Anne-Liisa Palmu-Jorosen ura Nokia-konsernissa alkoi sattumalta. Hän valmistui oikeustieteen kandidaatiksi kesällä 1988 Turusta. Etsittyään turhaan työpaikkaa opiskelupaikkakunnalta hän laajensi hakua Saloon, jonne hänen puolisonsa oli jo asettunut töihin. – Kävelin Nokia Mobiran infoon. Kysyin varsinaissuomalaiseen tyylin: Ei kai täällä tällaista naista tarvita? Amerikassa kehittynyt vahva kielitaito, yo-merkonomin pohjatutkinto ja monipuolinen työkokemus opiskeluajalta vakuuttivat yrityksen. Lisäksi Palmu-Jorosen valtteja olivat rohkeus ja nirsoilematon suhtautuminen työhön. Hänet palkattiin aluksi tehtävään, joka koostui sekä juristin töistä että yleisestä riskienhallinnasta. ”Yleisnainen Jantusena” alkanut ja Nokia Mobile Phonesin lakiasiainjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi johtanut ura kesti yhteensä 17 vuotta. Palmu-Joronen seurasi aitiopaikalta salolaisen matkapuhelinyrityksen muodonmuutosta globaaliksi jättiläiseksi ja markkinajohtajaksi. – Ensimmäisenä juristina pääsin alusta alkaen mukaan kaikkeen, ja olin mukana taimen kasvattamisessa. Kun oksat alkoivat kasvaa, ymmärsin, mikä kasvi oli. Myöhemmässä vaiheessa isoon konserniin rekrytoidut ovat tulleet tietylle oksalle, ja kokonaisuuden hahmottaminen on ollut heille vaikeampaa. Uran suurimman saavutuksen nimeäminen on Palmu-Joroselle vaikeaa. – Olin niin monenlaisten mielenkiintoisten asioiden kanssa tekemisissä ja koin valtavan paljon onnistumisia ja tyydytyksen hetkiä, että niitä on vaikeaa eritellä. Ura Nokia Mobile Phonesissa oli kaiken kaikkiaan ainutlaatuisen hieno elämänkokemus. Palmu-Joronen ei kokenut naissukupuolta haitaksi uralla etenemiseen. Sen sijaan miesvaltainen teknokraattinen työyhteisö toi kuitenkin väkisin esiin kommunikointieroavaisuudet miesten ja naisten välillä, koska sukupuolet hahmottavat asioita eri tavoilla. Tämä on suuri haaste, ellei näitä eroja oivalla.
Esimies luo työskentelyolosuhteet
Yhtiön laajentuessa alettiin ymmärtää, että juristejakin tarvittiin enemmän. Palmu-Joronen alkoi palkata itselleen työkavereita ja siirtyi kuin huomaamatta juristien esimieheksi. Hän korostaa, että pienessä asiantuntijatiimissä osaaminen ja pätevyys eivät riitä. On myös tärkeää, että kaikkien henkilökemiat toimivat yhteen. – On epäviisasta, jos esimies tekee rekrytointipäätöksen yksin. Ei riitä, että uusi asiantuntija toimii hyvin esimiehen kanssa. Hyvä ryhmädynamiikka ja avoin luottamuksellinen työskentelyilmapiiri edellyttävät, että kaikki luottavat toisiinsa. – Halusin kunnioittaa omia alaisiani sillä, että he pääsivät valintaprosessiin mukaan. Suosittelen tätä muillekin, koska työntekijöiden sitoutumisaste on paljon korkeampi, kun valinta on tehty yhdessä. Jos yhteistyössä ilmenee myöhemmin haasteita, ne myös selvitetään yhdessä. Siirtyminen asiantuntijasta esimieheksi ei kuitenkaan tapahtunut ilman surutyötä. – Minun piti takoa päähäni, että alaisten piti saada tehdä työnsä rauhassa. Kun olin päättänyt palkata itseäni pätevämpiä työntekijöitä, minun piti myös pitää mielessä, että alaisilla oli todellakin paljon sellaista osaamista, jota itseltäni puuttui. Pitää olla vahva itsetunto, ettei anna sellaisen vaivata itseään. Sen sijaan pitää osata iloita siitä, että alaiset osoittautuvat hyviksi valinnoiksi. Palmu-Joronen pitääkin erittäin negatiivisena, jos asiantuntijaesimies ei osaa pitäytyä riittävän etäällä oman organisaationsa jokapäiväisestä työstä. Esimiehen tehtävänä on luoda parhaat mahdolliset työskentelyolosuhteet asiantuntija-alaisilleen. – Väliintulo on erittäin demotivoivaa. Pahimmillaan esimies sekoittaa asiat, koska hänellä ei yksinkertaisesti voi olla sellaista detaljitason tietoa, jota alaisilla on. Asiantuntijaroolista luopuminen voi tehdä kipeääkin. Palmu-Jorosen perheeseen syntyi tytär keskellä Nokian kasvua vuonna 1995. Paluu työelämään edellytti vastuun kantamista erityisesti puolisolta. – Minuun pätee sama kuin muihin, joilla on vaativa työ: puoliso on tärkein turvaverkko. Ilman häntä olisin ollut pulassa, koska meillä kummallakaan ei ole sukua Salossa. Meitä siunattiin myös aivan ihanalla hoitajalla, joka hoiti tytärtämme kouluun asti.
Extreme-matka itseen
Palmu-Joronen alkoi harkita sapattivapaata 2000-luvun alussa, kun hektinen ja intensiivinen työ toisti jo itseään. Hän oli antanut konsernille paljon elämästään, mutta perhe, oma itse ja sosiaaliset suhteet olivat jääneet häviäjäpuolelle. – Mietin, mitä tekisin loppuelämälläni. Olin periaatteessa jo nähnyt kaiken, mitä monikansallisen yrityksen juristi voi nähdä. Työkokemus oli monipuolinen ja antoisa, mutta kipinäni oli jo alkanut himmetä. Vuoden 2004 suuri organisaatiomuutos antoi omalle pohdinnalleni päätepisteen. Sapattivapaa toteutui vuonna 2005. Puoliso ja tytär tukivat päätöstä täysillä, mutta se tuli yllätyksenä työyhteisölle. Lähtö oli haikea, koska lähdön hetkellä paluu tuntui epätodennäköisemmältä kuin lopullinen eroaminen Nokiasta. – Minulla ei ollut etukäteissuunnitelmia sapattivuoden varalle. Sen sijaan halusin tehdä ”extreme-matkan” itseeni, jotta ymmärtäisin paremmin, kuka oikeastaan olen. Työ oli vienyt minulta niin paljon, etten ollut enää selvillä omista haaveistani. Minun piti myös olla miettimättä, mitä tekisin seuraavana vuonna, ettei koko sapattivapaa olisi epäonnistunut. ”Extreme-matkalla” Palmu-Jorosella oli apunaan myös kirjallisuutta. Häntä ovat aina kiinnostaneet juristeille epätavalliset teemat, kuten filosofia, uskontotiede, psykologia ja kasvatustieteet. – Olin kotona hiljaisuudessa, radiokaan ei ollut auki. Hakeuduin myös tietoisesti sellaisten ihmisten pariin, joihin en ollut päässyt tutustumaan homogeenisessa Nokia-yhteisössä. Tein vapaaehtoistyötä, ja tutustuin taideympäristöön. Lähdin hakemaan luovuutta, joka kaiken kiireen keskellä oli kadonnut minulta jonnekin. Sapattivuoden loppupuolella Palmu-Joronen oli vakuuttunut, että paluu entiseen oli mahdotonta. Nokian tai jonkin muun suuryrityksen tai asianajotoimiston vauhtipyörä ei kiinnostanut. – Olin niin monen vuoden ajan antanut oman kelloni ja elämänrytmini muiden haltuun. En enää antaisi toisten ihmisten määrätä, mitä loppuelämässäni tapahtuu.
Historiikki 1990-luvusta ilmiönä
Vaihtoehdoista jäi jäljelle oman konsulttiyrityksen perustaminen. Palmu-Joronen tiivisti myös yhteyttään kolmannelle sektorille perustamalla yleishyödyllisen yhdistyksen ja osuuskunnan, eräänlaisen naiskeskuksen. – Olen ollut tyytyväinen ratkaisuuni. Elämästäni on tullut paljon monipuolisempaa, koska aikaa riittää monenlaiseen tekemiseen. Olen myös oppinut valtavasti lisää itsestäni ja ihmisyydestä. Yhdistyksen ”hallintojohtajuutta” kesti kevääseen 2008 asti. Ilmainen vapaaehtoistyö vei lopulta niin paljon aikaa, että omat projektit jäivät jalkoihin. Näihin kuului kirjaidea, joka oli pyörinyt mielessä jo kymmenen vuotta. Syksyllä 2008 alkanut vajaan puolen vuoden kirjoitusurakka huipentui Nokia-vuodet – mitä johtamisesta voi oppia -kirjan julkistamiseen huhtikuussa 2009. Kirjan alun kolmannes keskittyy Nokian matkapuhelinliiketoiminnan kasvuvuosien kuvaamiseen, ja loppuosa on johtamiseen liittyvää pohdintaa. – Halusin kirjoittaa historiikin 1990-luvusta ilmiönä, koska se oli niin erikoinen kokemus matkapuhelintoimialalla. Kirja on kuitenkin kuvaus tämän hetken ilmiöistä eikä rajaudu tiettyyn yritykseen. Se on kannanottoni eettiseen johtamiseen. – 2000-luvun alussa minua alkoi kiinnostaa johtajuuteen ja vallankäyttöön liittyvät kysymykset enemmän kuin juridiikka. Nokia ympäristönä – satumainen kasvu, menestys ja vaurastuminen – antoivat aihetta monipuoliselle pohdiskelulle. Palmu-Joronen koki olevansa oman tien kulkija jo opiskeluvaiheessa, kun suuri osa opiskelukavereista mietti lähinnä omaa työuraansa eikä pohdiskellut oikeudenmukaisuuskysymyksiä. Kirjan kirjoittaminen edellytti kuitenkin ajallista välimatkaa Nokiaan: – Tämänsuuntaiset ajatukset pyörivät päässäni työurankin aikana, mutta niiden pukeminen sanoiksi jäsennellysti ja kiihkottomasti on vaatinut etäisyyttä menneisyyteen. En ryhtynyt kirjoittamaan kirjaa välittömästi jäätyäni sapattivapaalle, vaan minun piti ensin tehdä matka itseeni ja löytää oma tasapainoni. Tällaista teosta ei pysty kirjoittamaan kaaoksen keskellä, vaan se vaatii seestynyttä mieltä.
Ihmisarvo mukaan johtamiseen
Kirjassaan Palmu-Joronen esittää kritiikkiä tehokkuusjohtamisen ylilyöntejä kohtaan ja esittelee uudenlaisen luottamusta korostavan johtamismallin. Erityisesti häntä huolettaa liian heikolle taustapohdinnalle perustuva päätöksenteko yrityksissä ja ihmisten esineellistäminen. – Lähdin alun perin opiskelemaan juristiksi, koska oikeudenmukaisuus ja rehtiys ovat ihmisten välisten suhteiden perusasioita. Jos ihminen esineellistetään, ollaan kaukana oikeudenmukaisuudesta. Ihmisarvo tulee huomioida johtamisessa. Suomalaisia yrityksiä johdetaan Palmu-Jorosen mukaan pelottavan amerikkalaistyylisesti. Meidän ei kuitenkaan tule uskoa johtajuuden muotivirtauksiin sokeasti. – Usein unohdetaan, että suomalaista yhteiskuntaa pyörittää vain noin kolme miljoonaa työntekijää. Nykyiset armottomat johtamistapamme on kehitetty ympäristössä, jossa resurssit ovat rajattomat ja väestöpohja laajempi. Angloamerikkalaisessa työyhteisössä yksittäisen ihmisen merkitys ei ole yhtä suuri kuin Suomessa. Hän jatkaa painokkaasti: – Todellisten päätöksentekijöiden tulisi miettiä pitkäjänteisesti organisaatioidensa kehittämistä, jotta yhteisö pystyy tuottamaan tulevaisuudessakin sen, mitä sen on määrä tuottaa. Ajamalla väen loppuun ihmisistä ei saa sitä työpanosta, jota heiltä tarvitaan. Suomessa ei ole varaa heittää ihmisiä syrjään. Korvaavaa pätevää työvoimaa ei löydy riittävästi tilalle. – Ihmisillä on tunne, että he eivät kelpaa sellaisina kuin he ovat. Kuitenkin suomalaiset ovat tunnollisia ja ahkeria ja he sitoutuvat tavoitteisiin. Toivon, että kirjani antaa lukijalle sen tunteen, että hän on hyväksyttävissä kaikkine heikkouksineenkin, vaikka hän ei aina saavuttaisi asetettuja tavoitteita. Palmu-Jorosella on myös selkeä näkemys juristien tehtävästä oikeudenmukaisuuden ja kohtuullisuuden puolustajina. Heidän tehtävänsä on katsoa, ettei synny toisen oikeuksia polkevaa, alistavaa vallankäyttöä. Hän kaivaa esiin Lakimieskalenterista Lakimiehen eettiset ohjeet ja siteeraa niitä. – Lakimiehen on toimittava oikeudenmukaisesti ja tavoiteltava oikeudenmukaista lopputulosta. Palmu-Joronen painottaa pitkäaikaisten kumppanuuksien merkitystä yritysten välisissä suhteissa ja jatkaa: – Yrityselämä kaipaa kohtuullisempia pelisääntöjä, kilpailuasetelma on niin raju. Yritysten välisissä suhteissa on helppoa puolustaa vahvaa osapuolta. Pitkäaikainen yhteistyö ja kumppanuuskulttuuri edellyttävät kuitenkin, että sopimusehdot ovat kohtuulliset kaikille. Kaikki osapuolet hyötyvät pitkäaikaisista kumppanuuksista. – Juristit ovat tässä avainasemassa. Jos he eivät välitä työnsä eettisistä puolista, asioihin ei saada muutosta. Muutoksia saadaan aikaan, kun juristi ottaa asian esille ja perustelee, mikä on kohtuutonta ja miksi. Jos hän ei tee tätä, hän ei toimi, kuten juristin pitää toimia. On eri asia, toimiiko yritysjohto sitten juristin näkemyksen mukaisesti vai ei.
Pelkkää hyvää Nokialle
Haastattelun tekohetkellä kirjan julkistamisesta on kulunut puolitoista kuukautta. Siihen mennessä Palmu-Joronen on saanut kirjastaan runsaasti yhteydenottoja ympäri maata sekä tavallisilta ihmisiltä että kokeneilta yritysjohtajilta. – Olen saanut tosi hienoa palautetta, olen suorastaan hämmentynyt ja onnellinen siitä. Kirjoitin asioista, jotka eivät olleet mitenkään uusia. Palaute on antanut hyvän olon. Myös moni yrityselämässä, rahoitus- ja vakuutusmaailmassa on sanonut ääneen, että tähän suuntaan johtamista pitäisi viedä. Ihminen, joka jaksaa kahlata kirjani läpi, alkaa toivottavasti käydä läpi jonkinlaista pohtimisprosessia omassa mielessään. Yksi tavoitteistani oli juuri tämä. Haastattelun lopuksi Palmu-Joronen summaa tähänastista elämäänsä näin: – Minulla on ollut monipuolinen elämä ja kasvattavia kokemuksia. 50 vuotta ylittäneen elämään on jo ehtinyt mahtua monenlaista. Olen äärettömän kiitollinen siitä, mitä olen saanut. Hän pitää itseään etuoikeutettuna, kun pääsi mukaan seuraamaan Nokian menestystä, vaikka vuodet olivat myös rankkoja: – En antaisi ikinä niitä vuosia pois. Varsinkin yhdessä tekemisen tunne 1990-luvun Nokiassa oli jotakin uskomatonta. Kilpailukulttuuri ei ollut siinä vaiheessa niin voimakas kuin Suomessa tänä päivänä. Yritys oli pieni ja enemmän Suomesta käsin ohjautuva kuin nykyään. Se aika, jonka olin itse mukana, oli yksi vaihe yrityksen historiassa. Toivon jatkossakin Nokialle pelkkää hyvää!
