|
Naisemme Zagrebissa
SUOMEN JA KROATIAN välisen Reform of the Croatian Court System -kehittämisprojektin tarina alkoi vuonna 2003, jolloin EU järjesti jäsenmailleen tarjouskilpailun Kroatian oikeusoloja parantavan projektin toteuttamisesta. Espoon käräjäoikeudessa tuolloin työskennellyt tuomari Satu Seppänen oli juuri käynyt kaksi siviilikriisinhallintatehtäviin valmentavaa kurssia, kun oikeusministeriöstä kysyttiin, kiinnostaisiko häntä lähteä Kroatiaan projektityöhön. – Koska olen vähän hullu, niin sanoin että joo, Seppänen muistelee. Suomalaisten hankesuunnitelma voitti tarjouskilpailun ja Seppänen aloitti työn Zagrebissa helmikuussa 2004. Kaksivuotinen projekti kuuluu EU:n Twinning-hankkeisiin, joissa unionin jäsenmaa ja vastaanottava maa tekevät yhdessä työtä vastaanottavan maan rakenteiden parantamiseksi. Rahoitus tulee EU:n CARDS-avustusohjelmasta. Seppänen ja hänen kroatialainen assistenttinsa Igor Komarica ovat projektin ainoat vakituiset työntekijät. Tämän lisäksi joukko suomalaisia käy Kroatiassa muutaman viikon pituisilla keikoilla, joilla he antavat asiantuntemustaan tiettyihin ennalta sovittuihin tehtäviin. Hierarkia kahlitsee ajattelun Oltuaan Zagrebissa kymmenen kuukautta Seppänen sanoo päässeensä suurin piirtein selville siitä, “mitä tämä maa on syönyt”. Oikeuslaitoksen suurin ongelma, joka oli toki tiedossa jo etukäteen, on valtava jutturuuhka. Jonossa on tällä hetkellä 1 500 000 juttua ja käsittelyajat saattavat venyä jopa kymmeneen vuoteen. Käsittelyn hitaus heikentää merkittävästi kansalaisten oikeusturvaa, ja sillä on paljon kerrannaisvaikutuksia: esimerkiksi kiinteistökauppoja on vaikea tehdä ja ulkomaiset yritykset karttavat sijoituksia maahan. Seppänen on löytänyt ruuhkan taustalta useita syitä, joista kaikenkattavin on hallinnon byrokraattisuus ja hierarkisuus. Itsenäistä päätösvaltaa on vain ylimmillä johtajilla, ja alemmilla tasoilla on totuttu toimimaan käskytyksen mukaan. Tittelit ja asemat ovat äärimmäisen tärkeitä. – Ihmiset ovat täällä hyvin koulutettuja, mutta maassa, jossa on ollut 60 vuotta totalitaarinen kommunismi ja vahvoja johtajia, ollaan tottuneita siihen, että joku antaa viisauden ylhäältäpäin. Esimerkiksi tiimityöskentely, jossa kootaan projekteihin erilaisia ihmisiä titteleistä välittämättä ja kaikki kuuntelevat ja hyödyttävät toisiaan, on täällä ajatuksena aivan vieras, Seppänen kertoo. Henkilökuntaa Kroatian oikeuslaitoksessa on riittävästi, ja yksiköitä liiankin kanssa: maassa on 250 eri nimistä oikeutta 4,5 miljoonalle asukkaalle. Yhtenä syynä tuomioistuinten tehottomuuteen on Seppäsen näkemyksen mukaan vanhentunut työnjako. Tuomarin rooli on oikeudenkäynnissä passiivinen, ja oikeussalin ulkopuolella he tekevät lähes kaikki tehtävät itse. – Asian käsittely kestää kaikissa vaiheissa kauan, koska tuomarin ja asianajajan roolit eivät ole tehokkaimmat mahdolliset eivätkä he hyödynnä avustavaa henkilökuntaa. Oma paras työkaverini on Suomessa ollut aina käräjäsihteerini, joka osaa paljon asioita, joita en itse osaa ja tekee ne nopeammin kuin minä. Täällä ei nähdä, että joku muu henkilöstöryhmä kykenisi niihin tehtäviin. Arvokeskustelu on uutta Projektin kantavana ajatuksena on purkaa jutturuuhkaa neljän eri “elementin” kautta. Näitä ovat oikeuslaitoksen rakenne, johtamisvälineet, prosessuaaliset välineet ja atk-valmiudet. Käytännön toimenpiteet liikkuvat laidasta laitaan. Projekti tekee parhaillaan oikeushallinnon yksiköille kyselylomaketta, joilla selvitetään yksiköiden elinkelpoisuutta. Atk-puolella projektin kuluessa on tarkoitus varustaa 17 oikeuslaitoksen yksikköä nykyaikaisilla laitteilla – monissa yksiköissä ei ole vielä ainuttakaan tietokonetta. Materiaalisen uudistamisen ohella asenteiden muuttaminen, eurooppalaisten yhteistyömallien opettelu ja uusien ideoiden “sisäänajaminen” ovat projektin tärkeintä työsarkaa. Tiimityön ja delegoinnin ohella esimerkiksi tulosjohtaminen, joka on ollut Suomessa käytössä seitsemisen vuotta hyvällä menestyksellä, on Kroatiassa varsin radikaali ajatus. Tulosjohtamisella tarkoitetaan sitä, että oikeusministeriö ja tuomioistuin sopivat yhdessä tavoitteista, esimerkiksi käsittelynopeudesta, jotka toteutetaan annetulla budjetilla. – Täällä rahan antaja ja saaja eivät koskaan kohtaa. Kokonaisreformin ja tavoitteiden saavuttamisen kannalta on tärkeää, että tavoitteet on suhteutettu budjettiin ja jokainen tietää, mitä häneltä odotetaan. Myös julkinen arvokeskustelu on Kroatiassa uusi asia. – Suomessa me kaikki juristit tiedämme, ettei oikeuslaitoksen olemassaolo ole ilmasta annettu itsestäänselvyys, vaan sen tarkoitus on antaa ihmisille oikeusturvaa. Täällä vastaus ei tule yhtä yksiselitteisesti. Kroatiasta ei tehdä pikku-Suomea Uutta koulutusta tarvittaisiin Kroatian oikeushallinnossa lähes joka aiheesta, mutta yhtä ylitse muiden: asennekoulutusta muutoksen kohtaamiseen. Seppänen on tehnyt sekä Suomessa vuoden 1993 käräjäoikeusuudistuksen yhteydessä että nyt Kroatiassa havaintoja siitä, kuinka vaikeaa muutoksen kohtaaminen missä tahansa organisaatiossa on. – Ihmisten pitäisi päästä mukaan ajatukseen, että tulossa oleva mullistus vaatii työtä eikä nappaa tuosta vain kuin kala koukkuun. Positiivinen vaikutus tulee myöhemmin. Vaatimustason muuttuminen on todella stressaavaa. Täällä on tuomareita, jotka eivät ole ikinä käyttäneet tietokonetta. Kun on ollut täysin tietoyhteiskunnan ulkopuolella, niin Internet-yhteyden käyttöönotto ei ole ihan helppoa. – Muutoksen kohtaaminen pitäisi myydä ihmisille positiivisesti, ja sitä täällä ei vielä ole oivallettu. Joka yhteiskunnassa on epävarmempia ja rohkeampia ihmisiä, ja kehitys kulkee aaltona: ensiksi saadaan innostumaan joku porukka, joka sitten mahdollisesti innostaa muita. Täällä on valtavan isosta muutoksesta kysymys jo siksi, että pitäisi madaltaa huomattavasti sitä tasoa, jossa saa ajatella itse. Oikeuslaitoksessa ollaan Seppäsen mukaan sinänsä hyvinkin halukkaita muutokseen. – He näkevät olevansa umpikujassa: oikeuslaitos tukehtuu juttuihin eikä nauti arvostusta. Oikeuslaitos ei vain voi uudistaa itse itseään, koska rahat tulevat oikeusministeriöstä. Satu Seppänen on tarkka siitä, ettei uudistajan rooli nouse suomalaisille päähän. Hän painottaa, että uudistustyön tekevät kroatialaiset itse, ja Suomi ainoastaan avustaa ja konsultoi. Seppänen toteaa myös, että tarkoitus ei ole tehdä Kroatian oikeuslaitoksesta “pikku-Suomea”. – Emme välttämättä ehdota samanlaisia ratkaisuvaihtoehtoja kuin Suomessa, vaan suosittelemme ja esittelemme eurooppalaisen kentän malleja, joista he voisivat valita itselleen sopivimmat. Joka ikinen kollegani Suomessa voisi luetella pitkän pätkän vaihtoehtoja, jotka jossain muussa maassa on paremmin kuin kotimaassa, Seppänen sanoo. Kroatian lainsäädäntö on uudistunut viime vuosina kovaa vauhtia. Maa on omaksunut melko suoraan eurooppalaista lainsäädäntöä. – Mutta uudet hienot lait eivät ratkaise minkään maan ongelmia, koska lakeja pitää soveltaa, Seppänen toteaa. Nautinnollista elämänmenoa Valtionhallinnon takkuisuutta lukuun ottamatta Kroatia on Seppäsen mukaan mainio paikka elää. – Ihmisten yleinen elämänasenne on leppoisa ja huumorintajuinen. Täällä syödään ja juodaan hyvin. Maa on hyvin kaunis ja ilmasto-olosuhteet aivan upeat, Seppänen kuvailee. – Zagrebin ydinkeskusta on kuin minkä tahansa eurooppalaisen pääkaupungin. Täällä on monessa suhteessa keskieurooppalainen mentaliteetti. Kroatialaiset ovat esimerkiksi hyvin kohteliaita: vanhukselle annetaan aina paikka raitiovaunussa ja nuoret ihmiset teitittelevät toisiaan, jos eivät ole ennestään tuttuja. Kaikki tämä on hyvin luontevaa. Sodan jäljet näkyvät yhä muualla kuin Zagrebissa, jossa ei koskaan ollut rintamaa. – Kun menee kaupungin ulkopuolelle, niin alkaa pian näkyä röttelökuntoisia taloja ja panssarivaunun raatoja. Niitä ilmeisesti halutaan pitää esillä muistutuksena, Seppänen kertoo. Sodan jälkivaikutukset näkyvät eri tavalla myös eri oikeusistuimissa. Zagrebissa ei juurikaan ole käsittelyssä sotaan suoraan liittyviä juttuja, mutta Serbian rajalla on yksiköitä, jossa vielä 13 vuotta itsenäistymisen jälkeenkin käydään oikeutta esimerkiksi yksittäisten asuntojen hallintaoikeuksista. Etnisesti yhdenmukaisessa Kroatiassa tilanne on helpompi kuin esimerkiksi naapurimaassa Bosniassa, jossa on kolme samankokoista kansanosaa. Kansalaisten oikeusturva tärkeintä 44-vuotias Seppänen työskenteli ennen Kroatian-komennustaan 15 vuotta tuomarina Helsingin ja Espoon käräjäoikeuksissa. Hän aloitti vaativan työtehtävänsä ilman aikaisempaa kansainvälistä kokemusta, mutta sopeutuminen on sujunut ennakko-odotuksia paremmin. – En osaa jännittää mitään, ja yritin tulla tänne realistisella asenteella, että pitää katsoa mitä tapahtuu, ottaa se vastaan ja sopeutua itse tähän kulttuuriin, Seppänen kertoo. Työpäivät ovat vaihtelevia. Kokouksiin menee liikaa aikaa, koska “täällä on tapana kokoontua kokoontumisen vuoksi”. Seppänen on tavannut useita kertoja maan johtavat oikeusviranomaiset, myös oikeusministeri Vesna Skare-Ozboltin, joka on “viehättävä ihminen, täysverinen poliitikko”. Iltaisin Seppänen opiskelee kroatian kieltä ja istuu maan tavan mukaan usein katukahviloissa, joita Zagrebissa on joka kulmassa. Jenkkituristien kerrotaan kysyneen kahviloissa istuvista zagrebilaisista, “eivätkö he koskaan mene kotiin”. Kroatia kuuluu Seppäsen mielestä ilman muuta tuleviin EU-maihin, kysymys on vain ajasta. Potentiaalia ja lahjakkaita nuoria maassa riittää. Suurin jäsenyyden este on juuri oikeuslaitoksen tila. Tavallisen kansalaisen oikeusturva on Seppäselle kuitenkin kaiken uudistustyön tarkoitus. – Oikeuslaitoksen hitaus vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin monta kautta: suoraan perhe- ja työoikeudellisissa asioissa, vahingonkorvausvaatimuksissa ja rikossyytteissä ja epäsuorasti vaikkapa siksi, että se estää yritysten investointeja maahan. Mitä pidempään jutun käsittely venyy, sitä vähemmän se auttaa ihmisiä, vaikka loppujen lopuksi saataisiinkin oikea ratkaisu, Seppänen sanoo. – Kahden vuoden projektin puitteissa ei ratkaista minkään maan ongelmia, mutta työ on silti mielettömän mielekästä. Pieniä aikaansaannoksiahan nämä tähän asti ovat, mutta silti jotakin.
|
