisuudet. Voisi siis sanoa, että sharia toimii juuri niin hyvin kuin tuomarikin, toteaa Helsingin yliopiston arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttila.
Ei ole tavatonta, että kansan käsitykset shariasta poikkeavat oppineiden näkemyksistä. Problematiikkaa ei helpota se, että täydellisen sharian tuntee vain Jumala, joka on Koraanin välityksellä paljastanut kaiken tarpeellisen. Koraanin ohjeita tarkentamaan onkin syntynyt fiqh, eräänlainen islamilainen lainoppi. Erottelu sharian ja fiqhin välillä on kuitenkin varsin häilyvää. Siinä missä islamilaisen lain tulkinta on levinnyt Internetin kysymyspalstoille ja televisioon, perustuu suurin osa muslimimaiden lainsäädännöstä maalliseen lakiin. Muun muassa Iranissa parlamentti säätää lait, vaikka islamin oppineiden neuvosto tarkistaakin niiden yhteensopivuuden sharian kanssa. Yhtälö voi vaikuttaa mahdottomalta, mutta islamilaiseen lakiin erikoistunut professori Clark Lombardi Washingtonin yliopistosta näkee sharian ja maallisen lain välillä myös periaatteellisia yhteneväisyyksiä.
– Tietyllä tasolla kaikki juridiset instituutiot pyrkivät kehittämään järjestelmän, jolla voidaan identifioida käyttäytymisnormeja ja säätää niitä koskevia asetuksia. Jos tarkastellaan, kuinka uskontoon pohjautuvat ja nykyaikaiset lait tämän tekevät, on havaittavissa paljon samankaltaisuuksia. Molemmissa juristit tunnistavat laillisten normien lähteen. Ne voivat olla lakeja ja oikeuden ennakkopäätöksiä tai sitten uskonnollisia tekstejä ja niiden tulkintoja. Niistä huolimatta jää auki kysymyksiä, joihin autoritaarinen lähde ei anna suoria vastauksia. Siitä eteenpäin juristien on yritettävä soveltaa käytössä olevia lähteitä parhaansa mukaan.
Käytäntö luultua humaanimpaa
Sharian yksityiskohtiin mentäessä on kiinnostavaa huomata, kuinka sen pintapuolisesti negatiiviset piirteet dominoivat länsimaista keskustelua. Vaikka esimerkiksi Jordaniassa, Kuwaitissa, Pakistanissa ja Jemenissä rikoslait kuvastavat perinteistä islamia, on niiden valvonta hyvin ylimalkaista. Muun muassa alkoholin nauttimista ja myymistä koskevista kielloista lipsutaan erityisesti ei-muslimien kohdalla.
Useimmissa islamilaisissa maissa ei enää tätä nykyä sovelleta äärimmäisiä ruumiillisia rangaistuksia kuten amputaatioita tai kivityksiä. Sen sijaan sharian periaatteet luovat pohjan sille juridiselle koodistolle, joka määrittää avioliittoon, avioeroon ja perintöön liittyvää toimeenpanoa. Sharian mukaan avioliitto on sopimus miehen ja naisen välillä, ja se velvoittaa miehen huolehtimaan vaimostaan vaihtokauppana tottelevaisuudesta.
Naisten työssäkäyntiä koskevat käytännöt vaihtelevat maasta riippuen. Esimerkiksi Jemenissä nainen ei saa käydä töissä, jos mies kieltää sen. Syyriassa nainen voi toimia tässä asiassa vastoin miehen tahtoa, jos hän luopuu kaikista taloudellisista vaateista. Avioerossa tilanne on patriarkaalisempi. Aviomiehellä on oikeus eroon ilman sen erikoisempaa syytä. Ennen häitä määritetty eroraha hänen on kuitenkin maksettava. Klassinen sharia sallii vaimolle hyvin rajoitetut mahdollisuudet avioeron hakemiseen. Nämä liittyvät lähinnä aviopuolison terveydentilaan, hedelmättömyyteen tai riittämättömään taloudelliseen tukeen. Erotilanteessa lapset jäävät automaattisesti isän huollettaviksi. Poikkeuksen tähän käytäntöön tuovat erittäin nuori jälkikasvu sekä lapsen etu.
– Shariassa tasa-arvo on kaksipiippuinen juttu. Vaikka laki takaa miehelle automaattisesti perheen pään aseman, on todellinen käytäntö monessa kodissa paljon luultua humaanimpi, Hämeen-Anttila muistuttaa.
Suvaitsevaisuus koetuksella
Sharian ja maallisen lain rinnakkaiselo saattaa toimia muslimimaissa, mutta lännessä niiden yhteensovittamisesta ei ole onnistuneita esimerkkejä. Viimeksi Kanadan Ontariossa muslimit pyrkivät saamaan sharialle samanlaisen virallisen statuksen kuin mitä esimerkiksi juutalaisten uskonnollisella lailla, halachalla, siellä jo on. Mikäli esitys olisi mennyt läpi, olisi islamilaisen yhteisön keskeiset sovitteluasiat voitu ratkaista erillisissä sharia-tuomioistuimissa.
Suvaitsevuudestaan tunnetussa vaahteranlehtivaltiossa tilanne kuitenkin kärjistyi siihen pisteeseen, että provinssin viranomaiset puhalsivat pelin poikki. Toistaiseksi runsaasti vastustusta saanut hanke on kariutunut Ontarion Attorney Generalin Michael Bryantin toteamukseen yhdestä ainoasta kanadalaisesta laista. Miten tämä tulee vaikuttamaan jo olemassa oleviin uskonnollisiin tuomioistuimiin, jää nähtäväksi.
Sharian ja islamin ympärillä vellovassa keskustelussa on runsaasti poliittisia sävyjä, eikä islamfobian määritelmäkään enää tunnu täysin vieraalta. Monin paikoin on nähtävissä juurtuneita käsityksiä, jotka eivät aina vastaa todellisuutta. Yksi tällainen esimerkki on fatwa, joka kirjailija Salman Rushdien myötä miellettiin sitovaksi tappokäskyksi. Kyse on kuitenkin lainopillisesta mielipiteestä, joka ei ole velvoittava. Nykyisin fatwoja käytetään jopa lehdistötiedotteina.
– Fatwa on vain yksi esimerkki niistä useista virheellisistä yleistyksistä, joita shariaan liittyy. Historiallisesti lainoppineet muslimit ovat aina ottaneet sosiaaliset normit tarkasti huomioon ja suhtautuneet omiin sharia-tulkintoihinsa oletettua nöyremmin. On tietysti olemassa poikkeuksia, mutta yleisesti ottaen islamilaisen lain puitteissa tapahtuva keskustelu on vapaamuotoisempaa ja vähemmän absoluuttista kuin mitä lännessä kuvitellaan, Lombardi summaa.
Lähteet:
fi.wikipedia.org, en.wikibedia.org, www.islamopas.com, www.muslimheritage.com, www.cfr.org,
, news.bbc.co.uk,
global.finland.fi
